miksi suomalaiset ovat toisilleen ilkeitä jatkuvasti?
miksi suomalaiset ovat toisilleen ilkeitä jatkuvasti? täälläkin huomaa että jatkuvasti haukutaan toisia, sekä nostetaan itseä paremmaksi kuin muut. mehän olemme kaikki suomalaisia. meidän kuuluisi pitää yhtä, eikä polkea toisia alaspäin.
sitten vielä tuo että jotkut haukkuvat työttömiä, koska ovat itse töissä. en ymmärrä miksi?
Ei missään muissakaan ulkomaisten nettifoorumeilla puhuta yhtä alentavaan sävyyn toisia kohtaan, kuin suomalaisten keskuudessa on tapana.
Onko suomalaisista tullut katkeria ihmisiä, siltä näyttää. Kumpa osattaisiin edes käydä rakentavaa keskustelua, vaikka oltaisiin eri mieltä asioista.
Me kaikki tarvitaan toisiamme, kukaan ei ole toista parempi. ollaan kaikki loppujenlopuksi vaan tavallisia ihmisiä.
Kommentit (192)
Toivon että suomalaisten mielenterveyteen panostettaisiin enemmän. on surullista nähdä kuinka huonosti ihmiset voi täällä ;(
Onko se tämä digi-aika myös iso syy siihen miksi sosiaaliset taidot ovat kadonneet. Kumpa olisi keskustelijoita enemmän jotka voisivat avautua omasta pahasta olostaan ennemmin, kuin pahoittaa muiden mieltä omilla kommenteillaan.
saataisiin enemmän keskusteltavaa.
Muutettiin ja meni hetki kun naapuri tuli kertomaan kuinka koulutettuja he ovat kuinka heidän lapset on sitä ja tätä. Ja miten hänen miehensä on hyvä matematiikassa.
Arvon rouvan piti tulla oikein alleviivaamaan meille ettei he ala meidän kanssa kaveeraamaan!
Oma pahaolo peilautuu muihin ilkeänä käytöksenä,niin minä ainakin uskon.
No täällä nyt nälvii toisiaan ne joukkojen hissukat, jotka ei ole ikinä saaneet suutaan auki missään ja ovat vaan padonneet kiukkua ja katkeruutta sisäänsä. Nettipalstalla on sitä sitten hyvä purkaa.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin ja meni hetki kun naapuri tuli kertomaan kuinka koulutettuja he ovat kuinka heidän lapset on sitä ja tätä. Ja miten hänen miehensä on hyvä matematiikassa.
Arvon rouvan piti tulla oikein alleviivaamaan meille ettei he ala meidän kanssa kaveeraamaan!
Eikös tuo ole aika tavallista ylemmän luokan small talkia. Miksi siitä loukkaannuit?
Aika moni toisille ilkeilevä varmaan luulee olevansa kovin nokkela, eikä ymmärrä mitä nokkeluus oikeasti on.
Ap on oikeassa.
Ihmettelen kun jotkut kyttäävät muita ihmisiä esim julkkiksia. Puhuvat kuin tuntisivat hyvinkin. Ja se hirvittävä uteliaisuus. Esim Kuustosen avioero tai jonkun somejulkkiksen elämä.
Mieti elämä näissä olosuhteissa kivikaudella. Mukavat ja kivat eivät selvinneet hengissä.
Näin pakkaspäivänä on lähimmäisenrakkautta pitää toinen vähän lämpimänä.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Epäreilu yhteiskunta aiheuttaa pahaa. Työssäkäyviltä viedään tuhkatkin pesästä armottomalla verotuksella eikä työ kannata
okei. mutta sehän ei ole sen työttömän syy että sinulta "viedään tuhkatkin pesästä" ja "työ ei kannata". Nuo ovat sellaisia asioita joita ei ole yksikään työtön ihminen päättänyt.
Suomen talous nyt vaan on mitä on, eikä se auta asiaa vaikka kuinka aukoisi päätä työttömille asiasta. Tuskinpa vaan palkat tai muutkaan asiat muuttuisi vaikkei suomessa olisi ainuttakaan työtöntä.
Suomessa tehdään typerää politiikkaa sekä annetaa miljardeja ulkomaille rahaa, vaikka se "kehitysapu" ei ole auttanut yhtäkään maata edes hetkellisesti, vaikka rahaa sinne törsätään.
Piilo valtataistelu ja varmistaminen asemansa työmarkkinoilla toisten maine pilaamalla ja nolaamalla.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten miesten luonne on pohmmiltaan ilkeä. Esimerkiksi arabi ja afrikkalaiset miehet ovat taasen iloisia ja posiivisia luonteiltaan, heillä onkin aina naisseuraa mukanaan. Oulussa yhä useampi tyttö ja nainen haluaa tumman miehen puolisokseen.
Surah an-Nisa 34
Tää palsta on ainakin ihan hullu paikka. Jos joku kysyy vaikka neuvoja pullan leipomiseen, niin hetkessä saadaan koko keskustelu täysin sivuraiteille ja löydetään vaikka minkälaista piilomerkitystä rusinoista, lopulta aloittaja tuomitaan typeräksi ja elämänhallintaongelmaiseksi, ja osa porukasta huutaa kuorossa kuinka he ovat osanneet varautua leipomalla koko pakastimen täyteen pullaa. Ai niin, toinen puolikas raivoaa kuinka pulla on epäterveellistä ja täysin ravinneköyhää, ja aloittajan lapset pitäisi huostaanottaa, kun hän syöttää lapsilleen moista roskaa. Halleluja.
Vierailija kirjoitti:
Tarjoa anonymiteetti ja vapaa sana jollekin katkeroituneelle, elämän päähän potkimalle, niin hänellä tuskin on kovin usein mitään positiivista sanottavaa. Misogynia, misandria, same shit, different packaging.
No itseäni elämä on kyllä potkinut päähän koko elämäni ajan, mutten silti halua olla muita kohtaan törkeä.
olen joutunut kokemaan raiskauksen ja päihdeongelmat, vanhemman kuoleman, vankilatuomion, sekä lapsen menetyksen jne..
tuntuu siltä että empatian puute on kasvanut jatkuvasti, varsinkin kun nuoria katsoo, ja miksei vanhempiakin ihmisiä..
siksi psykologian opintoja tulisi lisätä alakouluun ja ylä-asteelle.
Eri kulttuureissa on eri arvohierarkia. Meillä ei kauheasti laiteta painoarvoa sosialisoinnille. Se näkyy sitte mielenterveystilastoissa.
"Mä haluun elää yksin ja en halua toisia ihmisiä riesaksi"
"miksi mua masentaa koko ajan?"
Muissa asioissa me ollaan sitte hyviä. Harva esimerkiksi tietää, että Suomessa on 7 sija eniten patentteja per kapita.
Suomalaiset tykkäävät rangaista toisiaan jostakin ja mielummin vuoroitellen.
Meeppä hoitoalalle. Ei ikinä tiedä mitä on vastassa. Entisenä koulukiusattuna ei kestänyt psyyke.
Ei se ole syy käyttäytyä huonosti toisia kohtaan ja kadehtia.