Puolet minusta, tv - sarja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen hunsvotti on äiti ollut, mutta jäin miettimään, että ilmeisesti pystynyt raskauksien ajan kuitenkin olemaan juopottelematta. Kaikki neljä lastahan olivat normaaleja ihmisiä.

Raskaus saa inhoamaan monia hajuja, makuja ja aineita. Alkoholin haju ja maku voivat yököttää ei-raskaana olevaakin. Suurin herkkukin voi iljettää jopa niin paljon, ettei pysty syömään sitä enää ikinä edes raskauksien jälkeen. Minulla kävi noin savustetun lohen kohdalla ja samalla jäi muukin kalansyönti. Oli sitten raskaana pakko alkaa syödä lihaa väkisin kun siihen aikaan ei saanut olla raskaana ja kasvissyöjä.

Ei raskaus saa välttämättä inhoamaan yhtään mitään.  Jos päihdeongelma on riittävän paha, niin kyllä joku viina löytyy mikä alas menee. Pisteet hänelle että sai lapset terveinä maailmaan.  

Juu, onneksi eivät olleet fas-lapsia.

Löysin DNA-testin kautta sisarpuolen, jonka olemassaolosta tiesin, mutta nimi ja asuinpaikka olivat ennestään tuntemattomia. Pidämme nykyään yhteyttä kuten normaalit sisarukset. Taustatarinana, etten ole koskaan tavannut isääni, joka hylkäsi minut.



Aivan mahtavaa, että kaiken maailman sosiopaatit, jotka ovat pettäneet, tehneet salaa lapsia ja hylänneet lapsiaan, jäävät kiinni noiden testien ansiosta!

Katsoin sarjan yhdeltä istumalta, ja se jätti jotenkin ristiriitaisen fiiliksen. Osittain ymmärrän halun löytää biologisen isänsä tiettyyn pisteeseen saakka. Siihen pisteeseen, jossa poissulku-menetelmällä on löydetty todennäköinen isä. Sitä en enää pysty ymmärtämään J-P:n osalta, että pitää mennä oikeuteen asti, vaikkei ole isän suvun puolesta mitenkään edes tervetullut heidän elämäänsä. Itse jättäisin kyllä siihen, että kukaan ei halua minusta tietää yhtään mitään, en saisi uusia sukulaisia enkä tietää isästäni sen enempää tarinoita kuin nytkään. Olisiko silloin helpompi hyväksyä asia ja mennä eteenpäin? Vai toimiiko J-P vihaisena ja katkerana siitä, että koska torjuivat hänet tylysti, niin eivät tule pääsemään  asiasta niin vähällä? 

Helin osalta tilanne oli siinä mielessä onnellisempi, että sai lisää ihania sukulaisia, mutta haluaisinko kuulla, että olen syntynyt täysin yhdentekevästä yhden illan panosta, eikä isälläni ole edes mitään mielikuvaa äidistäni? En ehkä haluaisi, ei todellakaan mikään romanttinen love story. 

Mitä tulee DNA-testistä kieltäytyneeseen mahdolliseen velipuoleen, niin ymmärrän häntäkin. Itse vastaavassa tilanteessa en ole varma, haluaisinko siihen lähteä, saatikka ottaa innokasta mutta täysin vierasta sisaruuspuolta elämääni kyselemään ja kaivelemaan kaikenlaista isästäni, joka on elämääni aiheuttanut kaikenlaista harmia jo muutenkin, enkä enemmästä välittäisi enää tietää. Biologisella lapsella on oikeutensa, mutta niin myös sillä toisellakin osapuolella, jolla ei hänelläkään ole ehkä ollut niin auvoisa isäsuhde tähän mieheen. 

Vierailija kirjoitti:

Biologinen vanhemmuus ei ole itsessään mitään. Meidän suvussa kävi ilmi että mummon isä ei ollutkaan tämän biologinen isä. Mutta mitä väliä sillä on? Mummo itse ei eläessään puhunut tästä asiasta vaikka kyllä tiesi asiasta. Ei sillä minun mielestäni ole mitään merkitystä. Mummolla oli tähän varmasti omat syynsä ja minusta ne syyt ei kuulu kenellekään muulle, koska asiahan on ennen kaikkea hänen, ei kenenkään muun asia.

Niin, ei kuulu muille, mutta mummolle itselleen kuului kyllä. Omat juuret ovat tärkeät tietää, on se vanhempi sitten ollut vaikka puliukko tai akka. Lapsella on ja pitää olla oikeus omiin vanhempiin. Myös perintöosa on ihan laissa säädetty.

Vaikkei muu suku tykkäisi jakaa perintöä tai vaikkapa isin tai äidin rakkautta ja ainokaisena lapsena olemisen etuoikeutta, niin edes tämä ainokainen omasta mielelestään uniikki lumihiutale, ei voi poistaa tosiasiaa, jos sillä isukilla onkin muitakin lapsia. 

          Toki JP:n ulosanti oli varmasti sellainen, miten sen sanoisi, jäykähkön jännittynyt, onhan hän traumatisoinut- mutta luulisi tämän hänen isän puolen suvun ymmärtävän tilanteen paremmin sitten kun katsovat vaikka tuon sarjan.

Mutta jos ei niin onneks on DNA ja asia tulee kyllä selviämään oikeusteitsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään antaisi vapaaehtoisesti omaa DNAtani kaupallisille yrityksille, kuten esim Israeliin. En ikinä. 

Mutta voisin yrittää auttaa joillain muilla keinoin. 

Aha, juutalaisten salaliitto-hullu täälläkin :D

Miksi pitää tehdä tästä jokin uskontokysymys?

Aika tyhmä ja yksinkertainen olet.

Eri

Koska geenitestifirmojen Israelinyhteyksistä vaahtoaa nimenomaan salaliittohysteerikot.

Itse olen suht aktiivisesti seurannut tätä ketjua, enkä ole huomannut, että sinua lukuunottamatta kukaan olisi täällä vaahdonnut mistään Israelin yhteyksistä 🙄.

Sairas olet.

Eikö kukaan tarkasta näiden sukupuuyhtiöiden omistajataustoja ennen kuin lähetätte DNA:nne sinne? 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

'Löysin DNA-testin kautta sisarpuolen, jonka olemassaolosta tiesin, mutta nimi ja asuinpaikka olivat ennestään tuntemattomia. Pidämme nykyään yhteyttä kuten normaalit sisarukset. Taustatarinana, etten ole koskaan tavannut isääni, joka hylkäsi minut.



Aivan mahtavaa, että kaiken maailman sosiopaatit, jotka ovat pettäneet, tehneet salaa lapsia ja hylänneet lapsiaan, jäävät kiinni noiden testien ansiosta!'

         Ihanaa, että olet sisarpuolesi kanssa tekemissä. Mitä tulee sosiopaatteihin, niin mitä mieltä olet niistä naisista, jotka           ovat miehen haluamatta tehneet sen lapsen? Tai eivät halua, että isä on lapsiinsa yhteydessä, vaikka isä niin                     haluaisi? Ovatko hekin sosiopaatteja? Aina ei tarinassa se mies ole pahis, joskus se on nainen, ja joskus molemmat osapuolet, joista ei vaan ole ollut vanhemmiksi, vaikka lapsen ovat saaneet aikaiseksi.

Eihän ne sukulaiset asiaa päätä! Heidän mielipiteillä voi pyyhkiä perseen, varsinkin kun vaikuttavat erittäin kylmiltä ja itsekkäiltä ihmisiltä. Ei tuo JP heitä haluakaan vaan sen ihan oman ISÄNSÄ. Edes merkkinä kansiin ja kirjoihin. Tuon isän muut lapset ovat saaneet tältä isältä elinaikanaan jo rakkauden ja läsnäolon, onko liikaa vaadittu, että yksi lapsista saa edes sen tuloksen ja varmuuden syntyperästään. Kyllä vastuu on aina niillä jotka lapsen tuo tähän maailmaan, eikä lapsella. Täytyy olla vikaa päässä jos ei tunne edes jonkinlaista empatiaa JP:n tilannetta kohtaan. Olihan tuo nyt aivan sydäntä raastavaa, kun toinen löysi isänsä ja oli kaikinpuolin tervetullut sinne oman isänsä sukuun ja toinen joutui nostamaan maljaa, varmasti kyyneliään niellen, sivusta seuraten toisen onnistumista, itse kokien aina ja aina vain hylätyksi tulemista.

Niinpä. Joskus vain se muu suku on se paha.

Miehen kannattaa taas miettiä mihin jakelee omia siittiöitään. Sitä on turha itkeä jälkikäteen jos nainen tuleekin raskaaksi ja pitää lapsen.

Olet väärässä. Kyllä se asia kuuluu esimerkiksi juurikin JP:lle. Sen takia isävainajasta onkin otettu dna testi vielä kuolinvuoteellaan ja näitä tuloksia voi oikeusteitse sitten selvittää. Onneksi. Siinä ei sitten enää kysellä muulta suvulta olisivatko ystävällisiä ja..

Biologisella isälläni on toinenkin lapsi, mikä kävi ilmi muutama vuosi sitten. Biologinen isä oli arvaamaton, väkivaltainen ja se aika lapsuudesta kun hänen kanssa joutui olemaan tekemisissä oli pelkäämistä. Kuoli kun olin lapsi, onneksi. Tämä biologisen isän toinen lapsi, minua jonkin verran vanhempi, otti yhteyttä minuun koska etsi isäänsä ja halusi dna-testin, mihin en suostunut.

Tämä toinen ei tuntunut lainkaan ymmärtävän syitä, vaikka ne hänelle kerroin. Hän ei ymmärrä, että on aivan eri asia kun hän nyt vuosikymmenten jälkeen tutkii asioita, kun on itse saanut ilmeisen turvallisen ja vakaan lapsuuden omassa perheessään. Minulla tass ei ole mitään syytä eikä varsinkaan halua palata vuosikymmenten takaisiin asioihin.

Jossakin vaiheessa kannattaa myös osata lopettaa. Jos on jo hylkäämiskokemus siitä isättömyydestä, ei se helpota yhtään jos niitä kokemuksia tulee lisää. Jokainen sanoo vuorollaan että ei kiinnosta etkä ole tervetullut.  Tuosta tulee kenties entistäkin isompi trauma.  

Huvittava tuo oletus että muut lapset on olleet onnekkaita kun ovat "saaneet" elää sen biologisen isän kanssa. Kaikki biologiset isät ei ole olleet sellaisia että niitä voisi edes sanoa iseiksi.

Vierailija kirjoitti:

Huvittava tuo oletus että muut lapset on olleet onnekkaita kun ovat "saaneet" elää sen biologisen isän kanssa. Kaikki biologiset isät ei ole olleet sellaisia että niitä voisi edes sanoa iseiksi.

Toisaalta miltä mahtaa tuntua, kun jomman kumman kumman vanhemman menneisyys paljastuu joksikin  ihan muuksi. Sitten DNA kyselijä on näreissään, kun häntä ei auteta? Mitä ihmettä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

'Löysin DNA-testin kautta sisarpuolen, jonka olemassaolosta tiesin, mutta nimi ja asuinpaikka olivat ennestään tuntemattomia. Pidämme nykyään yhteyttä kuten normaalit sisarukset. Taustatarinana, etten ole koskaan tavannut isääni, joka hylkäsi minut.



Aivan mahtavaa, että kaiken maailman sosiopaatit, jotka ovat pettäneet, tehneet salaa lapsia ja hylänneet lapsiaan, jäävät kiinni noiden testien ansiosta!'

         Ihanaa, että olet sisarpuolesi kanssa tekemissä. Mitä tulee sosiopaatteihin, niin mitä mieltä olet niistä naisista, jotka           ovat miehen haluamatta tehneet sen lapsen? Tai eivät halua, että isä on lapsiinsa yhteydessä, vaikka isä niin                     haluaisi? Ovatko hekin sosiopaatteja? Aina ei tarinassa se mies ole pahis, joskus se on nai

Pidän tällaisia naisiakin sosiopaatteina. Heilläkin jonkinlainen sairas pakkomielle jatkaa sukua keinolla millä hyvänsä, kun hankkii lapsen mieheltä salaa samaan tapaan kuin miehillä, jotka salaa kylvävät siementään ympäri maailmaa. Jos isä on ns. normaali, turvallinen ihminen (esim. ei väkivaltainen tai juoppo), niin äiti vaikuttaa kyllä jälleen joltain persoonallisuushäiriöiseltä, jos ei anna lapsen tavata isää.

Vierailija kirjoitti:

Huvittava tuo oletus että muut lapset on olleet onnekkaita kun ovat "saaneet" elää sen biologisen isän kanssa. Kaikki biologiset isät ei ole olleet sellaisia että niitä voisi edes sanoa iseiksi.

Joo mulla on tästä kokemusta.  Isoisäni löytyi tällä testillä mutta hän oli kuollut jo 80-luvulla. Löydettiin kuitenkin hänen lapsiaan, sekä vanhempia sukulaisia jotka osasivat kertoa asioista. Tarinat oli varmaan siloiteltuja mutta silti ne oli aika ikäviä. Hän oli ollut mummolleni tosi inhottava ja vältellyt vastuutaan. Lisää lapsia piti kuitenkin saada.  Olen ihan tyytyväinen että häntä emme voineet tavata. 

Voittopuolisesti tykkäsin sarjasta ja sen päähenkilöistä, vaikka ristiriitaisiakin tunteita heräsi.

Me enemmistöläiset emme välttämättä täysin ymmärrä sitä, miltä tuntuu, jos ei ole mitään/juuri mitään tietoa omista biologisista juuristaan.

On helppo kuitata, että geenit ovat vain geenejä ja todelliset vanhemmat ovat ne, jotka lapsen ovat kasvattaneet. Myös päähenkilöt toivat esille tätä adoptiovanhempien tärkeyttä, mutta se ei poistanut heidän haluaan tietää myös perimästään. Sen tiedon merkitys on varmasti jotain muutakin kuin tieto mahdollisesta sairausperimästä. Se voi olla esimerkiksi halua nähdä miten omat fyysiset ja henkiset ominaisuudet näyttäytyvät sukulaisissa, halua kuulla suvun vaiheista, saada lisätietoa vanhempien kohtaamisesta ja myös tutustua uusiin ihmisiin, joista voisi tulla läheisiäkin. Täysin tämän tiedon saamisen merkityksen ymmärtänee vain ko. tilanteessa elävä.  

Myös geenit kuitenkin määrittävät paljon sitä, millaisia me olemme. Perimän ja ympäristötekijöiden suhdetta on kyllä paljon tutkittukin esim. kaksostutkimuksissa, ja geenien merkitys on kyllä kiistaton. Me emme ole vain kasvatuksemme ja kasvuympäristömme tulosta.

Ristiriitaisia tunteita herätti ohjelman jossakin määrin sentimentaalinen tapa kuvata isän etsimistä. Tuntui että ohjauksella ja käsikirjoituksella tuotiin kerros lisää nyyhkydraamaa, jota ei välttämättä olisi tarvittu. Tähän liittyi myös tiettyjen asioiden käsittelemättä jättäminen, kuten perimysasiat.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niitä biologisen isän sairauksia muka enää saa selville jos biologinen isä on kuollut jo aikoja sitten? Eikä niitä terveystietoja toki luovuteta kenellekään vaikka olisi elossakin.

Lisäksi jäin miettimään että minkälaisia sairauksia tässä tarkoitetaan? Ei sairaudet yleensä periydy suoraan vanhemmaltaa lapselle.

Onko tullut mieleen, että sillä bioisällä voi olla elossa olevia sukulaisia, jotka tietää suvun sairauksista? Monet sairaudet ovat perinnöllisiä. Goohlaa vaikka perinnölliset sairaudet.

Onko tullut mieleen että ne biologisen isän sukulaiset ei välttämättä edes tiedä niistä sairauksista, saati halua keskustella niistä muiden kanssa? Heillä kun ei ole siihen mitään velvo

Sitä varten asiaa voi halutessaan selvittää ennen lastenhankintaa, jos on tiedossa suvun perinnölliset sairaudet. Sehän ei onnistu, jos ei tiedä koko asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niitä biologisen isän sairauksia muka enää saa selville jos biologinen isä on kuollut jo aikoja sitten? Eikä niitä terveystietoja toki luovuteta kenellekään vaikka olisi elossakin.

Lisäksi jäin miettimään että minkälaisia sairauksia tässä tarkoitetaan? Ei sairaudet yleensä periydy suoraan vanhemmaltaa lapselle.

Onko tullut mieleen, että sillä bioisällä voi olla elossa olevia sukulaisia, jotka tietää suvun sairauksista? Monet sairaudet ovat perinnöllisiä. Goohlaa vaikka perinnölliset sairaudet.

Onko tullut mieleen että ne biologisen isän sukulaiset ei välttämättä edes tiedä niistä sairauksista, saati halua keskustella niistä mui

Aina voi teettää itselleen DNA-terveystestin ennen lasten tekoa. Ei siihen tarvitse ketään muuta.

Kaikenlaiset testien teettäjät voivat aiheuttaa tosi traumaattisia kokemuksia muille ihmisille, kun alkavat otella yhteyksiä. Pelottavaa! Ja vastenmielistä. En halua että tällainen asia on nyt tapetilla.