Onko ihan normaalia, että 4-vuotias saa raivarin keskellä kaupungin pääkatua ja heittäytyy sille makaamaan?

Joskus en ole osannut arvioida matkan pituutta, ruoka-aikoja ja lapsen voimia oikein. Kun sitten on ollut kamala nälkä ja väsymys on ollut hurja, niin silloin nelivuotias on tehnyt oikean shown keskellä katua. Muuten he pystyvät hillitsemään itsensä.

Kyllä totuus on se, että lapsen tulee totella 4-vuotiaana vanhempiaan. Mitä lapsi tekee 14-vuotiaana, mikäli vanhemmat eivät ole hänelle auktoriteetteja edes neljän vuoden iässä?



Olen niin kyllästynyt näihin tekosyihin ja diagnooseihin. Kyse on pääosin siitä, etteivät nykyvanhemmat USKALLA kasvattaa lapsiaan.

a) eivät saa jotain tavaraa mitä haluavat (ja kyllä, etukäteen on puhuttu kotona, ja sovittu että hän saa valita vaikka mikä keskipaketti ostetaan tms. On niin myöntyväinen kotona, mutta kun kauppaan päästään niin helvetti on irti)



b) eivät saa painaa jotain nappia mitä olivat suunnitelleet, eli joku ehtii painaa ensin. Tämä on kerrasta poikki ja pilalla, eli lapsi raivostuu entistä enemmänn jos yrittää ns ottaa tilanteen uusiksi.



c) mikä tahansa asia saattaa laukaista kohtauksen, jos se ei mene niin kun lapsi pienessä mielessään on suunnitellut.



Uhmia on ollut lapsesta riippumatta 2-vuotiaana, 4-vuotiaana ja 6-vuotiaana, tosin toi 6-vuotisuhma on erilainen, eikä lapset sillon enää ole kehdanneet julkisesti maahan heittäytyä jne.



Meidän lapsilla on tulinen luonne ja ovat olleet pienestä asti minä itse -ihmisiä. Heitä on vaikea lepyttää jos asia on mennyt pieleen heidän mielestään, siihen ei tosiaan auta joku toisen reitin valitseminen tai hassuttelu tai huomion siirtäminen muualle. Vaikeeta välillä, mutta toisaalta lapset on sitten hyvin fiksuja ja taitavia tosi monessa asiassa.

eihän sun ole sitä pakko uskoa, mutta ennen 4 vuotta ja sen jälkeen lapset ovat totelleet järkevästi kyseenalaistaen vanhempiaan ja muutenkin käyttäytyneet hyvin. Tuossa iässä vaan on uhma.

Vierailija:

Mutta onko se niin älyttömän vaikea ymmärtää, että jotkut lapset saattavat saada raivarin " mistä vaan" ? Mennään väärää reittiä kauppaan tms.

Meillä ei ainakaan aina kyse ole jonkin tavaran saamisesta vaan jostain ihan muusta.

MIETIPÄ, MIKÄ SE " IHAN MUU" ON. Väitän, että lapsesi ei ole tyytyväinen tilanteeseen niin kauan, kun olet löperö äiti. Kun otat sen aseman, joka sinulle äitinä kuuluu, niin kappas! Homma alkaa toimia. Sori, tämä loukkaa sinua.

höpö höpö. Minä en pystynyt " vaikuttamaan " 4-vuotiaaseeni. Häntä ei saanut kuriin yhtään millään, ainoastaan holdingilla. Kyse ei ollut siitä, ettemme olisi " uskaltaneet" kasvattaa. Mutta kun pää on puusta, niin....



Nyt poika on jo iso. Eikä hänen kanssaan ole mitään ongelmaa. Kun tuo puupää alkoi vain tajuamaan asioita.

Vierailija:

Tuo pois lähteminen ei ole mikään neuvo, aina ei niin voi tehdä.

Kertokaa viisaammat, mitä itse tekisitte jos tenava makaa kadulla kuralammikossa, ei kuule eikä näe. Bussipysäkille on matkaa ja molemmissa käsissä painavat kauppakassit.

Mitä tekisitte????

Minulla on ollut erilaisia ja välillä varmasti keinoja, mitä muuta äidit eivät hyväksy. Tässä joitain:

1) Laitan kassit maahan, nostan lapsen ylös ja sanon, että nyt lähdemme kävelemään. Varmuuden vuoksi tönäisen kevyesti. Jos lapsi jää seisomaan, kun minulla on jo kassit kädessä, nappaan takista kahdella sormella samalla kun jotenkin taiteilen kassien kanssa ja vedän lapsen mukaan.

2) Soitan isälle, jota lapsi tottelee paremmin kuin minua ja annan puhelimen lapselle. Tässäkin tapauksessa kassit ovat maassa.

3) Pidän kassit käsissäni ja korotan ääntäni niin, että itsekin häpeän huutamistani. Joillakin lapsistani on luontainen tapa hävetä, kun äiti pitää liikaa meteliä, joten heidän metelinsä loppuu siihen. Keskimmäiseni ei kuulu tähän sakkiin, joten hänelle ei pelkkä huutaminen auta.

Nykyään olen iloinen, että vanhin lapseni on jo auttamisiässä. Kun minulla on ne kaksi kassia, sanon vanhimmalle, että auta nyt minua. Yleensä hän käy hätyyttelemässä sen oikuttelijan matkaan mukaan. Hän saattaa luvata jotain hyvää tai mukavaa, jos pikkusisko lähtee kiltisti mukaan. Tai hän saattaa uhkailla, että kertoo kotona isälle toisen käytöksestä ja saa siten toisen mukaan.

Vierailija:

Vierailija:

Tuo pois lähteminen ei ole mikään neuvo, aina ei niin voi tehdä.

Kertokaa viisaammat, mitä itse tekisitte jos tenava makaa kadulla kuralammikossa, ei kuule eikä näe. Bussipysäkille on matkaa ja molemmissa käsissä painavat kauppakassit.

Mitä tekisitte????

Minulla on ollut erilaisia ja välillä varmasti keinoja, mitä muuta äidit eivät hyväksy. Tässä joitain:

1) Laitan kassit maahan, nostan lapsen ylös ja sanon, että nyt lähdemme kävelemään. Varmuuden vuoksi tönäisen kevyesti. Jos lapsi jää seisomaan, kun minulla on jo kassit kädessä, nappaan takista kahdella sormella samalla kun jotenkin taiteilen kassien kanssa ja vedän lapsen mukaan.

2) Soitan isälle, jota lapsi tottelee paremmin kuin minua ja annan puhelimen lapselle. Tässäkin tapauksessa kassit ovat maassa.

3) Pidän kassit käsissäni ja korotan ääntäni niin, että itsekin häpeän huutamistani. Joillakin lapsistani on luontainen tapa hävetä, kun äiti pitää liikaa meteliä, joten heidän metelinsä loppuu siihen. Keskimmäiseni ei kuulu tähän sakkiin, joten hänelle ei pelkkä huutaminen auta.

Nykyään olen iloinen, että vanhin lapseni on jo auttamisiässä. Kun minulla on ne kaksi kassia, sanon vanhimmalle, että auta nyt minua. Yleensä hän käy hätyyttelemässä sen oikuttelijan matkaan mukaan. Hän saattaa luvata jotain hyvää tai mukavaa, jos pikkusisko lähtee kiltisti mukaan. Tai hän saattaa uhkailla, että kertoo kotona isälle toisen käytöksestä ja saa siten toisen mukaan.

0-2-vuotias on vauva, jonka itkuun on aina vastattava.

2-vuotiaalla on uhmaikä. Ei saa nujertaa.

3-vuotias on edelleen uhmis.

4-vuotiaalle tulee uusi uhmaikä.

5-7-vuotiaalle tulee kummallinen murkkuikää muistuttava uhmaamiskausi.

8-vuotiaalla alkaa ns. esiteinikausi.

12-vuotias on murrosiässä.



Kyllä lasta pitää siis aina ymmärtää. Hän vain menee näitä eri vaiheita läpi.

Yli 1-vuotias ei ole vauva eikä enää itke sellasta itkua jolle ei heti keksi syytä. Ei itke nälkäänsä esim eikä vatsavaivojaan.



Se, jolla on paha uhma kaksivuotiaana, ei ole uhmaa kolme- tai nelivuotiaana. Joillekin eka uhma tulee vasta nelivuotiaana.



6-vuotisuhma taas on luonteeltaan aivan toisenlainen, samoin murrosikä.

Ongelma oli vain se, että itse istuin jo bussissa sisällä ja bussi oli lähdössä. Pimu vetää maahan pitkäkseen.



Edellisen raivarin sai, koska ei saanutkaan mennä rullaportaisiin.



Eli todellakaan kyse ei ole yleensä tavarasta vaan tilanteesta, jossa ei voi / ei anneta toimia tietyllä tavalla. Pettymyksestä.



Olen siis löperö äiti. Fine.

Tosin ei ole lasten syy, vaan äitien. Täälläkin kysellään ihan mahdottoman tyhmiä. " mitä jos mulla on kauppakassit molemmissa käsissä ja lapsi kiukuttelee" , " mitä jos bussipysäkkiä ei ole lähettyvillä, ja lapsi kiukuttelee" ? ja muuta yhtä tyhmää.

Mutta mulla on ollut hoidossa ajoittain 2,5 vuotias erittäin uhmakas tyttö. Kotona on aina saanut tahtonsa läpi. On vaatinut huutaen jopa äitiä lähtemään ostamaan kaupasta karkkia, jotta rauhoittuisi. Ja äiti on lähtenyt. No sitä samaa yritti tietysti luonani hoidossa. Makasi pitkin pituuttaan asuntoni lattialla ja täytyy sanoa että todella näyttävästi osasti oikein lentämällä heittäytyä lattialle:) No minä en ollut moksiskaan. Annoin huutaa 2 tuntia. Olin vieressä, mutta laitoin musiikkia myös soimaan. lopulta lapsi nousi lattialta ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tällaisia tilanteita tapahtui noin 3 kertaa. Sen jälkeen ne loppuivat tyystin. Tosin kotona pompotti äitiä ihan 6-0, mutta kun huomasi että mun kanssa se ei toimi, ei edes yrittänyt.



Eli mun neuvoni on pysyä täysin rauhallisena eikä antaa lapsen pompottaa. Jos muutaman kerran on saanut raivota eikä ole saanut tahtoaan läpi, lopettaa kohtaukset, kun itsekin toteaa, ettei tästä ole mitään hyötyä. Mitä väliä, jos ihmiset tuijottaa?