Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Oman äitini kohdalla alkaa olla niin, että ei hän nyt enää voi tehdä yhtään mitään, mikä korjaisi välejämme. Niin monta kertaa on tehty teatraalinen sovinto, jonka jälkeen sama meno jatkuu. Niin monta kertaa on hetken onnistuttu elämään normaalin kaltaisessa ihmissuhteessa ja se onkin ollut vain pohjustusta pahimmalle tempulle siihen mennessä. Ihan liian monta viimeistä varoitusta on annettu, eikä käytös silti muuttunut.

Ei hän välttämättä tee sitä edes tahallaan. Riitelyn tarve on hänelle kuin oksentamisen tarve krapulaiselle. Aikansa voi pokka pitää, mutta sieltä se ryöpsähtää ilmoille kumminkin. Mitä kauemmin on pidätelty, sitä varmemmin roiskuu uudelle sohvalle, perintö-öljyväritauluun ja kalliille matolle, jota ei voi pestä.  Tyyppi ei vaan osaa mennä vaivihkaa vessaan oksentamaan itsekseen pönttöön, kuten normaalit ihmiset tekevät.

Meno on myös pahentunut äitini vanhetessa. Vahingot alkavat olla varsin suuria, ja vihaisena julkituodut suunnitelmat ovat vielä pahempia. Eihän tuommoisen kanssa edes uskalla olla tekemisissä, siinä voi elämä mennä pilalle ihan oikeasti. 

Kyllä monet vanhemmat ihan ovat ansainneetkin sitä syyllisyyttä.

:Introverteilla on kaikki mahdollisuudet luoda syvällisiä suhteita. Se on melkeinpä todennäköisempää, koska he ovat useimmiten valikoivampia ja ajattelevat ennen kuin itse puhuvat."

Ei ole yhtään sen todennäköisempää. Ei tässäkään ole mitään hyvä, huono järjestystä. Eikä tuo muukaan pidä.paikkaansa. Ei introvertti ole mitenkään valikoivampi tms.

Onhan se todennäköisempää, koska introvertti määritellään ihmiseksi, jolla on harvempi joukko syvällisempiä ystäviä kuin ekstrovertilla, jolla on suuri määrä pinnallisia tuttavuuksia. Tämä on ihan pelkkä kehäpäätelmä.

Vierailija kirjoitti:

:Introverteilla on kaikki mahdollisuudet luoda syvällisiä suhteita. Se on melkeinpä todennäköisempää, koska he ovat useimmiten valikoivampia ja ajattelevat ennen kuin itse puhuvat."

 

Ei ole yhtään sen todennäköisempää. Ei tässäkään ole mitään hyvä, huono järjestystä. Eikä tuo muukaan pidä.paikkaansa. Ei introvertti ole mitenkään valikoivampi tms.

Aika usein, koska introvertti panostaa ihmissuhteissaan paljon todennäköisemmin laatuun kuin määrään. Hän ei ahdistu yksinolosta, jos ei sopivaa seuraa ole tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on nähty, että osa vahemmista ottaa kaiken kritiikin tai tunteidenilmaisun hyökkäyksenä ja arvosteluna.

Minä en ole nähnyt. Luulen, että suurin osa "kriittisistä" kommenteista ei ole vanhemmilta vaan ihan yleistä tietoa. 

Kyllä se kritiikin vastaanotto näyttää erityisen vaikealta näille "lapsille".

Tuo suhde ei vaan ole symmetrinen valtasuhde. On paljastavaa jos/kun vanhempi syyllistää lastaan ja arvostelee tätä vääränlaisista tunteista tai vaikkapa kiitollisuuden/arvostuksen puutteesta.

Sitä en sano ettei lapsi voi olla kohtuuton ja erehtyä asioiden laidasta mutta luulisi fiksun aikuisen vanhemman pystyvän oikaisevan lapsensa väärinkäsityksiä. Ja haluavankin tehdä näin. Kunhan pysytään tosiasiallisesti tapahtuneissa asioissa EIKÄ kaunistella mennyttä itselle mieleiseksi. Lapsi voi pahimmillaan ja parhaimmillaan nähdä ja tajuta perheestään/suvustaan/maailmasta asioita, joista vanhempi ei pidä, joka on jotenkin uhkaavaa. Kyllä lapsella tähän tutkimustyöhönsä ja omaan ajatteluunsa on silti täysi oikeus. Emme synny tänne (enää) ensisijaisesti vanhempiamme miellyttääksemme olivatpa he ns hyviä tai huonoja.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se todennäköisempää, koska introvertti määritellään ihmiseksi, jolla on harvempi joukko syvällisempiä ystäviä kuin ekstrovertilla, jolla on suuri määrä pinnallisia tuttavuuksia. Tämä on ihan pelkkä kehäpäätelmä.

Ei määritellä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt vähän ohis, mutta miksi oletetaan, ettei introvertilla voi olla hyvää suhdetta kehenkään eikä syvällisiä ajatuksia? Sanotaan että olisi parempi kun ei hankkisi perhettä. Aika rajusti sanottu. Vielä jos on luonteeltaan ratkaisukeskeinen, niin on varmaa, että pieleen menee. 

 

Miksi yleensä on luotu introvertteja, jos he ovat niin epäkelpoja? Kelvottomia ihmissuhteisiin. Kyllä meissäkin on hyviä puolia kun vaan on oikeat ihmiset, kenen seurassa uskaltaa olla oma itsensä. Monet meistä on luovia tyyppejä, kuka mitenkin, vaikka emme olekaan seurallisia emmekä viihdy tai saa voimaa ihmisjoukoista. 

 

Meni nyt täysin ohi aiheesta, pahoittelut, mutta vastauksena tuolle jollekin joka meitä epäkelpoina perhe-elämään pitää. 

Siinä ei ollut kyse siitä, että kritisoidaan oikeasti introverttia ihmistä. Introvertti luonnollisesti kykenee syvällisiin suhteisiin. Käsittääkseni introvertilla saattaa olla kourallinen tällaisia syvempiä suhteita, tai ainakin pyrkimystä niihin pinnallisten suhteiden sijaan. Ja usein herkkyyttä tavoittaa toinen, ehkä paremmin kuin ekstrovertilla.

Kyse oli siitä, että nämä vanhemmat menevät vaikka millaiselle tangentille keksiäkseen syitä siihen, että miksi ei mitenkään voi tulla lastaan vastaan.

Kun on ratkaisukeskeinen, eikä siksi osaa puhua, eikä voi opetella puhumaan tai edes kuuntelemaan. Kun on niin introvertti, että käy vain päänsisäisiä keskusteluja eikä siksi voi puhua kellekään, eikä varsinkaan lapselleen. Ja niin edelleen.

Siis ihan kukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuoli 10 vuotta sitten. Hän ei ollut täydellinen vanhempi, ei osannut itsereflektoida tai mitä näitä nyt on. Ei tullut mieleenkään laittaa häntä koskaan vanhemmuudestaan tilille. Eniten kaipaan hänessä niitä epätäydellisiä piirteitä. 

Itsekin ihmettelen tätä keskustelua, että jos et ole ollut täydellisen huomioiva vanhempi niin saat heittää tuhkaa päällesi koko loppuelämäsi ja rukoilla lapselta anteeksiantoa. En tarkoita, että jos oma lapsuus on ollut kurjaa niin sitten vain tokaisee lapselleen, miten itsellä vasta kurjaa onkin ollut lapsena. Omasta mielestäni osa aikuiseksi kasvamista on se, että ymmärtää vanhempiensa historian ja sen, että he ovat aikansa tuotteita. Sanon tämän siitäkin huolimatta, vaikka omat vanhempani eivät todellakaan olleet mitenkään lämpimiä ja jäin jo nuorena selviytymään yksin. Varmasti traumatisoiduin lapsuuden tapahtumista

Minulla on narsistinen äiti ja hänen mielestään olen varmasti juuri tuollainen vaikka en juurikaan mieti  tuolla tavoin enkä koe elämästäni katkeruutta. Pettymys on tutumpi tunne, pettymys siitä että yhteinen ymmärrys on tuskin koskaan mahdollista ja että tämä ihminen voi periaatteessa pettää minut aina. Kyllä tuo vaikuttaa kykyyni luottaa yleisesti ihmisiin ja päästää ketään kovin lähelle vaikka olenkin edistynyt valtavasti nuoruudesta.

Toisilla vanhemmilla tuntuu olevan myös jokin marttyyrimoodi kun lapsi kehtaa vähänkin osoittaa sormella jotakin heikkoutta tai erehdystä. Liioitellaan sitä että nyt lapsi on keksinyt syyttää meitä/minua kaikista vastoinkäymisistään. Ehkä näitäkin (karikatyyrejä) on, mutta luulen että paljon enemmän on heitä jotka yhdistävät vain irrallisilta näyttäviä pisteitä elämässään, etsivät yhteyksiä ja koettavat ymmärtää OMAA käyttäytymistään täysin vilpittömästi, siis parantaakseen elämänsa laatua, kasvaakseen, kehittyäkseen.

Miten tuollainen kehityspyrkimys voi olla vanhemman turhamaisuudelle niin loukkaava? Joka on kuitenkin kaiken asiallisen pitkäjänteisen psykoterapian tavoite. Se on ajattelun ja käytöksen rikastaminen, mahdollisuuksien luominen ja toiveikkuus, ei katkeraan syyttelyyn jääminen. Mutta kun se terapeutti ei pysty ihmeisiin jos asiakas ei halua kantaa omaa vastuuta valinnoistaan, ponnistella eteenpäin mennäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt vähän ohis, mutta miksi oletetaan, ettei introvertilla voi olla hyvää suhdetta kehenkään eikä syvällisiä ajatuksia? Sanotaan että olisi parempi kun ei hankkisi perhettä. Aika rajusti sanottu. Vielä jos on luonteeltaan ratkaisukeskeinen, niin on varmaa, että pieleen menee. 

 

Miksi yleensä on luotu introvertteja, jos he ovat niin epäkelpoja? Kelvottomia ihmissuhteisiin. Kyllä meissäkin on hyviä puolia kun vaan on oikeat ihmiset, kenen seurassa uskaltaa olla oma itsensä. Monet meistä on luovia tyyppejä, kuka mitenkin, vaikka emme olekaan seurallisia emmekä viihdy tai saa voimaa ihmisjoukoista. 

 

Meni nyt täysin ohi aiheesta, pahoittelut, mutta vastauksena tuolle jollekin joka meitä epäkelpoina perhe-elämään pitää. 

Siinä ei ollut kyse siitä, että kritisoidaan oikeasti introverttia ihmistä. Introvertti luon

Sinä keksit taas asioita omasta päästäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuoli 10 vuotta sitten. Hän ei ollut täydellinen vanhempi, ei osannut itsereflektoida tai mitä näitä nyt on. Ei tullut mieleenkään laittaa häntä koskaan vanhemmuudestaan tilille. Eniten kaipaan hänessä niitä epätäydellisiä piirteitä. 

Itsekin ihmettelen tätä keskustelua, että jos et ole ollut täydellisen huomioiva vanhempi niin saat heittää tuhkaa päällesi koko loppuelämäsi ja rukoilla lapselta anteeksiantoa. En tarkoita, että jos oma lapsuus on ollut kurjaa niin sitten vain tokaisee lapselleen, miten itsellä vasta kurjaa onkin ollut lapsena. Omasta mielestäni osa aikuiseksi kasvamista on se, että ymmärtää vanhempiensa historian ja sen, että he ovat aikansa tuotteita. Sanon tämän siitäkin huolimatta, vaikka omat vanhempani eivät todellakaan olleet mitenkään lämpimiä ja jäin jo nuorena selviytymään yk

Kova tarve sinulla näyttää olevan todistella omaa erinomaisuuttasi ja äitisi huonomuutta. Ei ole kovin tasapainoista kirjoitusta eikä kuvasta edes itsensä tutkimista. Enemmänkin ilkeyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt vähän ohis, mutta miksi oletetaan, ettei introvertilla voi olla hyvää suhdetta kehenkään eikä syvällisiä ajatuksia? Sanotaan että olisi parempi kun ei hankkisi perhettä. Aika rajusti sanottu. Vielä jos on luonteeltaan ratkaisukeskeinen, niin on varmaa, että pieleen menee. 



 

Miksi yleensä on luotu introvertteja, jos he ovat niin epäkelpoja? Kelvottomia ihmissuhteisiin. Kyllä meissäkin on hyviä puolia kun vaan on oikeat ihmiset, kenen seurassa uskaltaa olla oma itsensä. Monet meistä on luovia tyyppejä, kuka mitenkin, vaikka emme olekaan seurallisia emmekä viihdy tai saa voimaa ihmisjoukoista. 

 

Meni nyt täysin ohi aiheesta, pahoittelut, mutta vastauksena tuolle jollekin joka meitä epäkelpoina perhe-elämään pitää. 

Siinä ei ollut kyse siitä, että kritisoidaan oikeasti introverttia ihmistä. Introvertti luon

1488 mitä ihmettä selität en ymmärrä? Oletus täällä jollakin että introvertti ei pysty syvällisiin suhteisiin ja ratkaisukeskeinen ihminen vain ratkoo ongelmia tekemällä eikä halua opetellakaan kuuntelemaan eikä puhumaan. Kauhean yksioikoista oletusta. Sen mukaanhan voisi tehdä testin, jos tulos on että on introvertti tai ratkaisukeskeinen mniin pieleen menee. Jos on molempia katastrofi on täydellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat opettelevat koko lapsensa lapsuusajan vanhempana olemista. Lisäksi he ovat ihmisiä muutenkin. Ja heillä on velvollisuuksia ja vastuita muuallekin kuin lapsilleen. Tasapainoillaan aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin palikoilla.

Näinollen minusta on jopa melko luonnollista että lapsuuden jäljiltä jää jotain merkittävääkin korjattavaa ihmiseen. Tuntuu kuin tämä tulisi nyt aikuistuvalle porukalle ihan shokkina.

Tämä on hyvin sanottu. Ei kukaan ole valmis ja täydellinen eikä kenestäkään täällä ajassa sellaista tule. Ei vaan voi tulla. Ihminen on epätäydellinen ja rikkinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat opettelevat koko lapsensa lapsuusajan vanhempana olemista. Lisäksi he ovat ihmisiä muutenkin. Ja heillä on velvollisuuksia ja vastuita muuallekin kuin lapsilleen. Tasapainoillaan aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin palikoilla.

Näinollen minusta on jopa melko luonnollista että lapsuuden jäljiltä jää jotain merkittävääkin korjattavaa ihmiseen. Tuntuu kuin tämä tulisi nyt aikuistuvalle porukalle ihan shokkina.

Niin, tai heidän vanhemmilleen, joita ei saa kritisoida. Ja terapia on paha asia, joka käännyttää lapset vanhempiaan vastaan ja ryöstää heidät vanhemmiltaan.

Vierailija kirjoitti:

 

Aika usein, koska introvertti panostaa ihmissuhteissaan paljon todennäköisemmin laatuun kuin määrään. Hän ei ahdistu yksinolosta, jos ei sopivaa seuraa ole tarjolla.

Tämä!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat opettelevat koko lapsensa lapsuusajan vanhempana olemista. Lisäksi he ovat ihmisiä muutenkin. Ja heillä on velvollisuuksia ja vastuita muuallekin kuin lapsilleen. Tasapainoillaan aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin palikoilla.

Näinollen minusta on jopa melko luonnollista että lapsuuden jäljiltä jää jotain merkittävääkin korjattavaa ihmiseen. Tuntuu kuin tämä tulisi nyt aikuistuvalle porukalle ihan shokkina.

Niin, tai heidän vanhemmilleen, joita ei saa kritisoida. Ja terapia on paha asia, joka käännyttää lapset vanhempiaan vastaan ja ryöstää heidät vanhemmiltaan.

Jos näin käy niin terapia ei tosiaan ole ilmeisesti ollut kovin onnistunut? Yllä kuitenkin puhutaan vanhemmista jotka selvästikin pyrkivät parhaaseen mahdolliseen kokonaistulokseen senhetkisen kykynsä mukaan. Mielestäni silloin ei todellakaan ole kohtuullista että terapia käännyttää lapset vanhempiaan vastaan.

Täällä on nyt joku jänkkääjä mikä toistaa kuin mantraa sitä, että terapeutit ryöstää lapset vanhemmiltaan aivopesten ne, vanhempia ei saa kritisoida ja lasten kasvu yli vanhemmastaan on heille shokki. 

Jos minä en olisi ratkaisukeskeinen, niin aika heikolla tolalla olisi perheemme asiat. Olen hoitanut meille perheneuvolan asiakkuuden, kun lapset olivat pienempiä, puolisolle hyvän hoitopaikan, toiselle lapselle psykiatrin, perheterapiaa, toimintaterapiaa, taloudellista tukea, kaikkea tarpeellista. Olen tukenut lasten koulunkäyntiä, ollut lukemattomissa palavereissa kymmenien ihmisten kanssa. Olisin tietysti voinut tyytyä vain odottamaan, että josko ongelmamme ratkeaisivat itsestään. Siinä sivussa olisin voinut syytellä omia vanhempiani heidän puutteistaan, syyttää heitä kaikesta ja valittaa valittamasta päästyäni. 

Tiedostan kyllä ratkaisukeskeisyyden ongelmat, mutta ei ratkaisukeskeisyys ole yksinomaan huono asia. Tytär, jonka kanssa käymme terapiassa ei haluaisi terapiaa. Niin, koska siellä joutuu menemään itseensä. Minun kuitenkin pitäisi ammattikoulupohjalta pystyä ratkaisemaan kaikki hänen ongelmansa, tai olen huono vanhempi, mutta kun en ole terapeutti tai psykiatri. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä on nyt joku jänkkääjä mikä toistaa kuin mantraa sitä, että terapeutit ryöstää lapset vanhemmiltaan aivopesten ne, vanhempia ei saa kritisoida ja lasten kasvu yli vanhemmastaan on heille shokki. 

Joo, jänkkääjä asialla. Yrittää luultavasti vakuuttaa eniten ittensä siitä, että hyvin hoidettu, eipä tässä mitään.

Mikähän siinä sitten on kun sitä omaa erinomaista perustelua pitää täällä maanisesti toistella? Kumma juttu.

Tarpeellinen tämä ketju. Eilen aloin äitinä tätä lukea silmät kyynelissä. Tunsin kaikki virheet mistä en taas kerran tiedä, miten ja milloin voin päästä korjaamaan, ne estot, estot. 

 

Tänään olen jatkanut lukemista ja kommentoinutkin moneen ja yleisesti ottaen olen saanut vastauksiksi viisaita  vastauksia. Ymmärrystä. Tämä on auttanut löytämään omia virheitäni ja olen huomannut ja oppinut virheistäni. 

 

Kiitos teille kilteille, aikaa tarvitaan että yhteys palaa (toivon sitä!) mutta tänä iltana en käy nukkumaan itku silmissä. Kirjeen kirjoitin jo, mutta onneksi en sitä postiin vienyt.  Empäs hoputa!