Kääntyykö Stubbin kansainvälisyys häntä vastaan presidenttikisassa sittenkin?
Kommentit (13)
Onko liian globaali suomalaisille?
Syytä olisi, jos Suomen presidenttinä kysyisi lupaa USA:lta, saako keskustella Suomen rajanaapuri ydinase suurvallan Venäjän presidentin kanssa.
Ap. keksi vihervassarihörhö jotain muuta.
No sen käsityksen hänestä saa, että vanhemmat ovat ostaneet hänelle hyvän koulutuksen Euroopasta. Että meidänkin pitää nostaa hänet jalustalle, koska omat vanhemmatkin ovat nostaneet.
Tottakai kääntyy. Suomalaiset ei halua mitään maailmankansalaista johtajakseen, vaan rehdisti suomalaisen, joka ei häpeä suomalaisuuttaan.
Hänen pitäisi jotenkin kyllä todistaa olevansa nimen omaan Suomen puolella (eikä vain kansainvälisten sopimusten takana). Toki kansainvälisyytensä avulla pääsisi varmasti vaikuttamaan asioihin paremmin, kunhan vaan arvopohja on varmasti oikea, eli ajaa nimen omaan Suomen asiaa sitten kansainvälisillä pelikentillä.
Liikaa esillä ja julistettu jo voittajaksi. Haavisto ja Halla-aho tulee takaa ohi.
Suomalaiset tykkää aidoista maanläheisistä ihmisistä. Stubbi ei sellainen ole kimmeltävine hevoshampaineen.
Tuskinpa Pk-seudun ulkopuolelta saa ääniä kuin himokokkareilta ja Rkp:läisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Hänen pitäisi jotenkin kyllä todistaa olevansa nimen omaan Suomen puolella (eikä vain kansainvälisten sopimusten takana). Toki kansainvälisyytensä avulla pääsisi varmasti vaikuttamaan asioihin paremmin, kunhan vaan arvopohja on varmasti oikea, eli ajaa nimen omaan Suomen asiaa sitten kansainvälisillä pelikentillä.
No miksi ajaisi, kun on globalisti. Globalistilla ei ole maanrajoja. Ajaa vain omia etujaan.
Iltalehden haastattelussa Karvala kysyi miksi Kokoomuksella ei ole koskaan ollut naispuheenjohtajaa. Eikä ihan heti varmaan tule, sellainen velikultajärjestö..
Tuskin. Sehän on opetellut erinomaisesti suomen kielen.