Nevolassa käyvät jaotellaan, anteeksi segmentoidaan, Keski-Suomessa!
Olisitko sinä "pärjäävä" vai "kohtalaisen tuen tarvitsija"?
"Kategorioita on tulossa kolme, joista on käytetty työnimiä "pärjääjät" ja "kohtalaisen" ja "suuren tuen tarvitsijat".
Segmentointia tarvitaan, että pystyisimme mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarttumaan perheen haasteisiin ja tarjoamaan heille tukea, lisäksi pystymme seuraamaan tarvitaanko jollakin alueella esimerkiksi lisää terveydenhoitajaresurssia,"
Artikkelin loppuosan mukaan huolta herättää, mikäli neuvola-aikoja varataan myöhäisimmiksi kellonajoiksi, perutaan tai jos vanhempi on nähty päihtyneenä jossakin. Eli kunnon vanhemmat: Aina neuvolaan klo 8, vaikka mikä olisi eikä koskaan viihteelle!!! Ja siis tarkoituksena ei ole tosiaan kuitenkaan luokitella asiakkaita, vaan jaotella.
Kommentit (296)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotivanhempi on todella paljon yksin. Siksi ne lasten harrastuksetkin on hänelle sosiaalisia tapahtumia ja vertaistukea parhaimmillaan. Aika hullua että nyt sitten sekin on jo väärin!
Ne harrastukset on myös niitä, joista kotihoidettu isompi lapsi saa kavereita ja joissa se kotivanhempi voi sopia lapselle leikkitreffejä.
Ja kai nyt sentään neuvolan täti tajuaa että se lapsen maailma on aika pieni - vaikka palstaimbesilli ei sitä tajuaisikaan.
Ja tosiaan poissaoloja tulee jo sairastelujen takia joka tapauksessa, ei niitä poissaoloja ole mitään järkeä erikseen järjestää kun ne turhat poissaolot voi välttääkin.
Jos yksi neuvolakäynti kaataa koko aikataulun ja lapsen (ja äidin) sosiaalisen ympäristön, ei ole terveellä pohjalla asiat.
No jos sulla on kymmenen lasta, tuskinpa he on kolmen vuoden sisään syntyneet. Vauvavuoden jälkeen neuvolatarkastuksia on kerta vuoteen ja ikätasotarkastus tehdään syntymäpäivän tienoilla plus miinus 3 kk.
Ja oletko koskaan miettinyt että neuvolan työntekijät ovat töissä ja usein itsekin vanhempia. Miksihän he haluavat tehdä työnsä virka-aikana? Kiusallaan?
Luulen että muuallakin on sama tyyli jaotella ihmiset. Näin ei pitänyt olla tasa-arvon maassa. Työttömien kohtelu rankaisua vain, moni kestää sitä vuosia. Myös hammaslääkärin saanti (käyntikerrat rajattu) ja erikoislääkärille pääsy on mutkan takana monelle, liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäkö on muuttunut:
- terveyspalvelut keskitetty, jolloin käyntiin menee paljon enemmän aikaa plus se on paljon hankalampi tehdä esimerkiksi niin, että niitä sisaruksia on mukana
- eskari on pakollinen, joten sitä eskari-ikäistä on vaikea ottaa mukaan ja koska kohta 1, myös se eskarin rytmi säätelee, milloin sinne neuvolaan sitten voi mennä
- niillä muilla lapsilla voi myös olla esimerkiksi lääkärikäyntejä, joihin se monen tunnin neuvolareissu toisessa kaupunginosassa pitää sovittaa, meillä esimerkiksi neuvola Kalasatamassa, siedätyshoidot Meilahdessa ja hammasoionnat Punavuoressa
Ensimmäinen ja viimeinen kohta: onko se keskittäminen nyt sit hyvä vai huono?
Eikä nuo ol
Eskarilainen kuuluu kouluterveydenhoitoon.

Ensimmäinen ja viimeinen kohta: onko se keskittäm
Ei kuulu, vaan ihan sinne neuvolaan kuuluu.
Kouluterveydenhuoltoa ei aina edes ole, minunkin kuopukseni tapasi lääkärin tasan kerran koko peruskoulun aikana. Edes laktoosi-intoleranssitodistusta kouluruokailuun ei saanut sieltä kouluterveydenhuollosta.
Vierailija kirjoitti:
MISTÄ ihmeestä se neuvolan täti tietää, tekeekö se vanhempi töitä vai ei, opiskeleeko vai ei vai onko esimerkiksi riippuvainen vanhempien lasten rytmistä tai vaikkapa hoitaa myös sukulaisten asioita?
Ja minä en ainakaan alkanut lapsia repiä kasiksi minnekään, kun ei kerran ollut pakko!
Sama ja sekin, että olen aktiivisemmillani aamupäivästä, joten silloin puuhailen kotona. Sitten pienet päiväunille, joten itsekin valitsin aina iltapäivän ajan neuvolaan menolle. Lapset ovat jo aikuisia, joten ei ole enää huolta neuvolan jaottelusta!
No jos sulla on kymmenen lasta, tuskinpa he on kolmen vuoden sisään syntyneet. Vauvavuoden jälkeen neuvolatarkastuksia on kerta vuoteen ja ikätasotarkastus tehdään syntymäpäivän tienoilla plus miinus 3 kk.
Ja oletko koskaan miettinyt että neuvolan työntekijät ovat töissä ja usein itsekin vanhempia. Miksihän he haluavat tehdä työnsä virka-aikana? Kiusallaan?
Virka-aika on kello 8-16. Ei 9-15 mistä tässä keskustellaan.
Niitä käyntejä on vauvan ja kahden vanhemman lapsen kanssa jo paljon enemmän kuin sinun vänkyttämäsi kerta per vuosi. Lisäksi voi olla esimerkiksi kasvuseurantakäyntejä. Ja lapsilla sittne muita käyntejä, kuten hammaslääkäri, oionta, puheterapia, siedätyshoito.
Jotka kaikki pitää yrittää saada mahtumaan sen lasten rytmin mukaan luodun arjen kulkuun.
Ja terveyskeskuksissa pystytään järjestämään mm. hammashuoltoa ja fysioterapiaa ihan ilta-aikoina. Miksei siis neuvolapalveluja?
Vierailija kirjoitti:
Luulen että muuallakin on sama tyyli jaotella ihmiset. Näin ei pitänyt olla tasa-arvon maassa. Työttömien kohtelu rankaisua vain, moni kestää sitä vuosia. Myös hammaslääkärin saanti (käyntikerrat rajattu) ja erikoislääkärille pääsy on mutkan takana monelle, liian myöhään.
Miten niin ei pitäisi olla? Ei se ole tasa-arvoa että ihmisiä ei hoideta yksilöllisesti sen varjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MISTÄ ihmeestä se neuvolan täti tietää, tekeekö se vanhempi töitä vai ei, opiskeleeko vai ei vai onko esimerkiksi riippuvainen vanhempien lasten rytmistä tai vaikkapa hoitaa myös sukulaisten asioita?
Ja minä en ainakaan alkanut lapsia repiä kasiksi minnekään, kun ei kerran ollut pakko!
Eiköhän tuollaiset asita tule puheeksi neuvolassa ja totta kai siellä ymmärretään, että jos perheessä on useampi lapsi, rytmi tulee elämään siitä. Ei todellakaan tarvitse "repiä" lapsia neuvolaan kasiksi, jos kotona toinen lapsi on aamu-uninen.
Minusta neuvola on hyvä ja on vain hyvä, että näihinkin asioihin, joita täällä paheksutaan, kiinnitetään siellä huomioa.
Kyllä mammat kuorossa sitten vinkuu, että miksi ei tehty mitään
Etätyötä tekevien pakko tulla 10-14 välillä? Mitä hel vet ti ä nyt oikeasti?
Th:t eivät ole kiinnostuneita joustamaan oman työnsä suhteen (iltavastaantotot), mutta sitten sanelevat muiden työaikoja. Töissä käynti on ihan perusoikeus tässä yhteiskunnassa, ja se äiti käy töissä siksi, että voi elättää lapsiaan. Joten mikään pakotettu neuvolakäynti työajalla ei ole ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika hullulta. Ihmisiä ei pitäisi jaotella noin. Neuvola ei kuulosta turvalliselta tuon perusteella. Vedetään pienestä asiasta pitkälle meneviä johtopäätöksiä vanhemmista. Lapsille piik. Ennen neuvola keskittyi seuraamaan muutaman kerran lapsen kehitystä, loput tarhassa ja koulussa. Ihmiset ovat nyt silmätikkuna?
Nykypäivän neuvola on tarkoitettu tukemaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja kasvua, sekä poimimaan joukosta ne, jotka ovat tukitoimien tarpeessa. Monesti asioita joutuu tulkitsemaan pienistä nonverbaalisista eleistä, sillä etenkin päihteidenkäyttäjät ovat mestareita piilottelemaan ja vähättelemään omia ongelmiaan. Lapsen hätä ja sen tunnistaminen on neuvolassa prioriteetti numero yksi. Töissä suomalaisessa neuvolassa ovat oman alansa huippuammattilaiset niin sosiaalityön kuin terveydenhoidonkin osalta, jolloin on täysin käsittämätöntä, että jok
Päihteiden käytön on todeta joko puhalluttamalla tai verikokeella. Miksi sitä ei käytetä? Se olisi ainakin aika yksiselitteinen ja myös testattavan kannalta jollakin tavalla oikeusturvaa sisältävä tapa.
Se, että joku jossain on vapaa-ajalla (koska neuvola-th eivät tee iltatyötä) on ollut näkevinään jonkun asiakkaansa jossain päihtyneenä tai muuten iloluontoisesti käyttäytyen (riittääkö nauru, äänekäs puhe, laulaminen karaokessa, ketkuttelava tanssiminen?), ei ole mikään oikea tapa diagnosoida päihdeongelmaa.
Osa päihteistä on ihan laillisia ja jos lasten hoito on järjestetty muualla asiallisesti, niin täysi-ikäinen vanhempi saa vetää vaikka perskännit. Se ei tee lapsesta mitenkään ongelmatapausta, eikä vanhemmastakaan.
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla on kymmenen lasta, tuskinpa he on kolmen vuoden sisään syntyneet. Vauvavuoden jälkeen neuvolatarkastuksia on kerta vuoteen ja ikätasotarkastus tehdään syntymäpäivän tienoilla plus miinus 3 kk.
Ja oletko koskaan miettinyt että neuvolan työntekijät ovat töissä ja usein itsekin vanhempia. Miksihän he haluavat tehdä työnsä virka-aikana? Kiusallaan?
Virka-aika on kello 8-16. Ei 9-15 mistä tässä keskustellaan.
Niitä käyntejä on vauvan ja kahden vanhemman lapsen kanssa jo paljon enemmän kuin sinun vänkyttämäsi kerta per vuosi. Lisäksi voi olla esimerkiksi kasvuseurantakäyntejä. Ja lapsilla sittne muita käyntejä, kuten hammaslääkäri, oionta, puheterapia, siedätyshoito.
Jotka kaikki pitää yrittää saada mahtumaan sen lasten rytmin mukaan luodun arjen kulkuun.
Ja terveyskeskuksissa pystytään järjestämään mm. hammashuoltoa ja f
On neuvolassakin ilta-aikoja, se ei tarkoita sitä etteikö ihan kaikkia aikoja pyritä pitämään virka-aikojen sisällä (ihan syystä) ja 9-15 on se paras aikaikkuna.
Huomasitko että tossa puhuttiin vauva-ajan jälkeen? Sillä vauvalla ei tietenkään vielä ole muskaria ja treffejä ja aikataulua, eihän? Ihan varmasti onnistuu 9-15 välillä käynnit vaikka niitä olisi joka viikko (ei siis ole).
Sulla taitaa nyt olla ihan periaatteellinen asennevamma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäkö on muuttunut:
- terveyspalvelut keskitetty, jolloin käyntiin menee paljon enemmän aikaa plus se on paljon hankalampi tehdä esimerkiksi niin, että niitä sisaruksia on mukana
- eskari on pakollinen, joten sitä eskari-ikäistä on vaikea ottaa mukaan ja koska kohta 1, myös se eskarin rytmi säätelee, milloin sinne neuvolaan sitten voi mennä
- niillä muilla lapsilla voi myös olla esimerkiksi lääkärikäyntejä, joihin se monen tunnin neuvolareissu toisessa kaupunginosassa pitää sovittaa, meillä esimerkiksi neuvola Kalasatamassa, siedätyshoidot Meilahdessa ja hammasoionnat Punavuoressa
Ensimmäinen ja viimeinen kohta: onko se keskittäminen nyt sit hyvä vai huono?
Eikä nuo ol
Kyllä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Ja ihmetellään, miksi tässä maailmantilanteessa ja tällaisella kyttäysmentaliteetilla vela-asenne sen kuin kasvaa? Haluaisitko itse arkeesi selityvelvollisuuksia ties mistä, täysin tuntemattomille ihmisille? Minä en! Olen absolutisti kaikkien päihteiden suhteen, mulla on korkeakoulututkinto kovista tieteistä, mutta haluan todellakin valita itse aikatauluni, tapani kasvattaa ja kaiken muunkin. En ketään kyttäämään toimiani koneiston puolelta. Aika kylmäävää.
Hyvin kirjoitettu, kiitos. Vapaus, valinnanvapaus ja elämän rentous ovat minullekin prioriteetteja. Näiden vuoksi olen ottanut opintolainat ja opiskellut pitkään ja hartaasti, hankkinut haluamani uran ja sen myötä elämäntapani. Tällaiset neuvolakyttäysvuodet eivät nyt yksinkertaisesti sovi ajatusmaailmaani; aivan samantekevää kuinka *hyvä tarkoitus* niillä lopun
Palveluiden lopettaminen?
Vierailija kirjoitti:
Luulen että muuallakin on sama tyyli jaotella ihmiset. Näin ei pitänyt olla tasa-arvon maassa. Työttömien kohtelu rankaisua vain, moni kestää sitä vuosia. Myös hammaslääkärin saanti (käyntikerrat rajattu) ja erikoislääkärille pääsy on mutkan takana monelle, liian myöhään.
Julkinen erikoissairaanhoito itse määrittelee millaiset potilaat lähetetään heille. Terveyskeskuksissa on läheteohjeet sitä varten. Tk-lääkärin on siis turha lähettää sellaista potilasta erikoissairaanhoitoon, joka ei täytä lähetekriteereitä, koska siellä erikoissairaanhoidossa sitten lähetteet lukeva lääkäri sanoo, että ei täytä kriteereitä.. tk-lääkäri voi kuitenkin konsultoida erikoissairaanhoidon lääkäriä, jos kokee, että olisi hyvä saada erikoislääkärin apua, mutta potilas ei täytä kuitenkaan lähetekriteereitä, tätä vaihetta ei useinkaan kerrota potilaalle, että asiasi on käynyt erikoissairaanhoidon harkinnassa (minäkin olen saanut hoitosuunnitelman ihosairauteeni julkisen puolen ihotautilääkäriltä koskaan häntä tapaamatta, tk-lääkäri sitten toteuttaa sitä ohjeiden mukaan). Eikä ne lähetekriteerit niin erityisen rajattuja ole, moni potilas vain kokee, että sinne pitäisi päästä, jos vain haluaa, että erikoislääkäri lausuu, että kaikki on hyvin vaikka yleislääkärikin voisi saman tehdä ja osaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla on kymmenen lasta, tuskinpa he on kolmen vuoden sisään syntyneet. Vauvavuoden jälkeen neuvolatarkastuksia on kerta vuoteen ja ikätasotarkastus tehdään syntymäpäivän tienoilla plus miinus 3 kk.
Ja oletko koskaan miettinyt että neuvolan työntekijät ovat töissä ja usein itsekin vanhempia. Miksihän he haluavat tehdä työnsä virka-aikana? Kiusallaan?
Virka-aika on kello 8-16. Ei 9-15 mistä tässä keskustellaan.
Niitä käyntejä on vauvan ja kahden vanhemman lapsen kanssa jo paljon enemmän kuin sinun vänkyttämäsi kerta per vuosi. Lisäksi voi olla esimerkiksi kasvuseurantakäyntejä. Ja lapsilla sittne muita käyntejä, kuten hammaslääkäri, oionta, puheterapia, siedätyshoito.
Jotka kaikki pitää yrittää saada mahtumaan sen lasten rytmin mukaan luodun arjen kulkuun.
Ja terveyskeskuksissa
Siellä perheessä voi olla vauva, vaikka se ko lapsi jolle aikaa varaa ei olisi vauva. Olet todella yksinkertainen.
harvemmin siellä neuvolassa edes viikoittain pitää käydä, joten mitä väliä, jos nyt kerran joutuu siirtämään pullien leipomista toiseen päivään, tai iltapäivään vaikka miten äityli itse kokisi, että kun ne pullat pitää paistaa maantaisin kello 8.
Tai jos lapselta jää muskari väliin, kun ei saatu muuta aikaa neuvolasta. Tietenkin sitä neuvola-aikaa pitää priorisoida, koska siinä on kyse lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä. Muskari toki toimii hyvinvoinnin lisääjänä myös, mutta niitä käyntejä on kuitenkin useammin kuin neuvolakäyntejä, joten niistä voi ihan hyvin joustaa, jos neuvolasta ei vaan muita aikoja saa.
Hyi olkoon, että inhosin tätä kyttäysjärjestelmää. Kun raskaana olisi sitten apua tarvinnut esim. alhaiseen hemoglobiiniin (85) ja ferritiiniin arvolla 3, ei mitään apua saanut. Itse piti rautainfuusio ostaa yksityiseltä.
Mutta muuten kyllä on intoa kytätä kaikkea. Laitetaanko leivän päälle sipaisu margariinia vai jopa oivariinia, ei kai sentään? Kyllä margariini olisi parempi. Miten vanhempien seksielämä? Kuinka monta kertaa liikut? Mihin aikaan nukkumaan? Nyt on tullut 100g liikaa, että olisi hyvä tarkkailla syömisiä ja liikkua enemmän (rv37, normaalipainoinen äiti). Että meni hermot kun aikuisia koulutettuja ihmisiä syynätään ja vahdataan kuin esiteinejä.
Onneksi nuorinkin jo 3v. niin ei tarvitse enää kuin kerran vuodessa tuolla käydä ja senkin hoitaa nykyään mies. Joskin se lomakerumba jatkuu koukussa. Terkkarilta tuli vitosella 6 sivun utelukaavake. Taas pitää margariinit raportoida ja vanhempien tottumukset myös. Sen sijaan lapsen asioihin ei mitään apua taaskaan julkiselta saa: oikomista eivät maksa kun jäi juuri rajalle arvot, hampaat ihan vinksin vonksin. Atopiaa pitää hoitaa yksityisellä kun julkiselle ei aikaa saa ja terkkarikaan ei auta. Skolioosikin huomattiin tuolla käynnillä, terkkarintarkastuksissa mennyt vuosikaudet ohi. Että semmoinen järjestelmä, valtavan hyödyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla on kymmenen lasta, tuskinpa he on kolmen vuoden sisään syntyneet. Vauvavuoden jälkeen neuvolatarkastuksia on kerta vuoteen ja ikätasotarkastus tehdään syntymäpäivän tienoilla plus miinus 3 kk.
Ja oletko koskaan miettinyt että neuvolan työntekijät ovat töissä ja usein itsekin vanhempia. Miksihän he haluavat tehdä työnsä virka-aikana? Kiusallaan?
Virka-aika on kello 8-16. Ei 9-15 mistä tässä keskustellaan.
Niitä käyntejä on vauvan ja kahden vanhemman lapsen kanssa jo paljon enemmän kuin sinun vänkyttämäsi kerta per vuosi. Lisäksi voi olla esimerkiksi kasvuseurantakäyntejä. Ja lapsilla sittne muita käyntejä, kuten hammaslääkäri, oionta, puheterapia, siedätyshoito.
Jotka kaikki pitää yrittää saada mahtumaan sen lasten rytmin mukaan l
Ja sillä lapsella on kerran vuodessa neuvola. Ei neuvoloiden järjestäminen edes kolmen alle nelivuotiaan kanssa ole millään tavalla hankalaa vaikka kaikki harrastaisivat pianon soitosta ratsastukseen. Ja jos on hankalaa, eikö ole vain hyvä että neuvola kiinnostuu asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla on kymmenen lasta, tuskinpa he on kolmen vuoden sisään syntyneet. Vauvavuoden jälkeen neuvolatarkastuksia on kerta vuoteen ja ikätasotarkastus tehdään syntymäpäivän tienoilla plus miinus 3 kk.
Ja oletko koskaan miettinyt että neuvolan työntekijät ovat töissä ja usein itsekin vanhempia. Miksihän he haluavat tehdä työnsä virka-aikana? Kiusallaan?
Virka-aika on kello 8-16. Ei 9-15 mistä tässä keskustellaan.
Niitä käyntejä on vauvan ja kahden vanhemman lapsen kanssa jo paljon enemmän kuin sinun vänkyttämäsi kerta per vuosi. Lisäksi voi olla esimerkiksi kasvuseurantakäyntejä. Ja lapsilla sittne muita käyntejä, kuten hammaslääkäri, oionta, puheterapia, siedätyshoito.
Jotka kaikki pitää
Jos sinulla on vauva ja vauvalla kaksi isoa sisarusta joista toinen päiväkerhossa ja toinen eskarissa ja lusäksi on muita lääkäriaikoja ja siedätysaikoja jne ja ne lapset sairastelee kun varsinkin sieltä eskarista tulee kaikki kotiin, on aika hemmetin kaukaahaettua että se jonkun lapsen neuvola-aika vain lätkäistäisiin eikä se aiheuttaisi obgelmia tai että aikoja ei joutuisi perumaan.
Vierailija kirjoitti:
harvemmin siellä neuvolassa edes viikoittain pitää käydä, joten mitä väliä, jos nyt kerran joutuu siirtämään pullien leipomista toiseen päivään, tai iltapäivään vaikka miten äityli itse kokisi, että kun ne pullat pitää paistaa maantaisin kello 8.
Tai jos lapselta jää muskari väliin, kun ei saatu muuta aikaa neuvolasta. Tietenkin sitä neuvola-aikaa pitää priorisoida, koska siinä on kyse lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä. Muskari toki toimii hyvinvoinnin lisääjänä myös, mutta niitä käyntejä on kuitenkin useammin kuin neuvolakäyntejä, joten niistä voi ihan hyvin joustaa, jos neuvolasta ei vaan muita aikoja saa.
Miksi neuvolasta lähtökohtaisesti ylipäätään on tarjolla vain yksi ainoa aika???
Niin, sen eskarilaisen neuvolakäynnin, eskarilaisen lääkäri- tai hammaslääkäriajan takia. Ei sisaruksen.