Mikä on ollut suhteenne isoin kriisi ja miten pääsitte siitä yli?
Miten päästä yli että on sanoillaan loukannut toista ja toinen tästä hermostuneena on loukannut itsensä fyysisesti omatoimisesti? Löi siis seinään ja mursikätensä.
On antanut anteeksi mun sanomiset jo kyllä.
mutta plottaa että tästä ei yli päästä ja toinen jää kantaa kaunaa, joten haluaisin kuulla muiden tarinoita. Mikä oli suhteenne pahin riita ja sen seuraukset ja miten siitä selvisitte.
Kommentit (3)
Tahaton lapsettomuus ja eriävä mielipide millä vauhdilla hoitoihin edetään. Tästä jo kauan aikaa ja todella tasaista ollut lasten saamisen jälkeen.
Tahaton lapsettomuus. Sen seurauksena sanoin kerran mm. puolison vanhemmista tuohtuneena asioita, joita ei olisi pitänyt. Puoliso sanoi minulle asioita, joita ei olisi pitänyt. Ei oikeastaan olla päästy yli, yritetään useimmiten vain haudata asioita maton alle. Asioista ei voi enää puhua kunnolla. Se johtaa toisen pakenemiseen ja keskustelun tyrehtymiseen tai pakenemiseen ja siitä aiheutuvaan riitaan.
Selvittiin sillä, että molemmat sanoivat toisilleen, että toinen on tärkeintä elämässä, eikä itse aio tehdä tahallisesti mitään sellaista, joka voisi tuhota tämän suhteen.