Mikä vaivaa ihmistä, joka pelkää aina pahinta?

En tiedä mutta olen tämmöinen. Pahin on aina tapahtunut.

Ihan perusteltua tietyissä tapauksissa. Mutta toisaalta ihan perseestä toisissa. Kallistun sille kannalle että typerältä vaikuttavia sääntöjä ei pidä noudattaa

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mutta olen tämmöinen. Pahin on aina tapahtunut.

 

         Sama juttu. Taustalla on myös vilkas mielikuvitus, mutta ikäviä asioita on oikeasti tapahtunut.

         Liian monta kertaa.

Koska pahin on tapahtunut liian monta kertaa ja siihen varautuminen auttaa, no, varautumaan. Ei romahtaisi ihan niin rajusti kerralla kun on ollut vähän edes vähän varautunut niin tapahtuvan tai muuten ennakoivan (esim säästänyt rahaa työttömyyttä tai eroa varten tms). Suojelee itseään henkiseltä tuskalta, koska sieltä ylös pääseminen on aina pitkä ja raskas prosessi. 

Olen semmoinen. Melkein kaikkeen sanon ensiksi ei. Olen luonteeltani analysoija ja kriittinenkin vielä. Silti olen uskaltanut elämässäni tehdä isoja asioita, olen liikkeessä paljon, en ole peloissani värjöttelemässä sohvannurkassa. Negatiivisuus on vähän kuin luonteenpiirre, ehkä minulla oli turvaton lapsuus ja minuun ei luotettu. Mistäs sitä tietää ilman terapiaa.

Pahin on tapahtunut, mm lapseni menehtyi synnytyksessä. 

 

Toiset ihmiset vaan tapaavat ajatellä, että kaikki paha tapahtuu sille *jollekin toiselle* kunnes elämä opettaa ja napsahtaakin omalle kohdalle.

Mulla ihan sama. Ajelen päässäni (selvinpäin). ne kaikki pahimmat skenaariot. Min-Max - keskiarvo sattunee siihen väliin....(niinku tuossa sodassa tullee käymään .... :( )

Rankat kokemukset voi romuttaa mielen niin että pelkää aina pahinta. Äitini on ollut sellainen sen jälkeen kun isäni ja pikkuveljeni kuolivat autokolarissa. 

Ahdistusta, varautuneisuutta. Helposti aiheuttaa itselleen ikäviä asioita ja huomaa vain negatiiviset.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ihan sama. Ajelen päässäni (selvinpäin). ne kaikki pahimmat skenaariot. Min-Max - keskiarvo sattunee siihen väliin....(niinku tuossa sodassa tullee käymään .... :( )

Mutta lopulta, pitkällä aikavälillä, kaikki menee aina hyvin. 

Tämän sanon paljon pskaa kokeneena.

Varmaan voisi ajatella moniulotteisemminkin mutta heti kun olen kuvitellut hetken että asiat menevät hyvin niin heti on nykäisty matto jalkojen alta! En ole oikeastaan koskaan elämässäni saanut tuudittautua hyviin asioihin vaan heti on "rankaistu" jos ajattelee asioiden menevän hyvin. Kummallista mutta näin se on vain mennyt.

Mikäkö vaivaa. Lääketieteessä puhutaan kai yleistyneestä ahdistushäiriöstä. Mulla on se. Varmaan siitä tullut kun niin monta kertaa se pahin on tapahtunut.

Liitän omalla kohdalla huonoihin kokemuksiin ja siihen, että turvaverkkoa ei ole. Eli jos asiat menee pieleen, ei ole ketään taustalla auttamassa eikä pelastamassa. Eli käytännössä asioiden on kertakaikkiaan onnistuttava, ja silloin pelottaa se epäonnistuminen.

Turvaton lapsuus ollut. Jolloin ihminen oppii miettimään kolma pahinta skenaariota ja valmistautumaan niihin. Terapeutti sanoi että asian voi myös ajatella voimavarana. Henkilö osaa miettiä mahdollisia lopputulemia ja varautua niihin paremmin kuin ne jotka liuhottelee menemään miettimättä.

Jätin eksän kun se oli tuollainen. Se ei uskaltanut pyöräillä kauppakassin kanssa "jos kaatuu", kysyi olenko varma että saan tehdä puutarhatöitä uuden (ostamani) talon pihalla "jos ne ei oo sun", kaikki piti tuplahinkata, varmistaa, analysoida, epäröidä, vatuloida, huolehtia eiku huolehdittiinko varmasti riittävästi.

Pidemmän päälle kävi ihan mielettömän rasittavaksi ja jätin äijän vatuloimaan keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Jätin eksän kun se oli tuollainen. Se ei uskaltanut pyöräillä kauppakassin kanssa "jos kaatuu", kysyi olenko varma että saan tehdä puutarhatöitä uuden (ostamani) talon pihalla "jos ne ei oo sun", kaikki piti tuplahinkata, varmistaa, analysoida, epäröidä, vatuloida, huolehtia eiku huolehdittiinko varmasti riittävästi.

Pidemmän päälle kävi ihan mielettömän rasittavaksi ja jätin äijän vatuloimaan keskenään.

Lisäyksenä: tämä sankari oli kerran mennyt ensiapuun päivystykseen kun sen kiveksiin sattui treffien jälkeen. Luuli että sen kivekset oli kiertynyt ja kuoliossa. Kivun syyksi paljastui ihan se perinteinen panetus.

Soitti myös säännöllisesti äidilleen yöllä kun sai outoja pelkotiloja tai yökauhuja. Siis kolmekymppinen mies.

Mitä enemmän mies avautui kaikista oudoista peloistaan ja tarinoistaan, sitä enemmän vain halusin juosta kirkuen pois. Ei ollut pitkä tapailu ei. Päässähän tuolla vinksasi, joku paranoidi pelkohäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Turvaton lapsuus ollut. Jolloin ihminen oppii miettimään kolma pahinta skenaariota ja valmistautumaan niihin. Terapeutti sanoi että asian voi myös ajatella voimavarana. Henkilö osaa miettiä mahdollisia lopputulemia ja varautua niihin paremmin kuin ne jotka liuhottelee menemään miettimättä.

Tämäkin. Sanon aina olevani asioissa monta askelta edellä, koska koko ajan stressaa ja pelottaa, että mitä jos.

Muille tämä sitten näyttäytyy niin, että aina "onnistun" kaikessa. Niin no. Jos pitää kaikessa olla aina varasuunnitelmat ajasta ööhön, koska pelottaa jos se alkuperäinen suunnitelma ja viisi varasuunnitelmaa epäonnistuu ja sitten kaikki on pilalla...

Isäni suku on tuommoista. Aivan hirvittävän raskasta kuunnella, kun mistään ei tule mitään, ei kannata yritää eikä tule onnistumaan.

Päällepäin hyvin tavallisia ihmisiä, mutta kun tarkemmin katsoo niin kukaan ei ole saavuttanut elämässään mitään. Osa asuu edelleen kotitalossaan.

Koska tuuria on tunnetusti kahdenlaista.  Huonoa ja helvetin huonoa .

Vierailija kirjoitti:

Turvaton lapsuus ollut. Jolloin ihminen oppii miettimään kolma pahinta skenaariota ja valmistautumaan niihin. Terapeutti sanoi että asian voi myös ajatella voimavarana. Henkilö osaa miettiä mahdollisia lopputulemia ja varautua niihin paremmin kuin ne jotka liuhottelee menemään miettimättä.

Sinäpä sen sanoit! Itsellä ollut osin turvaton lapsuus, varmaankin siksi olen usein varuillani ja mietin ikäviäkin vaihtoehtoja. En kuitenkaan koe tätä ongelmaksi vaan asiana mikä ei ole välttämättä huono piirre.