Millainen ihminen pystyy jättämään vastasynytneensä sairaalahoitoon lähtiessään itse kotiin?

eivät ihan selvästi tiedä laisinkaan, mistä on kyse, kun vauva joutuu teho-osastolle. Se on todella traumaattista niin perheelle kuin pienellekin, joten toivoisin sen kokeneena, että turhanpäiväinen ja tietämätön kommentointi lopetettaisiin.



Oma lapseni joutui olemaan yli viikon leikkauksen jälkeen vastasyntyneenä teho-osastolla, ja me vanhemmat pystyimme olemaan hänen luonaan vain ne tunnit, jotka vierailuaika antoi myötä. Aluksi silittää ei saanut, imetyksestä, sylittelystä tms. puhumattakaan.



Ihan takuulla koko perheellä on traumoja tuosta kaikesta ja lapsen pitkäaikaissairaudesta, ja kiintymyssuhteemme vauvaan syntyi hitaammin ja varmasti kärsi. Olemme käyneet jo pitkään juttelemassa perheterapiassa, jotta suhteemme voisi olla paras mahdollinen. Kannan kaikesta tästä musertavaa syyllisyyttä ja tuskaa loppuelämäni, mutta en olisi asiaa voinut muuttaa millään, en millään. Jos vauvaa ei olisi hoidettu sairaalassa, olisi hän kuollut.



Lapsi on meille syvästi ja palavasti rakas, eikä tuota rakkauden määrää voi ottaa meiltä pois, vaikka yhteinen historiamme on mitä on. Toivon hartaasti, että lapsemme kasvaa tasapainoiseksi ja pystyy aikanaan luomaan omaan lapseensa hyvän suhteen.

Vanhemmat pääsevät katsomaan vauvaansa periaatteessa milloin tahansa ja voivat hoitaa lasta tämän kunnon mukaan. Sairaalan hoitotoimenpiteiden aikana vanhemmat voivat odotella taukohuoneessa.(Tampere)

Vauva joutui syntymäänsä seuranneena päivänä lastenosastolle erinäisten ongelmien takia. Rakas lapseni ei päässyt tuolle osastolle vauvaansa hoitamaan. Monet itkut itkettiin ja ikävä oli tietenkin kova. Äiti lähti sitten heti kotiin synnytysosastolta ja kävi katsomassa vauvaa päivittäin silloin kun se oli sairaalan rutiineihin sopivaa. Sai onneksi olla vauvan luona useamman tunnin kerrallaan, mutta mitään mahdollisuutta kokoaikaiseen olemiseen vauvan luona ei ollut. Sitten vielä joku ääliö av-mamma alkaa syyllistää vanhempia tällaisesta! Tekisi mieleni sanoa muutama ruma sana, mutta mitäpä hölmölle kannattaa sanoa.

milläköhän tavalla ne keskoset tai vammaiset on eri asemassa, että heidät voi ihan hyvällä omalla tunnolla jättää sinne sairaalaan. Kun kerran ovat siellä vielä kaiken lisäksi pitkään??



ÄÄLIÖ!

Tammisaaressa ei ole ne ongelmatapaukset, ne hoidetaan aivan muualla.



Normaalissa synnytyksen jälkeisessä tilanteessa vauva on minulla vierihoidossa koko ajan ja näin teinkin ja erittäin mieluusti. Tilanne oli toinen kun vauva joutui teho-osastolle heti synnyttyään ja silloin äitiä hoivataan vielä synnytyshuoneessa ja eri henkilöt pitää huolta vauvasta ja ne on teho-osaston tiimi lääkäri(t) ja hoitajat. Teho-hoito huone on sellainen meidän sairaalassa jonne ei kukaan vanhempi parkkeeraa asustelemaan, vain lyhyet vierailut ovat mahdollisia. Koko tila on tehokkaasti käytössä pienille potilaille.



Kriittisissä tilanteissa siitä vanhemmasta ei ole muuta kuin haittaa siellä jaloissa pyörimässä eikä sinne silloin oteta vanhempia. Henkilöt jotka eivät näitä asioita ole kokeneet ovat laukomassa " viisauksiaan" väärällä foorumilla. Ne jotka tietävät asian oikean laidan jättävät omaan arvoonsa teidän tietämättömien höpinät. Ainut asia missä onnistuitte on loukkaamaan rankkoja kokemuksia läpikyneitä äitejä.



17 Ehkä seuraava lapsesi kanssa joudut läpi käymään sellaisen myllyn että kadut vielä sanojasi.

erityistarkkailuun joutuvi lapsia, että kyllä Tammisaaren sairaalankin perhehuoneet ja perhekeskeisyydet loppuisivat kesken, jos kaikki sinne menisivät.

17 ei nyt ymmärrä sitä, ettei tällainen ole realistista.



Minä ainakin koin,kun vauvani joutui teholle (ja todellakin oli hengenvaarallisessa tilassa) ja kotona oli 1,5v ja 3v kehitysvammainen, niin tärkeäksi sen, että yöt syliteltiin kotona toisten lasten kanssa. Kehitysvammaisemme ei ymmärätnyt koko juttua millään lailla, etsi vauvaa sänkyjen ja pöytien alta vauvan valokuva kädessään. Puolitoista vuotias ei ymmärtänyt senkään vertaa...



Että näin erilailla me ajattelemme asioista...

MInkä ikäinen tämä lapsesi on ketä olet sairaalassa hoitanut?



Toivon nimittäin että tulet vasta sitten laukomaan totuuksia kiintymyksestä yms. kun olet saattanut lapsesi turvallisesti maailmalle.



Epäilen suuresti että kuulut siihen joukkoon äitejä, joille lapseen ripustautuminen kaiken maailman tekosyillä on tarpeellista oman psyyken takia.

Ja sitten kun pitäisi päästää irti tuhoat lapsesi kahlehtimisella ja kenties rajoitat hänen itsenäistymistään.



Anteeksi karu tekstini ja maalailuni, mutta sitä saa mitä tilaa..

Minut heitettiin ulos, eihän mulla ollut sairaalahoidon tarvetta.

on suuri shokki ja murhe koko perheelle. Jokainen perhe selviää siitä ihan omilla keinoillaan, kukaan ei voi tulla sanomaan minkäänlaisia ohjeita.

Mitään ei todellakaan ole menetetty, jos perhe nukkuu yönsä kotona ja vauva sairaalassa.



Naurettavaa...

Siksipä se ei käy kovinkaan hyväksi esimerkiksi " suomen sairaaloista" , joissa vanhemmat on huomioitu!



Etkä missään vaiheessa ole ottanut huomioon, että joskus myös äiti on niin sairas, että hänen on PAKKO jättää vastasyntynyt lapsensa lastenosastolle. On turha alkaa väittää, että sellainen äiti olisi tunteeton, eikä hänellä olisi äidinrakkaus kateissa..

voivat silti nähdä kokonaisuuden ja toimia sen mukaan mikä on paras ratkaisu. Lapsi tarvitsee hoitoa erikoisosastolla, niillä harvoin on reilusti tilaa käytössä. Sinne eivät yksinkertaisesti kaikkien vanhemmat mahdu. Eivät ainakaan pysty siellä koneiden keskellä lepäämään. Synnytyksen jälkeen kun se äidin lepokin on todella tarpeen. Normaalistihan äiti lepää vauvan kanssa lapsivuodeosastolla, ja sen jälkeen kotona. Varmasti se että väsyttää itsensä ihan loppuun, tekee paljon jopa enemmän hallaa äidin ja vauvan suhteelle, kuin se että käy kotona tai toisella osastolla välillä nukkumassa.

Tärkeintä kuitenkin on että sairas vauva saadaan terveeksi. (Muistathan että infektiokin tappaa, ellei sitä hoideta kunnolla).



Tottakai jokainen lastaan rakastava äiti ottaisi ilolla vastaan yksityishuoneet lastenosastolla. Siellä voisi sitten yöpyä vaikka äiti, isä ja vauva. Se olisi kuitenkin ainoa toimiva ratkaisu. JOs huoneessa on pari sairasta vauvaa, huutavia koneita, eri aikaan tapahtuvat syötöt yms yms, niin ei siellä kukaan muu kuin vauvat voi nukkua yöllä. Se on varmaa. Kuitenkin kun resurssit ovat rajalliset, niin minä ainakin valitsen mieluummin hyvän lääketieteellisen hoidon.

Joten sukulaiset ei voi olla meillä hoitamassa kahta pientä 24h/vrk. Joskus on itsekin nukuttava ettei luhistu ja uuvu.

Minä voin jättää sairaalaan, juuri yllämainitusta syystä. Elämässä täytyy osata huomioida kokonaisuudet. Ja sen mukaan edetään.

Siellä sitten voisi vaikka koko perhe majoittua vauvapotilaan kanssa. Vaan kun näin ei valitettavasti ole, niin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja hyväksyttävä sairaaloiden ohjeet vierailuajoista ym toimintatavoista.



Vierihoito ja äiti-vauvasuhteen kehittyminen on erittäin tärkeää eikä sen merkitystä pidä missään tapauksessa väheksyä. Mutta senkin edelle menevät tärkeysjärjestyksessä vauvan hengissä säilyminen ja vammojen tms minimointi. Niinpä se äidinvaistoon kuuluva luonnollinen halu olla vauvan lähellä koko ajan on vaan pystyttävä tukahduttamaan ja hyväksyttävä sairaalan henkilökunnan määräysvalta niin kauan kun vauva tarvitsee sairaalahoitoa, koska se koituu pitkässä juoksussa vauvan parhaaksi.

Haluan omalta osaltani pahoitella vaikeaa tilannettanne, ja todella sydämestäni olen pahoillani. Ei takuulla ole helppoa (siis on suorastaan musertavaa - ihan varmasti) lukea meidän ajatuksiamme vierihoidon tärkeydestä ja kyseenalaistamisesta sen suhteen miten tämä nykyinen sairaalamallimme toimii silloin, kun ei ole edes saanut mahdollisuutta toimia toisin - vaikka olisi halunnut!



Ja tuossa ne taikasanat jälleen tulivat; " vaikka olisi halunnut, siihen ei annettu mahdollisuutta / siihen ei ollut mahdollisuutta" . Tästä tässä ketjussa on kyse, ja se on se kohderyhmä joille me nämä ajatuksemme (lähinnä) suuntaamme; äiteihin joilla olisi ollut mahdollisuus toimia toisin, mutta he valitsivat toisenlaisen tien. Silloin, kun ei ole valinnan mahdollisuutta, ei varmastikaan voi kritisoida " väärän" valinnan mahdollisuudesta, eikö niin?



Ja vielä tuosta ajatuksesta, jonka 280 sanoi; ettemme me voi ymmärtää sitä tuskaa mitä se on, kun se vastasyntynyt on vakavasti sairaana. Omalta osaltani väitän nähneeni / tunteneeni siitä tunteesta " vilauksen" - tiedän takuu varmasti millaista riistävää tuskaa se on, kun näet kuolemanvakavasti sairaan vauvasi happikaapissa turvonneena ja " kipunykinöissä" , letkuja menee joka puolelta pientä kehoa, etkä saa häntä koskea tai ottaa syliin; se tyhjän sylin kaipuu, pelko ja suru on varmasti kamalinta mitä olen koskaan kokenut tai tulen koskaan kokemaan (ellen sitten menetä lapsiani kuolemalle ennen omaa " aikaani" lähteä). Kyse ei siis ole siitä ettenkö tietäisi tai tiedostaisi sitä tuskaa - vaan paremminkin siitä, että minun mielestäni siitä voi ja PITÄÄ puhua! Jos voin omalla kokemuksellani parantaa jonkun toisen asemia samassa tilanteessa tai antaa vertaistukea vaikeaan tilanteeseen, niin silloin siitä pitää olla oikeus puhua.



Suomalaista (tyypillistä) mentaliteettia on tuo, että vaietetaan vaikeat asiat kuoliaiksi ja toivotaan, että ne häviävät johonkin maan rakoon. Se, että tänä päivänä (ja aina) puhun tästä, ei tarkoita sitä etten olisi kokenut sitä tuskaa, vaan se tarkoittaa sitä, että keinoni käsitellä tapahtunutta ovat erilaiset. Haluan puhua, taistella vierihoidon tärkeyden puolesta niissä tilanteissa kun se olisi mahdollista toteuttaa ja herättää äideissä asennetta ja tahtoa siihen suuntaan, että vaikka se oma vastasyntynyt on sairastunut, ei hän silti ole sairaalan lapsi - vaan niiden omien vanhempiensa oma rakas lapsi. Tämä tärkeä seikka niin usein unohtuu sen kaiken keskellä.



17

" Sellainen jolla ei ole äidin rakkautta pientä kohtaan..

Tosi surullista, että niin moni vauva jää vaille tätä rakkautta jo ihan pienestä!



Äidin ei kuulu juuri synnyttäneenä pystyä rationaalisiin päätöksiin OMAKSI PARHAAKSEEN, luonto hoitaa asian niin, että äiti jää vauvansa luokse ja päättää siten vauvan parhaaksi - muussa tapauksessa " luonto" ei ole hoitanut tehtäväänsä --> ts. äidin rakkaus ei ole syntynyt!"

Minun ensimmäinen lapseni syntyi pienenä keskosena ja oli usean viikon ajan sairaalahoidossa. Ja kyllä, tunsin surua, kaipuuta, syyllisyyttä ja vaikka mitä muita tunteita.



Mutta eiköhän se asia ole näin, että näissä tapauksissa kaikista tärkeintä on sen pienen ihmisalun auttaminen ja hoitaminen parhaalla mahdollisella tavalla, mitä nykylääketieeteen avuin voidaan tehdä. Ja vaikka sydäntäni aina kivistikin kun lähdin vauvani luota omaan kotiin nukkumaan, ei koskaan ajatuksissanikaan olisi tullut mieleen, että jokin muu ratkaisu olisi ollut lapselleni parempi siinä tilanteessa.



Annetaan hoitohenkilökunnan tehdä oma työnsä, kyllä meillä äideillä on siinäkin sijansa. Ja minä muuten nukuin yöt, sillä tiesin sen edesauttavan rintamaidon tuloa.

Kyllä täysin allekirjoitan tuon, syykin on selvä - ajattelin ensin vastata tähän ketjuun mahdollisimman lyhyesti.



Nuo (kieltämättä kärkevät) sanani valitsin se ajatus taustalla, että tarkoitetaan niitä äitejä joille (todellakin) se vastasyntyneen hoito sairaalassa olisi mahdollista, mutta hän valitsee tehdä toisin. Silloin mielestäni ei voida sanoa, että se palava tunne -> äidin rakkaus on syntynyt heti synnytystilanteessa; toisillahan se tunne syttyy ja kasvaa vasta vähitellen vauvan ja lapsen kanssa touhutessa. Eri asia onkin sitten tutkia sitä millaisia vaikutuksia em. tunteen syttymisellä / puuttumisella on aivan pieneen vauvaan.



Tuon ensimmäisen kirjoitukseni jälkeen olen mielestäni (useastikin) tarkentanut ja rajannut tuota mielipidettäni? Mitä sinä siis, 287, hait takaa?



17

" äidin rakkaus on syntynyt heti synnytystilanteessa; toisillahan se tunne syttyy ja kasvaa vasta vähitellen vauvan ja lapsen kanssa touhutessa. Eri asia onkin sitten tutkia sitä millaisia vaikutuksia em. tunteen syttymisellä / puuttumisella on aivan pieneen vauvaan."



Kehtaatko väittää, että vauva tiedostaa sen onko hänellä ja hänen äidillään molemmilla nyt niin huono terveydellinen tilanne, että vierihoidon puute voidaan antaa anteeksi?!



Olen siis ketjun loppupään kirjoittaja, jolla pieni keskosvauva oli useamman viikon sairaalahoidossa. Vauva sai tarpeeksi isoksi kasvettuaan rintamaitoa, paljon syliä ja rakkautta. Tällä hetkellä hän onkin jo iso ja taitava lapsi. Itse en koe, että lapseni alkuelämän pitkä sairaalajakso olisi vaikuttanut meidän väliseen suhteeseemme negatiivisesti.

Syyllistämisen ja syyllistymisen teemaa ja problematiikkaa käsittelin jo tuossa eräässä viestissäni aiemmin, ei nyt enää (kai) mennä siihen uudestaan.. alkaisin vaan (vielä enemmän - jos enää mahdollista) toistamaan itseäni.



Minä uskon ääneen sanomisen voimaan. Minä uskon siihen, että tiedostettuaan asian, sille voi vielä tehdä jotakin. Tämän asian kokeneella on edessään pitkä ja raskas vaihe tulla sinuiksi (edes jotenkin!) asian kanssa, ja päästä " niskan päälle" tilanteesta siten, että eheytyminen on ylipäätään mahdollista.



Minä olen todella onnellinen siitä, että sinä olet onnistunut noin hienosti oman lapsesi kanssa - vaikeasta alusta huolimatta = ), hienoa! Älä suotta tunne syyllisyyttä tilanteesta johon sinulla ei ollut mitään " valtaa" .



Tässä on viisas ajatus:



" Anna minulle voimia

hyväksyä asioita joita

en pysty muuttamaan,

ja muuttamaan niitä asioita

joihin voin vaikuttaa - ja

anna minulle viisautta

ymmärtää näiden välinen ero"



(Tuntematon kirjoittaja)



17



17

Millainen äiti voi jättää vauvansa.... missään kohtaa tekstiä ei käy ilmi, että hän tarkoittaa sellaisia äitejä, jotka olisivat halutessaan voineet jäädä lapsen kanssa sairaalaan. Ihan turha alkaa jälkeenpäin selitellä.