Miten se on muka aina läheisriippuvuutta, jos ei tykkää olla yksin?
Kun olin sinkku, kirjoitin tänne miten tylsää ja kamalaa on olla sinkku ja miten kaipaan parisuhteeseen. Tuli vastauksia että "olet läheisriippuvainen kyllä ihmisen pitää pärjätä yksin".
Minä olen ollut sinkku kauan, ja en tykkää käydä missään sinkkujen bileissä tai tapahtumissa. Lisäksi ystäviä ei ole.
Elämäni parani heti kun tapasin kumppanini. Minulle toisesta välittäminen ja rakkaus on tärkeimpiä asioita elämässä. Joten miten se tekee ihmisesta läheisriippuvaisen jos myöntää tuon? Jos nyt en olisi enää suhteessa, niin olisin taas tyytymättömämpi elämään. Minä en esim saa onnellisuutta mistään töistä, matkusteluista yms, minulle rakkaus tuottaa suurimman onnen.
Kommentit (23)
Jassoo. Vai niin. No selväksi tuli.
Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos parisuhde on tärkeä. Mutta se on vähän kuitenkin niin, että ei ole ihan täysin vaaratonta perustaa elämäänsä yhden ihmissuhteen varaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos parisuhde on tärkeä. Mutta se on vähän kuitenkin niin, että ei ole ihan täysin vaaratonta perustaa elämäänsä yhden ihmissuhteen varaan.
No jos suhde loppuisi joskus, niin sitten varmaan olisin jonkun aikaa yksin, riippuen mistä syistä suhde loppui, mutta varmaan myöhemmin kyllä alkaisin taas etsiä kumppania.
Parisuhteen pitäisi perustua siihen, että tapaa niin ihanan ihmisen, ettei halua olla ilman häntä. Ei siihen, ettei kestä olla yksin ja haluaa jonkun kumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ei kannata ottaa tosissaan mitä ihmiset tänne kirjoittelee. Olet ihan normaali ja on normaalia tuntea juuri noin kun tunnet. Et ole läheisriippuvainen.
Usein kun täällä kirjoitin usein kun olin sinkku, niin ihmiset oli sillai " Nauti vapaudestasi, nauti sinkkuudestasi". Oikeastaan en ymmärrä edes mitä tuo tarkoittaa? Ja nyt kun olen ollut 5v suhteessa, niin ihan yhtä vapaa olen kuin sinkkuna?
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen pitäisi perustua siihen, että tapaa niin ihanan ihmisen, ettei halua olla ilman häntä. Ei siihen, ettei kestä olla yksin ja haluaa jonkun kumppanin.
No etsin itse kauan kumppania, ainakin 2 vuotta taisi mennä, että en ihan heti keneen vain tyytynyt. sitetn tapasin vain henkkilön kenen kanssa klikkasi.
Minkäkin haluan parisuhteen. En koe olevani läheisriippuvainen, sopivaa miestä vain ei ole tullut vastaan kohta 5v aikana. Pari pidempää tapailua on ollut. Toinen päättyi todella ikävästi kun mies paljastui todelliseksi huojariksi. Lisäksi syytti minua kaikesta mahdollisesta. Olin lähtenyt liian täysillä suhteeseen, kun mies olisi halunnut pelailua, kuumaa-kylmää, on-off ja muuta ihmissuhdepeliä. Parempi tuollaisen mennäkin.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen pitäisi perustua siihen, että tapaa niin ihanan ihmisen, ettei halua olla ilman häntä. Ei siihen, ettei kestä olla yksin ja haluaa jonkun kumppanin.
Lähde että pitäisi olla? Parisuhde voi perustua mihin tahansa jonka vuoksi katsovat sellaisen tarpeelliseksi. Järkiavioliitossa ei ole mitään vikaa. En esitä lähdettä koska tämä on puhtaasti mielipide.
Onhan se riippuvuutta, jos muuta elämää ole eikä halua eikä voi olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos parisuhde on tärkeä. Mutta se on vähän kuitenkin niin, että ei ole ihan täysin vaaratonta perustaa elämäänsä yhden ihmissuhteen varaan.
No jos suhde loppuisi joskus, niin sitten varmaan olisin jonkun aikaa yksin, riippuen mistä syistä suhde loppui, mutta varmaan myöhemmin kyllä alkaisin taas etsiä kumppania.
Siinä kohtaa esim. harrastuksista, sukulaista, tuttavista löytyy useimmille lohtua ja apua. Siksi panostaisin suhteen lisäksi myös niihin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se riippuvuutta, jos muuta elämää ole eikä halua eikä voi olla yksin.
Parisuhde tuo mukanaan aika paljon sitä muuta elämää. Aika monen elämä sukupuolesta riippumatta junnaa paikoillaan yksin. Kun parisuhde astuu kuvioihin, niin elämään tulee sisältöä ja myös taloudellinen hyvinvointi paranee, kun voi lyödä kahden ihmisen tulot yhteen ja tehdä kaikkea kivaa. Elämä yksin on hyvin rajoittunutta ja masentavaa.
t. Keski-ikäinen parisuhteesta haaveileva ikisinkku
Ja varsinkaan kun ei tykkää olla aina yksin niin sitten tulee porukka viisastelemaan kuinka kukaan ei kestä tuollaista riippakiveä ja pitää osata olla ensin yksin ja viihtyä itsensä kanssa jotta kykenee olemaan ystävyys- ja/tai parisuhteessa kenenkään kanssa.
Jostain syystä epäilen, että suurin osa isohkon kaveripiirin omaavista ja lennossa vaihtuvien kumppanien kanssa elämänsä jakavista eivät ole tätä opintomatkaa yksinolemiseen tehneet ikinä ja kappas, se ei haittaakaan mitään.
Mutta auta armias kun yksinäinen ikisinkku suree sitä, ettei ole ketään kenen kanssa käydä edes satunnaisesti kahvilla ja/tai vaihtaa kuulumisia niin tällainen ihminen vaatii aivan liikaa muilta ja on rasittava takertuja sekä itsesäälissä kierijä, joka on itse yksin syypää siihen tilanteeseensa.
Ei tietenkään ole läheisriippuvainen jos tykkää olla toisen kanssa. Minusta silloin on, jos ei kestä olla hetkeäkään yksin. Esim.eräs tuttu erosi riitaisasti miehestään. Muutti yksin asumaan ja vannoi ettei enää ota miestä. Kuinka ollakaan, muutaman päivän sisällä! asui jo uuden miehen kanssa. Mies kertoi olevansa alkoholisti, mutta se ei rakkautta pidätellyt. Nyt siis asuvat yhdessä, mies välillä ryyppää, nainen uhkailee jättää hänet muttei jätä. Sitten taas eletään sovussa hetken aikaa. Minusta tuossa on jotain läheisriippuvuutta mukana.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se riippuvuutta, jos muuta elämää ole eikä halua eikä voi olla yksin.
On muuta elämää mutta ilman parisuhdetta olisi mielestäni kurjaa. Kaipaisin vierelle kumppania. mutta jos tämän sanoo ääneen, on heti läheisriippuvainen.
Ihmiset eivät hallitse termistöä. Läheisriippuvuus ei tarkoita takertumista yms. roikkumista, johon sillä usein viitataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se riippuvuutta, jos muuta elämää ole eikä halua eikä voi olla yksin.
Parisuhde tuo mukanaan aika paljon sitä muuta elämää. Aika monen elämä sukupuolesta riippumatta junnaa paikoillaan yksin. Kun parisuhde astuu kuvioihin, niin elämään tulee sisältöä ja myös taloudellinen hyvinvointi paranee, kun voi lyödä kahden ihmisen tulot yhteen ja tehdä kaikkea kivaa. Elämä yksin on hyvin rajoittunutta ja masentavaa.
t. Keski-ikäinen parisuhteesta haaveileva ikisinkku
Totta tämäkin....Eikä sitä aikuisiällä enää ystäviä niin helposti vain tehdä. vanhemmatkin alkaa olla iäkkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos parisuhde on tärkeä. Mutta se on vähän kuitenkin niin, että ei ole ihan täysin vaaratonta perustaa elämäänsä yhden ihmissuhteen varaan.
Niin no, on se yksikin hyvä ihmissuhde parempi kuin se, ettei elämässä ole yhtään ihmissuhdetta. Ja yhdestä kai se jokaisen on aloitettava eli ensin on se yksi ihminen jonka kanssa on jonkinlainen ihmissuhde ja sitten tulee toivottavasti ajan myötä muitakin. Enkä siis meinaa mitään moniavioisuutta tai että se ekana ollut olisi jotenkin arvoton jos/kun saa elämäänsä muitakin ihmisiä vaan sitä että yksi kerrallaan kai niitä ihmisiä jokaisen elämään tulee. Ja toisaalta myös menee.
Muutenkin outo tämä ajatus, että parisuhdetta arvostava nähdään aina jonakin takertujana joka ei osaisi edes elää ilman puolisoa ja joka laskee kaiken yhden ihmisen varaan eikä seisoisi omilla jaloillaan.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen pitäisi perustua siihen, että tapaa niin ihanan ihmisen, ettei halua olla ilman häntä. Ei siihen, ettei kestä olla yksin ja haluaa jonkun kumppanin.
No sehän on ihan sun ongelmasi jos parisuhdetta haet vain tuon syyn takia. Älä kuvittele muiden olevan automaattisesti samanlaisia mitä itse olet.
Koska varsinkin naiset pistää tutkansa pois päältä löytäessään (vihdoinkin) jonkun. Truecrime sarjoissa esiintyneet uhrit aloitti punaisten lippujen poisluvun päästyään suhteeseen. Lopputuloksena kuolema. Valitettavan moni mies saa naisessaan aikaan kylmänväreitä, eikä tästä haluta puhua sinkkuna tai varsinkaan varattuna.
Kaikkea ei kannata ottaa tosissaan mitä ihmiset tänne kirjoittelee. Olet ihan normaali ja on normaalia tuntea juuri noin kun tunnet. Et ole läheisriippuvainen.