Mikä vaivaa ihmistä, joka pelkää aina pahinta?

Vierailija kirjoitti:

Isäni suku on tuommoista. Aivan hirvittävän raskasta kuunnella, kun mistään ei tule mitään, ei kannata yritää eikä tule onnistumaan.

Päällepäin hyvin tavallisia ihmisiä, mutta kun tarkemmin katsoo niin kukaan ei ole saavuttanut elämässään mitään. Osa asuu edelleen kotitalossaan.

Missä sitten pitäisi asua jos ei kotitalossaan?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan voisi ajatella moniulotteisemminkin mutta heti kun olen kuvitellut hetken että asiat menevät hyvin niin heti on nykäisty matto jalkojen alta! En ole oikeastaan koskaan elämässäni saanut tuudittautua hyviin asioihin vaan heti on "rankaistu" jos ajattelee asioiden menevän hyvin. Kummallista mutta näin se on vain mennyt.

Asiat menevät välillä hyvin, välillä huonosti. Varautua voi vain parhaansa mukaan (huolehtia terveydestä, taloudesta jne), mutta mitään ei yleensä voi tehdä, ennen kuin tilanne on päällä. Sitten mietitään fiksuin vaihtoehto. 

Tärkeintä on osata pyytää apua ja verkostoitua.

T. Entinen ahdistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni suku on tuommoista. Aivan hirvittävän raskasta kuunnella, kun mistään ei tule mitään, ei kannata yritää eikä tule onnistumaan.

Päällepäin hyvin tavallisia ihmisiä, mutta kun tarkemmin katsoo niin kukaan ei ole saavuttanut elämässään mitään. Osa asuu edelleen kotitalossaan.

Missä sitten pitäisi asua jos ei kotitalossaan?

Asuvat lapauudenkodissaan siis.

Heikkoudenvaisto, en oikein muuta syytä näkisi.

Tunnistan itsessäni tuon ainakin osittain. Kaikenlaista ikävää on tapahtunut elämässäni ja tunnistan hyvin miten pieleen ja vastoin kaikkia positiivisia odotuksia asiat voivat mennä. Siksi esimerkiksi pyrin halaamaan lapsiani vähintään, joka päivä ja osoittamaan heille kuinka rakkaita ovat (siis ihan luontevasti, ei mitään väkinäistä teatteria), koska koskaan ei tiedä milloin nähdään viimeisen kerran. 

Käyn kauhuskenaarioita läpi päässäni melko säännöllisesti, mutta ihan rauhallisena, en ahdistu. Varaudun mentaalisesti kaikkeen ikävään, mutta osaan silti innostua ja olla positiivinen optimisti. Luotan myös omiin ongelmanratkaisukykyihini ja siihen, että loppujen lopuksi elämä kyllä kantaa, vaikka välillä joutuisi menemään sen rankimman kautta.

Yleensä minä olenkin se, joka osaa yllättävissä tilanteissa ratkaista eteen tulleet ongelmat. Koen ensisijaisesti olevani luova ja ei-takertuva kuin ahdistunut.

Aina kun aavistan pahinta, niin silloin tapahtuukin hyvää ja kun ajattelen, nyt menee hyvin tapahtuukin jotain negatiivista.

Minunkin elämässäni on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista alusta pitäen. Olen pudonnut rähmälleni lukemattomia kertoja. Matto on vedetty jalkojeni alta useita kertoja.       Lopputuloksena on että yritän uudestaan jonkin ajan kuluttua, vaikka hirvittää niin vietävästi.  Ja uskon kun ihminen kertoo että hänellä on vaikeaa.  Koska omasta kokemuksesta tiedän että välillä voi olla todella vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni suku on tuommoista. Aivan hirvittävän raskasta kuunnella, kun mistään ei tule mitään, ei kannata yritää eikä tule onnistumaan.

Päällepäin hyvin tavallisia ihmisiä, mutta kun tarkemmin katsoo niin kukaan ei ole saavuttanut elämässään mitään. Osa asuu edelleen kotitalossaan.

Onpa outo toteamus.

Pitäisikö heidän asua sitten jossakin kartanossa?

Se on henkistä valmistautumista pahimpaan skenaarioon. Typerää toki, mutta varmaan osittain opittua ja osittain johtuu pessimistisestä luonteessa. Tunnistan itsessäni ja omassa suvussani tämän.

Realisti. Kokemuksen mukaan kun minä olen suorastaan hysteerinen jostain, että jos ei näin tehdä niin sitten lopputulos on katastrofi. Muut sanoo, että niin ei tule ikinä käymään, rauhoitu nyt. Niin käy kun minä sanoin että käy. Muut on hysteerisiä mitä nyt tapahtuu?! Ei näin voi tapahtua?!! ja minä rauhallisena, että no jaa KANNATTAISIKO KUUNNELLA KUN MINÄ SANON JOTAIN JA USKOA! Tyhmyys ei suojele lopputulokselta, aasit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni suku on tuommoista. Aivan hirvittävän raskasta kuunnella, kun mistään ei tule mitään, ei kannata yritää eikä tule onnistumaan.

Päällepäin hyvin tavallisia ihmisiä, mutta kun tarkemmin katsoo niin kukaan ei ole saavuttanut elämässään mitään. Osa asuu edelleen kotitalossaan.

Onpa outo toteamus.

Pitäisikö heidän asua sitten jossakin kartanossa?

He ovat jumittaneet paikoilleen pelkäämään. 

Kokemus. Se huono skenaario tapahtuu todennäköisesti, joten parempi varautua.

Jos olisit fiksu, ottaisit adian puherksi ko. henkilön kanssa ja kyselisit niitä syitä häneltä itseltään. Mutta siis jos olisit fiksu.

Vierailija kirjoitti:

Mikäkö vaivaa. Lääketieteessä puhutaan kai yleistyneestä ahdistushäiriöstä. Mulla on se. Varmaan siitä tullut kun niin monta kertaa se pahin on tapahtunut.

Minullekin on tapahtunut se pahin minta kertaa. En silti jaksaisi elää peläten pahinta koko ajan. Se olisi aivan liian ahdistavaa.

Jos siihen pahimpaan pystyy vaikuttamaan omilla toimilla, niin sitten pyrin välttämään sen tapahtumia. Mutta en ala vatvomaan asioita joihin voi vaikuttaa.

Tuota kutsutaan persoonallisuuden piirteenä neuroottisuudeksi. Tuntee helposti ahdistusta ja negatiivisia tunteita. Pelkää pahimman skenaarion toteutuvan. Voi olla joitain fyysisiä tuntemuksia jotka yhdistää nopeasti vakavaksi sairaudeksi tms.