Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsen uudet kaverit eivät vaikuta osaavan leikkiä

Vierailija
03.01.2024 |

Meillä tällainen vähän kummallinen ongelma. Eli 8v lapsemme on saanut lähialueelta uudet kaverit, jotka ovat sisaruksia. Toinen 8v ja toinen 9v. Puolisen vuotta lapsemme on tehnyt tuttavuutta näiden kanssa. Ulkoilevat yhdessä ja vähän kyläilleetkin. Olen pistänyt merkille, kun nämä lapset tulevat meille, niin he eivät vaikuta osaavan leikkiä tai ole kiinnostuneet leikkimisestä. Haluaisivat pelata videopelejä, kaikki muu on kuulemma "tylsää", normaalit lautapelit, leikkiminen, ei kelpaa ja heidät joutuu käskemään pois tv:n ja sohvan luota mankumasta. Heidän leikkiään on karkeasti sanottuna tuhota asioita. Esimerkiksi heittelevät leluilla toisia leluja, ajavat kauko-ohjattavat legorakennelmia päin, ja niin edelleen. Kaoottista meininkiä ja myös huutavat tosi paljon. Nyt en olekaan mielelläni päästänyt heitä meille. Ja silloin kun lapseni menee näille kylään, niin pelaavat ilmeisesti videopelejä koko ajan. En ole nyt siis päästänyt lastakaan heille enää viime aikoina. Meidän perheessä on pieni ruutuaika, joka paukkuu roimasti yli heillä kyläillessä. 

Lasten keskenäinen ulkoilu on sellaista, että ensin ulkoilevat kyllä, mutta lopulta päätyy siihen että isoin näyttää kännykältä youtubesta videoita. Meidän lapsella ei ole vielä kännykkää eikä olla hankkimassakaan vielä, kännykkä (tietysti) häntä kiinnostaa kyllä kovasti.

Mitäköhän ihmettä tässä pitäisi tehdä? Lähialueella ei ole oikein muita kavereita, enkä tiedä kuinka hyvää näiden sisarusten seura tekee... lapsemme itse leikkisi vielä, eikä mielestäni ole hyvä, jos leikkiminen näiden uusien kavereiden myötä muuttuu "tylsäksi" ja kiinnostuksen kohteet siirtyy videopeli- ja kännykkämaailmaan. Toisaalta onko parempi sitten olla yksinään? Vaikea sanoa...mutta kuten vanha sanonta kertoo, seura tekee kaltaisekseen...

Ja näiden lasten vanhemmista; he lähinnä vain naureskelevat, että "joo nää tykkää pelata paljon", "joo tuo on aina youtubessa"...

Mitä tehdä?

Kommentit (88)

Vierailija
41/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on pari päiväkotiaikaista tuttua lasta joita tapaamme harvoin. Näillä fiksut perheet. Ja leikit ovat ihan erilaisia. Rakennetaan legoja, majoja, piirtelyä, paperilennokkeja, lautapelien pelaamista, ja niin edelleen. AP

Näillä fiksut perheet. Ja leikit ovat ihan erilaisia.

Siinä. Melkoisen selkeästi viittaat perheiden älykkyyden korreloivan lasten ajankäyttötapaan. 

Tsemppiä sinne! 😄

Niin?? Heillä on fiksut perheet. Lisäksi näillä lapsilla on erilaiset leikit. Se on FAKTA.

Mikä on ongelmasi? 

No itseasiassa minulla ei ole mitään ongelmaa 😊 

Vastasin vain AP:lle kohteliaasti, kun hän kysyi, missä on väittänyt edellä mainittua asiaa. 

Olet kyllä erikoinen keskustelija 😄

Mutta jatkakaa, teillähän se ongelma tosiaan oli, ihmettelin vain tuota vastakkainasettelua ja ihmisten tuomitsemista muutaman, lyhyen tapaamisen perusteella, varsinkin kun toiminta on nykyään ajan henki ja kyseessä lapset. Jatkan ihmettelyäni itsekseni, ihmiset ovat kyllä kiukkuisia nykyään aina haukkumassa muita ja muiden kasvatustapoja ja oikeastaan ihan kaikkea muutaki. Jos vastaus on muuta kuin toivotaan, ollaan töykeitä, sillähän varmasti maailma muuttuukin paremmaksi. 

Vierailija
42/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kaverit on muuten mukavia, voit koittaa ohjata heitä tekemiseen, jossa ruutuja ei käytetä, esim yhdessä uimahalliin tai keväällä uudelle skuuttiradalle tms. Tai aikuinen mukaan leikkiin, lapsena oltiin usein isän kanssa lumisotaa tai rakenneltiin jotain tunneleita, majaa tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naapurin lasten käytökselle et voi mitään. Sinuna tukisin lasten kaveruutta muiden lasten kanssa esim. kuskaamalla lasta sellaisten kavereiden luo, jotka haluavat ja osaavat leikkiä tai hakemalla kavereita teille leikkimään.

Meillä 12-vuotias poika leikkii täyttä päätä. Toki myös pelaa ja katsoo tiktokia ja youtubea, mutta ruutuaika on meillä rajoitettua. Poika viihtyy parhaiten sellaisten kavereiden kanssa, jotka myös leikkivät. Toki tuon ikäiset mielellään ovat ruudulla, mutta kun sitä mahdollisuutta ei ole niin leikit ja lautapelit yms. kiinnostavat ihan erilailla.

Minä komennan surutta lapset pois puhelimilta ja leikkimään, myös ne kaverit. Meillä on meidän säännöt ja jos niitä ei noudateta, niin voi lähteä kotiinsa. Joku on joskus lähtenytkin kun olen sanonut, että puhelimet pois ja leikkimään. Inkuttamisen ja "sinä et minua määrää" keskustelun jälkeen olen pistänyt tällaisen kaverin pihalle. Ei ilmeisesti ole sen

Meillä on naapurissa tuollainen meno, siellä äiti innoissaan, kun lapsella on leikkiviä kavereita. Meillä ollessaan poika istuu ruudun ääressä koko ajan ja on sovittu, että en kerro äidilleen, että pelkästään pelaa, kun kotona ei saa sitä tehdä. Iloisesti kerron, mitä kivoja leikkejä pojilla taas oli, vaikka tosielämässä se rakentelu ja räjäyttely oli näytöllä eikä pöydällä.

Vierailija
44/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Vierailija
45/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos kaverit on muuten mukavia, voit koittaa ohjata heitä tekemiseen, jossa ruutuja ei käytetä, esim yhdessä uimahalliin tai keväällä uudelle skuuttiradalle tms. Tai aikuinen mukaan leikkiin, lapsena oltiin usein isän kanssa lumisotaa tai rakenneltiin jotain tunneleita, majaa tms.

Meidän lapset ei todellakaan visko muita ihmisiä lumipalloilla tai kokeile, miltä tuntuu hautautua lumeen. Tuollaiset "leikit" voi vahingoittaa sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Vierailija
46/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liiallinen ruutuaika aiheuttaa niin lapselle kuin aikuisellekin itse aiheutetun keskittymishäiriön.

Kannattaa miettiä, millaisen tulevaisuuden omalle lapselleen haluaa. Lapsen aivojen kehitys on täysin kesken ja alttiina kaikenlaisille ärsykkeille.

Tää on siitä hauskaa, että iso osa töistä tehdään ruudun äärellä, kirjanpito on yksi tällaisia. Onko siis tilitoimistojen väellä keskittymishäiriöitä työnsä takia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koululuokassa huomaa hyvin nopeasti eron ruudun edessä notkuneiden ja tavallista virikkeellistä lapsuutta viettäneiden lasten välillä.

Mistä sen sitten huomaa? Leikkinyt alakouluikäinen lapsi:

- jaksaa keskittyä 

- osaa keksiä asioita ja ratkaisuja

- on innostunut ja iloinen 

- juttelee ja vastaa kavereille 

- puhuu myönteisesti perheestään ja vapaa-ajastaan

- leikkii/pelaa välitunnilla, eikä käytä aikaa toisten leikkien rikkomiseen 

Vierailija
48/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi lapseni on syntynyt 1997. Silloin vielä leikittiin ja oltiin pihalla kaikki päivät, säästä välittämättä. Talvella tyttö oli luistelemassa kaiket päivät. Nykypäivänä lapset tuijottavat kännykkää ja pelaavat pleikkaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/88 |

Tämähän oli mielenkiintoista. Mistä ihmeestä olet löytänyt lapsia, jotka eivät koskaan ole leikkineet eli sen vertailuryhmän.

Vierailija
50/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä samaa ongelmaa, pari vuotta nuorempien naapurin lasten kanssa, leikit ei suju lainkaan ja paljon on tavaroiden heittelyä ja rusikoimista. Olen vieläpä yrittänyt ohjata leikkiä, näyttää miten palikoista voi rakentaa hienoja juttuja, tarjonnut lautapelejä jne. Puistoon otin nämä joskus mukaan mutta siellä ei mikään kiinnostanut, oli kiire pois. Lopulta oltiin tilanteessa että jouduin piilottamaan kivoimpia leluja kun nämä kaksi tulivat meille, pehmoleluja revittiin ja purtiin, parkkitalo autoineen heitettiin kumoon yms. Vanhemmille sanoin että lapset voisivat viettää aikaa mieluummin pihalla kuin meillä sisällä kun helposti menee riehumiseksi, hekottelivat vaan et sellaisia ne on.  Nyt ollaan tilanteessa että annan lapsen olla näiden kanssa mahdollisimman vähän ja vain kotipihalla niin että näen mitä tapahtuu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisten tulisi ymmärtää se asia, että lapsi ei ole pieni aikuinen. Lapsi on lapsi. Aikuinen on aikuinen.

Muinoin menneisyydessä ajateltiin, että lapsi on pieni aikuinen. Kun tieto lisääntyi, tajuttiin, että näin ei ole. Lapsuus on oma ajanjaksonsa ja se täytyy tajuta erillisenä aikuisuuteen verrattuna. Nyt tuntuu, että osa aikuisista ei enää ymmärrä tätä, vaan he näkevät lapsen ns. kyvyiltään tasavertaisena itseensä nähden.

Ei kannata verrata aikuisen töitä siihen, mitä lapsi voi tehdä. Lapsen aivojen kehitys on täysin kesken. Lapsen aivot eivät kestä sitä, mitä aikuisen kestää. 

Vierailija
52/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Onkohan tässä nyt syy- ja seuraussuhteista tehty ihan pätevät päätelmät? Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on ollut pienestä pitäen sellainen ruutuun liimautuva ja toinen ei. Tälle ekalle täytyy olla ruudun käyttöön rajat ja säännöt, koska muuten on liimautunut ruutuun ihan kohtuuttoman ajan ja ajattelee peliä/ohjelmia sitten sen lopun ajan. On juuri tuollainen zombi, jos joku laite on auki. On kokeiltu myös joustavampaa menoa - 6v pissasi housujen kun ei malttanut keskeyttää peliä vessakäynnin takia ja herätti aamukuudelta neuvotellakseen siitä mitä pelejä saa ladata, yöt vietti puhuen unissaan peleistä ja jos häneltä kysyi ottaako lisää puuroa niin vastaus oli Super Mario -monologi. Sanoisin että se ei sopinut hänelle. Kun peliaika rajattiin 2 x 1 h viikossa niin tuli tilaa muullekin. Mutta edelleen ei pysty lähtemään olkkarissa hampaanpesulle jos telkka on auki, ihan sana mitä sieltä tulee. 

Toinen lapsi taas voi käyttää aika rajoituksetta, koska hän räplää puhelinta aikansa mutta vaihtaa sitten piirtämiseen, lukemiseen, leipomiseen, ulkoiluun jne. Ovat nyt alakoulun loppupuolella, erot on olleet olemassa aina ja ovat edelleen. Ero näkyy myös meissä vanhemmissa - minä olen se addiktoituva, minkä vuoksi minulla ei ole facebookia, instaa, tiktokkia tms., ja täällä on lupa käydä vain näin lomalla.

Pointti oli, että vaikka itsesäätelyä on hyvä harjoitella, niin säännöt voi hyvinkin kummuta tarpeesta eikä toisin päin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leikin lisäksi lapset ei osaa oikein muutakaan. 10v ei saa seuraa uimahalliin kun ei kaverit osaa uida (olisin mukana mutta en kyllä noin isoa jaksa enää kädestä pitää, kun olen omani opettanut uimaan) tai luistinradalle kun eivät osaa edes solmia luistimia. Koska ainahan voi pelata! 

Vierailija
54/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lapseni on syntynyt 1997. Silloin vielä leikittiin ja oltiin pihalla kaikki päivät, säästä välittämättä. Talvella tyttö oli luistelemassa kaiket päivät. Nykypäivänä lapset tuijottavat kännykkää ja pelaavat pleikkaa. 

Siellä joukossa luisteli aikuinen, jos toinenkin. Mitä ne aikuiset tekee nyt? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun lapset on jo täysi-ikäisiä. Mutta sama ongelma oli pojan kaverin kanssa. Heillä ei ollut mitään pelikoneita.

Joten kun poika tuli meille, hän halusi vain pelata. Mikään leikki ei kelvannut, kun mankui vain pleikalle. Lisäksi kun ei osannut oikein pelata, sai raivareita.

Meillä sai pelata, mutta silti leikkivät myös legoilla mielellään ja muitakin leikkejä.

Välit viileni kaveruksikka, kun oma poika kyllästyi siihen, että olisi vain koko ajan pitänyt pelata kaverin kanssa, joka ei edes oikein osannut pelata

Vierailija
56/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Onkohan tässä nyt syy- ja seuraussuhteista tehty ihan pätevät päätelmät? Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on ollut pienestä pitäen sellainen ruutuun liimautuva ja toinen ei. Tälle ekalle täytyy olla ruudun käytt

Niin, sitäpä ei voi tietää, tuossa kaveri perheessä ei katsota televisiota kun sellaista ei ole, eikä pelailla turhaan kun perheellä on yksi yhteinen ipad. 

Perheen kaikki lapset ovat samanlaisia telkkazombeja.

Tarkoitus oli kuitenkin alleviivata, että todella suurin ongelma on, ettei vanhempi lapseni voi katsoa telkkaa jos kaveriperheen lapsia on kylässä (ja tarkoitus olisi leikkiä nuoremman lapseni kanssa), eli ongelma on todella mitätön vaikka meillä on todella erilaiset ruutuajat perheissä. 

Joustoa molemmin puolin niin lapset voi oppia toisiltaan. (Tietenkään rikkomista tai satuttamista ei saa hyväksyä.)

Vierailija
57/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ilmeisesti kaikki viihde on tehty hyvin koukuttavaksi.

Omat lapseni saavat melko vapaasti käyttää pleikkaa ja tablettejaan tai katsoa telkkaa.

Vanhempi 8v ei enää leiki jos vaihtoehtona on media. 6v kohtelee vielä mediaa kuin yhtenä leikkikaluna, välillä leikkii välillä pelaa tai katsoo lastenohjelmia.

Vaikeinta on kun kylään tulee lapsia joilla on hyvin tarkasti rajattu median käyttö. Telkkaria ei esim voi yhtään pitää auki koska ne lapset menee ihan zombimaiseen tilaan josta pääsevät irti vasta kun tv laitetaan kiinni. Eli vanhempi lapseni ei voi käyttää telkkaa jos nuoremmalla on kavereita kylässä.

Onkohan tässä nyt syy- ja seuraussuhteista tehty ihan pätevät päätelmät? Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, joista toinen on ollut pienestä pitäen sellainen ruutuun liimautuva ja toinen ei. Tälle ekalle täytyy olla ruudun käytt

Ketjun samaistuttavin ja pohdituttavin kommentti. Minut on sisarusteni kanssa kasvatettu hyvin pitkälti keskenään samoilla metodeilla, mutta olimme jo lapsena, saati nyt aikuisina keskenämme hyvinkin erilaisia.

Olemme vanhempiemme kanssa yhdessä pohtineet että mikä kanssani on oikein mennyt pieleen kun sisarukseni ovat aina olleet pärjääviä ja minä en koskaan. Minua kiusattiin koulussa, sisaruksiani ei. Minua piti usein komentaa kun suutuin helposti asioista, sisarukseni eivät suutu millään. Olen allerginen monelle aineelle, sisarukseni eivät millekään.

Olemme tulleet johtopäätökseen että olen vain viallinen kappale, eikä vanhemmillani ole ollut kapasiteettia käsitellä poikkeavuuttani. Lapsuutemme oli 80-luvulla ennen nettejä ym. ja esim tv-n katsomisen kanssa meillä oli muistaakseni ihan järkevähkö kuri. Jos lapsena olisi ollut mahdollisuus linnoittautua kotiinsa niinkuin nyt voi tehdä, en olisi varmaan saanut ala-astettakaan hoidettua. En vaan ole sinut muiden meininkien kanssa. Väärinkäsityksiä toistensa perään.

Vierailija
58/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos kaverit on muuten mukavia, voit koittaa ohjata heitä tekemiseen, jossa ruutuja ei käytetä, esim yhdessä uimahalliin tai keväällä uudelle skuuttiradalle tms. Tai aikuinen mukaan leikkiin, lapsena oltiin usein isän kanssa lumisotaa tai rakenneltiin jotain tunneleita, majaa tms.

TÄMÄ! Lähes kaikki lapset motivoituvat hyvin siitä, että aikuinen on kiinnostunut heidän touhuistaan, ja osallistuu niihin. Kun yhdessä aikuisen kanssa leikitään ja tehdään asioita, niin ne leikkitaidot ja mielikuvitus kehittyy, ja sitten sitä vaan huomaa, että lapset ihan keskenäänkin alkavat leikkiä ja kehitellä leikkejään eteenpäin. Leikkiminenkin on taito, joka ei tule itsestään.

Vierailija
59/88 |

Voihan sitä aina koittaa ohjata. Aikuisena vaan on aika vaikea alkaa kiinnostua jostain uimisesta tai majanrakennuksesta. Lapsuuden harrastuksista (kuten mopoilu, traktorilla ajelu ja heinänteko) on jäänyt jäljelle vain tietokonepelit.

Vierailija
60/88 |
03.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koululuokassa huomaa hyvin nopeasti eron ruudun edessä notkuneiden ja tavallista virikkeellistä lapsuutta viettäneiden lasten välillä.

Mistä sen sitten huomaa? Leikkinyt alakouluikäinen lapsi:

- jaksaa keskittyä 

- osaa keksiä asioita ja ratkaisuja

- on innostunut ja iloinen 

- juttelee ja vastaa kavereille 

- puhuu myönteisesti perheestään ja vapaa-ajastaan

- leikkii/pelaa välitunnilla, eikä käytä aikaa toisten leikkien rikkomiseen 

Tämähän oli mielenkiintoista. Mistä ihmeestä olet löytänyt lapsia, jotka eivät koskaan ole leikkineet eli sen vertailuryhmän.

Taas yksi, joka yrittää tyhjänpäiväisellä inttämisellä sulkea silmänsä ikävältä totuudelta. Vaikka sinusta ois kauhean kiva ja helppo antaa lasten viettää aikansa ruudun ääressä, sen on aivan kiistattomasti osoitettu olevan lapsille haitallista. Ja näitä jankkaajia on nykyään paljon... 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä yksi