Tamperelainen perheenäiti tyrmistyi vähävaraisten lasten joulukeräyksessä koska vähävaraisilla lapsilla olikin toivomusunelmia.

Minä voisin osallistua näihin keräyksiin ja ostaa jotain kallista, jos olisi aivan varmaa, että se lahja menee lapselle, eikä sitä sitten myydä rahapulassa. Lapsi ei valitettavasti pysty valitsemaan vanhempiaan, eikä vanhemmat aina ajattele lapsiaan. Minä kasvoin perheessä, jossa vanhempien napa oli tärkein. Rahaa oli, mutta kliseisesti se kului äidin kampaajakäynteihin, kestopigmentointeihin jne ja isä tykkäsi ostella huonekaluja, sisustusjuttuja jne.

Kun saatiin jotain kalliimpaa lahjaksi esim. sukulaisilta, vanhemmat ihan pokkana pyysivät saada myydä sen ja lupasivat siitä ison summan rahaa. Koskaan näitä rahoja ei näkynyt. Jos myyntilupaa ei tullut, tavara oli vain kadonnut koulupäivän aikana kun "ethän sinä edes käyttänyt sitä koskaan" En halua tukea tällaista toimintaa, joten siksi en osallistu.

Kyllä minun kouluaikaan oli niitä tiettyjä merkkijuttuja, joita kaikki himoitsivat, enkä tuomitse niitä lapsia, jotka niitä toivovat. Kyllä se v*tutti, kun en valehtelematta koskaan lapsuudessa ja nuoruudessa saanut mitään toivomiani hittijuttuja. Sen vuoksi voisinkin periaatteessa ostaa vaikka sen Iphonen tuollaiseen keräykseen, jos olisi varmaa, että se menisi lahjan saajan omaan käyttöön.

Omille lapsille olen opettanut, että kaiken ei tarvitse olla sitä kaikkein kalleinta, mutta juurikin jouluna tai syntymäpäivänä voidaan harkinnan mukaan ostaa tasan se toivottu juttu. Ei ole minun lapset menneet pilalle, vaikkei koko ajan ole kouluttanut ja ostanut jotain sinne päin, mitä on toivottu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niille lapsille on opetettu rahan arvo. Eivät ne muuten tajuaisi tuollaisia ipadeja edes pyytää. 😁

Ne on kovaa valuttaa kun yrittää pärjätä nuorten arjessa. Te ette kalkkikset tajua enää.

Meinaatko että kyseessä oli 2-vuotias, joka ihan itse kirjoitti tuon iPad-toiveensa? Melkoinen superlahjakkuus. Tai sitten olet melko naiivi, ja toive oli vanhempien.

Hyvin näyttävät nuoret pärjäävän ilman padeja.

Mitä jos nappaa esim sen järkkärikameratoiveen puusta, mutta laittaakin pakettiin jotain ihan muuta, esim. Shampoon, hoitoaineen, dödön, villasukat ja suklaata? Tai jonkun halpiskameran? Olispa ainakin paketti odottamassa jouluaattoa ja sais edes jotain.

Eli sen sijaan, että toivottaisiin jotain kivaa, toivotaan jotain niin kallista, ettei sitä missään nimessä tule saamaan. 

Onpa fiksua. Mutta tulipahan toivottua koska mulla on oikeus siihen.

Jollei nuoren elämästä puutu kuin tonnin pädi, puhelin tai lego sarja niin hyvin on asiat. 

Siitähän tässä juuri on kyse, että useimmat tässäkin keskustelussa nimenomaan ajattelevat niitä lapsia ja että heillä olisi mahdollisuus saada se toivomansa lahja! Jos toiveissa on jotain kohtuullista, niin sen todennäköisesti saa. Jos se on jotain kohtuutonta, toive jää 99% todennäköisyydellä toteutumatta. Kenen mielestä se muka on kivaa, että lapsi pettyy, teidänkö, jotka kannustavat toivomaan kuuta taivaalta ilman jäämisen uhallakin?



Kyllähän toivoa saa jokainen meistä vaikka lottovoittoa tai mitä miellyttää. Haaveilemasta ei estä kukaan. Voisinhan minäkin toivoa, että joku satunnainen monimiljonääri ihan muuten vain hyvää hyvyyttään ostaisi minulle talon ja lahjoittaisi miljoonan, mutta arvatkaapa kahdesti, kuvittelenko, että sellaista tapahtuisi tässä todellisuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullisempaa on, että köyhien perheiden joulutoiveet on tavallisia arkisia asioita, joiden pitäisi kuulua jokaisen perheen perustarpeisiin. Esimerkkinä alushousut ja hygieniatuotteet.

Miksi se olisi surullista? Useimmat keskiluokkaiset vanhemmat antavat lahjaksi vaatteita ja jotakin muuta mukavaa, tuskin noi hygieniatuotteet mitään mäntysuopaa on.

 

 

Minä en ole tainnut koskaan antaa lapsilleni joululahjoja. Tuntuu vain typerältä antaa se sama suihkusaippua tai sukat mitkä ne muutenkin saa. Ei ne ole lahjoja vaan perustarpeita. Enemmän minusta olisi loukkaavaa väittää lahjaksi jotain minkä toinen tarvitsee ja sille ostaisi muutenkin.

 

Sehan t

Harmi, etta et halua ilahduttaa lastasi pienilla asioilla. Minun lapseni on viela pieni ja vaikka joulu ei ole pelkaa saamista ja lahjaa niin huomionosoituksessa ja muistamisessa ei ole mitaan pahaa. Painvaistoin  naen, etta oppii arvostamaan arkisia hyodykkeita paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin kännykän tai järjestelmäkameran antamisen siinä tilanteessa, että esimerkiksi itse olisi ostanut uuden ja haluaisi lahjoittaa lahjoittaa entisen jollekin. Oma suosikkilahjani ikinä oli sukulaiselta saatu käytetty kamera (ei mikään järkkäri vaan senaikainen perus filmikamera, kuitenkin Canon) ja se johti siihen, että innostuin valokuvauksesta todella. Varttuessani aloin säästää parempaan kameraan ja kyllähän minulta nyt aikuisena sekin järjestelmäkamerakin löytyy ja olen myös tehnyt valokuvauskeikkoja ym. Joten lapsen toivelahja johti silloin hyvään lopputulemaan.

Jep. Minäkään en ymmärrä miksi keräyksiin ei kelpaa käytetty tavara. Edes uudenveroinen. Käytetyt lahjat on kuitenkin nykyaikaa ja monesti uudesta erottaa vain se, että hintalappu puuttuu. Meilläkin olisi paljon esim. kalliita leikkiautoja, joista luulisi monen lapsen innostuvan mutta eipä kelpaa käytetty tavara keräykseen.

Vierailija kirjoitti:

Eli sen sijaan, että toivottaisiin jotain kivaa, toivotaan jotain niin kallista, ettei sitä missään nimessä tule saamaan. 

Onpa fiksua. Mutta tulipahan toivottua koska mulla on oikeus siihen.

Jollei nuoren elämästä puutu kuin tonnin pädi, puhelin tai lego sarja niin hyvin on asiat. 

No mitä niiden pitäs toivoa? Shampoota ja suklaata?

Noissa ois hyvä olla joku rahallinen arvo, mitä voi pyytää. Ensinnäkin todella epäreilua että joku saa lahjoituksena pleikkarin ja joku villasukat, vaikka kuinka ois oma toive...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sen sijaan, että toivottaisiin jotain kivaa, toivotaan jotain niin kallista, ettei sitä missään nimessä tule saamaan. 

Onpa fiksua. Mutta tulipahan toivottua koska mulla on oikeus siihen.

Jollei nuoren elämästä puutu kuin tonnin pädi, puhelin tai lego sarja niin hyvin on asiat. 

No mitä niiden pitäs toivoa? Shampoota ja suklaata?

Ei voi toivoa kohtuuhintaista puhelinta. Pitää toivoa se markkinoiden kallein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sen sijaan, että toivottaisiin jotain kivaa, toivotaan jotain niin kallista, ettei sitä missään nimessä tule saamaan. 

Onpa fiksua. Mutta tulipahan toivottua koska mulla on oikeus siihen.

Jollei nuoren elämästä puutu kuin tonnin pädi, puhelin tai lego sarja niin hyvin on asiat. 

No mitä niiden pitäs toivoa? Shampoota ja suklaata?

Joo, siinähän ne kaikki vaihtoehdot on.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta olen toiminut vapaaehtoisena ja tavannut perheitä, joilla on ollut tilaisuus saada paljon avustusta eri järjestöjen kautta. Monella näistä lapsista on täysin kohtuuttoman tuntuinen mielikuva siitä, että heidän "kuuluu saada kaikkea, kun ovat köyhiä". Kun kaiken maksaa joku muu, ei tule normaalia käsitystä rahan arvosta. En nyt tarkoita mitään sellaista, että köyhän tulisi nöyristellä, mutta ilmeisesti ei ole mitään rajaa sillä, mitä ei kasvottomalta "joltakin" voisi pyytää, kun "niiden kuuluu antaa". Kyllä siitä vähän hassu tunne jää, kun näissä vähävaraisissa perheissä lapsilla on paljon hienommat vermeet ja välineet kuin tuntemillani tavallisilla, keskituloisilla perheillä on varaa lapsilleen hankkia, on kalliit harrastukset ja vaikka mitä. Ilmeisesti vertailukohteena on se tosi rikkaiden osa eli muutama prosentti väestöstä? Miksi tavallinen ei riitä? Sen ääriköyhän ja rikkaan välille mahtuu aika paljon variaati

Mulla on muodostunut sellainen käsitys, että pienituloiset, etenkin tulonsiirroilla elävät, ajattelevat, että ihan tavallisilla työssäkäyvillä on jotenkin hirveän paljon rahaa. Ettei tuommonen iphone ole kuin yksi kortin vilautus kaupassa, 700-800 euroa irtoaa tuosta noin vaan mihin vaan. Luulen, että se johtuu siitä, että kun tulonsiirrot huolehtii asumisen kuluista esim, niin ei ymmärretä miten suuri osuus ihan tavallisen työssäkäyvän varoista menee asumiseen.

itseäni 1200 eur vähemmän tienaava ystävä luuli, että saan tonnin häntä enemmän käteen kuukaudessa! Mitähän sellainen henkilö, joka ei koskaan ole ollut sellaisessa palkkatyössä, jonka ansaitseva ei ole oikeutettu mihinkään tukiin, arvelee minun käyttövarani olevan kuukaudessa. Ansio on yhteensä 4800 eur/kk, 1 lapsi.

Toivottavasti edes osa ilman lahjaa jääneiden lasten vanhemmista lukee keskustelun ja ohjaa ensi vuonna nuorisoaan pyytämään kohtuuhintaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sen sijaan, että toivottaisiin jotain kivaa, toivotaan jotain niin kallista, ettei sitä missään nimessä tule saamaan. 

Onpa fiksua. Mutta tulipahan toivottua koska mulla on oikeus siihen.

Jollei nuoren elämästä puutu kuin tonnin pädi, puhelin tai lego sarja niin hyvin on asiat. 

No mitä niiden pitäs toivoa? Shampoota ja suklaata?

Eli ovatko mielestäsi vaihtoehdot pädi ja puhelin tai shampoo ja suklaa? Että mitään ei tuolta välistä löydy?

Melko köyhä on ainakin mielikuvitus.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi vanhempien vähän katsovan, mitä lapsensa toivovat ihan vierailta ihmisiltä. Onko parempi toivoa jotakin niin kallista, että kukaan ei hanki ja jää kokonaan ilman, vai toivoa jotakin kohtuuhintaista ja saa sen.

Itse en osallistu mihinkään tällaisiin kerjuujuttuihin, niin paljon häikäilemättömiä hyväksikäyttöyrityksiä niihin liittyy.

 

Eikö tuossa ollut kyse jostain teinistä joka toivoo kameraa? Jos sillä ei ole muita toiveita? Miksi sen pitäisi toivoa jotain leffalippuja jos ei tykkää edes leffa käydä? Tai jotain muuta turhaa? 

Lainaus ketjun viimeisimmästä viestistä:

"Kyllä se oikeasti köyhä ymmärtää kunnon kulutuksen päälle ja että joulun tarkotus on lahjat ja laittaa sen lapsen toivomaan jotain turhaa että joku pääsee kuluttamaan."

Olen pahoillani, minun osaltani näin menetellen jää vain pää vetävän käteen, en todellakaan osta sellaista toivetta jonka koen ja selvästi näen olevan täysin turha toivojan ikään suhteutettuna. Kuten iPad 2-vuotiaalle tai iPhone teinille.

Vierailija kirjoitti:

Minä voisin osallistua näihin keräyksiin ja ostaa jotain kallista, jos olisi aivan varmaa, että se lahja menee lapselle, eikä sitä sitten myydä rahapulassa. Lapsi ei valitettavasti pysty valitsemaan vanhempiaan, eikä vanhemmat aina ajattele lapsiaan. Minä kasvoin perheessä, jossa vanhempien napa oli tärkein. Rahaa oli, mutta kliseisesti se kului äidin kampaajakäynteihin, kestopigmentointeihin jne ja isä tykkäsi ostella huonekaluja, sisustusjuttuja jne.

Kun saatiin jotain kalliimpaa lahjaksi esim. sukulaisilta, vanhemmat ihan pokkana pyysivät saada myydä sen ja lupasivat siitä ison summan rahaa. Koskaan näitä rahoja ei näkynyt. Jos myyntilupaa ei tullut, tavara oli vain kadonnut koulupäivän aikana kun "ethän sinä edes käyttänyt sitä koskaan" En halua tukea tällaista toimintaa, joten siksi en osallistu.

Kyllä minun kouluaikaan oli niitä tiettyjä merkkijuttuja, joita kaikki himoitsivat, enkä tuomitse niitä lapsia, jotka niitä toivo

Tämä kommentti on valhetta, koska nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa:

-kommentoijan äiti on muka käyttänyt rahat kestopigmentointeihin, jotka tulivat yleisiksi vasta viime vuosikymmenellä, eli kommentoijan kuuluisi olla hyvin nuori itse

-kommentoijalla onkin ainakin kaksi lasta, koska puhuu lapsista monikossa

Huono yritys.

"Mulla on muodostunut sellainen käsitys, että pienituloiset, etenkin tulonsiirroilla elävät, ajattelevat, että ihan tavallisilla työssäkäyvillä on jotenkin hirveän paljon rahaa. Ettei tuommonen iphone ole kuin yksi kortin vilautus kaupassa, 700-800 euroa irtoaa tuosta noin vaan mihin vaan"

Mulla on sama käsitys ja juuri tuttujen puheiden perusteella myös. Lisäksi osalla ei tunnu olevan oikein käsitystä siitä, mikä Suomen palkkataso on. Tämä kyllä toimii myös niihin työssäkäyviin, joilla raha ei pysy hyppysissä ja jotka luulee että 3000e bruttopalkalla käydään ulkomailla noin vain joka vuosi ja että se olisi jotenkin tavallista ja heidän 2500e bruttopalkkansa olisi poikkeuksellisen huono.

Osa varmaan koittaa kepillä jäätä, mutta Suomessa asuu iso määrä ihmisiä, joilla ei ole mitään tajua siitä millainen määrä rahaa esim 500e on.

Vierailija kirjoitti:

Eli teillä on harhaluulo että nyt pitää mennä kalliita lahjoja ostamaan kun joku niitä toivoi. Omat lapsenne on kasvatettu uskomaan että joka toive toteutuu?

(pidempi ketju alla jossa tahdotaan kalliita juttuja mutta ei mahtunut lainaukseen)

Tässä on taidettu unohtaa että lahjan ajatus on molemminpuolinen ilo. Se lahjan antama ilo ei ole pelkästään sitä että jotain saa itselleen. Se ilo jonka lahjan antaja saa siitä että jotain antaa on aivan yhtä tärkeää. Jos lahjan antaja kokee itsensä riittämättömäksi tai ei pysty vastaamaan kalliisiin lahjatoiveisiin niin silloin asiat eivät ole oikein menossa.

Lahjatoiveen tulee olla sen arvoinen että sen antajakin saa siitä iloa. Suomalainen tänä vuonna käyttää noin 260€ lahjoihin, siihen lukeutuu kaikki läheiset, eikä pelkästään yksi lahja, joka suuntaa ajatusta siihen, että keskimääräinen lahja Suomessa ei ole monien satojen eurojen arvoinen. 

Vierailija kirjoitti:

Aika moni lapsi saa todeta sen ettei ole vanhemmille tai hyväntekeväisyysseuralle edes playstation 5 arvoinen ihminen. Kyllä jokainen lapsi ansaitisis kerran elämässään saada noin 500e joululahjan todistukseksi että on edes sen arvoinen ihmisenä.

Totuus on että ahneet aikuiset eivät halua ilahduttaa arvokkailla lahjoilla. Ostavat sen sijaan kasan roskaa peittämään totuutta.

Rahan ahneus on syynä ja kitsaus.

Ei vaan arvosteta. Lahjan idea on että itse luovutaan jostain ja se tuntuu, mutta takas saa kun toinen ilahtuu aidosti.

Tätä ei osata vieläkään. Sama ongelma on työelämässä pitkälti

Mulla oli lapsena vanhemmille kalliita toiveita, koska en yksinkertaisesti keksinyt mitään muuta. En minä itsekään niitä toiveita pitänyt realistisina, mutta ajattelin aina varsin kokeilla. Tiesin saavani saippuaa, sukkia yms edullista lahjaksi, joten turha niitä oli toivoa.