Nyt jyrähtää Unicef: Orpon hallitus tulee lisäämään lapsiköyhyyttä!
Suomi ei ole onnistunut vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Näin kertoo Unicef, joka vertaili lapsiköyhyyden torjuntaa 39 maassa vuosina 2012-2021.
Suomi sijoittui vasta sijalle 14. Aiempina vuosina Suomi mahtui viiden parhaan joukkoon.
Sijoitusta laskee kuitenkin se, että Suomen köyhyystaso on pysynyt noin 10 prosentissa vuodesta 2012 asti. Yhden vanhemman perheiden lasten köyhyysriski on Suomessa vertailumaiden korkein.
Ilman sosiaaliturvaetuuksia Suomen lapsiköyhyysaste olisi Unicefin mukaan ollut miltei 30 prosenttia vuonna 2021.
Orpon hallitus aikoo leikata sosiaaliturvasta yhteensä 1,5 miljardia euroa. Sote-valiokunta hyväksyi hallituksen esitykset sosiaalitukien heikentämisestä eilen maanantaina.
1,5 miljardia sosiaaliturvasta siirreetän Tunnin junaan. Miksi hallituksen tyypit pönöttävät tänään linnan juhlissa?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Ensi vuonna ei ole kenelläkään vakituista työpaikkaa.
Irtisanomissuojaa heikentäminen koskee yrityksiä, valtion työntekijöitä ja kaupunkien yksikköjen työntekijöitä.
Enää ei tarvita painavaa syytä irtisanomiseen vaan riittää myöhästyminen tai virhe työtehtävässä.
2100 brutto palkalla leikattu ansiosidonnainen on 700 netto kuukaudessa ja sitä saa 400 päivää ja sen jälkeen työmarkkinatuki 595 netto kuukaudessa.
Lapsikorotukset poistetaan työttömyystuista ja ansiosidonnaista porrastetaan.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää vuoden päästä.
Yhtiölaina /rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006142183.html
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enää kukaan ei voi hakea sairaslomaa.
Ikäsidonnaisuudet poistetaan työttömyyskorvauksista.
58-vuotiaana irtisanottu saa leikattua ansiosidonnaista 400 päivää ja sen jälkeen työmarkkinatuki 595 netto kuukaudessa.
Lapsikorotukset poistetaan työttömyystuista ja ansiosidonnaista porrastetaan.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää vuoden päästä.
Yhtiölaina /rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle.
Jotta pääsee takaisin leikatulle ansiosidonnaiselle pitää kilpailla nuorten kanssa 12 kuukautta työsopimuksista.
Ei voi hakea sairaslomaa? Melkoista. Oliko jotain linkkiä tuolle väitteelle?
Palataan noihin muihin yksi kerrallaan :)
&
Ok ja miksi haluaisin työskennellä yrityksessä joka arvostaa työpanostani niin vähän että irtisanoisi minut jos olen sairaana, vetoamalla virheisiin työtehtävässä.
Ei millään pahalla mutta vähän keksimällä keksittyjä nämä teidän ongelmat :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet pyörätuolissa niin kai sä ilman avustajaa pärjäät?
Hoitovastuu siirtyy sukulaisille.
Valtio ei tarjoa enää avustajia.
Ei voi enää sanoa avustajalle, että tee ruokaa, imuroi, ulkoiluta koira.
Mä käyn duunissa mutta kyllä minullekin kelpaisi valtion kustantama piikatyttönen joka hoitaa nuo asiat. Mistä sellaisen saisi?
Jos sun puoliso on pyörätuolissa eikä pääse yksin vessaan niin sun täytyy jäädä kotiin hoitamaan sitä.
Jos jos... harvan puoliso on pyörätuiolissa eikä pääse yksin vessaan. Silloin kannattaisi tehdä koti esteettömäksi, eikö totta?
Mä tiedän, että vakituisilla on kesämökkejä. Ensi vuonna saa irtisanoa noita helposti eikä heidän perheet saa mökin ja lainojen takia toimeentulotukea lääkkeisiin ja ruokaan.
Ulosottoa pukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Halpoja mietoja alkoholijuomia kansalle. T: Petsku ja Riikkuli.
Ilmaisia huumeita kansalle. T. Vihreät
"Peritty kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen"
Kenen köyhyys sitten ei olisi lisääntynyt viime vuosina? Kaikki on kallistunut, kaikki vie rahaa. Ei meillä ole rahaa jaettavaksi nyt eikä tulevaisuudessa. Seuratkaa uutisointia: konkursseja, irtisanomisia, syöksyvää taloutta.
50 - vuotiailla on kesämökkejä. Kohta heidät voi irtisanoa eikä he saa toimeentulotukea lääkkeisiin ja ruokaan.
Lapsi ei saa lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
"Peritty kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen"
Nykyisin tosiaan voi joutua harkitsemaan kannattaako perintöä ottaa vastaan. Jopa vakavaraisen, puhumattakaan varattomasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnin juna on demareiden (Marin) hanke. Miten saat sen edelleen Orpon syyksi?
Linkki
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-marin-tunnin-junaradat-ta…
Unohtuiko että Marin oli liikenneministeri?
Niin, moneen suuntaan suunniteltiin ratoja. Ihan varmaan sisälukutaitoisena ymmärrät tuon tekstin ja demari vihassasikin huomaat että tuo on 2019 kirjoitettu ja mitä kaikkea on sen jälkeen tapahtunut ja mikä on nykytilanne
Demarit ja vasemmisto ei siis onnistunu Unicefin mukaan vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän, että vakituisilla on kesämökkejä. Ensi vuonna saa irtisanoa noita helposti eikä heidän perheet saa mökin ja lainojen takia toimeentulotukea lääkkeisiin ja ruokaan.
Ulosottoa pukkaa.
Siksi Suomessa on ulosottovirasto.
Joku voi saada, edullisesti asunnon ja perheelle jää vain velka ja vuokra-asunto.
Unicef jyrähtää = vasemmistolainen sukupuolineutraali kummajainen piipittää vasemmistolaista ideologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensi vuonna ei ole kenelläkään vakituista työpaikkaa.
Irtisanomissuojaa heikentäminen koskee yrityksiä, valtion työntekijöitä ja kaupunkien yksikköjen työntekijöitä.
Enää ei tarvita painavaa syytä irtisanomiseen vaan riittää myöhästyminen tai virhe työtehtävässä.
2100 brutto palkalla leikattu ansiosidonnainen on 700 netto kuukaudessa ja sitä saa 400 päivää ja sen jälkeen työmarkkinatuki 595 netto kuukaudessa.
Lapsikorotukset poistetaan työttömyystuista ja ansiosidonnaista porrastetaan.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää vuoden päästä.
Yhtiölaina /rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006142183.html
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot ei
Pääomatuloja repiville asuntosijoittajille ei kuulukaan antaa toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Peritty kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen"
Nykyisin tosiaan voi joutua harkitsemaan kannattaako perintöä ottaa vastaan. Jopa vakavaraisen, puhumattakaan varattomasta.
Perintö täytyy ottaa vastaan kokonaan tai ei mitään eli jos otat mökin järven rannalta niin joudut ottamaan myös kerrostalo-osakkeen muuttotappiokaupungista.
Jos kieltäytyy perinnöstä niin se menee automaattisesti omille lapsille.

Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Noin 60000 ihmistä kuolee vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Unicef jyrähtää = vasemmistolainen sukupuolineutraali kummajainen piipittää vasemmistolaista ideologiaa.
Mikä siinä poliittisessa oikeistolaisuudessa on niin kummallista, että se kuohitsee munattomaksi vastuunpakoilijaksi?
Vierailija kirjoitti:
50 - vuotiailla on kesämökkejä. Kohta heidät voi irtisanoa eikä he saa toimeentulotukea lääkkeisiin ja ruokaan.
Lapsi ei saa lääkkeitä.
Harmi. Monella on myös omiin tuloihin nähden liian suuri ja kallis asunto.
TUleeko jollekin yllätyksenä että ihmisiä on aina saanut irtisanoa töistä? Oikeastiko?
Marin on ollut ratahankkeissa ministerinä mutta nyt on perskokkareitten mukaan lama ja kassa on tyhjä niin silloin muutetaan suunnitelmia mutta eipä tunnu hallituksessa siihen äly riittävän.
Hienoa! Nyt vain kaikki tekoälykehittäjisi ja valtaamaan maailma. Siellä on helposti hommia muutamalle miljoonalle osaajalle!