Tiedätkö ketään ihmistä, jonka kovat kokemukset olisivat jalostaneet paremmaksi ihmiseksi?

Todella monia. Oon huomannu, että usein ne ystävällisimmät, jotka aina auttaa ja hymyilee on niitä, joilla on kaikista kamalimpia kokemuksia.

Ja mä väitän niin päin, että nimenomaan ne kovat vastoinkäymiset ja elämänkokemukset lisää empatiaa. Ne ihmiset jotka niitä on kokenu ei vaan usein huutele niistä. Ihan eritavalla asioita ymmärtää ne jotka ei oo eläny lintukodossa. 

Toki pitää muistaa, että ihminen joka on päässy eteenpäin niistä vastoinkäymisistä on yleensä just niitä ystävällisimpiä ja ymmärtäväisimpiä, MUTTA jos niitä vastoinkäymisiä ei oo vielä käsitelly tai ne on vielä kesken ei ihmisellä usein oo vielä voimavaroja tai ymmärrystä olla sellanen "parempi versio" itsestään.

Jossain määrin kyllä. Vastoinkäymiset kasvattavat empatiaa muita kohtaan ja kiitollisuutta kaikkea kohtaamaansa hyvää kohtaan. Toki liika on liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Sauli Niinistö. 

Muuttui paljon inhimillisemmäksi sen jälkeen, kun joutui riippumaan palmussa keskellä tsunamia. Oli aikaisemmin kova ja kylmä kokkare, pelkkä rahankiilto silmissä. Nykyään on paljon parempi ihminen, näkee ihan päältä. 

Tuo oli varmaan juuri sellainen kokemus, joka voi vaikuttaa positiivisesti. Melko lyhytkestoinen selviytymiskokemus, joka sai kuitenkin miettimään sitä, mikä elämässä on tärkeää. En halua vähätellä tätä kokemusta sinänsä, mutta esim. turvaton lapsuus, seksuaalinen hyväksikäyttö tai vuosien koulukiusaaminen taas ovat sellaisia traumatisoivia asioita, joista melko varmasti on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Todella monia. Oon huomannu, että usein ne ystävällisimmät, jotka aina auttaa ja hymyilee on niitä, joilla on kaikista kamalimpia kokemuksia.

Ja mä väitän niin päin, että nimenomaan ne kovat vastoinkäymiset ja elämänkokemukset lisää empatiaa. Ne ihmiset jotka niitä on kokenu ei vaan usein huutele niistä. Ihan eritavalla asioita ymmärtää ne jotka ei oo eläny lintukodossa. 

Toki pitää muistaa, että ihminen joka on päässy eteenpäin niistä vastoinkäymisistä on yleensä just niitä ystävällisimpiä ja ymmärtäväisimpiä, MUTTA jos niitä vastoinkäymisiä ei oo vielä käsitelly tai ne on vielä kesken ei ihmisellä usein oo vielä voimavaroja tai ymmärrystä olla sellanen "parempi versio" itsestään.

Tämä juuri. Ja monet ihmiset pitävät näitä ihmisiä tekopyhinä tai kyseenalaistavat ystävällisyyden..

Vierailija kirjoitti:

Minä. Isot vaikeudet ovat lisänneet kykyäni tuntea empatiaa. Lisäksi yhden ison vastoinkäymisen myötä tulin uskoon.

Mihin uskoon ?

Paremmaksi millä lailla? Paremmaksi itseään kohtaan vai muita kohtaan? Jostain syystä nämä on aika usein ristiriidassa ja ihmiset ei hirveästi tykkää kun joku oppii vetämään rajoja ja kuuntelemaan omaa jaksamistaan.

Itse olen oppinut vaikeuksista, että olen periksiantamaton. Mutta ei vaikeudet sitä minulle opettaneet, ne vain näytti sen. En tiennyt sitä ennen kuin meni matto jalkojen alta muutaman kerran peräkkäin lyhyen ajan sisään. Siitä en tiedä olenko parempi ihminen. Ehkä sillä tavalla, että pystyn ymmärtämään miltä ihmisistä tuntuu kun elämä hajoaa. Liekkö se ketään auttaa että minä sen ymmärrän.

Itsenäinen, kiltti ihminen. Aina ystävällinen.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Isot vaikeudet ovat lisänneet kykyäni tuntea empatiaa. Lisäksi yhden ison vastoinkäymisen myötä tulin uskoon.

Uskominen ei kyllä oman empiirisen kokemukseni mukaan tee suurimmasta osasta parempia ihmisiä, vaan tuomitsevia. Joskus ehkä sitten toisinkin päin. 

En tosiaan. Yleensä on lähinnä käynyt päinvastoin, eli siis koetut vastoinkäymiset on vaikuttaneet negatiivinen. En myöskään itse ole kokemusteni myötä tullut millään tavalla paremmaksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Olin nuorempana sellainen "kaikki on itsestä kiinni" -menestyjä ja ärsyynnyin jos minun piti esim haistella työmatkalla spurguja, kun olin matkalla "tienaamaan heidän tukirahojaan". Koin alitajuisesti olevani jotenkin parempi ja arvokkaampi ihminen, koska olin niin sinnikäs ja ahkera.

Noh, sitten iski vakava masennus, ja se vei kyllä luulot pois ja opetti, että kaikki EI ole itsestä kiinni. Kesti pitkään hyväksyä oma heikkous, mutta kun niin tein, niin aloin nähdä kaikki spuget, narkit ja wt -tyypit empatian kautta; en voi tietää millaista on heidän elämä ja kuinka vaikea heidän on tehdä mitäkin. Minusta tuli siis vähemmän kusipää. 

Tämä. Kumpa moni ihminen joka esim. syö reseptillä pitkiä aikoja vahvoja kipulääkkeitä johonkin vaivaan tai unilääkkeitä nukkumiseen ymmärtäisi sen, että ainoa ero heidän ja narkkareiden välillä on se, että he saavat lääkkensä laillisesti. Itse ajattelen, että jos käyttämiäni migreenilääkkeitä ei saisi enää, en oikeasti tiedä mitä tekisin, koska se tuska kohtauyksen tullessa on jotain aivan sairasta. Pystyn hyvin ymmärtämään miten joku koukuttuu huumeisiin.

Kovat kokemukset voivat aiheuttaa ettei jaksa antaa takaisin, kun joku haastaa riitaa.  Ehkä sitten väistelee ikäviä tilanteita, jaloksi en koe itseäni.  Ja kun aina neuvottiin olisi hiukan pakko riidellä ei ne muutoin lakkaa.  En usko väitteeseen että oltava mukana menossa.

no ainakin ne jotka on lapsuudessaan kokeneet pahuuksia yleensä ovat aika epäviehättäviä ihmisiä, valitettavasti, parantaa itseään voisi ehkä terapialla tms mutta hirvittävän moni etenkin mies ei halua "kallonkutistajalle" ja sitten ne traumat jää kummittelemaan loppuun asti ja se kyllä näkyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sauli Niinistö. 

Muuttui paljon inhimillisemmäksi sen jälkeen, kun joutui riippumaan palmussa keskellä tsunamia. Oli aikaisemmin kova ja kylmä kokkare, pelkkä rahankiilto silmissä. Nykyään on paljon parempi ihminen, näkee ihan päältä. 

Tuo oli varmaan juuri sellainen kokemus, joka voi vaikuttaa positiivisesti. Melko lyhytkestoinen selviytymiskokemus, joka sai kuitenkin miettimään sitä, mikä elämässä on tärkeää. En halua vähätellä tätä kokemusta sinänsä, mutta esim. turvaton lapsuus, seksuaalinen hyväksikäyttö tai vuosien koulukiusaaminen taas ovat sellaisia traumatisoivia asioita, joista melko varmasti on enemmän haittaa kuin hyötyä.

 

Aika asian ytimessä. Toki loppu hyvin, kaikki hyvin ja jos vielä ei ole kaikki hyvin, niin se ei ole vielä loppu. Noissa tosi kamalissa rikosuhritilanteissa korostetaan mielestäni liikaa sellaista ajatusta että elämä on loppu iäksi pilalla. Ihmiset on selvinneet keskitysleiriltäkin. Ei tietenkään kolhuitta, mutta selvinneet kuitenkin ja tunteneet vielä onnellisuutta. Toivoa on aina. Ihmisen mielessä on ihmeellisiä mekanismeja jotka auttaa selviytymään. Mutta joo, mielen särkyminen toisen ihmisen toimen seurauksena ei yleensä ole mikään positiivinen asia yhtään mitenkään päin katsottuna.

Vierailija kirjoitti:

Paremmaksi millä lailla? Paremmaksi itseään kohtaan vai muita kohtaan? Jostain syystä nämä on aika usein ristiriidassa ja ihmiset ei hirveästi tykkää kun joku oppii vetämään rajoja ja kuuntelemaan omaa jaksamistaan.

 

Itse olen oppinut vaikeuksista, että olen periksiantamaton. Mutta ei vaikeudet sitä minulle opettaneet, ne vain näytti sen. En tiennyt sitä ennen kuin meni matto jalkojen alta muutaman kerran peräkkäin lyhyen ajan sisään. Siitä en tiedä olenko parempi ihminen. Ehkä sillä tavalla, että pystyn ymmärtämään miltä ihmisistä tuntuu kun elämä hajoaa. Liekkö se ketään auttaa että minä sen ymmärrän.

Ehkä se voi auttaa muita sillä tavalla, että voit osoittaa ymmärtämystä muita kohtaan, mikä taas voi olla iso asia heille. Kaikki eivät osaa, koska eivät vaan ymmärrä. Voit siis antaa vertaistukea, kun osuu kohdalle sellainen ihminen, jolla on vastaavanlaisia kokemuksia.

Enkä tarkoita tällä sitä, että olisi mitenkään hyvä asia, että olet joutunut kokemaan sitä, mitä olet. 

Someone I loved once

gave me a box full of

darkness.

It took me years

to understand

that this, too,

was a gift.

-Mary Oliver-

Ilman tätä vuosien kärsimystä ja vieläkin jatkuvaa ahdistusta olisin varmaan yhtä hyvä ihminen ellen parempi. Elämäni pilasi yksi parisuhde ja moni muu sattunut tapahtuma. 

T. Tk- eläkeläinen

Minä ite. 2 avioeroa, äidin kuolema, lapsen keskosuus, toisen lapsen autismi, henkilökohtainen konkurssi, tyhjästä aloittaminen jne.

Kärsimys ei tosiaankaan ketään jalosta, mutta jos ihminen oppii selviytymään ja käsittelemään tunteensa sekä olemaan repeilemättä ja ratkeilematta toisten niskaan, ihminen kehittyy resilientiksi.

Asiat ovat oikeissa mittasuhteissaan, tunteet tajuaa pelkiksi tunteiksi eikä niihin kuole, eikä kellekään halua kostaa mitään.

Lopettaa sitku-elämän ja elää nyt, koska mitään muuta ei ole kuin nyt. Mennyt meni jo, tulevasta ei tiedä kukaan, on vain tässä ja nyt. Toki fiksu myös koettaa edistää tulevaa.

Lapsuuden typerä suhtautuminen toisiin on muuttunut, kun koin itse kiusaamista. Ajatusmallini on siis muuttunut parempaan suuntaan toisia ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Someone I loved once

gave me a box full of

darkness.

It took me years

to understand

that this, too,

was a gift.

 

-Mary Oliver-

 

Jep. Toinen on se Päivänsäde ja toinen on se Menninkäinen, näin mulle sanottiin tekstarilla yhden suhteen lopuksi. Ei uskallettu soittamalla kertoa.

En ole vieläkään ihan varma kumpi oli kumpi, vaikka mielestäni tunnen meidät kummatkin.

-winner-

Nelson Mandela. Inhimillisestä tuli yli-inhimillinen.