Olenko menettänyt lapseni kanssa jotain, kun ei olla käyty Lapissa?
Kommentit (49)
No et yhtään mitään sinänsä. Sinne ehtii myöhemminkin elämässä. Ei meilläkään käyty kun olin lapsi laskettelureissuilla eikä etelänmatkoilla. En silti koe että olisin jäänyt jostain paitsi. Olen aikuisena sitten matkaillut, mutta ei se minua lapsena mitenkään häirinnyt että jotkut kävivät mutta me emme.
Et. Ihan saman lumilomakokemuksen saat menemällä lapsen kanssa Lahden Messilään tai Hyvinkään Sveitsiin. Ehkä on ihan hyvä, jos lapsi saisi jossakin kokeilla laskettelua. Eihän se mitään pakollista ole, mutta vähän sama juttu kuin uimataito.
Olet. Yleissivistystä omasta kotimaasta nyt ainakin.
Varmaan ihan hyvä kokemus lapselle olla ylipäänsä jossain hotellissa tai mökkeilykohteessa joskus yötä. Näitä paikkoja on muuallakin kuin Lapissa, esim Tahkolla tai Sotkamon Vuokatissa. En tiedä, onko mitään pointtia mennä just Leville, joka on kallein, kaukaisin ja kylmin paikka.
Et. Ylihinnoiteltuja turistirysiä.
Olen Oulusta, mutta en käynyt koskaan lapsena perheen kanssa Lapissa. Laskettelin ensimmäisen kerran koulun reissulla Sotkamon Vuokatissa.
Eihän sinne uskalla mennä ettei vahingossa loukkaa ketään saamelaisia/lappalaisia/lappilaisia/alkuperäiskansaa
Itse käynyt laskettelamssa Lapissa lapsena, omille lapsille riittänyt Talma ja Messilä. Ollaan me Lapissa koko perheellä kesällä käyty. En pidä mitenkään ihmeellisenä paikkana. Reissataan mielummin toiselle mantereelle.
Myöhemminkin ehtii ja ehkä vähän vanhempana saa enemmän irti Lapista, riippuu mitä tykkää tehdä (lasketella, hiihtää, kalastaa, retkeillä, vaeltaa, ajaa autolla ja katsella maisemia jne, vierailla Norjan puolella). Itse käyn aina kesällä 1-2 kertaa joka kesä, mutta ensimmäisen kerran kävin Lapissa ehkä vasta 13-14-vuotiaana ja en koe että olisin jäänyt jostain paitsi kun en tuon aiemmin Lapissa käynyt. Nykyään tykkään kyllä ihan älyttömästi.
Olen jo mummoiässä, enkä ole koskaan käynyt Lapissa. Minulla on monta lasta, joista yksi on käynyt Lapissa. Hän on ainoa, joka on lasketellut muutaman kerran elämässään, muut ei. Minäkään en ole koskaan ollut laskettelurinteessä, eikä mieheni perheestäkään kukaan.
En koe, että olisimme menettäneet jotain. Kaikilla on hyvät koulutukset ja ammatit, ja on tullut matkailtua todella paljon monissa maissa. Itseäni kiinnostaisi sitten eläkkeellä ehkä matkustaa Lappiinkin, mutta laskettelemaan en silloin aio, eli se ei kiinnosta, ihan muut asiat, luonto jne.
No ette te mitään elintärkeää ole menettäneet, mutta kyllä minä suosittelen joskus käymään. Itse olen käynyt kerran aikuisiällä. En erityisemmin harrasta talviurheilulajeja, mutta patikoin silloin paljon (oli luminen aika, mutta hankikanto).
Vertaisin asiaa esim. merellä olon kokemiseen. Vaikka kuvista voi asiaa jonkin verran visioida, niin sitten vasta, kun seisoo ensimmäistä kertaa esim. pienellä saarella tai laivan kannella, todella ymmärtää, minkälaista se on ja miltä se tuntuu, kun ympärillä näkyy horisontissa lähinnä pelkkää merta. Lappi on samalla tavalla koettava itse, jotta täysin ymmärtää, mitä Lappi on. Tunsin jo autossa istuessani Lappiin saapuessa sen koko kehossani, että olen jossain aivan uudedenlaisessa paikassa, vaikka hengitin vain sitä auton ilmastoinnin ilmaa.
Omat suosikkimaisemani ovat muualla kuin Lapissa, mutta voisin kyllä käydä toistekin. Hienoa Lapissa on se, että sinne on mahdollista matkustaa suht ekologisesti ja siellä on turvallista.
Me kävimme kerran Lapissa, jos nyt Kuusamoa voi Lapiksi sanoa. Kesällä ja kiersimme pienen karhunkierroksen, ohjattua koskimelontaa, Rukajärvi-museo yms. Hieno reissu. Talvella en lähtisi.
Olet menettänyt. Horisonttiin jatkuvat avarat tunturimaisemat, ikivanhat kelohonkametsiköt, rauhallisesti virtaavat leveät joet, kesän yöttömät yöt, syksyn ruskaloisto ja talven lumet ja revontulet. Pimeys, hiljaisuus ja rauha, millaista ei koe ruuhka-Suomessa missään. Kiireettömyys niin ihmisissä kuin ikiaikaisessa luonnossa. Ja tietysti itikat 😃.
Mutta jos et ole luontoihminen, ei ole ehkä sinun paikka.
Vierailija kirjoitti:
Me kävimme kerran Lapissa, jos nyt Kuusamoa voi Lapiksi sanoa. Kesällä ja kiersimme pienen karhunkierroksen, ohjattua koskimelontaa, Rukajärvi-museo yms. Hieno reissu. Talvella en lähtisi.
Kuusamo on Pohjois-Pohjanmaata. Sieltä on vielä melkoinen matka Lappiin. Itse asuin Kemijärvellä, mutta en vielä kokenut asuvani Lapissa, vaikka silloisessa Lapinläänissä asuinkin.
Mutta on kyllä opettavaista tutustua kotimaahan laajemmin kuin pelkästään omiin kotiympyröihin. Enkä nyt tarkoita pelkästään turistikohteita ja nähtävyyksiä. Monelle kaupungin palveluihin tottuneelle olisi hyvä nähdä, millaisten palvelujen "äärellä" esim. Lapissa asutaan ja eletään.
On naurettavaa, että omistakin ystävistäni osa ei ole käynyt lapissa ja käyvät ulkomailla "maisemalomilla". Meillä on todella kaunis luonto ja lapissa se korostuu erityisesti. Kyllä lapissa kannattaa käydä edes kerran elämässä. Jos ei ole erähenkeä, niin älä mene kesä/heinäkuussa kun itikkakausi on pahimmillaan. Mene vaikka syksyllä ruskaa ihastelemaan.
Lapin kesä on lämmin
ja ruska kaunis.
Pääasia kai on, että lapsen kanssa viettää aikaa ilman kännykkää ja opettaa liikkumaan ja pärjäämään luonnossa
Ei kandee mennä jos on ötökkäkammoinen ja susipelkoinen
Kyllä. Olet menettänyt sen, että kävisitte Lapissa. Sanoin kuin olet todennököisesti menettänyt se, että olisit käynyt Pohjois-Koreassa, koska sielläkään tuskin olet käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Et. Ylihinnoiteltuja turistirysiä.
Lappi on aika laaja alue, ne turistirysät on aika pieni osa sitä 😅 toki siellä muualla on aika vähän mitään palveluita sitten.
No en tiedä. Onhan siellä vähän eri maisemat kuin täällä Pohjanmaalla. Itse sain Lapista kyllikseni jo ennen 20 ikävuotta. Molemmat vanhempani ovat Lapista kotoisin niin voit varmaan arvata missä ne lomat oltiin silloin 70/80-luvuilla.En tunne erityistä kaipuuta Lappiin. Voin minä siellä käydä jos sattuu joku järkevä syy kuten joku vuosi sitten kun käytiin kavereiden kanssa mökkeilemässä.