Draaman kaari - ero epävakaasta, joka halusi itse erota - loppuiko yhteydenpito nyt todennäköisesti lopullisesti?

Kiirettä olet ap pitänyt, kun vuoden tuntemisen aikana olet ehtinyt kihloihin ja asumaan yhteen. Et ehkä itsekään ole kaikkein vakain persoona?

Nyt haikailet kovasti tyyppiä takaisin. Mietipä vielä. Tuollaisenko kanssa oikeasti haluaisit elää elämäsi?

Miten erotatte narsistin epävakaasta? Voiko olla esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa vain yhdellä persoonista on esimerkiksi narsistinen persoonallisuushäiriö?

Jos toisesta ei haluta enää kuulla mitään, laitetaan estot. Miksi et ap ole tehnyt niin?

Täysin oikeita ratkaisuja olette te eroon päätyneet tehneet, kun on valjennut, ettei epävakautta sairastava suostu hoitamaan sairauttaan. Suhde on tuolloin mahdoton.

Poikanikin on erojen jälkeen sanonut, että eron syy oli yksin hänessä. Samaa mieltä olen minäkin: aivan mahtavia nuoria naisia on seurustelukumppaneiksi aina valikoitunut, fiksuja kuten Ap. Mutta ei kukaan voi aikuista ihmistä pakottaa hoitoon ja hoitamattoman persoonallishäiriöisen kanssa on todella haastavaa olla suhteessa. Vaarana että sairastuu itse. 

Epävakaan äiti

Vierailija kirjoitti:

Miten erotatte narsistin epävakaasta? Voiko olla esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa vain yhdellä persoonista on esimerkiksi narsistinen persoonallisuushäiriö?

Itse en varmaan erotakaan, mutta toisaalta minulle ei ole niin väliäkään, mikä toisen tarkka diagnoosi on. Jos hänen kanssaan on vaikeaa ja hankalaa, ja jos hän kilahtelee ja saa raivareita, jos suhde on vuoristorataa ja sekoilua, ja jos toinen osapuoli ei kohtele minua hyvin ja arvostavasti, en halua jatkaa suhteessa. Itselläni on tosin se, että en koukutu vuoristoratasuhteisiin, vaan minua alkaa ärsyttää ja omat fiilikseni alkavat lässähtää, jos toisen kanssa tulee välillä jotain "vaikeita aikoja". Niitä eivät ne "ihanat hetket" pelasta, koska en halua suhdetta, jossa on ihanaa vain välillä ja toisen fiiliksien mukaan, vaan haluan suhteen, joka tuntuu ihanalta koko ajan. (Ja kyllä, sellaisia on - tasapainoiset suhteet, joissa ollaan rakastuneita, ovat sellaisia silloinkin, kun on tavallista arkea ja vain katsotaan telkkaria yhdessä sohvalla.)

Vierailija kirjoitti:

Miten erotatte narsistin epävakaasta? Voiko olla esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa vain yhdellä persoonista on esimerkiksi narsistinen persoonallisuushäiriö?

Viisainta on jättää diagnoosit tekemättä ja vältellä ihmisiä, jotka ovat hankalia. Heidän omalla vastuullaan on hankkia diagnoosi, joka tulee hoidon aloittamisen jälkeen.

Minulla oli läheinen, joka näin jälkikäteen ajatellen varmaan oli epävakaan diagnoosin saanut. Oli hoidon piirissä, mutta hoito ei ollut oikein onnistunutta ja mukana oli päihdeongelma. Oli pakko katkaista välit, koska en enää jaksanut olla mukana hänen elämänsä käänteissä. Lasten kasvettua aikuiseksi katkaisin välit.

Läheisenä, ystävänä tai kumppanina jos valitsee tällaisen ihmisen, niin voi varautua siihen, että suhde on täysin yksipuolinen. Siihen mahtuu loppupeleissä vain sen epävakaan ongelmat ja asiat. Elämässä kuitenkin tulee kaikille myös itselleen tuen tarvetta. Sitä ei tällaiselta ihmiselta saa, ei vaikka olisi kuinka vakava sairaus. Se ei ole mitään, vain epävakaan asiat ovat tärkeimpiä.

Jos perustaa perheen epävakaan kanssa, hän on perheen ylimääräinen lapsi. Yleensä epävakailla on paljon parisuhteita ja eroja, mutta nykyisin hoito on varmasti parempaa kuin siihen aikaan, kun läheiseni oli nuori, joten ehkä voi parantuakin, jos hakeutuu hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten erotatte narsistin epävakaasta? Voiko olla esimerkiksi dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa vain yhdellä persoonista on esimerkiksi narsistinen persoonallisuushäiriö?

Viisainta on jättää diagnoosit tekemättä ja vältellä ihmisiä, jotka ovat hankalia. Heidän omalla vastuullaan on hankkia diagnoosi, joka tulee hoidon aloittamisen jälkeen.

Minulla oli läheinen, joka näin jälkikäteen ajatellen varmaan oli epävakaan diagnoosin saanut. Oli hoidon piirissä, mutta hoito ei ollut oikein onnistunutta ja mukana oli päihdeongelma. Oli pakko katkaista välit, koska en enää jaksanut olla mukana hänen elämänsä käänteissä. Lasten kasvettua aikuiseksi katkaisin välit.

Läheisenä, ystävänä tai kumppanina jos valitsee tällaisen ihmisen, niin voi varautua siihen, että suhde on täysin yksipuolinen. Siihen mahtuu loppupeleissä vain sen epävakaan ongelmat ja

Suhtautumistapaan vaikuttaa mahdollinen diagnoosi, sillä niillä on eri syntymekanismi. Ei ole rakentavaa suhtautua empaattisesti ihmiseen, joka pystyy itse säätelemään käyttäytymistään, muttei halua. Tästä syystä oikea diagnoosi on tärkeä.

Voit aivan itse päättää, haluatko olla jatkossa yhteydessä vai et. Siihen ei tarvi tällaista arvailua ja toisen diagnosointia. 

"Suhtautumistapaan vaikuttaa mahdollinen diagnoosi, sillä niillä on eri syntymekanismi. Ei ole rakentavaa suhtautua empaattisesti ihmiseen, joka pystyy itse säätelemään käyttäytymistään, muttei halua. Tästä syystä oikea diagnoosi on tärkeä."

Olen eri mieltä, kaikkiin voi suhtautua empaattisesti, mutta heitä ei silti tarvitse ottaa omaan elämäänsä mukaan. Ei ole mitään tarvetta säännöstellä empatiaa, sillä kaikki persoonallisuushäiriöt syntyvät vaikeiden kasvuolosuhteiden seurauksena. Ja mukana on myös geenien vaikutusta. Itsekin olen miettinyt voisiko läheiseni kohdalla olla kyse myös narsistisesta pers.häiriöstä, jolloin mukaan tulisi perinnöllisyyttä. Hyvin usein ihmisellä on kahden persoonallisuushäiriön diagnoosi esimerkiksi vankiloissa. 

Olen lukenut aika paljon pers.häiriöistä (ammattikirjallisuutta). Paljon on väärääkin tietoa liikkeellä.

Tuollainen voimakkaasti tunteva ihminen voi olla aika koukuttava. Sitä pitää silloin miettiä, onko oikeasti rakastunut siihen ihmiseen, vai niihin voimakkaisiin tunteisiin ja intohimoon. 

Pistä estot kaikkiin mahdollisiin lähteisiin. Tuntemattomasta lähteestä tulevat yhteydenotot välittömästi muurien taakse. Väkivaltaisesta ja epävakaasta suhteesta lähtevän suurin virhe on jäädä lukemaan viestejä. Niitä ei lueta eikä kuunnella. Kavereille voit sanoa etteivät kerro mitään eksästä. 

Vierailija kirjoitti:

"Suhtautumistapaan vaikuttaa mahdollinen diagnoosi, sillä niillä on eri syntymekanismi. Ei ole rakentavaa suhtautua empaattisesti ihmiseen, joka pystyy itse säätelemään käyttäytymistään, muttei halua. Tästä syystä oikea diagnoosi on tärkeä."

Olen eri mieltä, kaikkiin voi suhtautua empaattisesti, mutta heitä ei silti tarvitse ottaa omaan elämäänsä mukaan. Ei ole mitään tarvetta säännöstellä empatiaa, sillä kaikki persoonallisuushäiriöt syntyvät vaikeiden kasvuolosuhteiden seurauksena. Ja mukana on myös geenien vaikutusta. Itsekin olen miettinyt voisiko läheiseni kohdalla olla kyse myös narsistisesta pers.häiriöstä, jolloin mukaan tulisi perinnöllisyyttä. Hyvin usein ihmisellä on kahden persoonallisuushäiriön diagnoosi esimerkiksi vankiloissa. 

Olen lukenut aika paljon pers.häiriöistä (ammattikirjallisuutta). Paljon on väärääkin tietoa liikkeellä.

Niin, itsellä narsistiset vanhemmat, joista toiseen katkaissut suhteet. En pysty suhtautumaan kumpaankaan empaattisesti sen väkivallan takia, jota ovat minuun kohdistaneet.

t. Henkilö jota lainasit

Vierailija kirjoitti:

Saako kysyä, mistä tuo virallinen ero (16) tuli? Oliko kenen päätös? Miten tuo takaisinpaluu tapahtui? Oletteko olleet kuinka kauan yhdessä ja menittekö äkkiä avioon?

Ymmärrän tuon, että kun ihmisenä on ihana, mutta tuo sairaus riivaa, sitä haluaisi kaikkia loruja uskoa, mutta eihän se oikeassa elämässä niin mene, että sairaudesta simbsalabim paranee.

Mitä tuo erovaihe toi myöhempään vaiheeseen? Oliko esimerkiksi muita suhteita tuona aikana ja onko ne nostettu pöydälle tasaisin väliajoin myöhemmässä elämässä, tai ainakin epäilyksiä moisesta?

En halua liikaa kertoa, koska en halua, että minua tunnistetaan. :D Mutta ero oli meidän yhteinen päätös, ainakin minun mielestäni, mutta mies alkoi noin kuukauden kuluttua vannoa muuttuneensa ja tajunneensa virheistään jotain. Eipä ollut. Taisin tehdä elämäni virheen, kun palasin hänen kanssaan yhteen. Olin juuri päässyt pahimmasta tunnemyrskystä eroon ja alkanut asettua aloilleni, kun tuo hurrikaani tuli takaisin. Eihän mikään ollut oikeasti muuttunut, pari kuukautta yhteiseloa ja taas mentiin hurlumhei. Mukamas käytiin vakavat keskustelut ja lupaukset, kaikki kivet ja kannot käännettiin ennen yhteen paluuta, mutta tämä herra ei pidä mistään lupauksistakaan kiinni, kun suuttuu. 



Erovaihe oli kyllä tärkeä ja avasi silmiäni paljon. Näin, miten pärjään yksin hyvin, eikä mitään pahaa sattunut. Elämän vire muuttui ahdistavasta rauhalliseksi/positiiviseksi, kaikki oli yhtäkkiä niin rentoa, mukavaa, helppoa, kevyttä. Ei tarvinnut kävellä munankuorilla kotonaan ja varoa jokaista sanaa. Toisaalta oli myös se tyhjyyden tunne. Oli välillä sietämättömän vaikeaa olla yksin (taidan olla läheisriippuvainen). Mutta aloin jotenkin saada kiinni taas siitä kuka olin ennen tätä epävakaata ihmissuhdetta elämässäni, ja millaista elämä oli joskus aiemmin. Tietääkseni meillä kummallakaan ei ollut mitään suhteita siinä välissä, mutta minä juttelin paljon erään miespuolisen ystävän kanssa terapeuttisella otteella, jonka kauniit sanat ja ymmärtäväisyys avasi hiukan silmiäni myös siitä, miten huonosti olin antanut itseäni kohdeltavan viimeisten vuosien ajan ja että ansaitsisin oikeasti parempaa. Ne muistot mielessäni en enää yhtään ahdistu tai pelkää eroa. Odotan vain, että pääsen tästä painajaisesta pois. Hävettää, mutta minkäs teen. Tärkeä oppitunti ollut minulle elämässä ja kasvattava kokemus. 

"Niin, itsellä narsistiset vanhemmat, joista toiseen katkaissut suhteet. En pysty suhtautumaan kumpaankaan empaattisesti sen väkivallan takia, jota ovat minuun kohdistaneet.

t. Henkilö jota lainasit"

Ymmärrän hyvin, vanhemmilla pitäisi olla empatiaa sinua kohtaan eikä väkivaltaa tarvitse antaa anteeksi eikä unohtaa. Haitallisiin ihmisiin ei kannata pitää yhteyttä, jos se häiritsee omaa elämää. Jossain vaiheessa elämää voi ehkä ymmärtää tällaisen ihmisen toimintaa paremmin, jolloin mukaan astuu tietty määrä empatiaa. Se ei silti tarkoita, että hänen tekonsa hyväksyttäisiin ja annettaisiin anteeksi.

Itse olen ajatellut, että sekä geenit että lapsuus vaikuttavat meidän kaikkien elämään huomattavan paljon ja sillä tavalla, ettei aina voi siihen itse vaikuttaa. Silti meillä jokaisella on myös tietty määrä valinnanvapautta ja älliä, joita pitäisi myös käyttää siihen erityisesti, ettei vahingoita omia lapsiaan. Siihen suhtaudun aika ankarasti. Aikuiset voivat valita kenet ottavat puolisoksi, ystäväksi tai omaan elämäänsä muuten, mutta vanhempia ei voi valita. Erityisesti sitä on vaikea ymmärtää, että tarjoaa lapsilleen yhtä hirveän tai hirveämmän lapsuuden kuin itse koki, vaikka tietää seuraukset.

Siis tuo koukuttavuuden takia mietin, että oliko tuo tässä lopullisesti. Lähinnä sitä, että ymmärrän järjellä vallan hyvin suhteen mahdottomuuden, mutta tunnistan myös sen, että kyllä ne järkevätkin ihmiset haksahtavat uudestaan näiden kelkkaan.

Lähinnä siis mietin, pitääkö tämmöiseen ohjelmanumeroon varautua ja takoa järkeä päähän itselle jo etukäteen, jos tämmöstä olisi luvassa. Minäkin olen vain ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Siis tuo koukuttavuuden takia mietin, että oliko tuo tässä lopullisesti. Lähinnä sitä, että ymmärrän järjellä vallan hyvin suhteen mahdottomuuden, mutta tunnistan myös sen, että kyllä ne järkevätkin ihmiset haksahtavat uudestaan näiden kelkkaan.

Lähinnä siis mietin, pitääkö tämmöiseen ohjelmanumeroon varautua ja takoa järkeä päähän itselle jo etukäteen, jos tämmöstä olisi luvassa. Minäkin olen vain ihminen.

 

Usein epävakailla on on-off-suhteita, eli varmaan kannattaa varautua siihen, että sellaista olisi luvassa. Sun pitää vain päättää, haluatko on-off-suhteen tuollaisen ihmisen kanssa, ja haluatko siis, että sinulla on suhde, jossa välillä on vähän aikaa ihanaa ja sitten vähän aikaa ihan paskaa, välillä kärsit erosuruista ja sitten taas saat vähän aikaa olla onnellinen kun aloitatte suhteen uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis tuo koukuttavuuden takia mietin, että oliko tuo tässä lopullisesti. Lähinnä sitä, että ymmärrän järjellä vallan hyvin suhteen mahdottomuuden, mutta tunnistan myös sen, että kyllä ne järkevätkin ihmiset haksahtavat uudestaan näiden kelkkaan.

Lähinnä siis mietin, pitääkö tämmöiseen ohjelmanumeroon varautua ja takoa järkeä päähän itselle jo etukäteen, jos tämmöstä olisi luvassa. Minäkin olen vain ihminen.

 

Kyllä kannattaa varautua ja käydä läpi päässään niitä asioita, miksi ei halua jatkaa suhdetta. Minulla on takana elämänmittainen suhde epävakaaseen sisarukseen, ja nykyään on vaikea täysin ymmärtää miten kaikki pystyi jatkumaan niin pitkään. Toki hän oli manipuloinut minua vuosia, ja varmasti se oli suurin syy miksi hän aina onnistui kääntämään tekemisensä niin että loppujen lopuksi minä tunsin syyllisyyttä ja yritin muuttua. Irrottautumisessa on ollut hyvin tärkeää nimenomaan varautua hänen yhteydenottoihinsa, käydä läpi hänen puheitaan ja tekemisiään ja selventää itselleen mitä niistä oikeasti ajattelen ja miltä minusta tuntuu, sillä keskusteluissa vain hänen tunteillaan on väliä. Hän on niin taitava manipulaattori, että jos hänen kanssaan lähtee keskustelemaan spontaanisti, niin pian olen taas pyytämässä häneltä anteeksi ja heittäytymässä maahan jotta hän voi pyyhkiä jalkansa minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tuo koukuttavuuden takia mietin, että oliko tuo tässä lopullisesti. Lähinnä sitä, että ymmärrän järjellä vallan hyvin suhteen mahdottomuuden, mutta tunnistan myös sen, että kyllä ne järkevätkin ihmiset haksahtavat uudestaan näiden kelkkaan.

Lähinnä siis mietin, pitääkö tämmöiseen ohjelmanumeroon varautua ja takoa järkeä päähän itselle jo etukäteen, jos tämmöstä olisi luvassa. Minäkin olen vain ihminen.

 

Kyllä kannattaa varautua ja käydä läpi päässään niitä asioita, miksi ei halua jatkaa suhdetta. Minulla on takana elämänmittainen suhde epävakaaseen sisarukseen, ja nykyään on vaikea täysin ymmärtää miten kaikki pystyi jatkumaan niin pitkään. Toki hän oli manipuloinut minua vuosia, ja varmasti se oli suurin syy miksi hän aina onnistui kääntämään tekemisensä niin että loppujen lopuksi minä tunsin syyllisyyttä ja yri

Olipas hyvin ja osuvasti sanoitettu! Voi vitsit, ihan kuin oma kokemukseni. Usein se meni niin, että hän suuttui minulle, huusi ja solvasi, ja jostain kieroutuneesta syystä minä päädyin leuka rinnassa pyytelemään häneltä anteeksi sitä, että hän suuttui minulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin loppuu siihen. Hän kuitenkin jossain vaiheessa viestittelee sinulle, että mitä kuuluu, tai omia kuulumisiaan kertovan viestin ja sitten kun vastaat siihen neutraalisti tyyliin "kiva kuulla, siitä sitten eteenpäin elämässäsi", niin alkaa huuto "nyt loppuu tämä minulle viestien lähettäminen". Kun hänelle sitten vastaa, että sinähän tässä ensin viestittelit ja kanavan avasit, niin tulee ilmoitus, että yhteydenpitokanavat menee nyt kiinni!

 

Siis niin totta! :O

T. 5

 

Just näin. Koko ketju on kuin minun exästäni. Stressaantuneena on vielä nopeampi käänteissään. Juokse. Älkää  keskustelko ja miettikö mitään yhdessä. Voit vain ilmoittaa, mitä olet tehnyt/ aiot tehdä.

Olen huomannut myös tuon manipuloinnin taidon, se on ensiluokkaista, kun se pää ottaa vallan. Huomasin itsekin saman, että hänen mokailut käännettiin lopulta jollakin ihmeellisellä tavalla minun päähäni ja minusta tehtiin se syntipukki. Minusta harjoitti välillä tuota taitoa myös työpaikalla, mutta eritavoin. Liehitteli aika-ajoin työtovereitaan, jotenkin välissä tuntui, että syy oli petata etukäteen tulevia omia "syntejä", koska ei käyttäytynyt oikein missään keskivertotallaajan tavoin. Välissä kyllä mielessä kävi narsistisuuskin, koska oli aikakausia, jolloin hänellä oli itsestään aika isot suuruudenajatelmat ja sitten taas aika-ajoin käsitin hänen kärsivän huonosta itsetunnosta, vaikka sitä välttelikin viimeiseen asti sanomasta ääneen.