Lue keskustelun säännöt.
Nautitko vauvavuodesta?
25.12.2023 |
Nautitko vai onko/oliko liian rankkaa? Oliko rankempaa, vähemmän rankkaa vai yhtä rankkaa kun olit ajatellut?
Kommentit (40)
Neljä lasta. Yhden vauvavuodesta nautin, koska oli ainoa helppo vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautin, koska olin toivonut lasta pitkään. Mutta vuosi oli todella rankka, vauvalla oli refluksi, koliikki ja aistiyliherkkyys. Hän kiljui erittäin kovaäänisesti käytännöllisesti katsoen koko valveillaoloaikansa, joka tapauksessa tuntikausia joka päivä, eikä mikään tyynnyttely, kanniskelu tai hytkyttely auttanut. Öisin hän heräsi alle tunnin välein kiljumaan, läpi yön. En tiedä olisiko pitänyt vastata, että en nauttinut, mutta olin kaikesta huolimatta onnellinen, että olin saanut lapsen.
Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta sairaudesta huolimatta elämäni ehdottomasti paras vuosi, siihen asti. Pienen taaperon kanssa on ollut vieläkin parempaa<3 Mutta vauvat on kyllä ihania, ja se kaikki kotoilu ja perheaika, rakkaus ja onni.
Vierailija kirjoitti:
Nautin, koska olin toivonut lasta pitkään. Mutta vuosi oli todella rankka, vauvalla oli refluksi, koliikki ja aistiyliherkkyys. Hän kiljui erittäin kovaäänisesti käytännöllisesti katsoen koko valveillaoloaikansa, joka tapauksessa tuntikausia joka päivä, eikä mikään tyynnyttely, kanniskelu tai hytkyttely auttanut. Öisin hän heräsi alle tunnin välein kiljumaan, läpi yön. En tiedä olisiko pitänyt vastata, että en nauttinut, mutta olin kaikesta huolimatta onnellinen, että olin saanut lapsen.
Minulla on hyvin samanlainen kokemus, mutta minusta tuntui, että täytyi pakolla olla todella kiitollinen, koska lapsi oli pitkään toivottu ja kovilla hoidoilla saatu. Vaikka oikeasti tuntui todella kurjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa. Meidän kaksi lasta ovat syntyneet lähekkäin ja kuopus on 11kk, eli vauvavuosi on lopuillaan.
Esikoisen kanssa olin aluksi tosi epävarma ja olihan se tylsää vain olla kotosalla sellaisen lattialla köllöttelevän pötkylän kanssa. Yritin lauleskella, lukea ja heilutella helistimiä päivästä toiseen. Onneksi oli vauvakerhot ja pitkät vaunulenkit <3 8-10 kuisen kanssa koin jo että oli oikeasti hauskaa, kun pystyi jotakin jo paremmin leikkimään tai vain katselemaan vauvan touhuja.
Toisen vauvavuosi on mennyt hujauksessa, siitä pitää huolen 2-vuotias vauhdikas esikoinen. Parasta tässä on ollut ulkoilut ja kahden lapsen välinen vuorovaikutus. Raskainta kun esikoinen hermostuu pienemmälle, joka ei vielä kaikkea ymmärrä. Lisäksi taaperon uhmakohtaukset ovat joskus raskaita.
Ihanaa on, kun molemmat lapset ovat melko tyytyväisiä ja iloisia kavereita. Nautin kuitenkin enemmän tästä taaperoajasta, kun kuopuskin alkaa olla taaperoikäinen ja alkaa leikkimään enemmän isomman sisaruksen kanssa <3
Oman lapsensa ei halua kuolevan, siksi en ole häntä siihen pakottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä lasta ja kaikkien vauvavuosista nautin koska olivat helppoja. Myös kuopuksen vaikka oli jo kolme muutakin hoidettavaa. (ja kaikki lapset hoidettu vauvavuosina kotona, ei siis isommat pkssa tai kerhoissa).
En nauttinut, varsinkaan kun oli kaksoset, oikeasti elämä tuntui olevan yhtä selviämistä neljän alle kouluikäisen kanssa kun kaksi oli vauvoja. Toinen söi kahden tunnin välein ja toinen kolmen, ei siis voineet edes yhtä aikaa syödä vaan just kun ehti yölläkin nukahtaa niin toinen heräsi. En tiedä miten selvisin vaikken nukkunut juuri yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista siitä yhtään mitään kun olin niin väsynyt. Huoli alkoi jo rv 24, kun jouduin sairaalaan kuudeksi viikoksi. Vauva syntyi keskosena hätäsektiolla 10 viikkoa liian aikaisin, painoi kilon ja mä kuljin käytännössä "töissä" häntä hoitamassa päivittäin heti kun haava umpeutui ja tikit poistettiin. Itsehän en pystynyt lepäämään ollenkaan, kun lastenosastolla ei ollut minkäänlaisia muita istuimia kuin kovia jakkaroita ja yksi keinutuoli, jota toisiltamme pöllittiin.
Puhumattakaan että olisi voinut oikaista pötkölleen
Nautin ihan älyttömän paljon. Molempien lasten kanssa ekat vuodet olivat ihania. Ei kiire minnekkään ja mahtavat tyypit seurana, joidennkasvua ja kehitystä oli upeaa seurata.. oikeastaan nautin myös siitä oman perheen rauhasta ja vauvakuplasta täysillä, en kaivannut ollenkaan muualle.
Paljon rankempaa on yrittää yhdistää työ- ja perhe-elämää, kun jatkuvasti tuntuu, että on väärässä paikassa väärään aikaan eikä riitä mihinkään.
Surettaa, kun vauva-ajat ovat jo takana päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsensa ei halua kuolevan, siksi en ole häntä siihen pakottanut.
Mä olen onnellinen että mun vanhemmat pakottivat mut syntymään ja kuolemaan, mitäs siihen sanot? Elämäni aikana olen tehnyt paljon merkityksellisiä asioita muiden hyväksi, ja se on mulle tärkeää vaikka joskus kuolenkin.
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsensa ei halua kuolevan, siksi en ole häntä siihen pakottanut.
Mutta eihän elämässä ole mitään järkeä. Miten sitten pysyt järjissäsi ja millä tyydytät primitiivisiä tarpeitasi? Elukoitahan tässä ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautin, mutta oli myös todella rankkaa välillä. Vielä paljon enemmän nautin seuraavista, helpommista vuosista.
Esikoisen kanssa en nauttinut. Hänellä oli koliikkia ja en muista ensimmäisestä puolesta vuodesta juuri mitään, sillä hän oli niin itkuinen ja minä univeloissa. Ahdisti ja parisuhde oli kovilla. Kesti jonkin aikaa toipua ekasta vuodesta. Sitten kun hän oli noin vuoden ikäinen niin aloin vasta tosissaan nauttia äitiydestä ja taaperoaika on pääosin ollut mukavaa. Toinen vauva oli aivan eri maata, hän on todella tyytyväinen vauva ja olen saanut nukuttua paljon paremmin. Hän ei myöskään juuri itkeskele. Nyt parisuhde on on tosi hyvällä tolalla ja elämä hymyilee. Nämä meidän vauvavuodet ovat olleet kuin yö ja päivä!
Olin usein kuolemanväsynyt. Koliikki oli raastavaa. Silti kokonaisuutena nautin kyllä. Elämäni tärkeimpiä tehtäviä ja ihmissuhteita. Enää en hakssisi, mutta olen ylpeä , että selvisin.
Vauvavuosi oli ihana. Eka taaperovuosi takana ja se se vasta on ollut raskasta, kun hormonit ei enää hyrrännyt samalla tavalla ja lapsi kuitenkin heräillyt öisin. Nyt kolmannen vuoden alussa taas on helpompaa, kun lapsi on omatoimisempi ja nukkuu kokonaisia öitä. Olen ollut töissä siitä asti, kun lapsi ollut 6 kk.
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsensa ei halua kuolevan, siksi en ole häntä siihen pakottanut.
En ole onnellinen että mun vanhemmat pakottivat mut syntymään ja kuolemaan, mitäs siihen sanot? Elämässä ei ole järkeä vaikka joskus kuolenkin.
Lapseni on 36 mutta kyllä hän edelleen on minun VAUVANI ja tarvitsee hoivaani. Ihanaa hääräillä keittiössä ja valmistaa hänelle soseita. Minulla on aika paljon enemmän elämänkokemusta. Olen tarpeellinen!
Anyone?