lapsen syömättömyys on vuorovaikutusongelma!

Tiedän lapsen, joka harjoitteli autonomiaansa usean vuoden ajan syömällä vain ja ainoastaan juustoa, ei mitään muuta. Ja työtä hänen kanssaan teki koko ammattirepertuaari. Lapsi joutui sairaalaan letkuruokintaan, päivä siellä teki ihmeitä, ja kas, lapsi söi siitä lähtien mukisematta pöperön kuin pöperön. Mutta tätä siis kesti todella pitkään ainakin kaksi vuotta.



Kiva, jos sillekin perheelle olisit menny laukomaan totuuksiasi.



Psykologit sano muuten, että ei ole edes hirvittävän harvinaista, että lapset käyttävät täyttä valtaansa syömiseen.

Mielestäni nro 2:n esimerkki on kuvaus patologisesta perhetilanteesta. Perhe olis tarvinnut perheterapeuttista apua jo paljon ennen kuin lapsi joutui letkuihin!!

ap

mutta muista ihan totta että lapset on erilaisia. Meillä kolme lasta ja kolme täysin erilaista syöjää. Keskimmäinen on erittäin vähäruokainen mutta ei me nyt ihan leipälinjalla hänen kanssaan olla.

Ap voi tulla tänne meille opettaa vuorovaikutusta, jos sillä saan meidän 1,5 v:n syömään monipuolisesti ja terveellisesti olemattomilla lusikankäyttötaidoillaan... ei siinä auta mitkään v**' :tun vuorovaikutukset jos lapsi päättää, että aikuinen ei saa syöttää. " Pikku rakas kyllä meillä on tässä vuorovaikutusongelma kun kiljut kun hyeena..." Lohduttaa tosi paljon. Kiitos ap!

Meillä myös esikoinen on huono syömään, mutta otan siitä osasyyn itselleni, uskon sinänsä ap:n esittämään teoriaan. Kuopus on taasen hyvä syömään.



Sellaisen lapsen, joka ei niin välitä syömisestä muutenkaan on nimenomaan helppo alkaa käyttää ruokaa valtataisteluissa, ja mitä enemmän siinä hyörii ja häärää ympärillä sen, huonommaksi tilanne (ainakin meillä menee).

En tarkoittanut loukata, mutta kuulostat hirveän vihaiselta ja ruokailutilanteet ovat ilmeisen turhauttavia. Jokin syy siihen varmasti on. Oletko etsinyt tilanteeseen apua?

ap

Erilaisia ovat lapset, myös syömisen suhteen.



Ihan samat vuorovaikutustaidot olleet käytössä kummankin lapsen kohdalla ja esikoinen ollut aina ns. hyvä syömään, ennakkoluuloton jne. Ruoka siis maistunut aina erinomaisen hyvin.



Kuopus taas epäilee/valikoi/nyrpistelee/ lähes kaikelle ruoalle ja syö erittäin vaihdellen- yleensä ottaen hyvin vähän.



Kyllä se syöminenkin on pitkälti persoonallisuuskysymys.



Ja tuo kuopuksen valikoivuus ja epäileväisyys ulottuu myös herkkuihin ja karkkeihin ;-)

etsimään erilaisia tapoja vuorovaikuttaa erilaisten lasten kanssa. Jos vuorovaikutus menee nalkkiin, pitää lapsen edun nimissä etsiä apua eikä vaan sanoa " kun se on tommonen, minkäs mää sille voin" .

ap

on todella yleistä, enkä menisi lietsomaan vanhempia kiikuttamaan jokaista tälläistä lasta perheneuvolaan t. psykologille. Siinä tapauksessa loppuu tästä maasta resurssit kyllä aika äkkiä.



Aivan eri asia on jos lapsen syömättömyys tai ruoan valikointi liittyy esim. sensorisen integraatioon häiriötiloihin esim. on aistiyliherkkyyttä. Tälläisiä tapauksia ovat mm. monet asperger-, adhd- ja add-lapset. Uskon, että tavallisella maalaisjärjellä ja normaalilla kärsivällisyydellä varustettu vanhempi pärjää terveen pikku nirsoilijan kanssa mainioisti.



On muistettava että lapset ova persoonallisuuksia ja tälläiset valtataistelukaudet voivat kestää aikansa, mitään suurta ja peruuttamatonta haittaa tuskin tulee vaikkapa kaudesta jolloin syödään pelkkää leipää. Vanhemman täytyy kuitenkin aina muistaa antaa lapselle mahdollisuus syödä muutakin ja vaivihkaa ujuttaa ruokavalioon muutakin tekemättä siitä kuitenkaan numeroa ja menettämättä hermojaan lapsen nähden vaikka tämä torjuisi muut ruokalajit. Tietysti asian voi aina ottaa puheeksi neuvolassa.

Tämä kommentti ap:lle joka ehkä käynyt työväenopistossa sosiaalipsykologian peruskurssilla ja oppinut mainion uuden sanan: vuorovaikutus....

On minulla vähän enemmänkin tuota alan koulutusta :) Ja kaikkea ei tosiaan tarvitse psykologisoida, mutta psykologista apuakaan ei tarvitse hävetä eikä vältellä, jos siihen on selkeää tarvetta.

ap