Jos lapsella ei ole leikkikavereita, niin riittääkö, että vanhemmat leikkivät lastenleikkejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kokeili kerhoa, muttei halua mennä sinne enää. Siellä on kaksi ei-suomalaista tyttöä, jotka leikkivät vain keskenään ja sitten villejä poikia. Ei ketään potentiaalista leikkikaveria.

Ap

Lapsen on hyvä oppia viimeistään nyt, että kaikki ei mene niin kuin hän haluaa. Vai meinaatko jättää viemättä kouluunkin, jos siellä on villejä poikia ja lapsi ei halua? 

Kotiopetus on myös mahdollista.

On toki. Mutta onko se oikeasti lapsen etu, että hänet eristetään muista lapsista täysin? Miten sellainen lapsi pärjää esim. jatko-opintoihin siirytessä? Tai työelämässä? 

Erinomaisesti. Minulla oli haluttomuutta leikkiä ikäisteni seurassa koko lapsuuden, koska mielestäni ikätoverit olivat liian "lapsellisia" ja kehittymättömiä. Älyllisesti olisin kuulunut johonkin vanhempien lasten ikäryhmään, mutta fyysinen kasvu on tälle esteenä. Ja kyllä viihdyin aikuisten seurassa paremmin lukemassa esim. satukirjoja kuin riehuleikeissä.

Apua, mikä kohtalo aikuisella. Leikkiä lasta tuntikausia joka päivä. Eikö tuossa mee halu elää?

Ikänsä kaveritta, kun ei pääse kehittymään se tieto ja tuntuma, miten muiden kanssa ollaan.

Laita Facebookiin tai kaupan ilmoitustaululle lappu, että etsitte leikkikaveria. 

Itse jouduin leikkimään lapsen kanssa kouluuluikään asti. Ei vaan ollut kavereita vaikka miten yritti. Se on helppo huudella et mee puistoon tai pyydät päiväkodista kaveria lapselle. Tuli yritettyä väsymykseen asti. Tiesin että vika ei ollut ollut lapsessa vaan oli muussa. Kaveriryhmät oli täynnä ja toisia vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa yksinäiset lapset. Kouluun meno muutti, kun lapsi sai itse hakea omat kaverinsa. Nyt niitä on jonoksi asti. Eli jos lapsesta kasvaa fiksu niin ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Luin hiljattain jutun, jossa usempi esikouluopettaja totesi, että lähes aina huomaa, onko lapsi hoidettu kotona eskariin asti vai ei. Jutusta tuli selkeästi kuva, että huomaaminen ei tarkoittanut positiivisia asioita.  

Kotona hoidetulla on yleensä enemmän taitoja kuin tarhatulla, mutta nuo ovat puolestaan oppineet pitämään puolensa ja ottamaan aikuisen huomion. Siksi eskarissa kotona hoidettu jää helposti jalkoihin, koska ei osaa huutaa ja kiusata samalla tavalla kuin muut.

Ja nyt on kyse tavallisen perheen tavallisesta lapsesta, ei sossuperheen laiminlyödystä.

Vierailija kirjoitti:

Itse jouduin leikkimään lapsen kanssa kouluuluikään asti. Ei vaan ollut kavereita vaikka miten yritti. Se on helppo huudella et mee puistoon tai pyydät päiväkodista kaveria lapselle. Tuli yritettyä väsymykseen asti. Tiesin että vika ei ollut ollut lapsessa vaan oli muussa. Kaveriryhmät oli täynnä ja toisia vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa yksinäiset lapset. Kouluun meno muutti, kun lapsi sai itse hakea omat kaverinsa. Nyt niitä on jonoksi asti. Eli jos lapsesta kasvaa fiksu niin ei haittaa.

Päiväkoti ei ole paikka, jonne laitetaan ilmoitus, että meillä kotilapsi tarvitsee kaveria, haluttaisiin sellainen 4v hyvän perheen kohtelias lapsi, joka ei leiki rajuja leikkejä.

Lahti on lakkauttamassa avoimia päiväkerhojaan säästösyistä. Nyt kotona hoidetuille lapsille pitää hakea päivähoitopaikka pariksi tunniksi päivässä, jos haluaa homman jatkuvan. Siellä aika moni vanhempi onkin päättänyt, että isosisarus jatkaa kokopäiväpaikalla, vaikka vanhempi jää pikkusisaruksen kanssa kotiin, koska niin on helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin hiljattain jutun, jossa usempi esikouluopettaja totesi, että lähes aina huomaa, onko lapsi hoidettu kotona eskariin asti vai ei. Jutusta tuli selkeästi kuva, että huomaaminen ei tarkoittanut positiivisia asioita.  

Kotona hoidetulla on yleensä enemmän taitoja kuin tarhatulla, mutta nuo ovat puolestaan oppineet pitämään puolensa ja ottamaan aikuisen huomion. Siksi eskarissa kotona hoidettu jää helposti jalkoihin, koska ei osaa huutaa ja kiusata samalla tavalla kuin muut.

Ja nyt on kyse tavallisen perheen tavallisesta lapsesta, ei sossuperheen laiminlyödystä.

Itse olen sitä ikäluokkaa, että voi tunnustaa kouluajan parhaan ystävän olleen kirjasto. Jos olisi otettu pois, sitä olisin jäänyt kaipaamaan eniten. En ollut kuitenkaan kaveriton.

Ei aikuinen voi kokonaan korvata toisia lapsia leikkikaverina. Kyllä se säännöllinen mahdollisuus leikkiä toisten kanssa pitää lapselle ainakin tarjota. Läsnäoleva aikuinen on hieno juttu, mutta lapsen tulisi oppia leikkimään myös itse ja se, että lapsi saa koko ajan jakamattoman huomion aikuiselta ei kyllä ole pidemmän päälle kestävä ratkaisu sekään. Tuossa koko kuviossa näen ison riskin sille, että kasvatetaan lasta joka on tottunut saamaan aina tahtonsa läpi, mikä tulee kyllä tuottamaan isoja hankaluuksia myöhemmässä elämässä. Kannattaa ainakin kiinnittää huomiota siihen, että lapsi oppii myös selviytymään pettymyksistä ja keksimään tekemistä ihan itse. Ja tapaatte niitä toisia lapsia edes jossain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin hiljattain jutun, jossa usempi esikouluopettaja totesi, että lähes aina huomaa, onko lapsi hoidettu kotona eskariin asti vai ei. Jutusta tuli selkeästi kuva, että huomaaminen ei tarkoittanut positiivisia asioita.  

Kotona hoidetulla on yleensä enemmän taitoja kuin tarhatulla, mutta nuo ovat puolestaan oppineet pitämään puolensa ja ottamaan aikuisen huomion. Siksi eskarissa kotona hoidettu jää helposti jalkoihin, koska ei osaa huutaa ja kiusata samalla tavalla kuin muut.

Ja nyt on kyse tavallisen perheen tavallisesta lapsesta, ei sossuperheen laiminlyödystä.

Tutkimusten mukaan tosin kotihoidossa olleet pärjää keskimäärin huonommin koulussa. He voi olla joissain asioissa huikeasti edellä, mutta toisissa paljon jäljessä ikätovereistaan. Mutta, keskimäärin on keskimäärin, tietenkin kotihoidossa voi kasvaa myös erittäin hyvin osaavaksi ja taitavaksi. Riippuu ihan täysin niistä vanhemmista. Ja voi löytää kavereita koulusta vaikka niitä ei olisi ennen kouluikää ollut. Tämä taas riippuu aika paljon lapsen luonteestakin. Lapsen kehitykselle on kuitenkin yleensä parempi että pääsee leikkimään myös toisten lasten kanssa. 

Ei riitä jos vanhemmat on mullkkui.

Käy ABC:llä, Hesellä tai vastaavassa paikassa kahvilla. (Seurakunnan, MLL:n jne perhekahvilat käyvät myös.) Siellä leikkipaikassa on usein yksi tai kaksi lasta. Jos ei ole, odota hetki, ja kohta tulee.

Anna lapsesi olla leikkipaikassa. Hän aluksi luultavasti tarkkailee muita lapsia huomaamattomasti. Leikkii ja tutkii paikkoja samalla itsekseen. Mutta ennemmin tai myöhemmin hän alkaa varovasti ottamaan kontaktia muihin. Se on tärkeää. 

Sinun tehtäväsi on keskittyä kahviin. Puutut vain, jos tulee pulmia. Mutta siihen asti keskityt siihen kahviin.

Vierailija kirjoitti:

Ei aikuinen voi kokonaan korvata toisia lapsia leikkikaverina. Kyllä se säännöllinen mahdollisuus leikkiä toisten kanssa pitää lapselle ainakin tarjota. Läsnäoleva aikuinen on hieno juttu, mutta lapsen tulisi oppia leikkimään myös itse ja se, että lapsi saa koko ajan jakamattoman huomion aikuiselta ei kyllä ole pidemmän päälle kestävä ratkaisu sekään. Tuossa koko kuviossa näen ison riskin sille, että kasvatetaan lasta joka on tottunut saamaan aina tahtonsa läpi, mikä tulee kyllä tuottamaan isoja hankaluuksia myöhemmässä elämässä. Kannattaa ainakin kiinnittää huomiota siihen, että lapsi oppii myös selviytymään pettymyksistä ja keksimään tekemistä ihan itse. Ja tapaatte niitä toisia lapsia edes jossain. 

Jos aikuinen ei kykene pitämään puoliaan lasta vastaan, niin miten toiset lapset kykenisivät? 

 

Itse olin arka lapsi, ja pidin aikuisten seurasta juuri siksi, ettei tarvinnut olla väkivallan pelossa kuten naapurin sosiaalisesti toimeliaan lapsen kanssa.