E-pillerit muuttivat vaimon täysin
Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 15 vuotta ja meillä on kaksi pientä tytärtä. Olemme eläneet mukavaa keskiluokkaista elämää tähän päivään saakka. Toki lasten tulo muutti elämää rajusti ja korona/sota ovat vaikuttaneet taloudellisesti tilannetta, mutta en puhuisi suuresta hädästä. Tietenkin yhteistä aikaa ja läheisyyttä on vähemmän ja moni asia voisi olla paremmin, mutta selkeästi tunnelin päässä näkyy jo valoa.
Vaimoni aloitti e-pillereiden käytön viime syksynä, enkä aluksi ajatellut asiasta sen kummempia. Ehkä hän hieman vetäytyi, mutta tilanne huononi merkittävästi kunnes tilanne eskaloitui jouluna kunnolla. Tällä hetkellä puhumme jopa avioerosta ja vaimoni vaikuttaa täysin tunteettomalta. Tiedän ettei kuvioon liity kolmansia osapuolia, eikä elämämme ole muuttunut mitenkään radikaalisti lyhyessä ajassa, joten en keksi muuta selitystä kuin e-pillerit. Kaikken kaikkiaan tuntuu kuin olisin keskellä pahaa unta ja eläisin täysin vieraan ihmisen kanssa.
Onko muilla kokemuksia, miten ennen lämmin ja rakastava puoliso on muuttunut hormonaalisen ehkäisyn myötä täysin välinpitämättömäksi ja negatiiviseksi ihmiseksi?
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ne on hormoneja ja noin voi käydä. Joillakin tasoittuu ajan kanssa, joillakin ei. Joillekin mitkään hormoniehkäisyt ei käy.
Oletko itse ajatellut ottaa koppia ehkäisystä?
E-pillereitä ei otettu varsinaisesti ehkäisyn takia, vaan tässä oli jotain lääketieteellistä ajatusta takana.
Käytän kumia ja vasektomia on jossain kohtaa edessä, kunhan tulee se lopullinen varmuus lapsiluvusta.
ap
Ok ,nyt tajusin. Eli hän syö niitä runsaiden kuukautisten takia. No siihen auttaa myös kierukka, sitten myös lääkkeet esim caprilon, cyklocapron.
Vierailija kirjoitti:
No, ne on hormoneja ja noin voi käydä. Joillakin tasoittuu ajan kanssa, joillakin ei. Joillekin mitkään hormoniehkäisyt ei käy.
Oletko itse ajatellut ottaa koppia ehkäisystä?
Enpä tietenkään, koska steriliteettini häiritsisi pahuksesti keskiluokkaista elämäntyyliäni. En voisi enää siitellä äpäriä jalkavaimoilleni.
-Ap
"E-pillereitä ei otettu varsinaisesti ehkäisyn takia, vaan tässä oli jotain lääketieteellistä ajatusta takana. "
Mikä siis on ollut pääasiallinen ehkäisynne tämän 15 vuoden yhdessäolon ajan?
"Käytän kumia"
Miksi jos vaimosi syö ehkäisypillereitä?
Ok. Kiitos muutamasta asiallisesta vastauksesta.
Ikävä huomata miten äkkiä vilpittömin mielin aloitettu ketju täyttyy negatiivisesta älämölöstä ja trollauksesta. Kirsikkana kakun päällä nämä feikki "ap":t.
ap
Oli aloitus porvo tai ei, niin kyllä hormonit voi vaikuttaa rajustikin. Itselle pillerit eivät käyneet. Kokeilin kahta erilaista, toiset sai mut raivohulluksi, sain hirveitä kohtauksia mitättömistä asioista. Lääkäri totesi, että nämä seuraavat pillerit eivät vaikuta niin. No, eivät vaikuttaneet, mua ei kiinnostanut mikään, ei varsinkaan seksi, tuli tuplaehkäisy. Näiden kokemusten jälkeen en ole hormonaalista ehkäisyä edes harkinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ne on hormoneja ja noin voi käydä. Joillakin tasoittuu ajan kanssa, joillakin ei. Joillekin mitkään hormoniehkäisyt ei käy.
Oletko itse ajatellut ottaa koppia ehkäisystä?
E-pillereitä ei otettu varsinaisesti ehkäisyn takia, vaan tässä oli jotain lääketieteellistä ajatusta takana.
Käytän kumia ja vasektomia on jossain kohtaa edessä, kunhan tulee se lopullinen varmuus lapsiluvusta.
ap
Ok ,nyt tajusin. Eli hän syö niitä runsaiden kuukautisten takia. No siihen auttaa myös kierukka, sitten myös lääkkeet esim caprilon, cyklocapron.
Muistelen, että jotain tällaista siinä oli taustalla. Tosiaan viime kesänä tuota asiaa selviteltiin, mutta siitä on aikaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ok. Kiitos muutamasta asiallisesta vastauksesta.
Ikävä huomata miten äkkiä vilpittömin mielin aloitettu ketju täyttyy negatiivisesta älämölöstä ja trollauksesta. Kirsikkana kakun päällä nämä feikki "ap":t.
ap
Suomennetuna: jäin jo kahden sivun jälkeen kiinni niin monista epäloogisuuksista että päätin lopettaa vastaamisen.
Kyllä ne voi muuttaa käytöksen täysin. Yleensä yliherkäksi, hermoheikoksi ja epävakaaksi raivottareksi, kai tunteettomaksikin, kun kokee tarpeeksi syvästi tunteitaan loukatun. Mitäs ajattelit tehdä asialle? Onko sen arvoista, että voit yhä paljaalla vedellä?

Eihän hän vetele paljaalla vaan käyttää vastauksensa mukaan kumia. Joka on hieman epäloogista jos on jo toinen ehkäisy käytössä.
Mulle e-pillereistä tuli monen päivän migreeni. Minipillerit sopii hyvin ja käytän yhä vuosikymmenten jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok. Kiitos muutamasta asiallisesta vastauksesta.
Ikävä huomata miten äkkiä vilpittömin mielin aloitettu ketju täyttyy negatiivisesta älämölöstä ja trollauksesta. Kirsikkana kakun päällä nämä feikki "ap":t.
ap
Suomennetuna: jäin jo kahden sivun jälkeen kiinni niin monista epäloogisuuksista että päätin lopettaa vastaamisen.
Missä kohtaa olin epälooginen? Minkä takia trollaisin tällaisesta aiheesta? Mikäli haluaisin trollata, valitsisin jonkun huomattavasti laajempaa yleisöä koskevan aiheen, kuin oman vaimoni
Minipillerit vois sopia paremmin, mullekaan ei yhdistelmäpillerit sopinu, tuli migreeni.
Minuun E-pillerit vaikutti vähän vastaavalla tavalla. Ratkaisuna mies kävi vasektomiassa, kun lapsiluku oli täynnä. Helpotti yhteiselämää monella tavalla. Hetki meni, että hormonit tasottui, mutta tämä kyllä pelasti meidän avioliiton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ne on hormoneja ja noin voi käydä. Joillakin tasoittuu ajan kanssa, joillakin ei. Joillekin mitkään hormoniehkäisyt ei käy.
Oletko itse ajatellut ottaa koppia ehkäisystä?
E-pillereitä ei otettu varsinaisesti ehkäisyn takia, vaan tässä oli jotain lääketieteellistä ajatusta takana.
Käytän kumia ja vasektomia on jossain kohtaa edessä, kunhan tulee se lopullinen varmuus lapsiluvusta.
ap
Mikä se lääket. syy voi olla? Kun et edes tiedä syytä? Kuukautiskivut voi joskus olla, mutta nekin usein hellittävät lasten myötä ja muitakin lääkkeitä niihin on.
Joillakin e-pillerit voi aiheuttaa tosi huonon olon. Muistan kun olin nuori ja rakastunut, mutta vain itkin jossain komerossa. Hormonit vaikuttaa ihmisillä eri tavoin.
Kuparikierukka on toiminut hyvin. Lääkäri voi ehdottaa hormonikierukkaa ja sanoa että hormoni vaikuttaa vaan alapäässä. Vaan ei, hormonit vaikuttaa koko kehossa. Suosittelen kuparikierukkaa kaikille vakisuhteessa eläville. Jos langat asetuksen jälkeen tuntuu, ne voi leikata ja vetäytyy ajan myötä kohdunkaulassa.
Mulla on kokemusta itseni kanssa elämisestä, kun käytin hormonaalista ehkäisyä. Eikä ollut edes pillerit, vaan rengas. Minipillerit teki mut raivohulluksi, rengas taas vei maailmasta kaikki värit. Mikään ei tuntunut miltään, kaikki oli "ihan sama". Ainut tunteenhäivä oli jatkuva, hienoinen vtutus.
Viisi vuotta sitä jaksoin, kunnes päätin, että riittää.
Jollei vaimosi itse hoksaa, että jokin on vialla ja se johtuu pillereistä, sinun ei auta muu kuin ottaa asia puheeksi, riidan uhallakin. Tai sitten voit olla hiljaa ja kärsiä.
"Missä kohtaa olin epälooginen?"
Et ole kertonut lainkaan millainen ehkäisy teillä on ollut käytössä edelliset 15 vuotta, miksi vaimosi ei ole aikaisemmin käyttänyt ehkäisypillereitä vaikka se on juuri nuorena yleisin ehkäisykeino etkä ole selittänyt miksi käytät edelleen kumia vaikka vaimollasi on jo ehkäisy (siis ne pillerit).
Aloitti 15 vuoden yhdessäolon jälkeen e-pillerit? Miksi ihmeessä? Ikääkin on jo?
Mitä ehkäisyä käytitte yhdessäolon aluksi?
Söin itse noin vuoden pillereitä seurustelun alkuvaiheessa ja hyvin pian totesin, että ne eivät sovi minulle. Todella voimakkaita mielialavaikutuksia. Lopetin ne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti käy e-pillereiden kanssa noin. Miten vaimolle on edes määrätty pillerit? Oletko varma että kyseessä on nimenomaisesti ehkäisypillerit eikä esim. minipillerit? Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Muitakin vaihtoehtoja on.
En nyt ole ihan varma, mutta mielestäni kyseessä on ihan perus pillerit. Taustalla oli joku lääketieteellinen syy. Tilanne niin herkkä, että nyt en uskalla edes asiaa tiedustella.
ap
Joku lääketieteellinen syy? Siis olette olleet 15 vuotta kimpassa ja sä et uskalla edes kysyä mikä se lääketieteellinen syy on.
Oletko koskaan yrittänyt kysyä pillerihormoonihöyryissä riehuvalta naiselta jotain asiaa, jonka olet unohtanut etkä muista kunnolla? Itse en tätä voi mitenkään suositella. Varsinkin, jos on välit kireällä muutenkin. Voisin kuvitella, että omakin mies olisi jättänyt ehkä kysymisen väliin, kun minulla oli pillerioireet pahimmillaan.
T. Yksi, jolle pillerit ei sopineet
ps. Itse sain lääkkeet ihan vaan runsaaseen vuotoon, kun pillerit oli pois laskuista. Lääkärit vaan hirveän mielellään jostain syystä korjaa kaiken noilla hormonaalisilla valmisteilla (pillerit tai kierukka)
Et voisi olla enää enempää väärässä. Kysyn asiaa vilpittömin mielin ja kertomani asiat pitävät 100% paikkansa.
Minkä takia sinä yrität lukea rivien välistä ja levität negatiivisia oletuksiasi? Mitä haet takaa tällä? Jos olisinkin trolli, mitä sinun kitkerät viestit muuttavat asiaa?
ap