Pappa löi lastani poskelle
Kyseessä minun isäni ja alakouluikäinen lapsi. Tilannetta edelsi lapsen kieltämättä rasittava käytös, lapsi marisi ja valitti, en nyt mene siihen sen tarkemmin. Minä ojensin lasta ja puutuin asiaan parhaan kykyni mukaan ja mm. takavarikoin häneltä puhelimen. No yhtäkkiä pappa tulee toisesta huoneesta, tarttuu lasta olkapäistä ja huutaa aivan raivopäänä. Sitten hän työnsi lapsen sängylle ja läimäytti poskelle. Nostin asiasta todella ison metelin, pappa häipyi paikalta ja palasi myöhemmin pyytämään anteeksi (äitini painostuksesta..).
Miten tästä eteenpäin? Jos kyseessä olisi kuka tahansa ei-lähisukulainen, tekisin silmiä räpäyttämättä rikosilmoituksen. Pappa ei ole koskaan ollut väkivaltainen enkä itse koskaan kokenut lapsuudessa väkivallan uhkaa. Kiivas kyllä on ja huutaa herkästi muttei ole kajonnut fyysisesti ikinä.
Nämä isovanhemmat ovat olennaisin tukiverkkoni ja olemme aina olleet läheisiä. Olen aivan järkyttynyt ja raivoissani isäni käytöksestä. Pelkään, että välit menevät lopullisesti jos teen rikosilmoituksen. Tosin pelkään myös katuvani lopun elämää, jos en pidä lapseni puolia ja tee kuten olisi oikein, eli ilmoita asiasta poliisille.
Raivostuttaa erityisesti, kun tietää että tuskinpa olisi pappa mennyt isokokoista teinipoikaa läimimään. Pienikokoista tyttöä sen sijaan kyllä kun tietää, ettei lapsesta ole vastusta. Oksettavaa! :( ja kyllä, lapsen käytöksessä on reilustikin parantamisen varaa mutta ei oikeasti aikuinen ihminen voi käydä lapsen kimppuun. Eikä hänellä ole mitään oikeutta päättää, että minun lastani aletaankin yhtäkkiä kasvattaa väkivallalla.
Kommentit (387)
Huh, huh mitä kommentteja. Itse en ole lepsu kasvattaja, mutta lyöminen ei ole ratkaisu. Hyvin on toiminut äänen korottaminen vielä.
Vierailija kirjoitti:
Papan anteeksipyyntö on yhtä tyhjän kanssa, impulssit on jatkossakin vahvempia kuin muisti. Se on lopun alku papan aivoissa. Se ei muutu ap vaikka mitä toivoisi. Hyväksy realiteetit.
Anteeksipyyntö oli papalta virhe!
Ei pidä pyytää anteeksi silloin, kun toimii oikein.
Huonosti kasvatettu lapsi. Sama mitä teet. Hän tuskin tulee menestymään elämässään muutenkaan.
Ap jatkaa sen verran että itse en ole koskaan ollut perseilevä mulkero vaan hyvinkin kiltti ja arka lapsi, joka ei vieläkään oikein osaa pitää puoliaan. Kotona tehtiin just niin kuin isä sanoo, ehkä siksi tilanne ei koskaan eskaloitunut fyysiseksi, kun me lapset olimme kaikki samanlaisia kilttejä ja pelokkaita. Lapseni on eri maata, isäänsä tullut eli impulsiivinen ja rohkea. Lisäksi meillä on kotona kannustettu lasta osallistumaan keskusteluun ja puhumaan asioista. Pappa taas on sitä lajia, jonka mielestä lasten tulee istua hiljaa ja korkeintaan leikkiä keskenään, aikuisia ei saa häiritä missään tapauksessa. Mitään lasten ääniä hän ei ole koskaan sietänyt eikä hän ymmärrä lapsen kehityksen olevan vielä kesken.
Tästä huolimatta välimme ovat olleet suhteellisen hyvät. joskin äitiin välit ovat paljon läheisemmät ja aidommat, kun ei tarvitse varoa olemistaan ja sanomisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hakkaaminen on näköjään monelle ok.
Kohtuullinen kuri on välttämättömyys ja annan mieluummin lapsilleni selkään itse, kuin näen heidät myöhemmin käräjillä!
Opetat lapsellesi, että heikompiaan on ok hakata, ja että väkivalta on ratkaisu ongelmiin ja odotat, että lapsestasi ei kasva rikollista?
Pappas teki ihan oikein. Ärsyttää tollaset kurittomat kakarat. Ennen vanhaan lapset osas paremmin käyttäytyä kuin nykyään.
No miten lapsen isä reagoi, eikös hänelläkin ole kasvatusvastuu, että Keiju-Lumihiutale osaa käyttäytyä? Varsinkin toisen kodissa?
Väärinhän pappa teki mutta en nyt rikosilmoitusta lähtisi tekemään. Se olisi sitten siinä se isovanhemmuussuhde.
Vakavan keskustelun paikka ja sitten otat vähäksi aikaa etäisyyttä. Ellet tarvitse taas joskus apua...
En nyt nää, että rikosilmoitus mitenkään asiaa auttaisi. Ei lapsi siitä prosessista mitään hyödy. Tuomiona muutama päiväsakko ja korvausta lapselle 300€. Asia rikkoo kuitenkin teidän välit isovanhempiin lopullisesti. Nyt on vielä mahdollisuus yhdessä keskustella tilanteesta, ja lapsenkin oppia, että asiat selvitetään keskustelemalla. Toki kannattaa huolehtia, että lapsi ei jää jatkossa yksin isovanhempiensa kanssa, ennen kuin on varmaa, ettei käytös toistu. Toki jos asia jää lasta painamaan, niin apua terveydenhuollosta, ja he tekevät sitten ilmoituksen kyllä automaattisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ukko ei muista enää että lasten fyysinen kuritus kiellettiin lailla jo 1984...
Ehkä muistaa, mutta moneen vanhempaan ihmiseen se ei vaikuta. Ei vaan enää jaksa.
Väitän nimittäin, että tässä maassa on melkoinen liuta totaalisen kyllästyneitä joulunviettäjiä, joiden jälkikasvun jälkikasvut ovat pilanneet rajattomalla käytöksellään taas kerran joulun.
Kun pipo kireällä odottaa niitä kakaroita riehumaan omaan kotiinsa taas yhden kerran, saattaa olla, että jossain kohtaa napsahtaa.
Loppupeleissä voi itse kukin miettiä, että toimiiko lässytyskasvatus, diagnoosit ja lääkkeet sitten kuitenkaan. Vaikka väkivalta onkin tottakai vääton ja vastoin lakia.
Vaan kun eihän näiden lumihiutaleiden mieltä saa pahoittaa edes kieltämällä tai ääntä korottamalla. Siitäkin jo joku saa trauman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sanoo lapsen isä?
Tämä minuakin kiinnostaisi.
Lapsen isä ei ole kuvioissa, lapsi on yhden illan suhteen tuotos
No tuohan selittääkin jo paljon. Yleensäkin kulmakuntain kauhukakarat, roistonalut ja koulukiusaajat ovat yksinhuoltajaäitien pilalle lellimiä "vapaan kasvatuksen" hetelmiä, joille mora heilahtaa tai vankilan ovi kolahtaa ennemmin tai myöhemmin.
Selvitätte asian keskenänne, ei tuohon poliisia tarvita. Pilaat ilmoituksella välit ja ei ole tukiverkkoa enää. Anteeksianto, oletko kuullut sellaisesta. Kuriton lapsesi lopettaa toivottavasti perseilyn. Et ole onnistunut kasvatustehtävässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hakkaaminen on näköjään monelle ok.
Mielestä vanhempi pitäisi aina piestä lapsen perseilyn takia. Ukon olisi pitänyt läimäistä AP.ta lapsen sijasta.
Tai itseään? Tai omaa isäänsä? Tai isoisäänsä?
Oppiipahan pentu olemaan, hyvin tehty pappa! Näin se kasvatus menee isättömissä perheissä eli isovanhemman pitää laittaa kakara kuriin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hakkaaminen on näköjään monelle ok.
Kohtuullinen kuri on välttämättömyys ja annan mieluummin lapsilleni selkään itse, kuin näen heidät myöhemmin käräjillä!
Opetat lapsellesi, että heikompiaan on ok hakata, ja että väkivalta on ratkaisu ongelmiin ja odotat, että lapsestasi ei kasva rikollista?
Tämähän se sieppaa, kun heikomman kimppuun käydään. Sanoin papalle, että jos on pakko lyödä niin lyö minua, mutta kun et uskalla kun tiedät saavasi takaisin. Kysyin myös, kävisikö hän itseään isomman kimppuun. En saanut näihin mitään järkevää vastausta, toisin sanoen ei tietenkään kävisi kun jäisi itse alakynteen. Itseään päätä lyhyempää ja 40kg kevyempää onkin helppo opettaa väkivalloin.
Harmittaa myös äitini puolesta, hän meni aivan pois tolaltaan myös ja oli todella vihainen isälleni. Silti välikädessä ja sovittelijana :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sanoo lapsen isä?
Tämä minuakin kiinnostaisi.
Lapsen isä ei ole kuvioissa, lapsi on yhden illan suhteen tuotos
No tuohan selittääkin jo paljon. Yleensäkin kulmakuntain kauhukakarat, roistonalut ja koulukiusaajat ovat yksinhuoltajaäitien pilalle lellimiä "vapaan kasvatuksen" hetelmiä, joille mora heilahtaa tai vankilan ovi kolahtaa ennemmin tai myöhemmin.
Tai sitten ne on niitä rikkaan perheen kullanmuruja, jotka on aina saaneet kaiken periksi. Tai niitä, joita on kotona kohdeltu kaltoin ja hakattu, ja jotka sitten purkavat pahaa oloaan toisiin lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sanoo lapsen isä?
Tämä minuakin kiinnostaisi.
Lapsen isä ei ole kuvioissa, lapsi on yhden illan suhteen tuotos
No tuohan selittääkin jo paljon. Yleensäkin kulmakuntain kauhukakarat, roistonalut ja koulukiusaajat ovat yksinhuoltajaäitien pilalle lellimiä "vapaan kasvatuksen" hetelmiä, joille mora heilahtaa tai vankilan ovi kolahtaa ennemmin tai myöhemmin.
Lapsen isä on elämässämme mukana mutta ei ollut tuolla paikalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hakkaaminen on näköjään monelle ok.
Kohtuullinen kuri on välttämättömyys ja annan mieluummin lapsilleni selkään itse, kuin näen heidät myöhemmin käräjillä!
Opetat lapsellesi, että heikompiaan on ok hakata, ja että väkivalta on ratkaisu ongelmiin ja odotat, että lapsestasi ei kasva rikollista?
Juuri näin.
Lasten kasvatus on vanhempien ja isovanhempien ehdoton velvollisuus. Sen laiminlyönti ap:n tavoin on rikos lasta ja yhteiskuntaa kohtaan.
Huonoa käytöstä tulee ohjata oikeaan tarvittavin keinoin, ensin lievemmin, sitten tehokkaammin, jos oppi ei mene perille.
Kaikki valta on väkivaltaa. Tämä tulee ymmärtää oikein.
Vierailija kirjoitti:
Selvitätte asian keskenänne, ei tuohon poliisia tarvita. Pilaat ilmoituksella välit ja ei ole tukiverkkoa enää. Anteeksianto, oletko kuullut sellaisesta. Kuriton lapsesi lopettaa toivottavasti perseilyn. Et ole onnistunut kasvatustehtävässäsi.
Kuinka moni oikeasti pystyy antamaan anteeksi, jos joku lyö lasta? Itse en pystyisi.
Kaikille piiskaa paljaalle pyllylle niin että nahka raikaa!