Onko ihan normaalia, että 4-vuotias saa raivarin keskellä kaupungin pääkatua ja heittäytyy sille makaamaan?

Ei tyttö mikään enkeli pienempänäkään ollut, mutta ei sentään osannut pitää tuollaisia näytöksiä. Huutaa ja rääkyy tosiaan kuin pahinkin 2-vuotias. :(



Minusta meillä on tapoja opeteltu ihan normaalisti.



ap.

Meidän poika on tulinen ja pitkävihainen. Hän oli hirvittävä 4-vuotiaana, no ei heittäytynyt maahan, mutta huusi kuin syötävä. Hän rauhoittui 5,5-vuotiaana sitten, kun oppi itsehillintää. Nyt hän on 6 v, ja vieläkin suuttuu niin että mustaksi muuttuu, pienestäkin asiasta, mutta puristaa vain kädet nyrkkiin ja vihan kyyneleet valuvat silmistä.



Eli jos jotain haluatte lapselle opettaa, sitten kun hän tähän kykenevä, niin itsehillintataitoja.

Kouluiässä eivät sitten enää tohdi...

ihan miten sattuu, niin kysehan on siita mita asialle voisi tehda. Siihen sinultakaan ei ole tullut minkaanlaista rakentavaa neuvoa. Joillekin itsehillinnan opetteleminen on vaikeampi prosessi kuin toisille. Olemme siinakin niin erilaisia, me ihmiset.

Ei pieni lapsi vielä kykene ajattelemaan että " nyt vituttaa sikana mutta enpä huuda ettei äiti nolostu kun on muita ihmisiä lähellä" .



Hän saattaa kyetä ajattelemaan että " vituttaa mutta en karju koska siitä seuraa jotain kaameaa" ja tässä tapauksessa lapsi on alistettu.



Sitten on lapsia, jotka eivät kertakaikkiaan ole tulistuvaa luonnetta. Onhan aikuisissakin sellasia ihme viilipyttyjä joista saa välillä miettiä että onko noi elossa.

Ollaan lähdetty kaupasta pois, olen kääntänyt auton nokan takaisin kotia kohti kun raivosi takapenkillä, eli ei mentykään mummolaan ym. Sen jälkeen olen selittänyt että yleisellillä paikoilla ei riehuta, kotona voi sen tehdä.

Sen verran nyt sitten on alistettu että ei enää huuda kurkkusuorana kaupan lattialla tai ulkopuolella, ja hyvä niin.

meillä nämä ovat kyllä ihan ikäkysymyksiä. Ois ihanaa kun kasvatus olis noin helppoa meilläkin: kannetaan yhden kerran pois ja ongelma on sillä selvä. Esikoisen ollessa 4 v sai aina raivarit kaupassa, IHAN aina. Ja joka ainoan kerran jompi kumpi meistä lähti hänen kanssaan pois ja toinen hoiti ostokset loppuun. Sitten lopetettiin hänen kanssaan koko kaupassakäynti kunnesa 5-vuotiaana sujui ja siitä asti ei ole ollut ongelmaa (tyttö nyt 9v).



Samat kiemurat on nyt pienempien kanssa.

Ainakaan en jää siihen paikalle seisomaan ja toljottamaan kun yks makaa maassa ja huutaa.

Minulla siis se esikoinen oli tulinen ja pitkävihainen. Kuopus on lempeämpi. Olen ihan ihmeissäni kuopuksen kanssa, miten joku lapsi voi uskoa kerrasta tai kahdesta??? Kun on tottunut siihen, että sana ei mene perille...

Aina ei vain ole sellainen tilanne, josta voisi kävellä pois.

Vierailija:

meillä nämä ovat kyllä ihan ikäkysymyksiä. Ois ihanaa kun kasvatus olis noin helppoa meilläkin: kannetaan yhden kerran pois ja ongelma on sillä selvä. Esikoisen ollessa 4 v sai aina raivarit kaupassa, IHAN aina. Ja joka ainoan kerran jompi kumpi meistä lähti hänen kanssaan pois ja toinen hoiti ostokset loppuun. Sitten lopetettiin hänen kanssaan koko kaupassakäynti kunnesa 5-vuotiaana sujui ja siitä asti ei ole ollut ongelmaa (tyttö nyt 9v).

Samat kiemurat on nyt pienempien kanssa.

menee meillä hyvin kun alusta alkaen ei alettu ostamaan jotain tyynnyttely lahjuksia. karkkia ostetaan vain lauantaisin. eli ei heti opetettu et joka kerta saa jotain kaupasta.

Hän saattaa kyetä ajattelemaan että " vituttaa mutta en karju koska siitä seuraa jotain kaameaa" ja tässä tapauksessa lapsi on alistettu.



Tuon ylläolevan sanoi numero 20 (??). On täysin totta, että lapsen moraali perustuu palkkioihin ja rangaistuksiin. Lapsi tekee oikein, jos tietää saavansa sillä hyvää (esim. kehuja). Lapsi ei tee pahojaan, jos tietää, että siitä seuraa rangaistus. Lapsi ei voi ymmärtää tuon kummoisempaa moraalia. Näin sanoo mm. moraalin tutkija Kohlberg.



Mutta onko lapsi alistettu, jos tietää, että väärästä käytöksestä seuraa jotain kaameaa (esim. jäähyä tms.)? EI OLE. Jos lapsi ei karju kaupassa, kun tietää, että siitä tulee penalttia, asiat ovat täysin ok. Lapsen alistaminen ja normaalit kasvatustoimet menevät joillakin täysin sekaisin.

Mutta onko se niin älyttömän vaikea ymmärtää, että jotkut lapset saattavat saada raivarin " mistä vaan" ? Mennään väärää reittiä kauppaan tms.



Meillä ei ainakaan aina kyse ole jonkin tavaran saamisesta vaan jostain ihan muusta.



ap.

Kun teille sanoo oman mielipiteensä, mitä te yleensä vielä kysytte, " onko normaalia" ... ja jos vastaa että ei, niin voi mikä riemu siitä nousee. Jos yrittää neuvoa, niin sekään ei ole hyvä. Eikä myöskään se jos kysyy jotain, se otetaan myös loukkauksena.



Huvittavaa!

saa kuriin joka ikisen lapsen?

Miettikää, vetäydyttekö nyt vain sen temperamenttiteorian taakse. Nimittäin asia on niin, että jokainen lapsi on temperamentiltaan erilainen mutta jokainen 4-vuotias oppii käytöstavat, jos vahemmat ovat johdonmukaisia kasvattajia.

Katselkaapa sitä Jo Frostin ohjelmaa. Nainen saa homman toimimaan ihan kaikenlaisten lasten kanssa.



Käyttäytyä voi vaikka omaisikin tulisen temperamentin.



T: tuittupään äiti

Tuo pois lähteminen ei ole mikään neuvo, aina ei niin voi tehdä.



Kertokaa viisaammat, mitä itse tekisitte jos tenava makaa kadulla kuralammikossa, ei kuule eikä näe. Bussipysäkille on matkaa ja molemmissa käsissä painavat kauppakassit.



Mitä tekisitte????

Mutta vanhemmille, mummille, kummitädille jen. kiukkuaa.

Kauppareissut tekisin yksin, esim. kerran viikossa. (Onnistuu takuuvarmasti jokaiselta.) Lapsi ei lähtisi kauppaan, ja syy tähän hänelle kerrottaisiin.



Kotona pidettäisiin yllä selkeää rutiinia, selkeitä sääntöjä ja sanktioita. Kaupassakäyntiä harjoiteltaisiin kevään mittaan siten, että silloin tällöin lapsi pääsee kauppaan, johon matkataan autolla. Heti, kun lapsi alkaa tuntturoida, hänet viedään autoon istumaan. Jos ei yksin, niin sillä tavalla, että esim. toinen vanhemmista (mummi, kummi etc.) seisoo auton ulkopuolella vahtimassa, ettei lapsi satuta itseään tms.



Jos haluaa ja viitsii nähdä vaivaa, miltei kaikkiin lapsenkasvatusongelmiin löytyy ihan selkeitä ratkaisuja.



T: ope ja kolmen äiti

Vierailija:

Aina ei vain ole sellainen tilanne, josta voisi kävellä pois.

Tätäkö vastausta sä nyt odotit?

Ennemmin kuitenkin kehoittaisin käyttämään tervettä järkeä ja tekemään asialle edes jotain. Voithan tietty jättää vastuun raivoamisesta lapselle ja seisoa vaan siinä tumput suorana, mutta älä ihmettele jos saat kiukkuisia katseita.