Onko normaalia, ettei ole yhtään puheväleissä veljeensä?

En pidä veljestäni sellaisena kuin hän nykyään on. Lapsena hän oli kiva noin 5-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen pelkkä riesa, kiusantekijä, häirikkö, tirkistelijä, luonnevikainen.

Eiköhän se ole pelkkää evoluution tuotetta, ettei läheisimmistä sukulaisistaan liiemmin pidä. Muuten esiintyisi liikaa lähisuvun ja sisarusten välistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaa hänen puolelta lapsena, ei kiinnosta enää olla tekemisissä.

Mun piti juuri kirjoittaa sama. Isoveli hakkasi minua aina 18-vuotiaaksi asti. Ei todellakaan kiinnosta olla väleissä.

Pikkusisko

Sama. Ja aikuisena aktiivista mustamaalaustani hyvin laajasti. 

Elämä vie eri suuntiin, ja ei sitten tule pidettyä yhteyttä, vaikka ei mitään riitaa olisi ja välit muodollisesti kunnossa. Se on surullista, mutta tällaisia me suomalaiset taidamme olla, enimmäkseen.

Itseeni tämä iskee nyt kipeästi, sillä toinen veljeni kuoli tänä vuonna. Kyllä me yhteyttä pidimme, harvakseltaan. Satoja kilometrejä välimatkaa ja kaikilla omat kiireensä. En tiedä mitä hän ajatteli asiasta, mutta synttärionnittelut laittoi aina, ja minä koetin aina löytää edes kerran vuodessa aikaa kyläilyyn. Olihan sekin jotain, mutta nyt tietenkin tuntuu, että enemmän olisi pitänyt yrittää.

En ole kuullut veljestäni yli 10 vuoteen. Veljeni katkaisi välit äitiimme, samalla meidän yhteys hiipui. En päättänyt katkaisevani välejä, näin vain kävi. Alkuun laitoin jonkun tekstarin ja onnittelukortin, mutta mitään ei kuulunut. En sitten jaksanut yrittää ylläpitää välejä.

Veljeni oli tosi väkivaltainen minua kohtaan nuoruudessani. Siksi en oikein koskaan oppinut pitämään hänestä. Sinänsä välien menettäminen ei siis vaivaa. 

Sama, väkivaltaa 18v saakka, kunnes muutin kotoa pois.

Ei ehkä tavanomaista, mutta normaalia kyllä. Minun veljellä eristäytyvä persoona ja kunnioitan sitä.

On normaalia. Sukulainen ei ole yhtä kuin ystävä. Muutamilla ei ole käytöstapoja.

Koti on siellä missä on oikeat ystävät.

Enpä ole itekään viimeisen 20 vuoden aikana jutellut kuin muutaman sanan veljeni kanssa. Ei edes tullut äitimme hautajaisiin.. Eikä ole nähnyt 8-vuotiasta poikaanikaan edes. Ei ole kiinnostunut pitämään yhteyttä, vaikka ei ole riitoja edes ollut. Kuljetaan molemmat vaan omia polkujamme. Tuskinpa tulee isämme hautajaisiinkaan kun sen aika joskus koittaa, vaikka asuu vielä isän kanssa. 

Itse en ole siskoni kanssa tekemisissä. Siskoni on ollut mulle täydellisen itsekäs, kaksinaamainen, röyhkeä ja alistava mulkero, joka ei muutenkaan oikein kykene olemaan normaalisti muiden naisten kanssa, koska halveksii meitä niin paljon. Itse en koe, että sisaruussuhde on syy sietää täydellistä käytöstapojen ja normaalien ihmissuhdetaitojen puutetta. "Asioiden selvittäminen" ei ole siksi mahdollista, eikä mulla ole siihen tässä pisteessä minkäänlaista haluakaan.

Meilläkin kyllä on ollut muutenkin aivan sairas perhedynamiikka, mutta enimmäkseen tämä tuntuu olevan joku ihan synnynnäinen temperamenttikysymys, koska en kyllä muuten pysty olosuhteilla tuollaista selittämään.

Joku voisi tehdä tutkimusta, alkaako perheväkivallan tekijöiden ongelmakäytös sisarusten pahoinpitelystä. Oma veli alistava ja väkivaltainen minua kohtaan ja sitten puolisoaan. 

Komppaan täältä. En pitänyt siitä kuinka vanhempi velipuoleni kohteli äitiäni, joka siis on hänenkin äitinsä. Soitteli juovuspäissään ja räksytti äidilleni. Ei päässyt koskaan irti siitä että isänä ja äitimme olivat eronneet silloin joskus muinoin. Sekosi johonkin uskonlahkoon jolloin yhteydenotot meni vieläkin pimeämmäksi. Tällä hetkellä emme ole nähneet yli kahteenkymmeneen vuoteen, asumme varsin eri puolilla Suomea. Veljellä tytär, minulla poika. Eipä ole serkukset nähneet koskaan toisiaan, mahtavatko nähdäkään. Itse asiassa en edes tiedä onko veljeni enää elossa, tuskinpa minulle ilmoittelevat vaikkei enää olisikaan.

Surullista tavallaan.