Näin monta vuotta Suomessa täytyy tehdä töitä, jotta eläke on yhtä suuri kuin ei päiväkään töissä ollut saa tukia
Talouselämä laski, kuinka kauan keskituloisen suomalaisen täytyy työskennellä, jotta hänelle kertynyt eläke yltää samaan kuin samana aikana ei päivääkään töissä ollut naapuri saa toimeentulotukea.
Työnteon väliin jättäneeksi henkilöksi oletimme yksinäisen miehen, joka asuu Helsingissä 40 neliön yksiössä. Asunnon vuokra on 900 euroa kuukaudessa, vesimaksu 20 euroa kuukaudessa ja saunamaksu 12 euroa kuukaudessa.
Miehellä ei ole siis koskaan ollut tuloja.
Kelan laskurin mukaan tällainen henkilö saa toimeentulotuen perusosaa 587,71 euroa kuussa sekä asumistukea 465,50 euroa eli yhteensä 1 053 euroa kuukaudessa.
Toimeentulotukea maksetaan sen verran, että henkilölle jää vuokran ja terveysmenojen jälkeen tuon perusosan verran käyttöön rahaa.
Yleensä toimeentulotuen saajalla on siis muita tuloja, esimerkiksi työttömyysetuus ja asumistuki. Nämä lasketaan yhteen, jonka jälkeen lasketaan menot yhteen ja puuttuvan osuuden saa toimeentulotukena.
Pelkästään yhdistelmän toimeentulotuki ja asumistuki saaminen on poikkeustapaus. Se on yleisempi nuorilla, joilla ei ole oikeutta työttömyysturvaan.
Työttömyysturvan osalta on myös hyvä muistaa, että se on velvoittava. Työttömyysturvaa ei saa tekemättä mitään, vaan työttömältä edellytetään työnhakua.
Mediaanipalkkalaisen täytyy työskennellä 22,7 vuotta ennen kuin hänen kuukausieläkkeensä ylittää sen summan, joka töissä käymätön naapuri kuittaa tukina.
https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-monta-vuotta-suomessa-taytyy-te…
Kommentit (201)
Onko mahdollista nostaa tuota toimeentulotuen perusosaa vaikkei oikeasti asuisikaan Suomessa?
En ole koskaan tehnyt töitä Suomessa, muutin ulkomaille opiskelujen jälkeen eikä minulla ole Suomeen mitään siteitä, mutta ilmainen raha toki kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:

Varmaan onnistuu, jos sulla on joku sukulainen/tuttava joka antaa laittaa kirjat sen kämppään. Jos sulla ei ole suomalaista pankkitiliä niin se täytyy hankkia, Kela ei maksa tukia ulkolaiselle tilille.
Vierailija kirjoitti:
Aika typerä vertaus. Järkevämpää olisi verrata takuueläkettä ja työeläkettä.
Työikäiselle ei tarvitsisi maksaa senttiäkään toimeentulotukea tai muitakaan tukia, jos he saisivat palkkatyön kohtuullisella palkalla. Äänestämällä oikeistopuolueita ilmaistaan halukkuus yhteiskunnan kahtiajakoon, jossa toiset tekevät töitä tukia nostaen ja toiset kasvattaa omaisuuttaan. Tietenkin kokoomuspuolueita äänestämällä säästöt otetaan köyhilta ja annetaan rikkaille, mutta tämäkään ei voi jatkua loputtomiin.
Saksalaisessa laskelmassa, johon jutussa viitataan onkin nimenomaan vertailtu työeläkettä ja sikäläistä vastinetta takuueläkkeeseen:
https://amp.focus.de/finanzen/altersvorsorge-wie-lange-muss-man-arbeite…
https://www.bmas.de/DE/Soziales/Rente-und-Altersvorsorge/Fakten-zur-Ren…
On suomalaisen toimittelijan virhe tai väännelmä, että kyseessä olisi perustoimeentulo sillä tavalla kuin me sen ymmärrämme tai että se vertautuisi toimeentulotukeen.
Grundsicherung im Alter edellyttää eläkeikää tai pysyvää työkyvyttömyyttä sekä sitä, ettei henkilö saa muuta eläkettä tarpeeksi tai ollenkaan. Eroa meidän takuueläkkeeseen tulee lähinnä siitä, että Saksassa tukimuodon summaa pähkäillessä huomioidaan myös kohtuulliset asumismenot täysimääräisesti ja muitakin menoja mm vanhuuteen liittyen. Siksi summa ilmoitetaan keskiarvolla. Vaihtelua voi olla paljonkin jo asumiskuluista johtuen.
Saksassakin löytyy perustoimeentulotukea vastaava tukimuoto niille työikäisten talouksille, jotka eivät ole oikeutettuja työttömyysvakuutuksen mukaiseen työttömyysturvaan tai erilaisiin työkyvyttömien tukiin. Perusosa on yksin asuvalle aikuiselle 502 euroa, mutta Suomesta poiketen myös tässä tuessa huomioidaan lisäksi kohtuulliset asumismenot täysimääräisinä ja muitakin tarpeellisia menoja laajemmin kuin meillä. Lapsiperheille lasten osalta huomioidaan esim. harrastuskustannuksia ja koululounaita.
T&T:n juttu vilisee asiavirheitä ja olisi saanut jäädä melkein kirjoittamatta. Avainluvun 22,7 laskemisen pohjalta löytyvä toimeentulotukilaskelmakin on väärin. Esimerkin tiedoilla varsinainen toimeentulotuki olisi 848,11 euroa ja sosiaalietuudet yhteensä 1313,71 euroa. Täten tuo taianomainen 22,7 olisi oikeasti 28,3.
Tällä tiedolla ei kuitenkaan kukaan tee mitään, sillä monenkaan naapurista ei edes Helsingissä löydy miestä, joka ei ole tehnyt elämässään päivääkään töitä ja asuu kenenkään viranomaisen häiritsemättä ylihintaisessa 40-neliöisessä kämpässä, josta jää pakollisten asumismenojen jälkeen 381,71e/kk käytettäväksi aivan kaikkeen elämiseen kuten puhelinlaskut, nettiyhteydet, kulkeminen, ruoka, taloustavarat, suoratoistopalvelut, vaatteet, kodin pienet hankinnat, harrastukset, itsehoitolääkkeet..
Toimeentulotuki on pöljä vertauskohde siksikin että siinä on voimakasta alueellista vaihtelua. Jossain Virroilla saisi ehkä tuon suunnilleen 1053. Luvut saattaa kuulostaa korkeilta, mutta todellisuudessa esimerkiksi vuonna 2022 perustoimeentulotukea maksettiin keskimäärin 384e/henkilö tai 462e/kotitalous. Kun 77,2% kaikista tuensaajatalouksista oli yksin asuvia voi ehkä päätellä, että harva niistäkään saa edes lähelle täysimääräistä tukea.
Vierailija kirjoitti:
Se joka ei töitä tee, ei pidä syömänkään.
Eli sun pitäisi siis etsiä itsellesi työpaikka, jos meinaat jatkaa eloa
Siis halutaanko tässä mustamaalata eläkeläisiä? Vanhoja ihmisiä? Kenen intresseissä on tällainen? Mikä tämän tavoite on? Mikä puolue tällaista haluaa korostaa ja miksi??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista nostaa tuota toimeentulotuen perusosaa vaikkei oikeasti asuisikaan Suomessa?
En ole koskaan tehnyt töitä Suomessa, muutin ulkomaille opiskelujen jälkeen eikä minulla ole Suomeen mitään siteitä, mutta ilmainen raha toki kiinnostaa.
Varmaan onnistuu, jos sulla on joku sukulainen/tuttava joka antaa laittaa kirjat sen kämppään. Jos sulla ei ole suomalaista pankkitiliä niin se täytyy hankkia, Kela ei maksa tukia ulkolaiselle tilille.
Ei onnistu. Tuki on ruokakuntakohtainen joten myös kaikkien samassa osoitteessa asuvien kavereiden tai sukulaisten tulot otettaisiin huomioon. Hakiessa toimitetaan tiliotteet kaikista hakijan tileistä, siis muidenkin osoitteessa asuvien aikuisten tileistä. Tiliotteesta selviää aika pian jos tiliä on käytetty ulkomailla kaupoissa tai siltä on nostettu rahaa ulkomaisesta pankkiautomaatista. Jos väärinkäyttöä epäillään Kelalla on oikeus pyytää tietoja suoraan pankeista.
Ja niin tosiaan toimeentulotuen hakeminen edellyttää että kaikki muut ensisijaiset etuudet on haettu ensin, esimerkiksi työkykyinen on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ja täyttää työkkärin velvoitteet.
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita minimityöeläkkeellä kituuttavia eläkeläisiä vaikka kuinka paljon, vaikka eivät ole ikinä olleet työttöminä. Takuueläkeläinen vetää saman rahan. Mielestäni työeläkkeiden pitäisi olla korkeammat.
Tai takuueläkkeiden pienempiä..
Minulla on eläkeikään n. 7 vuotta.
Jos jäisin nyt työttömäksi, eläkkeeni olisi kutakuinkin sama kuin jos huhkisin töissä eläkeikään asti.
Onko oikein? Kannustaako työntekoon?
No ei.
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista nostaa tuota toimeentulotuen perusosaa vaikkei oikeasti asuisikaan Suomessa?
En ole koskaan tehnyt töitä Suomessa, muutin ulkomaille opiskelujen jälkeen eikä minulla ole Suomeen mitään siteitä, mutta ilmainen raha toki kiinnostaa.
Ei.
Pikkaisen harhaanjohtava tuo artikkeli kun sen takuueläkkeen verran saa aina pohjaksi vaikka et ikinä olisi tehnyt töitä tai olisit. Se on eläkkeen osa joka kuuluu jokaiselle kansalaisuuden perusteella ja on eläkkeen nollataso josta eläke alkaa nousta. Joten jos olet 22 vuotta tehnyt töitä saat sen eläkkeen takuueläkkeen päälle.
Vierailija kirjoitti:
No onneksi kaikkia tukia aletaan vähentämään. Kymmenen vuoden päästä työnteko saattaa jopa kannattaa.
Irtisanomissuojaa heikennetään ja alle 50 hengen yrityksillä ja organisaatioilla ei ole takaisinottovelvoitetta. Lisätään paikallista sopimista palkoista eli voi saada palkkaa alle tessin.
Vierailija kirjoitti:
Pikkaisen harhaanjohtava tuo artikkeli kun sen takuueläkkeen verran saa aina pohjaksi vaikka et ikinä olisi tehnyt töitä tai olisit. Se on eläkkeen osa joka kuuluu jokaiselle kansalaisuuden perusteella ja on eläkkeen nollataso josta eläke alkaa nousta. Joten jos olet 22 vuotta tehnyt töitä saat sen eläkkeen takuueläkkeen päälle.
Kansaneläkettä voi saada tietyn suuruisella työeläkkeellä, mutta siinä on yläraja.
Voiko yksineläjä siis saada niin paljon toimeentulotukea että voi asua Helsingissä 40neliön kämpässä 900e kk-vuokralla?
On vähän tarkoitushakuinen tuo laskelma, kallis vuokra ja iso asunto yksinelävälle miehelle. En usko että tuo esimerkki edustaa valtaosaa työttömänä ikänsä elävistä henkilöistä.
Tämäkin on todennäköisesti vain kokoomusnatsihallituksen ja äärioikeiston työttömien mustamaalauskampanjaa. Ei uskoisi että ollaan sivistysmaassa...
Asumistukeen ja toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot. Osa työttömistä saa vain 595 työmarkkinatuen.
Näin 35-vuotiaana päivääkään töitä tehneenä saan tukia 1400e, joten ei tässä kauheasti kannata tehdä töitä eläkepäiviä ajatellen.
Minusta tuo 900/kk asuminen pitää saada pois. Pitää järjestää edullisempia asuntoja. Eli soluasuntoja ja asuntoloita. Esim. Oma lukittava huone, yhteiset muut tilat. Nyt kaikki tuet menevät asunto sijoittajille, eikä suinkaan tuen saajalle.
Vierailija kirjoitti:
Aika typerä vertaus. Järkevämpää olisi verrata takuueläkettä ja työeläkettä.
Työikäiselle ei tarvitsisi maksaa senttiäkään toimeentulotukea tai muitakaan tukia, jos he saisivat palkkatyön kohtuullisella palkalla. Äänestämällä oikeistopuolueita ilmaistaan halukkuus yhteiskunnan kahtiajakoon, jossa toiset tekevät töitä tukia nostaen ja toiset kasvattaa omaisuuttaan. Tietenkin kokoomuspuolueita äänestämällä säästöt otetaan köyhilta ja annetaan rikkaille, mutta tämäkään ei voi jatkua loputtomiin.
Enhän minä Helsingissä asukkaan ja.siksi ihmettlin hintoja. Kaukana poissa. Ei minulla ole koskaan ollut ongelmaa saada lastenhoitajaa silloin kun he sitä tarvitsivat. Eikä lasteni hoitajilla ollut ongelmaa kohtuuttoman kalliin asumisen kanssa.