Alexander Stubb ja Jussi Halla-aho suosituimmat nuorten vaaleissa
KOKOOMUKSEN Alexander Stubb nousi niukasti voittajaksi nuorten vaaleissa, kertoo Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.
Stubb sai Allianssin järjestämissä nuorten vaaleissa 21,5 prosenttia annetuista äänistä. Toiseksi tuli perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho, joka sai 20,8 prosenttia annetuista äänistä.
Nuorten vaaleissa annettiin yli 94000 ääntä, mikä on viime vuosina järjestettyjen nuorten vaalien ennätys.
Ero kahden kärkiehdokkaan välillä oli vain hieman yli 600 ääntä. Nuorten vaaleissa ei järjestetty toista äänestyskierrosta.
Nuorten vaalit järjestettiin tammikuun alkupuolella alle 18-vuotiaille nuorille yhteensä yli 500 koulussa, oppilaitoksessa, nuorisovaltuustossa, nuorten tilassa tai nuorten harrastusryhmässä lähes 200 kunnassa.
Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä.
NUORTEN VAALIT ovat Allianssin mukaan kasvattaneet viime vuosina tasaisesti suosiotaan. Vuoden 2018 presidentinvaalien alla nuorten vaaleissa äänesti hieman yli 68000 nuorta, joten kasvua edellisistä presidentinvaaleista oli lähes 38 prosenttia. Viimeisimmissä nuorten vaaleissa, jotka järjestettiin ennen viime vuoden eduskuntavaaleja, äänensä antoi hieman yli 90000 nuorta.
Nuorten vaalit on Allianssin mukaan tärkeä demokratiakasvatuksen väline.
Nuorten vaalien ja Politiikkaviikon kaltaisilla demokratiakasvatustapahtumilla varmistetaan, että politiikkaa ja yhteiskuntaa tehdään tutuksi jo nuoresta saakka. Näin sitoutuminen demokratiaan ja erilaisiin osallistumisen keinoihin perhe- tai koulutustaustasta riippumatta vahvistuu, nuorten osallisuuden asiantuntija Silja Porkkala sanoo Allianssin tiedotteessa.
Allianssi on koordinoinut nuorten vaaleja vuodesta 1995 asti.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Mitä on oikein tapahtunut haavistolle. Kun haavisto oli ensimmäistä kertaa ehdolla, niin silloin hän taisi olla nuorten ja kauniitten suosikki.
Nuoret ovat viisastuneet.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten vaaleissa Haavisto on ykkönen, eniten tehtävässä vaadittavaa osaamista.
Ylioppilas, siviilipalvelusmies, terojen tuoja, työpaikkakiusaaja EI koskaan voi olla Suomen kansan presidentti.
Ei koskaan - niin tyhmä ei Suomen kansa sentään ole.
Vierailija kirjoitti:
No tuosta huomaa ainakin sen, että nuoret ovat täysin pihalla politiikasta.
Päinvastoin. Nuoret ovat viisaampia kun koskaan - sillä he ovat nähneet, mitä tapahtuu kun äänestää vihervassuja.
Rehnistä pitää aina muistaa poliitikkoajoilta että se on täys sikakapitalisti. Vihaa työssä käyvää suomalaista ihan kuten Aho ja Vanhanenkin eikä pidä niitä penkinkääb arvoisina.
vuodet pankissa on hieman kiillottaneet kuvaa ja mehä tiedämme kansan poliittisen muistin joka onnnoin 1 vuosi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on oikein tapahtunut haavistolle. Kun haavisto oli ensimmäistä kertaa ehdolla, niin silloin hän taisi olla nuorten ja kauniitten suosikki.
Nuoret ovat viisastuneet.
Nuoret äänestää mielikuvia. Niin tekee vanhatkin mutta ei syistä. Nuorilla ei ole sitä tietoa näiden lierojen aikaisemmista touhuista jotka paljastivat näiden todellusen luonteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä...
Pisa-tulokset laskevat samaa vauhtia kun Kokkareet ja Persut voittavat vaaleja... Miten ihmeessä nämä asiat korreloivat ;DDDDD
"Hylättyjä ääniä annettiin tänä vuonna hieman yli 5000, mikä on 5,4 prosenttia kaikista äänistä."
Siinä tulevat Kelan asiakkaat ja Purran harmit ja Keskisarjan yliopistodissaukset ja Halla-ahon kotilampaat. Respect!
-winner-
Sinä olet itse Kelan asiakas joten en paljon naureskelisi sinuna.
;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
No nyt Osui kela-elättiä nilkkaan oikein kunnolla näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuosta huomaa ainakin sen, että nuoret ovat täysin pihalla politiikasta.
Päinvastoin. Nuoret ovat viisaampia kun koskaan - sillä he ovat nähneet, mitä tapahtuu kun äänestää vihervassuja.
Viime hallituksen tuloksia ovat rikkinäinen koulu ja nuorten valtavasti kasvaneet mielenterveys ongelmat. Nuoret haluavat muutoksen tähän. Viisaita nuoria 👍
Jännä, kun on annettu ymmärtää, että nuoret/teinit ovat niin kovin huolissaan ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta, mutta silti Haavisto ja Andersson ovat vasta 3. Ja 4. Olisin luullut Haaviston olevan ykkönen ja saaneen joku 39% äänistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on oikein tapahtunut haavistolle. Kun haavisto oli ensimmäistä kertaa ehdolla, niin silloin hän taisi olla nuorten ja kauniitten suosikki.
Nuoret ovat viisastuneet.
Nuoret äänestää mielikuvia. Niin tekee vanhatkin mutta ei syistä. Nuorilla ei ole sitä tietoa näiden lierojen aikaisemmista touhuista jotka paljastivat näiden todellusen luonteen
Noinko tyhmiksi sinä todella aliarvioit nuoret?
Tuo osoittaa vaan, miten pihalla olet kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoriso on oikeistolaista, hyvä näin. Eivät ole vielä käyneet aivopesulaa jota sanotaan korkeakoulutukseksi läpi, jossa muuttuu vihervasemmistolaiseksi.
40 % on.
He eivät ole vielä toivottavasti nähnet mitä tarkoittaa, kun oikeisto ajaa lapsiperheet köyhyyteen ja maan lamaan.
Eikä äärioikeiston nousu ole vielä avautunut. Siitä on aina aiheutunut järkyttävä tuho.
Haaviston kampanjaa rahoittaa riistoporvsrit Wahlroos ja Herlin. Herää ja aukaise silmäsi näkemään totuus!
Christiiina kirjoitti:
Jännä, kun on annettu ymmärtää, että nuoret/teinit ovat niin kovin huolissaan ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta, mutta silti Haavisto ja Andersson ovat vasta 3. Ja 4. Olisin luullut Haaviston olevan ykkönen ja saaneen joku 39% äänistä
Nuoret ei oikein samaistu siihen kehitysvammaiseen kääpiöön jonka vanhemmat kirjoittaa sen facetekstit.
Rehnin saa kilahtamaan kun sanoo sanan ay liike. Siinä mielessä kepu eroaa kokoomuksesta että niillä ei ole kellään penninkään arvostusta veronmaksajaa kohtaan.
Rehnikin kuvittelee oikeasti että joka maksais hänenkin palkkansa jos veroja maksava keskiluokka ajettaisiin siihen kurimukseen mitä kepulit haluaa
Kokoomuksessa ymmärrystä jonkun verran löytyy työnantajaportaan älykkäämmässä päässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on oikein tapahtunut haavistolle. Kun haavisto oli ensimmäistä kertaa ehdolla, niin silloin hän taisi olla nuorten ja kauniitten suosikki.
Nuoret ovat viisastuneet.
Nuoret äänestää mielikuvia. Niin tekee vanhatkin mutta ei syistä. Nuorilla ei ole sitä tietoa näiden lierojen aikaisemmista touhuista jotka paljastivat näiden todellusen luonteen
Noinko tyhmiksi sinä todella aliarvioit nuoret?
Tuo osoittaa vaan, miten pihalla olet kaikesta.
Ei ne tyhmiä ole tietenkään, elämänkokemus vaan puuttuu. Siksi ne on helppo uhri näille ammatti selittäjä lieroille
Christiiina kirjoitti:
Jännä, kun on annettu ymmärtää, että nuoret/teinit ovat niin kovin huolissaan ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta, mutta silti Haavisto ja Andersson ovat vasta 3. Ja 4. Olisin luullut Haaviston olevan ykkönen ja saaneen joku 39% äänistä
Ilmastonmuutos on huijauspuhallus, kuten olemme nähneet täällä monivuotisten lumikinosten ja tänä vuonna ennätyspakkasten keskellä.
Nuoret eivät ole tyhmiä, he näkevät näiden valheiden taakse.

Ai ympäristöstä ja ihmisoikeuksista piittaamattoman sähköauton ajamisesta kuin käärmettä piippuun???
Ei nuoret ole tyhmiä, vihervassareiden toiminta tuhoaa maapalloa monta kertaa enemmän kuin tavallisten ihmisten.
Viime hallituksen aikana metsiemme hiiilunielut romahtivat. Kiitos vihervasemmiston.

Taidat olla persu kun ikkunasta ulos katsominen riittää siihen että ilmastotiedettä ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoriso on oikeistolaista, hyvä näin. Eivät ole vielä käyneet aivopesulaa jota sanotaan korkeakoulutukseksi läpi, jossa muuttuu vihervasemmistolaiseksi.
40 % on.
He eivät ole vielä toivottavasti nähnet mitä tarkoittaa, kun oikeisto ajaa lapsiperheet köyhyyteen ja maan lamaan.
Eikä äärioikeiston nousu ole vielä avautunut. Siitä on aina aiheutunut järkyttävä tuho.
Haaviston kampanjaa rahoittaa riistoporvarit Wahlroos ja Herlin. Herää ja aukaise silmäsi näkemään totuus!
Terävä huomio! Eli pistää todella miettimään, että mikäs tämä Haavisto ihan oikeasti on miehiään.
Miettikääs nyt itsekin - vihreän Haaviston tukena Suomen rikkaimmat ja ökyrikas Wahlroos Ruotsista. Miksi?
Päiväkodin lasten mielestä titi-nalle on palas 😁
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Jännä, kun on annettu ymmärtää, että nuoret/teinit ovat niin kovin huolissaan ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta, mutta silti Haavisto ja Andersson ovat vasta 3. Ja 4. Olisin luullut Haaviston olevan ykkönen ja saaneen joku 39% äänistä
Ai ympäristöstä ja ihmisoikeuksista piittaamattoman sähköauton ajamisesta kuin käärmettä piippuun???
Ei nuoret ole tyhmiä, vihervassareiden toiminta tuhoaa maapalloa monta kertaa enemmän kuin tavallisten ihmisten.
Viime hallituksen aikana metsiemme hiiilunielut romahtivat. Kiitos vihervasemmiston.
Oho, pystyykö vasemmisto tuhoamaan ilmastonkin ja vielä yhdessä hallituskausdessa?
On persula aamuharhat taas kohdillaan
Hyvä, jos vihervassukin osaa hävetä edes joskus.