Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos on vain yksi lapsi, niin onko suhde lapseen tiiviimpi kuin monilapsisessa perheessä?
13.01.2024 |
Jos saa vain yhden lapsen ja tämä jää ainokaiseksi, niin voi kaiken perhe-elämään liikenevän ajan ja energian laittaa tähän kyseiseen lapseen ja håben kanssaan tulee vietettyä paljon aikaa. Jos taas on monta lasta, niin ajan joutuu jakamaan lasten kesken ja kun ollaan porukalla niin mahdollisuudet huomioida kutakin lasta yksilönä on vähäisemmät kuin vain yksilapsisessa perheessä.
Vaikuttaako tämä niin, että suhde ainokaiseen muodostuu tiiviimmäksi ja läheisemmäksi kuin monen lapsen perheessä? Ja siihen liittyen, onko monilapsisessa perheessä suhde johonkin lapsista yleensä tiiviimpi kuin toiseen/toisiin lapsista?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Tietysti nämä asiat riippuvat ennen kaikkea siitä, minkälaisia ihmisiä vanhemmat ovat ja miten panostavat lapseen/lapsiinsa. Tietysti pienessä perheessä vanhemmat voivat käyttää kaiken ajan muuhun kuin siihen lapseen ja isossa perheessä taas priorisoida sen lasten kanssa juttelun ja olemisen ja taas voivat tehdä toisinpäin tai monenlaista siltä väliltä. Mutta onhan se nyt tietysti totta, että yhteen tai kahteen ehtii ihan eri tavalla ihan vaan ajallisesti panostaa enemmän kuin mitä yhteen kuudesta, jos kuuden kanssa haluaa olla tasapuolinen. Ja sen ainoan kanssa tulee ehkä enemmän leikittyä, kun sillä ei ole kaveria ns. omasta takaa. Itselläni kaksi lasta, mutta toinen autistine keva-lapsi. Tällä hetkellä terveen kanssa ovat niin eri kehitysvaiheessa, että varsin vähän saavat leikittyä yhdessä, aiemmin oli kausi jolloin oli paljonkin leikkejä. Varsinkin terve kaipaa ihan tämänkin vuoksi selvästi enemmän vanhempien huomiota, kun ei voi jutella siskon kanssa niitä asioita, mitä juttelisi, jos sisko olisi terve. Erityislapsiperheissä sanotaan usein perheenjäsenten välien tulevan varsin läheisiksi ja tämä lie yksi syy siihen. (Terve sisarus on osin ainoan lapsen osassa, kun on ainoa joka osallistuu esim. joihinkin keskusteluihin ja peleihin, erkkasisarus taas toisaalta on erittäin vaativa ja tavallaan tulee sitä sisaruksena joustamista ja huomioon ottoa valtavan paljon. Olisi kyllä niin paljon helpompaa, jos olisi kaksi tervettä, mutta nyt on näin.) Ihan ajallisesti meillä ei olisi yhtä paljon aikaa tälle terveelle, jos tässä olisi useampi muukin lapsi tarvitsemassa huomiota ja sitä kautta ajattelen, että hyvä kun on näin, vaikka muuten olisin halunnutkin enemmän lapsia. Jos vertaan itseäni lapsena, niin minulla todellakin on paljon tiiviimpi ja läheisempi suhde tähän lapseen kuin mitä itselläni oli äitiini ennen kaikkea siksi, että äidillä ei yksinkertaisesti ollut niin paljon aikaa (meitä oli kolme ja äiti oli töissä ja isä ei osallistunut kotona mihinkään ja aina oli vieraita ja jtn pöhinää ja menoa.)
Mutta voin hyvin kuvitella, että se ainoa lapsi voi myös jäädä huomiosta osattomaksi, jos on ns. helppo ja viihtyy kavereilla paljon tai paljon itsekseen. Ennen kaikkea kuitenkin näkisin tämän olevan vamhemmista kiinni. Läheinen suhde ei tule pakottamalla, vaan antamalla tilaa ja luvan olla oma itsensä ja olemalla tavoitettavissa ja paikalla, kun tarvitaan. Olen kuunnellut erään sukulaisen valitusta siitä, miten aikuisten lasten kanssa ei ole läheiset välit. Sitten kun juttelee niiden kanssa, niin ei osaa kuunnella, keskustella ja huomioida tai hyväksyä aikuisten lasten näkemyksiä, vaan jyrää, ignooraa ja ohittaa. Ei kai se nyt siitä oikein voi läheiseksi se meno muuttua.