Voi ei miksi mun aina pitää kiukutella ja sohlata kuin pieni lapsi ja rikkoa hyviä ihmissuhteita?

Tänään nyt lähti katkolle yli vuoden kestänyt suhde mieheen jota todella rakastan. Olin niin masentunut ja itkuinen enkä oikein tiedä edes mitä sanoin miehelle. Tiedän että hän ei ottanut minua " tosissaan" , mutta työnnän häntä kauemmas näillä tempuilla. Ja siitä olin osittain masentunut että hän on nykyisin niin etäinen.



Ylpeys ei anna myöden, että lähettäisin hänelle viestin ja olisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Taistelen vastaan ja odotan että hän ottaa yhteyttä. Mitä hän tuskin ei tee kun ei halua näissä tilanteissa olla se aloitteen tekijä? Pitäisikö niellä oma ylpeyteni ja vain pyytää hänet tänne ja halata ja rakastaa? Vai odottaa pari päivää ja sitten vasta? Mutta pelkään että jos nyt olemme erossa kun voin henkisesti näin huonosti, niin parin päivän päästä en pysty enää jatkamaan.