Olenko tyhmä kun yritän olla läheinen isovanhempien kanssa
Tilanne siis se, että omat vanhempani olivat esikoiseni vauvavuonna innoissaan isovanhemmuudestaan, mutta sitten innostus laimeni. Nykyään lapsia minulla on kolme ja pidän säännöllisesti yhteyttä vanhempiini lähetellen lasten kuulumisia ja kuvia. Kutsun jouluna, synttäreitä ja muuten vain meille kylään. Annan heille lasten koulukuvia ja kutsun isovanhempien päiviin, lasten harrastusesityksiin yms.
Vanhempani harvoin meille kuitenkaan tulevat, heillä on matkoja, mökkeilyä tai muuta menoa. Jouluna eivät päässeet, myöskin synttärit jäävät yleensä väliin. Heillä käymme perheenä noin kerran vuodessa, lapset eivät siellä muuten käy eli eivät hoida lapsia yms. Asumme 15 kilometrin päässä toisistamme.
Olen alkanut miettiä, että olenko idiootti kun edelleen yritän ylläpitää tätä ihmissuhdetta, joka on kovin yksipuolinen. Ehkä heille oikeasti riittäisi se, että näemme kerran vuodessa ja se siitä. Ehkä he sitten ottavat yhteyttä itse, jos haluavat kuulla lastenlasten kuulumisia? Ei tästä nyt tunnu enää tulevan tiivistä ihmissuhdetta isovanhempien ja lasteni välillä, vaikka sitä niin kovasti toivoin:(
Kommentit (11)
Ootappa kun he tulevat vanhemmiksi ja alkavat tarvitsemaan apua niin alkaa nillitys miksi te ette käy useammin kun tarttis vähän sitä ja tätä.
Joo lahjoja eivät todellakaan aina osta. Toki ei tämä nyt tärkeä asia ole. Joskus jos muistavat, niin sitten ovat ostaneet jotain, mutta kun eivät oikein tunne lapsia tai heidän kiinnostuksen kohteitaan tiedä, niin välillä lahjat ovat hieman erikoisia.
Kerran yksi lapsista sai lahjan heiltä 2kk syntymäpäivän jälkeen, eikä ymmärtänyt yhtään miksi sai lahjan. Pienelle lapselle 2kk on pitkä aika ja lapsi vain intti, että ei hänellä ole nyt syntymäpäivä. Siinä sitten yritin selittää, ettei iovanhemmilla ollut aikaa tuoda lahjaa aiemmin...
Ap
En jaksaisi nähdä vaivaa ja ylläpitää tuollaista suhdetta isovanhempiin. Anna olla.
Minusta sinun kannattaa pitää yhteyttä yllä, jotta lapsille tulee edes joku kokemus isovanhemmista ja sukupolvien ketjusta. Tuskin lapset heitä nyt kaipaavat, kun eivät ole läheisiä, mutta omat juuret voi alkaa joskus kiinnostaa ja isovanhempien puuttuminen voi myös tuntua pahalta, jos kaikilla kavereillakin on isovanhemmat elämässään.
Ehkä voisi olla hyvä kysyä lasten isovanhemmilta, miksi eivät oikein halua olal tekemisissä.
Onko lapsesi vilkkaita ja äänekkäitä tai huomion kipeitä ? Tämä voi vaikuttaa . Oma lapseni oli rauhallinen ja omissa oloissaankin viihtyvä ja helppohoitoinen , hänet omat vanhempani ottivat mielellään hoitoon kun taas sisarusteni lapset olivat villejä ja äänekkäitä ja veivät äitini kaiken energian jos olivat pitempään kylässä ja äiti oli aivan poikki kyläilyn jälkeen ja korvissa soi pitkään .
Vierailija kirjoitti:
Ootappa kun he tulevat vanhemmiksi ja alkavat tarvitsemaan apua niin alkaa nillitys miksi te ette käy useammin kun tarttis vähän sitä ja tätä.
Urbaanilegenda. Ei ne halua sinne vierasta ihmistä apuun, ne pyytää naapurin Mauria ja maksaa tälle 50 e siitä, että lamput vaihdetaan.
Olisi kiva kuulla se toinen puoli asiaan, eli miten isovanhemmat kuvailisivat tilannetta. Onko kyseessä vaativa av-mammeli, jolle ei mikään kelpaa ja jonka aikataulun mukaan kaikkien on elettävä, vai ihan normaali ihminen?
Kyllä lapset tietää, että heillä on isovanhemmat. Monilla asuu kaukana ja nähdään just kerran vuodessa.
Eivät todellakaan ole liian villejä. Lapsistani yksi on itsekseen viihtyvä introvertti ja toiset ihan "tavallisia". Ei mitään diagnooseja kenelläkään, pärjäävät hyvin koulussa/päiväkodissa ja harrastuksissaan.
Itseasiassa omat vanhempanikin ovat varmaan hieman tällaisia itsekseen viihtyviä.
Ap
Kuvailit juuri meidän perhe-elämän tilanteita. Meilläkään ei äidin puolelta oo isovanhemmat lapsenlapsista kiinnostuneita. Hetken olivat, kun lapset oli pieniä, mutta siihen jäi. Eivät edes soita lapsenlapsille kuin synttärionnittelut muuten ei. Lahjoja ei anneta jne.