Puolet minusta, tv - sarja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kieltäytyä aina kun joku tuntematon lähestyy ja kyselee DNA-testausta. Ajatelkaa tällöin myös sukulaisianne tai lapsianne. 

Tuo asenne on nykyaikana kyllä hyvin vanhakantaista. Ihmettelen vaan. Itselle olisi mielenkiintoista saada uusia sukulaisia jos tuollaisen kautta löytyisi. Teemalta olen seurannut norjalaista/ ruotsalaista sarjaa, Kadonneet perijät tai Tuntematon perillinen  jossa jäljittävät perijöitä edesmenneen jälkeen, kun ei ole tuoreeltaan löytynyt lähisukua. Mitään tosi suuria perintöjä on ollut harvoin ja usein jakajia löytyi lukuisia. Erittäin kiintoisa sarja monessa mielessä. Ainakin se tuli esille, miten kaikki suhtautuivat luonnollisesti ja ilahtuneesti sukuun, josta eivät olleet tietoisia ja jatkoivat yhteydenpitoa. 

Kävikö mielessä että otanta on van aika yksipuolinen? Totta kai ne kaikki ohjelmaan osallistuneet on olleet ilahtuneita, kun ovat itse suostuneet koko ohjelmaan.

Sen sijaan ohjelmasta kieltäytyneitä ei ohjelmassa nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kieltäytyä aina kun joku tuntematon lähestyy ja kyselee DNA-testausta. Ajatelkaa tällöin myös sukulaisianne tai lapsianne. 

Tuo asenne on nykyaikana kyllä hyvin vanhakantaista. Ihmettelen vaan. Itselle olisi mielenkiintoista saada uusia sukulaisia jos tuollaisen kautta löytyisi. Teemalta olen seurannut norjalaista/ ruotsalaista sarjaa, Kadonneet perijät tai Tuntematon perillinen  jossa jäljittävät perijöitä edesmenneen jälkeen, kun ei ole tuoreeltaan löytynyt lähisukua. Mitään tosi suuria perintöjä on ollut harvoin ja usein jakajia löytyi lukuisia. Erittäin kiintoisa sarja monessa mielessä. Ainakin se tuli esille, miten kaikki suhtautuivat luonnollisesti ja ilahtuneesti sukuun, josta eivät olleet tietoisia ja jatkoivat yhteydenpitoa. 

Kävikö mielessä että otanta on van aika yksi

Ohjelmasta muistan muutaman kieltäytyneen ts ei halunnut julkisuuteen,  mutta se on ollut tosi marginaalista. Toki heitäkin on jotka eivät halua julkisuutta asiassa.

Hyvin monet lapsensa adoptioon antaneet äidit ovat rikkinäisiä ja traumatisoituneita ihmisiä, joten voivat siksi olla haluttomia kohtaamaan biologisia lapsiaan myöhemmin. Syyllisyys, häpeä, suru, viha yms. ovat tavallisia tunteita, joita ei ole osattu käsitellä ja ne aktivoituvat, kun adoptioasia tulee mieleen. Raskausaika on todennäköisesti ollut ahdistava, lapsesta luopuminen ja ehkä viranomaisten kanssa asioiminenkin. Sosiaalisesti oman lapsen poisantamista ei pidetä kovinkaan hyväksyttävänä, etenkään aiemmin, ja siihen liittyy helposti huonommuuden tunnetta niin äidiltä kuin yhteisön osoittamana. Ja onhan se kipeä luopua lapsesta, jota on kantanut kohdussaan kuukausia. Vaikka sen miten selittäisi ja järkeilisi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse sain sattuman kautta selville biologisen äitini, joka oli hylännyt minut ollessani pieni vauva. Hän ei halua ottaa mitään yhteyttä, ei tavata tai edes jutella puhelimessa. Kun juttelin hänen sukulaistensa kanssa, sain häneltä jonkin ajan kuluttua viestin, jossa hän kehotti minua lopettamaan hänen asioidensa kaivelun. Tällaiseen toimintaan hänellä on toki täysi oikeus, mutta ihmetyttää, että mitä hän pelkää? Reilusti eläkeikäinen ihminen kuitenkin kyseessä jo. 

Sinähän et voi tietää minkälainen trauma tuo lapsen saaminen on hänelle ollut. Se on voinut pilata hänen koko elämänsä jos on tuntenut syyllisyyttä yms. Oikeasti pitää osata lopettaa ajoissa. 

Jp:hän sai myös onnistuneita vastauksia.  Eikös kaksi sukulaista tehnyt testin ja heidät todettiin pikkuserkuiksi. Sehän oli ihan mieletön onnistuminen ja sulki isäehdokkaita pois. Hänhän nyt käytännössä tietää isänsä mutta siitä ei saada varmuutta. Kaikki etsijät eivät pääse noinkaan lähelle totuutta. 

Koskaan ei tiedä mitä siellä oletetun isän elämässä on tapahtunut tai tapahtumassa. Voi olla vakava sairaus ettei kestä/ pysty käsittelemään tietoa yllätyslapsesta. Joskus voi jopa olla parempi ettei yhteyttä ole. JPllä meni tunteisiin siinä määrin, että mitä olisikaan tapahtunut jos olisi saanut kontaktin isäänsä? Haavekuva ihanasta perheestä ei luultavasti koskaa tule todeksi. Aina siellä mielen pohjalla on kysymys miksi? Katkeruus kalvaa ja kateus niitä muita kohtaan, joilla on ollut isä, joka itseltä puuttui.

 

itse jotenkin ymmärrän niitä, jotka eivät anna DNA-näytetään. Jos joku tuntematon soittaisi puhelimella ja pyytäisi DNA-testiin niin pistäisin luurin kiinni. Pistän sen luurin kiinni silloinkin, jos joku yrittää myydä jotain.

ohjelma oli kyllä mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu mutta psykologia olisi tarvittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kieltäytyä aina kun joku tuntematon lähestyy ja kyselee DNA-testausta. Ajatelkaa tällöin myös sukulaisianne tai lapsianne. 

Tuo asenne on nykyaikana kyllä hyvin vanhakantaista. Ihmettelen vaan. Itselle olisi mielenkiintoista saada uusia sukulaisia jos tuollaisen kautta löytyisi. Teemalta olen seurannut norjalaista/ ruotsalaista sarjaa, Kadonneet perijät tai Tuntematon perillinen  jossa jäljittävät perijöitä edesmenneen jälkeen, kun ei ole tuoreeltaan löytynyt lähisukua. Mitään tosi suuria perintöjä on ollut harvoin ja usein jakajia löytyi lukuisia. Erittäin kiintoisa sarja monessa mielessä. Ainakin se tuli esille, miten kaikki suhtautuivat luonnollisesti ja ilahtuneesti sukuun, josta eivät olleet tietoisia ja jatkoivat yhteydenpitoa. 

 

Eihän siinä aina sukulaiset ilahtuneet. Ainakin kerran perillinen kieltäytyi mistään yhteydenpidosta ja myös perinnöstä, joten siinä jatkettiin perillisten etsintää muualta.

Sitä testiä ei kannata heti ottaa puheeksi! Ensin voi makustella sitä asiaa muuten, ja vähän tunnustella että löytyykö mitään mielenkiintoa. Dna on uniikeinta mitä olla voi, joten ei sitä lähdetä noin vaan pyytämään. Itse olen tässä prosessissa onnistunut, ja se todellakin vaati hienotunteisuutta ja aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin aikoinaan kirjan , Kenen lapsi ja siitä jäi mieleen se, miten tärkeää on ihmiselle tietää taustansa ja juurensa. Oli sitten au- lapsina syntyneitä tai adoptoituja mutta se, keitä ovat vanhempani tai isä jne. Moni totesi kun oli edes sen yhden kerran saanut tavata isän/ äitinsä ja nyt on viimeinenkin palikka paikallaan. Sama tunne heilläkin, joiden vanhempi oli ns rappiolla tms mutta silti oli mielenrauhansa vuoksi hyvä selvittää ja tavata. En ole vielä katsonut tv ohjelmaa aiheesta, mutta katson.

En kyllä usko että kaikissa tapauksissa sen biologisen vanhemman selvittäminen tuo aina mitään mielenrauhaa. Hyvänä esimerkkinä tuolla keskustelun alkupuolella kommentoinut joka oli saanut tietää biologisen isänsä olleen joku inhottu rikollinen minkä seurauksena seurasi vuosien syvä kriisi ja itsetuhoisuutta.

Toki suurimmalla osalla se biologinen vanhempi on se neutraa

Me koemme eri tavoin asiat ja ihmiset. Olen se Kenen lapsi kirjan lukija ja muistelen, että oli yksi jonka vanhempi osoittautui huonoksi, epäkelvolliseksi, oliko peräti rikollinen tms mutta silti aikuinen lapsi oli kiitollinen kun sai kohdata hänet . Pitääpä lukea kirja uudelleen jo kertauksen vuoksi. Enkä usko että saisin traumoja jos omalle kohdalleni kävisi samoin ja vanhempi olisikin rikollinen. Melkein sen mahdollisuuden jo moni osaa ottaa huomioon, joten ei siten ole 100% yllätys. Kuten jo oli niin koemme eri tavoin. 

Ehkä sinä muistutat bio äitiäsi hänen elämänsä hirveimmästä muistosta - raskaus voi alkaa myös raiskauksesta. Kävikö mielessä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sille biologista vanhempaansa etsivälle voi kertoa ihan suoraan mikä mulkku se vanhempansa on ollut, jos niin on. En ymmärrä näitä kommentteja täällä joissa välteltäisiin yhteydenottajaa, koska vanhempi on ollut ikävä ihminen.

Samaa mieltä. Mikä tieto siinä vaiheessa voi enää järkyttää, kun lähtökohtaisesti on jo tiedossa, että a) "vanhempien" kunnollisuus ja elämänhallinta on ollut niin puutteellista, että lapsia syntyi sinne sun tänne sekä

b) "vanhemmat" eivät itse lapsiaan hoitaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kieltäytyä aina kun joku tuntematon lähestyy ja kyselee DNA-testausta. Ajatelkaa tällöin myös sukulaisianne tai lapsianne. 

Tuo asenne on nykyaikana kyllä hyvin vanhakantaista. Ihmettelen vaan. Itselle olisi mielenkiintoista saada uusia sukulaisia jos tuollaisen kautta löytyisi. Teemalta olen seurannut norjalaista/ ruotsalaista sarjaa, Kadonneet perijät tai Tuntematon perillinen  jossa jäljittävät perijöitä edesmenneen jälkeen, kun ei ole tuoreeltaan löytynyt lähisukua. Mitään tosi suuria perintöjä on ollut harvoin ja usein jakajia löytyi lukuisia. Erittäin kiintoisa sarja monessa mielessä. Ainakin se tuli esille, miten kaikki suhtautuivat luonnollisesti ja ilahtuneesti sukuun, josta eivät olleet tietoisia ja jatkoivat yhteydenpitoa. 

 

Eihän siinä aina sukulaiset i

Eikö tuo ole selvää ettei kaikki ilahdu. Meitä on moneksi. Lapsuudenystäväni ja sittemmin työpuolelta kollegani sai tietää isänsä kuoleman jälkeen, että isällään on au- lapsi. Ystäväni etsi ja otti yhteyttä sisarukseensa ( hän piti oitis sisarenaan )ja kävi häntä tapaamassa useaan kertaan. Tää sisarus oli ollut syntymästään saakka liikuntavammainen ( istui pyörätuolissa)ja oli laitoshoidossa. Meni vuosia ja ko sisar menehtyi sitten. Ystäväni ei millään tavoin tuominnut tai syyttänyt isäänsä asiasta, vaikka oli selvää että isä oli ollut aviossa ystäväni äidin kanssa kun au- lapsi oli saanut alkunsa.

Ihmiset kokee asioita eri tavoin miten suhtautuu biologisiin vanhempiin mutta riippuu tosi paljon siitä vanhemmastakin. Ihan jokseenkin eri asia, onko kyseessä vähän syrjäytynyt ja alkoholisoitunut lähiössä asuva tyyppi vai joku tuomittu lastenraiskaaja.

Olipa tylsää. Jaksoin yhden jakson katsoa pomppien.

Vierailija kirjoitti:

Olipa tylsää. Jaksoin yhden jakson katsoa pomppien.

Miksi pompit? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kieltäytyä aina kun joku tuntematon lähestyy ja kyselee DNA-testausta. Ajatelkaa tällöin myös sukulaisianne tai lapsianne. 

Tuo asenne on nykyaikana kyllä hyvin vanhakantaista. Ihmettelen vaan. Itselle olisi mielenkiintoista saada uusia sukulaisia jos tuollaisen kautta löytyisi. Teemalta olen seurannut norjalaista/ ruotsalaista sarjaa, Kadonneet perijät tai Tuntematon perillinen  jossa jäljittävät perijöitä edesmenneen jälkeen, kun ei ole tuoreeltaan löytynyt lähisukua. Mitään tosi suuria perintöjä on ollut harvoin ja usein jakajia löytyi lukuisia. Erittäin kiintoisa sarja monessa mielessä. Ainakin se tuli esille, miten kaikki suhtautuivat luonnollisesti ja ilahtuneesti sukuun, josta eivät olleet tietoisia ja jatkoivat yhteydenpitoa. 

 

Eihän siinä aina sukulaiset i

Niin , että ainakin kerran kieltäytyi!!! Onko se iso uutinen että ainakin kerran yksi kieltäytyi??

Montakohan muuta lasta, josta Helin isä ei tiedä tuolla Helin isällä on? Jos ei ollut Helin äidistäkään mitään muistikuvaa. Osasi kuitenkin kirjoittaa sujuvasti ja sain kuvan skarpista miehestä, joten tuskin on dementoitunut.

Milä olisi oikea paikka tehdä dna testi. Etsin isäni isää... Jos vaikka joskus  löytyisi? 

Vierailija kirjoitti:

Olipa tylsää. Jaksoin yhden jakson katsoa pomppien.

Jotain äksöniäkö odotit? Millaista?

Vierailija kirjoitti:

Milä olisi oikea paikka tehdä dna testi. Etsin isäni isää... Jos vaikka joskus  löytyisi? 

MyHeritage -testi. Helpompi kuin koronatesti tehdä.