Löysä hirsi

Olen ollut kohta 10 vuotta naimisissa vaimoni kanssa ja meillä on yksi yhteinen lapsi. Vaimo on luonteeltaan melko tempperamenttinen ja oikeastaan vähän lepsusti AINA "heitellyt" suustaan erokorttia sen hetkisen tunnekuohun vallassa. Kun herne menee riittävän syvälle nenään, niin alkaa mykkäkoulu. Mykkäkoulut ovat onneksi alkaneet olemaan lyhyempiä. Itse taas olen melko rauhallinen ja haluaisin puhua asiat läpi.

Vaimoni on jo aiemmin puhunut, että ei ole onnellinen. Hän ei tiedä itse enkä tiedä minäkään mikä tekee hänet onnelliseksi todellisuudessa, sillä monet erikoisemmatkin kokemukset tekevät hänet vain hetkeksi iloiseksi. Itse olen onnellinen hetkestä enkä tarvitse sinänsä mitään erityistä sytykettä sille, että tunnen itseni iloiseksi tai onnelliseksi.

Olen kohtuullisen hyvin menestynyt ainakin taloudellisella mittarilla ja on rakennettu omakotitalo pk-seudulle, matkustetaan useita kertoja vuodessa lomalle ulkomaille, on vene ja kaksi hienoa autoa. Ostan vaimolle kukkia ja muutenkin kerroin helposti tunteistani sekä annan huomiota. Nautin erityisesti ajasta lapseni kanssa, kun voin tällöin unohtaa kaikki stressaavat asiat. Olen muutenkin melko perheorientoitunut henkilö. 

Vaimo kuitenkin jaksaa puhua erosta. Edellisellä kerralla (muutamia päiviä sitten) puhui asiasta hieman vakavammin, mutta ei kuitenkaan osannut keskustella asiasta sen enempää. Tämä asia vaivaa minua, sillä tätä tulee mietittyä nyt jatkuvasti alitajuntaisesti. Itse en halua eroa: rakastan vaimoani, mutta edes kuun tuominen taivaalta ei tunnu ratkaisevan hänen ongelmiaan. Ahdistaa myös lapsen puolesta, sillä en halua hänelle rikkinäistä perhettä, sillä elin oman lapsuuteni rikkinäisessä perheessä.

Olenko tyhmä, kun annan toisen puhua minulle mitä sylki suuhun tuo?