Millainen ihminen pystyy jättämään vastasynytneensä sairaalahoitoon lähtiessään itse kotiin?

joutui keväällä 2004 ottamaan kotoa mukaan oman tuolin, jos ei jaksanut seistä (itse en edes pystynyt seisomaan..) vauvansa vierellä. Osaston omat tuolit eivät riittäneet kaikille, joten muuten joutui vuorottelemaan...!!!

kun vuoteita ei synnyttäneiden osastoilla ole (ruuhkaa) ja lapsi edelleen tarkkailussa lastenklinikan puolella (viikko synnytyksestä).

eikä makaa valveilla vauvansa sängyn vieressä. Samassa huoneessa on monta vauvaa, joita täytyy hoitaa vuorotellen. Lähes koko yön huoneessa on liikettä ja itkua. Ei siinä saa nukuttua. JA KUITENKIN, vauva täytyy jaksaa hoitaa sittenkin kun se tulee kotiin. Sairastaneen vauvan hoito voi olla jopa rankempaa kuin terveen vastasyntyneen. Miten sitä jaksaa jos on puolikuollut, kun ei ole sallinut itsensä lainkaan levätä.

Eli päivisin joka kolmas tunti. Muulloin ja erityisesti aamuisin (lääkärinkierron aikana) se ei olisi soveliasta, koska osasto on pieni ja potilaiden tietosuoja ei säilyisi niin hyvin.



En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisin ängennyt sinne yöllä, tuskin olisivat poiskaan häätäneet. En vaan kehdannut, sillä oman äitiyteni toteuttamista tärkeämpänä näin sen, että henkilökunta pystyy työskentelemään mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti vauvani hyväksi.

Onneksi luin sen vasta nyt, kun sairaala-ajasta on reilu vuosi. Meilläkin lapsi oli lähes 3 viikkoa tuolla jo aiemmin mainitulla Jorvin L2 osastolla, jossa ei saa yöpyä. Menin osastolle aamulla aikaisin, olin siellä koko päivän, mies kävi töiden jälkeen ja läksimme käymään kotona (syömässä, kaupassa, pyykkiä pesemässä jne.). Illaksi taas takaisin sairaalaan. Hoitajat kommentoivat jo, että mene välillä kotiin lepäämään, tarvitset juuri synnyttäneenä hieman lepoa sinäkin. Mutta mukavaa kuulla, että olen äiti, jonka äidinrakkaus ei ollut syttynyt. Ei sitten varmaan ole vieläkään.

Vierailija:

Tosi surullista, että niin moni vauva jää vaille tätä rakkautta jo ihan pienestä!

Äidin ei kuulu juuri synnyttäneenä pystyä rationaalisiin päätöksiin OMAKSI PARHAAKSEEN, luonto hoitaa asian niin, että äiti jää vauvansa luokse ja päättää siten vauvan parhaaksi - muussa tapauksessa " luonto" ei ole hoitanut tehtäväänsä --> ts. äidin rakkaus ei ole syntynyt!

että sairaalassa ei ole tilaa. Minutkin kotiutettiin osastolta vaikka vauvan piti vielä jäädä teholle. Ei siellä ollut tilaa olla öisin.

Vierailija:

Eli päivisin joka kolmas tunti. Muulloin ja erityisesti aamuisin (lääkärinkierron aikana) se ei olisi soveliasta, koska osasto on pieni ja potilaiden tietosuoja ei säilyisi niin hyvin.

En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisin ängennyt sinne yöllä, tuskin olisivat poiskaan häätäneet. En vaan kehdannut, sillä oman äitiyteni toteuttamista tärkeämpänä näin sen, että henkilökunta pystyy työskentelemään mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti vauvani hyväksi.

voi olla ihmisoikeuksien vastaista, ettei vanhemmat siellä voi yöpyä. Mutta kumpi on parempi, osasto, jossa vanhemmat eivät yövy, mutta lapsi mahtuu esim. 15, vai osasto, jonne on tehty tilaa vanhemmille, ja lapsia mahtuu 5. Esim. yhdessä huoneessa tuskin mahtuu kovin montaa vauvaa vanhempineen olemaan. Kurjaa, mutta näin se vain on. Oudolta kuulostaa tuo kotoa tuoli-kommentti, minä kyllä istuin koko sen ajan (reilut 2 vkoa), kun lapsi siellä oli?!

Siis jos ei mikään erikoistapaus ollu niin miten sieltä pääsee edes pois?



Minua ei päästetty edes kotiin saunomaan ja heti takas.. Olin siellä sitten 11 päivää!

osastolla voi olla monta vauvaa, jotkut vain tarkkailussa, jotkut vaikeammin sairaita. Jonkun toisen vauva voi tarvita lepoa ja rauhaa, ehkä myös sinun omasti. Joskus äidin rakkaus ja synnytyshuuruiset hyväntahtoiset ajatukset eivät kuitenkaan ole aina ihan realistisia. Siksi on joissain tapauksissa oikein, että vierailuaikoja rajoitetaan.



Lisäksi vanhempia on hyvin erilaisia. Hoitajana haluan myös itselleni joskus työrauhan, ilman, että joku kokoajan kyselee, itkee. Aika voi mennä paljon äidin hoitoon, mikä myös tärkeää muttei aina resurssit anna periksi. Näin jonkun muun vauva voisi jäädä vähemmälle huomiolle.

koska sairaalaan en yöksi saanut jäädä. Olin synnyttänyt Lohjalla joten kotiin oli pakko mennä koska Jorvissa ei minulla sairaalapaikkaa ollut. Esikoinen oli kyseessä joten aamusta iltaan sairaalassa olin. Tuolin kyllä sain itselleni aina vaikka ahtaat ja pienet tilat siellä olikin.



Oli kyllä kamalaa tulla kotiin synnytyksen jälkeen ilman vauvaa.

Vaikka olen itse keskosen äiti (eli ap antaa armon), muistan silti, kuinka karmeaa oli, kun meitä kammettiin Kättäriltä ulos ja lapsi ei päässyt mukaan. Sitä tunnetta, kun itse on synnyttäneiden osastolla muiden joukossa ainoana tyhjäsylinä ei toivo kenellekään, kun huoli lapsesta on lisäksi valtava (voin vain aavistella lastensa menettäneiden tuskaa!). Ajatus sairaalasta poistumisesta on ihan hirveä, mutta kun oma vointi on fyysisesti loistava, pakkohan sitä on tehdä muille tilaa. Sitten sitä ajelee kolmen tunnin välein sairaalaan syöttämään vauvaa töykeiden vain havaitakseen, että yliblondattu, vitun töykeä heittotukka on syöttänyt pullosta jo oman lapsesi, etkä saa häntä syliin. Teet mitä tahansa, vastaanotto on töykeä ja maidonnousu epäonnistuu.



Haista ap paska. Et tarkoittanut minua, mutta kaikki eivät vaan voi valita tilannettaan. Synnytyksen jälkeen minusta ei ollut ainakaan taistelemaan, eikä miehestäkään, kun kumpikin oli aivan rikki.

No ajattele nyt itsekin kuinka luontevaa / luonnollista se on, että juuri synnyttänyt äiti antaa oman vastasyntyneensä toisen käsiin ja sanoo " siinä - hoida sinä tämä" .



Entä, jos me ihmiset olisimme täysin vailla sivistystä ja asuisimme keskellä metsää - emme ymmärtäisi, että on eettisesti väärin jättää vastasyntynyt heitteille ja itse lähteä vähän lepäämään, kun synnytyksen jälkeen " äiti on väsynyt" . Juuri siksi luonto on hoitanut asian niin, että syntyy äidin rakkaus - valtava tunne, joka PAKOTTAA pitämään jälkeläisestä huolta; ottamaan lähelle (vauva saa lämpöä), imettämään, vaikka se alkuun sattuukin (vauva saa ravintoa) ja kohtelemaan häntä hellästi ja varovaisesti (vauva jää henkiin, ja saa voimistua rauhassa). On ihan luonnollista, että äiti unohtaa omat tarpeensa, ja jää vauvansa luokse.



Niin minullekin Jorvissa em. osastolla sanottiin, että " lepää nyt, kohta et enää voi, kun vauva tulee kotiin" ja se suoraan sanottuna loukkasi. En voinut käsittää miten noin typerästi voi ylipäätään sanoa! En olisi voinut poistua sairaalasta, jättää vauvaani sinne ja tulla kotiin " pesemään pyykkiä" tai nukkumaan - en olisi yksinkertaisesti kyennyt ajattelemaan siinä tilanteessa (niiden voimakkaiden tunteiden vallassa), että " jätänpä vastasyntyneeni nyt tänne näiden vieraiden hoitoon ja keskityn nyt itseeni" . Jos olisin pystynyt tuohon, olisin huolissani. Minä pidän sitä ihan terveenä merkkinä siitä, että meillä on kaikki hyvin (vastoinkäymisistä huolimatta!), kun pystyin tuntemaan noin voimakkaasti.



17

että joihinkin sairaaloihin ei kerta kaikkiaan ole vanhemmilla asiaa yöksi (tai edes koko päivän ajaksi), vaan hän halusi kritisoida niitä joilla mahdollisuus on, mutta eivät sitä käytä.



Itse muistan vieläkin kun ystäväni meni 6-vuotiaana jalkaleikkaukseen viikoksi sairaalaan ja vanhempansa lähtivät lomalle Lappiin. Tämä tapahtui 80-luvulla, mutta silloinkin oli mahdollisuus yöpyä lapsen luona (ainakin tässä tapauksessa), mutta kun lapsella kerrankin oli hoitaja, niin päättivät ottaa omaa aikaa...

ja muilla osastoilla valvottaa muut äidit ja vauvat. ja kun nukut kotona ja menet sitten parille syötölle sairaalaan.

Mitä haittaa on äidistä, joka istuu nukkuvan vauvansa kopan vieressä (huoneen nurkassa) ja on aivan hiljaa, vain silittää vauvaansa ja on hänelle läsnä? Ja kun pieni nälkäänsä yöllä herää, on siinä valmiina antamassa ravintoa. Imetys- ja vierihoitomyönteisissä sairaaloissa tämä on AIVAN NORMAALIA, jopa TOIVOTTAVAA.



Oma kokemukseni oli sellainen, että istuin todellakin (aivan hiljaa) yöllä vauvani muovikopan vierellä katsellen hänen untaan, kun yksi osaston yövuorossa olevista hoitajista tuli viereeni juttelemaan. Ensin hän jutteli holhoavaan sävyyn tähän tyyliin " kyllä sinun nyt pitäisi mennä nukkumaan, kyllä me pärjäämme täällä hyvin, tulet sitten aamulla uudestaan häntä katsomaan" ja minä siihen jotakin " etten voi poistua vauvani viereltä, en saisi kuitenkaan unta ilman häntä" , kun en suostunut poistumaan, alkoi tappelu (no, ainakin hyvin kiivas ja jo korkeaääninen (huom! Ympärillä nukkuvia vauvoja) keskustelu) siitä, että lastani hoitettaisiin siellä vallan hienosti ilman minuakin, ja siihen minun olisi vain tyytyminen ja piste. Ja voin kertoa, että siinä vaiheessa olin itse niin väsynyt etten olisi millään jaksanut mitään tuollaista - voimia ei ollut ollenkaan puolustaa itseäni saati oikeuksiani olla vauvani kanssa (minulla silloin päällä kohtutulehdus, crp oli 220 enkä ollut nukkunut siinä vaiheessa kolmeen vuorokauteen, muuta kuin lyhyitä pätkiä - syynä huoli vauvasta).



Silloin päätin pyhästi, että asia ei jäisi siihen - jatkaisin taistelua sitten, kun saan voimiani takaisin. Asia kärjistyi lopulta siten, että minulle annettiin mahdollisuus keskustella osaston johtajan kanssa tuon kyseisen hoitajan toiminnasta ja tuosta yöllisestä keskustelusta - ja oikeudesta saada olla (hiljaa ja häiritsemättä) vauvani luona, mutta keskustelin ensin kyseisin hoitajan kanssa uudestaan, ja hän pyysi anteeksi. Annoin anteeksi ja painotin sitä, ettei enää koskaan tekisi kenellekään toiselle väsyneelle äidille samalla tavoin - moni muu olisi varmasti vain tuossa tilanteessa taipunut ja lähtenyt pois.



Siihen aikaan Jorvissa oli vielä sellainen kirjoittamaton sääntö, että sairastuneen vauvansa luona sai olla (myös yöaikaan!) lastenosastolla (L2:lla), mutta hoitajat vastustivat sitä. Ts. sait mennä, mutta sinua painostettiin ja maaniteltiin lähtemään / olemaan menemättä. Vaatii voimakasta omaa tahtoa olla välittämättä siitä painostuksesta, ja tehdä niinkuin oma sydän vaatii.



Vastasynnyttäneellä äidillä pitää olla oikeus olla vastasyntyneen vauvansa vierellä, ja vierihoito (silloin kun se vain suinkin on mahdollista!) on mittaamattoman tärkeää! Älkää antako kenenkään väittää toisin.



17

Ajatelkaa nyt järjellä, hyvät ihmiset! Sairaaloiden tilat ovat rajalliset. Kun vastasyntynyt on valvonnassa tai peräti teholla, niin silloin on selvää, että hoitovastuu on lääkäreillä ja sairaanhoitajilla. Ja heille on suotava mahdollisimman työolosuhteet. Ei heillä välttämättä ole koko ajan aikaa jutella huolestuneiden äitien kanssa. Ja jos osasto olisi koko ajan täynnä huolestuneita äitejä toteuttamassa luonnollista äitiyttään, niin lääkärin olisi hankala tehdä kiertojaan ilman, että ulkopuoliset äidit kuulisivat toisten vauvojen sairaskertomuksia.



Joten niin vaikeaa kun se itselleni olikin, niin päätin, että niin kauan kun vauvani on valvontaosastolla, niin tottelen henkilökuntaa kaikessa, sillä äitivauvasuhdettakin tärkeämpää on vauvan selviäminen ilman fyysisiä vaurioita.

Minun mielestäni se tässä juuri onkin se ongelma, että ihmiset (äidit) ajattelevat järjellä - ei sillä tunteella, niinkuin tuollaisessa elämän tilanteessa ehkä pitäisi (?).



Lääkärikierto on lastenosastolla aamupäivisin, ja kestää yleensä noin 1½ h. Sen ajan voi varmastikin jokainen äiti olla poissa vauvansa luota, juuri sen takia, että lääkärit saavat työrauhan - mutta miksi ihmeessä olla poissa vauvansa luota muina aikoina? Onko tämä taas tätä kollektiivista " yhteiskunta kyllä pitää huolen omastaan" ajattelusta, ettei edes omaa äitilapsisuhdetta enää osata vaalia?



Kuka korvaa sen henkisen menetyksen, kivun ja kärsimyksen, jos äidinrakkaus (se ihan ensimmäinen alkukantainen tunne vastasyntyneeseen) menetetään sen vuoksi, että vierihoitoon ei anneta mahdollisuuksia? Aivan oikein, ei kukaan - näistä asioista pitää jokaisen itse pitää huolta ja kantaa vastuuta.



17



Joka haluaisi kovasti sanoa jotakin lohduttavaa sinulle, keskosen äiti, mutta ainoa asia mikä minulle tulee mieleeni, on se, etten varmasti olisi itse täysipäisenä (siis selväjärkisenä) selvinnyt tuosta mitä sinä olet joutunut pienen vauvasi kanssa kokemaan =o/. Olen todella pahoillani, ja osaan tismalleen kuvitella miltä sinusta tuntui tullessasi vauvaasi hoitamaan vain todetaksesi, että " töykeä heittotukka" oli juuri ehtinyt sen puolen hoitamaan. Traumaattista, kipeää ja surullista - ja se joka sanoo, ettei tästä / näistä tuntemuksista saisi puhua, on NIIN väärässä! Itseäni pelottaa se mitä tapahtuu, jos ja kun näistä asioista ei niiden oikeilla nimillä osata puhua. Paha olo vain jatkuu ja lisääntyy, asiat sairaaloissa eivät muutu eikä siellä herätä huomaamaan kuinka arvokasta aikaa tuo lapsivuodeaika kummallekin (sekä äidille että vauvalle) oikein on.

oli teholla olevan lapsen vierellä (paitsi yöllä käytiin muutama tunti nukkumassa kotona) ja toinen oli kotona muiden lasten kanssa. Mihin te ajattelitte, että muuta lapset laitetaan silloin kun istutaan sairaalassa sängyn vierellä?

Vanhemmat lapset pelkäävät/kaipaavat/huolehtivat myös todella paljon sisaruksensa takia ja he eivät todellakaan ymmärrä muuta kuin sen että elämä on totaalisen sekaisin. Ensin äiti lähtee sairaalaan synnyttämään uutta tulkasta. Sitten vauva sairastuu(me ehdimme ola kotona vauvan kanssa 3 vkoa ennekuin jouduimme takaisin) ja vauva viedäänkin pois. Sitten olisikin koko ajan äitikin pois... Isommat sisarukset pelkäävät ja ikävöivät.



Miettikääpäs tältäkin kantilta asiaa...ennekuin syyllistätte meitä, jotka joudumme ratkaisumme tekemään koko perheen hyvinvoinnin kannalta!!!!



Minun äidinrakkauteni kyllä syttyi vallan mainiosti, vaikka muutaman yön nukuinkin ja huolehdin että kaikki jaksamme.

toisten intimiteettisuoja kärsii. Kaikkia se ei haittaa, mutta osastolla voi olla vaikka jonkun tutun/julkkiksen vauva. Työtä on hoitajan silloin vaikea tehdä.



Toinen asia, jos ihmisiä ravaa osastolla on infektioriski. Isä käy ulkona tupakalla ja tulee takaisin pesemättä käsiä. Äiti pyyhkii kyyneleiset silmät hihaan... Toki osastosta riippuu, miten vierailijoihin suhtaudutaan. Teholla on oltava rajoitukset. Vierihoito on tärkeää, sitä ei kai kukaan kiellä, mutta järkeä täytyy käyttää.

Taas tuo sama minä, minä, minä virsi menossa........