Haluaisin säästää lapselle osakerahastoihin, mutta ex-vaimo vastustaa aatteensa vuoksi. Miten eteenpäin?
Verotussyistä ja muutenkin lapsen tulevaisuuden kannalta olisi järkevää laittaa lahjaverotuksen sallima maksimimäärä johonkin maailmanindeksiin sijoittavaan rahastoon. En vaan pysty tekemään tätä ilman ex-vaimon suostumusta, pankki vaatii sen. Exä on taas kotoaan oppinut, että sijoittaminen on huijausta tai vähintäänkin epäilyttävää porvaripelia. Muuten pystytään kaikki lapsen asiat hoitamaan sovussa, mutta tämä on kipukohta. Haluaisin kuitenkin toimia lapsen edun mukaan, koska en saa rahojani hautaani mukaan ja tämä olisi yksi keino välttää isoja perintöveroja tulevaisuudessa.
Kommentit (38)
Kunnon komukka vetää boltsin sekaisin ja ostaa tupakkaa, eikä laita rahojaan mihinkään herrojen metkuihin.
Itse ajateltiin että säästämme lapsille noin 10-25k verran rahaa, joista osa osakeissa. Opetamme heidät itse sijoittamaan pikkuhiljaa kun ikää on sen vaikka 12, ehkä niitä ei tee sitten mieli heti tuhlailla kun ovat nähneet ettei ne itsestään tupsahda tilille. Ideana tässä on, että saavat opiskelemaan lähdettyään maksettua muuton, takuuvuokrat ja huonekalut sekä hiukan varaa että voi rauhassa harkita esimerkiksi opintolainan ottamista.
Uskon että tuolla summalla pääsee opintojen alkuun eikä kaikkea tarvitse tuhlata ennen kuin opinnot on siinä vaiheessa että voi ajatella vaikka viikonlopputöiden tekemistä. Totta kai autan myös tiukassa tilanteessa esimerkiksi maksamalla sähkölaskua, puhelinlaskuja tms pientä, sekä kauppaostosten maksamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että lapselle kannattaa kartuttaa omaisuutta lapsen omalla nimellä? Se voi kostautua esim. lapsen aloittaessa opiskelun, kun asumistukeen tulee varallisuusraja.
Palstalla väitettiin ettei tule.
Kyllä se tulee, ja tulevina vuosina voi tulla muutakin muutoksia, jotka pakottaa ihmiset syömään säästönsä ennen kuin rahaa tippuu.
Vierailija kirjoitti:
Nordnetille on ilmeisesti tullut järkevän hintainen sijoitusvakuutus.
Tuo on harmi, että ex torppaa järkevän toiminnan. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin me toimittiin järkevästi ja annettiin myös parhaamme mukaan hyvä talouskasvatus. Tytär sai 18-vuotiaana 75k€ sijoituksia hallintaansa, mutta ei siinä kauan mennyt, kun niitä sijoituksia alettiin käyttää ties mihin. Viiden vuoden päästä sijoituksista ei ollut enää mitään jäljellä. Isoin hankinta oli vene (24k€) ja loput sitten ripoteltu sinne ja tänne. Viimeisillä sijoituksilla maksettiin kahdesta moottoripyörästä lainat pois, että saivat järjesteltyä asuntolainansa uusiksi.
En olisi uskonut, että tässä käy näin, vaikka monet varoittelivat. Ja kun on katsellut miten tulevaisuuden turvaksi ajateltua pesänmunaa on käytetty vaihtuvien autojen käsirahoihin ja ties mihin, niin todellakin olen miettinyt, että pitäisi löytää uusi perillinen tai lahjoittaa omaa omaisuutta
Ihan mielenkiinnosta, tiesikö lapsi tulevasta varallisuudesta ennakkoon, puhuitteko miten rahaa käytetttäisiin tulevaisuudessa? Meilläkin on alaikäisellä "liikaa" rahaa, niin mietin mitä tästä esimerkistä voisi oppia. Toiveena olisi, että puolet säästetystä menisi vaikka asp-tilille, puolet elämiseen ja kodinhankintoihin.
Lapselle voi antaa käteisenä pitkin vuotta rahaa. Tee itsellesi sijoitus ja anna osingot sitten lapselle opiskeluaikana käteisenä.
Problem solved.
Vierailija kirjoitti:
Siltä menee tuet jos lapsella on liikaa rahaa.
Avaat vaan omiin nimiin rahaston ja kiltisti maksat verot sitten. Tai annat lapselle mahdollisimman paljon käteistä. Tuet asuntoa ostaessa. 3v välein siirrät sen 4999€ aikuisenakin.
No TÄMÄHÄN se on se FIKSUIN syy olla vaurastumatta.. "menee tuet".. Voi nyt V. Newsflash Elämän tarkoitus EI OLE tukien maksimointi, vaan ennemmin tulisi pyrkiä siihen ETTEI TARVITSE KOSKAAN tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että lapselle kannattaa kartuttaa omaisuutta lapsen omalla nimellä? Se voi kostautua esim. lapsen aloittaessa opiskelun, kun asumistukeen tulee varallisuusraja.
Täytyykin perehtyä tähän. Jonkinlainen kapitulaatiosopimus/vakuutusratkaisu, jossa lapsi edunsaajana alkaa vaikuttamaan hyvältä.
Kannattaa ja sitten vihjase exälle että hankit sellaisen... samalaisen kun sipilälläkin. Kohta poksuu jonkun pää sen jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Nordnetille on ilmeisesti tullut järkevän hintainen sijoitusvakuutus.
Tuo on harmi, että ex torppaa järkevän toiminnan. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin me toimittiin järkevästi ja annettiin myös parhaamme mukaan hyvä talouskasvatus. Tytär sai 18-vuotiaana 75k€ sijoituksia hallintaansa, mutta ei siinä kauan mennyt, kun niitä sijoituksia alettiin käyttää ties mihin. Viiden vuoden päästä sijoituksista ei ollut enää mitään jäljellä. Isoin hankinta oli vene (24k€) ja loput sitten ripoteltu sinne ja tänne. Viimeisillä sijoituksilla maksettiin kahdesta moottoripyörästä lainat pois, että saivat järjesteltyä asuntolainansa uusiksi.
En olisi uskonut, että tässä käy näin, vaikka monet varoittelivat. Ja kun on katsellut miten tulevaisuuden turvaksi ajateltua pesänmunaa on käytetty vaihtuvien autojen käsirahoihin ja ties mihin, niin todellakin olen miettinyt, että pitäisi löytää uusi perillinen tai lahjoittaa omaa omaisuutta
Tai sitten kaikkia ei vain kiinnosta kerätä rahaa mihinkään rahastoihin, vaan ennemmin käyttää sen kun on vielä elossa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että lapselle kannattaa kartuttaa omaisuutta lapsen omalla nimellä? Se voi kostautua esim. lapsen aloittaessa opiskelun, kun asumistukeen tulee varallisuusraja.
Tottakai kannattaa säästää lapselle. Ei kaikkien vanhempien tavoite ole kasvattaa lapsistaan tuilla eläviä kansalaisia. Suurin osa sentään tavoittelee tutkintoja ja työelämään menoa ja itsensä elättämistä asiallisiksi veronmaksajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja mitenhän EX-vaimosi mielipiteet / vastustus vaikuttavat nykyiseen päätöksentekoosi? NYT taas provolla testattiin av-mammojen oikoluku/ymmärrys taitoja tai sitten sinulla on jossain jotain vikaa. Se pankki ei vaadi ex-vaimon eli lapsesi äidin suostumusta jos avaat osakesäästötilin itsellesi teet jo heti testamentin, missä testanenttaat tuon tilin lapsellesi ja laittelet sinne vaikka 100 000 vuodessa.
1) osakesäästötilejä EI VOI OLLA KUIN YKSI. eli jos on jo oma, et voi "lasta varten perintösalkkua" toista avata.
2) Osakesäästötilille ET VOI LAITELLA 100 000 VUODESSA. Ensi vuonna voit laittaa YHTEENSÄ 100 000, Tänä vuonna raja on vielä 50 000. Ja se on tosiaan KOKONAISSUMMA mitä sinne voi laittaa, EI vuositallennusraja.
Koita vaan ylipuhua se lapsesi äiti, että voitte avata sen arvo-osuus tilin. Opeta lapsellesi sijoittamisesta, jotta hän voi myös osaltaan kertoa, että sen haluaa. Mitään isoja summia sinne ei kannata laittaa, mutta tärkeintä on tuo kiinnostuksen herättäminen sijoittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kaikkia ei vain kiinnosta kerätä rahaa mihinkään rahastoihin, vaan ennemmin käyttää sen kun on vielä elossa.
Väitänpä että Valtaosa sijoittaijsta pystyy KÄYTTÄMÄÄÄN enemmän rahaa elämänsä aikana kuin ne jotka "haluavat nauttia ja käyttää rahansa kun ovat vielä elossa".
Minä olen esim yksistään sijoitusteni tuotoilla maksanut asuntoni ja nyt uusimman autoni. Ei se auto mikään ökyauto ole mutta silti 70 k€ maksanut mukava kauppakassi.
Säästä omissa nimissäsi. Elatus on verotonta eli voit tulevaisuudessa vaikka maksaa rahoilla lapsesi vuokran, eikä se ole lahjaveron alaista.
(Pointtina siis se, että jos laitat lapselle tilille rahaa ja lapsi maksaa sillä vuokransa, se on lahjaveron alainen lahja. Mutta jos maksat lapset vuokran suoraan vuokranantajalle, se on elatusta eikä lahjaveron alaista.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kaikkia ei vain kiinnosta kerätä rahaa mihinkään rahastoihin, vaan ennemmin käyttää sen kun on vielä elossa.
Väitänpä että Valtaosa sijoittaijsta pystyy KÄYTTÄMÄÄÄN enemmän rahaa elämänsä aikana kuin ne jotka "haluavat nauttia ja käyttää rahansa kun ovat vielä elossa".
Minä olen esim yksistään sijoitusteni tuotoilla maksanut asuntoni ja nyt uusimman autoni. Ei se auto mikään ökyauto ole mutta silti 70 k€ maksanut mukava kauppakassi.
Tämä on se. Itsekin voin antaa lapselleni paitsi henkisesti rikkaan elämän harrastusten, matkustelun ja kasvatuksen kautta, mutta rahaa jää silti 500-1000 Euroa säästöön joka kuukausi. Johonkin se on tungettava. ap.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle voi antaa käteisenä pitkin vuotta rahaa. Tee itsellesi sijoitus ja anna osingot sitten lapselle opiskeluaikana käteisenä.
Problem solved.
On laitonta antaa yli 5000 Euroa 3 vuoden kuluessa, ellei maksa lahjaveroa. En halua kannustaa lastani rikoksiin, eikä toisaalta kannata maksaa turhaan verojakaan.

Ei ole laitonta. toiselle saa ANTAA vaikka miljardin eikä siitä tarvitse antajan maksaa lahjaveroa yhtään.
Se ei ole MITENKÄÄN laitonta.
LAHJAN SAAJAN taas pitää siitä tehdä lahjaveroilmoitus ja maksaa se, mutta se ei tee ANTAMISESTA laitonta, vaikkei maksaisikaan. ANTAJALLE ei siitä tule mitään seuraamuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle voi antaa käteisenä pitkin vuotta rahaa. Tee itsellesi sijoitus ja anna osingot sitten lapselle opiskeluaikana käteisenä.
Problem solved.
On laitonta antaa yli 5000 Euroa 3 vuoden kuluessa, ellei maksa lahjaveroa. En halua kannustaa lastani rikoksiin, eikä toisaalta kannata maksaa turhaan verojakaan.
Heh. eli ei sulla mitään lasta ole saatikka rahaa.
Tuostahan ei ole mitään hyötyä silloin kun olet elossa!
JA yksin EI VOI availla mitään pankkitilejä/rahastoja ilman toisen vanhemman suostumusta!
ÄLÄ YLEISTÄ!