Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsen uudet kaverit eivät vaikuta osaavan leikkiä

Vierailija
03.01.2024 |

Meillä tällainen vähän kummallinen ongelma. Eli 8v lapsemme on saanut lähialueelta uudet kaverit, jotka ovat sisaruksia. Toinen 8v ja toinen 9v. Puolisen vuotta lapsemme on tehnyt tuttavuutta näiden kanssa. Ulkoilevat yhdessä ja vähän kyläilleetkin. Olen pistänyt merkille, kun nämä lapset tulevat meille, niin he eivät vaikuta osaavan leikkiä tai ole kiinnostuneet leikkimisestä. Haluaisivat pelata videopelejä, kaikki muu on kuulemma "tylsää", normaalit lautapelit, leikkiminen, ei kelpaa ja heidät joutuu käskemään pois tv:n ja sohvan luota mankumasta. Heidän leikkiään on karkeasti sanottuna tuhota asioita. Esimerkiksi heittelevät leluilla toisia leluja, ajavat kauko-ohjattavat legorakennelmia päin, ja niin edelleen. Kaoottista meininkiä ja myös huutavat tosi paljon. Nyt en olekaan mielelläni päästänyt heitä meille. Ja silloin kun lapseni menee näille kylään, niin pelaavat ilmeisesti videopelejä koko ajan. En ole nyt siis päästänyt lastakaan heille enää viime aikoina. Meidän perheessä on pieni ruutuaika, joka paukkuu roimasti yli heillä kyläillessä. 

Lasten keskenäinen ulkoilu on sellaista, että ensin ulkoilevat kyllä, mutta lopulta päätyy siihen että isoin näyttää kännykältä youtubesta videoita. Meidän lapsella ei ole vielä kännykkää eikä olla hankkimassakaan vielä, kännykkä (tietysti) häntä kiinnostaa kyllä kovasti.

Mitäköhän ihmettä tässä pitäisi tehdä? Lähialueella ei ole oikein muita kavereita, enkä tiedä kuinka hyvää näiden sisarusten seura tekee... lapsemme itse leikkisi vielä, eikä mielestäni ole hyvä, jos leikkiminen näiden uusien kavereiden myötä muuttuu "tylsäksi" ja kiinnostuksen kohteet siirtyy videopeli- ja kännykkämaailmaan. Toisaalta onko parempi sitten olla yksinään? Vaikea sanoa...mutta kuten vanha sanonta kertoo, seura tekee kaltaisekseen...

Ja näiden lasten vanhemmista; he lähinnä vain naureskelevat, että "joo nää tykkää pelata paljon", "joo tuo on aina youtubessa"...



Mitä tehdä?

 

Kommentit (88)

61/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuon ikäiset eivät vielä osaa valita kavereitaan. Se homma jää vanhemmille. Nämä uudet tuttavuudet eivät ole älykkäitä eikä sosiaalisesti taitavia, joten en näe, miksi tällaista kaveruutta pitäisi fasilitoida. Lapsella on varmaan fiksumpiakin kavereita tai mahdollisuuksia löytää sellaisia? 

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
62/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tehnyt saman havainnon. Monet lapset odottavat aikuisten ohjaavan leikkimistä, jota pidän karhunpalveluksena, jolloin rajoitetaan lapsen luovuutta ja mielikuvitusta, kun aikuinen ei pysty samaan kuin lapsi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Onkohan tässä nyt syy- ja seuraussuhteista tehty ihan pätevät päätelmät? Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on ollut pienestä pitäen sellainen ruutuun liimautuva ja toinen ei. Tälle ekalle täytyy olla ruudun käytt

Joo mun lapsi on myös tosi addiktoituvaa sorttia ja pelaisi siis ihan loputtomiin tai katselisi videoita ja on hirveän kärttyinen sen jälkeen. On siis ihan pakko rajata. Toinen lapsi voisi käyttää kännykkää aika vapaasti, katselee sieltä jotain piirtämis- tai askarteluohjeita joita sitten toteuttaa tai pelaa esim palapelejä. Toki on helpompi pitää silti samat säännöt molemmille, koska tietenkin tämä addiktoituva suuttuu jos toinen saa katsella ja hän ei. 

Vierailija
64/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset leikkivät, mutta leikki ei kelpaa sinulle, joten olisiko parasta, että leikit lapsesi kanssa kahden ja annat kavereiden leikkiä keskenään? Mitä enemmän kahlitse mielikuvitusta, sitä vähemmän lapset sitä leikiksi kokevat.

 

 

Sinun mielestä videopelit, kännykkä ja tavaroiden heittely/ rikkominen on leikkiä? Ok. Itse olen kyllä eri mieltä.  AP

 

Kyllä. Tavaroiden heittelyä se on koripallokin ja rikkominen nyt sattuu olemaan se ikävä asia, joka leikkeihin tulee mukaan, kun leikkiminen kielletään. Lapsesiko ei ikinä halua tietää, kumpi on vahvempi, legoauto vai poliisiauto?

Videopelit ovat leikkiä, jos vanhempi ymmärtää hankkia vaikka tanssipelin ja puhelimella voi kerätä pihalla örkkejä. Kaikki on kiinni siitä, mahdollistaako aikuinen

Taitaisi tulla lähtöpassit koristreeneistä, jos siellä alkaisi tavaroita heittelemään.

Vierailija
65/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsissa on keskenään suuria eroja - myös sisaruksissa. Olemme erilaisia, vaikka kasvatus olisi samanlaista.

Kenellekään ei tee hyvää viettää jatkuvasti aikaa ruudun kanssa. Oli ihminen sitten millainen hyvänsä.

Aikuisen tulee ottaa lapsen ruutuajasta vastuu. Lapset keskimäärin eivät siihen itse pysty, koska he tietenkin tekevät sitä, mikä aiheuttaa nopeiten mielihyvää. Aikuisen pitää pystyä rajoittaa ruutuaikaa.

Vierailija
66/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottahan se on, että lapset ovat rauhallisempia ruudulla. Varsinkin koululaisten ja etenkin isompien sellaisten leikit ovat välillä todella äänekkäitä ja äityvät välillä riehumisen puolelle. Moni nykyvanhempi ei kestä tätä meteliä ja menoa vaan antaa lasten mieluummin olla siellä puhelimella. Ovatpahan rauhassa ja hiljaa. Lapsen kehitykselle leikit ovat tutkitusti kuitenkin tarpeen, myös ne äänekkäät ja villit. Estämällä lapsiaan leikkimästä nämä ruutuvanhemmat tekevät lapsilleen ison karhunpalveluksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Onkohan tässä nyt syy- ja seuraussuhteista tehty ihan pätevät päätelmät? Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on ollut pienestä pitäen sellainen ruutuun liimautuva ja

Hitsi kun nämä lainaukset ei toimi. Monissa perheissä varmaan toimii just samat yhteiset säännöt, mutta meillä lasten tarpeet on niiiiin erilaiset että olisi hulluutta sulloa samaan raamiin. Molemmilla on asioita joissa ollaan tiukempia/lepsumpia ja nämä perustellaan myös molemmille. 

Vierailija
68/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tottahan se on, että lapset ovat rauhallisempia ruudulla. Varsinkin koululaisten ja etenkin isompien sellaisten leikit ovat välillä todella äänekkäitä ja äityvät välillä riehumisen puolelle. Moni nykyvanhempi ei kestä tätä meteliä ja menoa vaan antaa lasten mieluummin olla siellä puhelimella. Ovatpahan rauhassa ja hiljaa. Lapsen kehitykselle leikit ovat tutkitusti kuitenkin tarpeen, myös ne äänekkäät ja villit. Estämällä lapsiaan leikkimästä nämä ruutuvanhemmat tekevät lapsilleen ison karhunpalveluksen.

Ruutu on petollinen rauhoittamiskeino. Lyhyellä aikavälillä voi näyttää toimivalta, mutta pidemmän päälle vain lisää levottomuutta ja keskittymisongelmia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset leikkivät, mutta leikki ei kelpaa sinulle, joten olisiko parasta, että leikit lapsesi kanssa kahden ja annat kavereiden leikkiä keskenään? Mitä enemmän kahlitse mielikuvitusta, sitä vähemmän lapset sitä leikiksi kokevat.

 

Sinun mielestä videopelit, kännykkä ja tavaroiden heittely/ rikkominen on leikkiä? Ok. Itse olen kyllä eri mieltä.  AP

 

Kyllä. Tavaroiden heittelyä se on koripallokin ja rikkominen nyt sattuu olemaan se ikävä asia, joka leikkeihin tulee mukaan, kun leikkiminen kielletään. Lapsesiko ei ikinä halua tietää, kumpi on vahvempi, legoauto vai poliisiauto?

Videopelit ovat leikkiä, jos vanhempi ymmärtää hankkia vaikka tanssipelin ja puhelimella voi kerätä pihalla örkkejä. Kaikki on kiinni siitä, mahdollistaako aikuinen

Voi vit-tu!

vm-71

Vierailija
70/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tottahan se on, että lapset ovat rauhallisempia ruudulla. Varsinkin koululaisten ja etenkin isompien sellaisten leikit ovat välillä todella äänekkäitä ja äityvät välillä riehumisen puolelle. Moni nykyvanhempi ei kestä tätä meteliä ja menoa vaan antaa lasten mieluummin olla siellä puhelimella. Ovatpahan rauhassa ja hiljaa. Lapsen kehitykselle leikit ovat tutkitusti kuitenkin tarpeen, myös ne äänekkäät ja villit. Estämällä lapsiaan leikkimästä nämä ruutuvanhemmat tekevät lapsilleen ison karhunpalveluksen.

Kyllä. Ja tässä aloituksen tapauksessa on mielenkiintoista pohtia, kumpi on ollut ensin, se ruutu vai meluisat ja järjettömät leikit, joita aikuiset eivät kestä.

Itse veikkaan että nämä uudet tuttavuudet eivät koskaan ole kunnolla päässeet harjoittelemaan leikkimistä, kun eivät tosiaan vaikuta OSAAVAN leikkiä "normaalisti". Eli ikätason mukaista jollain tapaa järkevästi etenevää leikkiä, esim. majan rakennus ei onnistu kun menee rakennustarvikkeiden paiskomiseksi ja niillä riehumiseksi ja "sotimiseksi", toisten tökkimiseksi jne. 

Oma lapseni osaa leikkiä myös niitä villejä leikkejä sillä tavalla ettei mene överiksi, ja on ääntä muttei karjuta kurkku suorana jotain mölinää mikä ei liity mihinkään.. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
72/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisää keskustelua aiheesta? AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap lapsi tarvitsee parempia kavereita. Ylipäätään Suomessa pitäisi asuinalueet ja koulut olla erikseen eri yhteiskuntaluokille.

Vierailija
74/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lapseni on syntynyt 1997. Silloin vielä leikittiin ja oltiin pihalla kaikki päivät, säästä välittämättä. Talvella tyttö oli luistelemassa kaiket päivät. Nykypäivänä lapset tuijottavat kännykkää ja pelaavat pleikkaa. 

Synnyin -91 ja veljeni -90 ja -86. Istuttiin mekin pleikan (toki ensiksi NESin) edessä tuntikausia sekä katsottiin leffoja ja sarjoja yksin tai kavereiden kanssa. Ihmeellisesti me kuitenkin osattiin myös leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Joskus pleikkapelit tukivat leikkiä esim. teimme kavereiden kanssa omat Final Fantasy hahmot ja lähdimme ulos taistelemaan monstereita vastaan. Tietenkin 12-vuotiaana tälläinen larppaaminen oli super noloa luokan lissujen mielestä, mutta ei meitä kiinnostanut heidän mielipiteet. Huippumalli haussa ohjelman jälkeen leikimme itse malleja ja pitkästä eteisestämme tuli catwalk.

Itselläni on 8kk lapsi enkä tajua tätä ruutuaika hysteeriaa. Olisin am.pu.nut itseni jos olisin kakarana saanut pelata tai katsoa telkkaria vain 2h päivässä ellei vähemmän (aamulla pelkästään Pokemon, Digimon ja PPG veivät n. tunnin). Lapselleni en tosin anna kännykkää eikä hänen tarvitse olla somessakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset kasvavat nopeasti, ihan normaalia että tuossa iässä ei enää leikit kiinnosta. 

Voisit etsii vaikka somen kautta kavereita jotka leikkii vielä leluilla esim Facebookissa on poikien äidit ja tyttöjen äidit ryhmiä missä voisi kysyä seuraa tai oman alueen puskaradio ryhmä.

 

Tämä on todella surullinen asenne. Eivät lapset kasva henkisesti sen nopeammin, mutta vahingollista on, ettei lasten anneta olla enää lapsia. Tietysti he valitsevat videopelit, jos se on vaihtoehto, kun katsovat isommista mallia. 

Yksi tuttu kertoi, miten 5-vuotias pitää Pikku Kakkosta lapsellisena. Katsoo mieluummin jotain supersankariactionia. 

Etenkin tytöillä näkee alakoulussa ja jopa aiemmin pukeutumistyyliä ja meikkaamista, jota aiemmin oli teineillä. Lastenlauluja ei kuuntele enää kukaan. 

Lapsuusaika on kaventunut muutamaan vuoteen ja 8-vuotiaat yrittävät olla jo niin teiniä. Vanhemmat siinä vieressä oikein komppaavat ja puhuvat esiteineistä. 

Tarvitseeko ihmetellä, miksi nuoret nykyään voivat huonosti?

Vierailija
76/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri näin! On surullista, miten toiset isät ja äidit suorastaan ylpeilevät sillä, kun oma 8-vuotias ei enää leiki, kun se on niin lapsellista. Tai ekaluokkalaiselle ei enää osteta leluja, kun leikkiminen on niin lapsellista.

Haloo! Leikkiminen on parasta, mitä lapsi voi tehdä. Siinä yhdistyy mielikuvitus, kekseliäisyys, mieltä askarruttavien asioiden käsittely, taitojen oppiminen... 

Toinen surullinen asia on se, miten pieniä tyttöjä ohjataan meikkaamaan. Usein tällaisten pienten meikkaajien äideistä on tosi hienoa, kun lapsi meikkaa ja lapsesta tulee niin hyvännäköinen.

"Mulla yksi pyyntö ois, älä vie lapsuuttani pois..."

Vierailija
77/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noilla lapsilla on tainnut jäädä muutama normaali kehitysvaihe välistä. Etsi lapsellesi uudet kaverit vaikka someryhmien kautta, jos teidän lähistöllä ei asu muita lapsiperheitä. 

Vierailija
78/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep. Osa vanhemmista antaa se kännykän kasvaa lapsen käteen ja sitten nauretaan räkäisesti, että pelkästään lapselliset 8v leikkii! Että on nykyaikaa että mikään muu ei kiinnosta.

Katsokaa peiliin. Omassakin tuttavapiirissä näitä. Onneksi on myös lapsia, jotka osaavat muutakin. Heillä fiksut vanhemmat.

Vierailija
79/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Onkohan tässä nyt syy- ja seuraussuhteista tehty ihan pätevät päätelmät? Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on ollut pienestä pitäen sellainen ruutuun liimautuva ja

Toisella ADHD? 

Vierailija
80/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tykkää tuijottaa ruutua, ei se tarkoita, että on ADHD. Toiset nyt vaan tykkäävät katsella ohjelmia ja pelata pelejä ja tarvitsevat aikuisen asiaa ohjaamaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi yksi