Tuli katsottua eilen Louhimiehen elokuva Vuosaari
Ensi-ilta ollut 2012. On esitetty aikaisemminkin televisiossa. Vauvallakin on siitä monta ketjua. Seuraavan kerran televisiossa
su 31.12. klo 22.10 - 00.10 tv2
Areenalla katsottavissa 13.1.2024 asti.
En ollut nähnyt elokuvaa aikaisemmin. Elokuvan roolihahmoilla meni yleisesti ottaen jollakin tavoin huonosti. Ilo oli harvinaista. Väkivaltaa oli paljon. Seksiä oli joka välissä. Suunnillleen kaikki pääosissa esiintyvät naiset olivat panokohtauksissa. Laura Birnin roolihahmo oli miltei jatkuvasti seksikohtauksissa. Amanda Pilke esitti lapsenomaista 16-vuotiasta, joka joutui pornovideoon oikein tajuamatta, mistä on kysymys. Pornoaktin kuvaus oli jotenkin liian yksityiskohtaista. Elokuvan lopussa roolihahmo kuitenkin palaa lapsenomaiseen rooliinsa kohtauksessa, jossa hän alkaa harjoitella laulamista noin 12-vuotiaan koulukiusatun venäläispojan kanssa. Vaikuttaa hyvältä lopulta.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Louhimiehen tuotannossa tämä on jotenkin hengetön. 8-pallo on jo parempi yritys. Onhan Louhimiehellä paljon kevyempiäkin elokuvia, joten ei häntä voi syyttää ainakaan kurjuuden ylistämisestä.
8-pallo on ehkä paras suomalainen elokuva elämän synkemmältä puolelta, tosin itse olisin kaivannut vieläkin ripauksen verran realistisempaa ja synkempää sävyä, mutta ymmärrän että se olisi ollut suurelle yleisölle liikaa ja luultavasti syönyt lipputuloja. Edellä mainittu onkin eräs ongelma tämän tyylilajin elokuvissa, sillä niiden pitää lopultakin olla jossain määrin siivoja, liian brutaali ja liian voimakasta epätoivoa ilmentävä ahdistava kuvaus voi jäädä elokuvana marginaali ilmiöksi, vaikka olisi todellisuudessa aidompi kuvaus em elämäntavasta.
Molemmat pääosan esittäjät onnistuvat tässä elokuvassa todella hyvin, erityisesti Eero Aho, muutenkin roolisuoritukset kauttaaltaan hyviä.
Tässä mielessä arvostan esimerkiksi A serbian film-elokuvaa. Se on todella vakuuttava ja peittelemätön kuvaus elämän pimeältä puolelta, ehkä jopa joissakin kohtauksissa ripauksen yliampuva (joskin juuri siksi, osin silkan järkytys arvon takia myöskin ikimuistettava), mutta yhtä kaikki se muistuttaa meitä siitä, mitä ihmisten hyväksikäyttö voi pahimmillaan olla, mihin kaikkeen epätoivo ja moraalin puute voi ajaa ja mihin kaikkeen ihminen on pahimmillaan valmis rahan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko samankaltainen kuin Lilja 4ever? Kuvaus ainakin kuulosti siltä.
Pitäisi kai minunkin kokeilla katsoa tuo Vuosaari. Innostavasti ainakin ap puhui tuosta karusta Vuosaari elokuvasta :D
Minusta Lilja 4ever on erittäin hyvä, sen sijaan tuota Vuosaarta en voi sietää. En tiedä, pyrkikö Louhimies tekemään kurjuudesta ja inhorealismista komediaa, mutta siltä ko. leffa vaikutti. Ajatuksena tuosta olisi voinut saada vaikka mitä, mutta valitettavasti mitä tuosta jää mieleen, on lähinnä just jotkut hyllyvät perseet ja tissit b-luokan jyystön tyyliin. Ei lähellekään samaa tasoa tarinallisesti kun Lilja 4ever.
Lilja on ulosanniltaan (miljöö, ihmiset) uskottavampi kuvaten hyvin harmaata ja epätoivoista neuvosto brutalismia, mutta ei se juoneltaan ja roolisuorituksiltaan lopulta ole kovinkaan kaksinen elokuva, vaikkakin aihe itsessään on erittäin tärkeä.
Ihan kuin olisivat ihmisen kuoria kaikki.
Olen miettinyt tätä. Johtuuko huonosta näyttelystä, ohjaamisesta vai kässäristä? Ei nimittäin tule mieleen yhtään (!) hyvää kotimaista elokuvaa. Genrellä ei ole väliä, kaikki ontuu. Kaurismäet ehkä (Aki) - jos siitä tyylistä välittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko samankaltainen kuin Lilja 4ever? Kuvaus ainakin kuulosti siltä.
Pitäisi kai minunkin kokeilla katsoa tuo Vuosaari. Innostavasti ainakin ap puhui tuosta karusta Vuosaari elokuvasta :D
Minusta Lilja 4ever on erittäin hyvä, sen sijaan tuota Vuosaarta en voi sietää. En tiedä, pyrkikö Louhimies tekemään kurjuudesta ja inhorealismista komediaa, mutta siltä ko. leffa vaikutti. Ajatuksena tuosta olisi voinut saada vaikka mitä, mutta valitettavasti mitä tuosta jää mieleen, on lähinnä just jotkut hyllyvät perseet ja tissit b-luokan jyystön tyyliin. Ei lähellekään samaa tasoa tarinallisesti kun Lilja 4ever.
Lilja on ulosanniltaan (miljöö, ihmiset) uskottavampi kuvaten hyvin harmaata ja epätoivoista neuvosto brutalismia, mutta ei se juoneltaan ja roolisuorituksiltaan lopulta ole kovinkaa
Oot varmaan näitä älykköjä joiden mielestä Interstellar on todella intellektuelli elokuva 🤣
Ehkä ihmiset, jotka itse ovat eläneet läpi rankan koulukiusaamisen tahi vanhempien alkoholismin tahi molemmat, pääsevät paremmin jyvälle, mistä elokuva kertoo. Liekö Birn hakenut mallin narkkarihahmolle Rastilan S-Marketilta? Ainakin samanlaisia eukkoja löytyy useampia.
Varakkaammassa viinipöydässä kysytään, että "saako Lauri panna p€rs€€s€€n". Ongelmat ne ovat heilläkin.
Sääli että vauvafoorumin mammat ei kestä elämän karheuden esittämistä.
Louhimiehen tyypillinen pornahtava leffa. Ei ollut hyvä. T. Iskä36
Vierailija kirjoitti:
Oli tosi huono kuva. Ei minkäänlaista juonta. Muistutti aikalailla pornokuvaa, ihan pelkkää nai'ista koko ajan. En jaksanut loppuun edes katsoa.
Huonot näyttelijätkin: Birn ja se karvanaama Kouki. Yök!
En jaksanut katsoa elokuvaa kuin vähän aikaa alusta. Tuntui kuin näyttelijät olisivat lukeneet repliikkinsä suoraan paperista. Elokuva eteni liian hitaasti. Seksikohtaukset olivat parasta antia.
Aikakin taas yksi elokuva, missä äänitys / artikulaatio oli suuren osan aikaa niin epäselvää, että elokuvan seuraaminen telkkarin kautta oli tämän takia väsyttävää.
Salkkareissa kanssa toisinaan samaa vaivaa.
Olen pari kertaa nähnyt Vuosaaren ja jotenkin tommonen tyyli vetoaa muhun, kun kaikki ei mene aina hyvin eikä ole sitä perinteistä elokuvan kaavaa, että pahiksille käy huonosti ja hyvät voittaa ja on onnellinen loppu. Eniten suretti se koiran kohtalo. Vähän saman tyylisiä on Valkoinen kaupunki ja Paha maa. Itse katson aika vähän elokuvia yleensäkin, mutta sattumalta olen nämä nähnyt ja ovat jääneet mieleen sillai hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin elokuvaa 15 sekuntia, kun pikkupoikaa käskettiin menemään pihalle pakkaseen siksi ajaksi, että aikuiset pääsevät naimaan. Yökötti ja vaihdoin kanavaa.
Jartsa se ei ole normaalia, että lapsi katselee pökkimistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pari kertaa nähnyt Vuosaaren ja jotenkin tommonen tyyli vetoaa muhun, kun kaikki ei mene aina hyvin eikä ole sitä perinteistä elokuvan kaavaa, että pahiksille käy huonosti ja hyvät voittaa ja on onnellinen loppu. Eniten suretti se koiran kohtalo. Vähän saman tyylisiä on Valkoinen kaupunki ja Paha maa. Itse katson aika vähän elokuvia yleensäkin, mutta sattumalta olen nämä nähnyt ja ovat jääneet mieleen sillai hyvällä tavalla.
Lapsuuden kaverillani kävi koiran kanssa samalla tavalla. Mutsinsa alkoi jauhaa, että koiralla on täällä Helsingissä kuuma ja kyllä sen on parempi asua maalla ja sitä ja tätä ja tuota. Moppe pääsi takuulla hengestään ja tenava sai yksin itkeä parhaan kaverinsa lähtöä.
Vauvapalstallahan valtaosa mammoista on keskiluokkaisia keski-iän paikkeilla olevia miehen ja lapsia omaavia naisia ja noin muutenkin pahimmat kriisit elämässä on se kun ei pääsekkään lomalle Espanjaan hiihtolomalla tai Pertti-koira kuoli tai on seksitön parisuhde. Luuletteko, että tollasilla on mitään käsitystä tai edes kiinnostusta tietää mitä on huono-osaisuus? Kun ei kosketa itseä eikä koskaan ole koskettanut itseään, niin eihän se asia silloin kiinnosta. Hyväosaset on todella minä-keskeisiä. Nää samat ihmispaskat sitten äänestää näitä kokoomuksia ja persuja, että jo ennestään huono-osasilla menisi entistä huonommin. Ahneudella kun ei ole rajaa.
Vierailija kirjoitti:
Oli tosi huono kuva. Ei minkäänlaista juonta. Muistutti aikalailla pornokuvaa, ihan pelkkää nai'ista koko ajan. En jaksanut loppuun edes katsoa.
Huonot näyttelijätkin: Birn ja se karvanaama Kouki. Yök!
Sinun näyttelijmakusi poikkeaa alan ammattilaisten mausta. Birnillä menee maailmalla aika hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisissa elokuvissa on aina liikaa typeriä, turhia ja kiusallisia seksikohtauksia. Ohjaajat vissiin itse nauttivat niiden teosta. Katsoja ainakin vain tympääntyy.
Taidat olla jotenkin estynyt?
Vierailija kirjoitti:
Olen pari kertaa nähnyt Vuosaaren ja jotenkin tommonen tyyli vetoaa muhun, kun kaikki ei mene aina hyvin eikä ole sitä perinteistä elokuvan kaavaa, että pahiksille käy huonosti ja hyvät voittaa ja on onnellinen loppu. Eniten suretti se koiran kohtalo. Vähän saman tyylisiä on Valkoinen kaupunki ja Paha maa. Itse katson aika vähän elokuvia yleensäkin, mutta sattumalta olen nämä nähnyt ja ovat jääneet mieleen sillai hyvällä tavalla.
Jatkan vielä, että tästä "innostuneena" tuli mieleen sarja Irtiottoja (jonka pohjalta on tehty Valkoinen kaupunkikin) ja jes, se näkyy olevan Ruudussa katsottavana. Täytyy katsoa läpi, kun aihe aika saman tyylinen, eli normaalien ihmisten elämää kerrottuna aika karullakin tavalla. Voittaa Salkkarit ja muut hömpät tai sellaiset ohjelmat, joissa on vain kauniita ja sliipattuja näyttelijöitä esittämässä täydellistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Olen katsellut aika paljon vanhoja suomalaisia elokuvia. Niissä saattoi naisen rintaa näkyä, kun naiset saunoivat yhdessä. Naisten mennessä uimaan, saattoivat näkyä takaapäin aivan alasti. Monet sen ajan naistähdet kieltäytyivät roolista, jos vähänkin pintaa olisi pitänyt näkyä. Joillakin oli sijaisnäyttelijä kuvissa, joissa tissiä tai takapuolta vilahti. Stunttien naamaa ei tietysti näytetty. Nykyisin elokuvissa ei ole näin suuria tähtiä. Kaikkien on oltava valmiita kaikenlaisiin kohtauksiin, jos meinaa yleensä työllistyä alalla.
Päätit sitten verrata 70 vuoden takaisia elokuvia tämän päivän leffoihin. Ihan on pikkasen tainnut vettä virrata vantaanjoessa asenteiden suhteen sitten 1950-luvun. Tietenkään sen aikaiset näyttelijät eivät suostuneet kovin helpolla alastonkohtauksiin sen ajan normistosta johtuen. Toki sekin normisto muuttui melko nopeasti ja niin myös elokuvat, kun jo 60-luvulla tuli ensin Käpy selän alla ja sen jälkeen Donnerin varsin häpeilemättömät elokuvat, eikä sen jälkeen alastomuus ole enää mikään kummoinen tabu ollut suomalaisessa elokuvassa.
Pätkän katsoin ja mieleen jäi, että Kouki näytteli huonosti.
Louhimiehen elokuvat huonoimmillaankin hyviä.