Kuinka yleistä on että kipeän eron jälkeen menee ruokahalu pitkäksi aikaa?

Itselläni meni ruokahalu, pari viikkoa kesti pahin osuus. Ollut myös muita sydänsuruja, ja silloin on usein ruokahalu poissa. Kehoni reagoi suruun ja ahdistukseen herkästi siten, ettei silloin tee mieli ruokaa.

Mikähän ton ilmiön syy on? Miksi surussa ei tee mieli ruokaa?

Äärimmäisen harvinaista,jos kyseessä siis suomimamma, yleensä kaikki ratkaistaan syömällä

Minä aloin mässätä ja juoda minkä kerkesin. Kerrankin toinen ei mäkättänyt siitä vieressä, että mitä syön ja juon. 

Vierailija kirjoitti:

Äärimmäisen harvinaista,jos kyseessä siis suomimamma, yleensä kaikki ratkaistaan syömällä

 

Pakko myöntää, että näin oli omalla kohdalla. Ei kyllä mennyt ruokahalu laisinkaan. 

Meni ihan täysin, ja pitkäksi aikaa. Lopulta tuli rytmihäiriöitä ja pyörryttystä syömättömyyden seurauksena. Kuukautiset jäi pois myös, ja piti lääkkeillä käynnistää uudelleen.

Mies jätti yllättäen 38 vuoden jälkeen. En pystynyt syömään, en nukkumaan. Ensimmäisen viikon aikana laihduin 3 kiloa. En vaan yksinkertaisesti saanut nieltyä ruokaa ja ruuan haju kuvotti. Vielä lähti 5kg eli yhteensä 8 kiloa. Painoin ennen eroa 54kg ja nyt 46 kg. Kilot eivät tulleet takaisin, vaikka syönkin jo normaalisti. Ja erosta jo yli 20 kuukautta.

Mulla meni ruokahalu ja varmaan kolmisen viikkoa kesti pahin aika. Väkisin yritin syödä jotakin, mutta paino laski silti. No sillä tiellä jatkan nyt terveellisemmin eli muutin elämäntavat ja tavoite päästä normaalipainoon.

Ei, mun ylipaino ei ollut syy avioeroon. Enkä myöskään ole koskaan syönyt suruuni vaan mulla menee ruokahalu surullisena.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän ton ilmiön syy on? Miksi surussa ei tee mieli ruokaa?

Tämä oli hyvä kysymys! Itselleni ei tullut edes mieleen vaikka pidän itseäni yliajattelevana. No siis olenhan minä sellainen, mutta hauska huomata että joku toinen on voinut pohtia jotain vielä syvemmältä kuin minä. Wau.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin mässätä ja juoda minkä kerkesin. Kerrankin toinen ei mäkättänyt siitä vieressä, että mitä syön ja juon. 

Voi, tuli surullinen olo tästä. Hali sinulle ystäväni😊💗

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äärimmäisen harvinaista,jos kyseessä siis suomimamma, yleensä kaikki ratkaistaan syömällä

 

Pakko myöntää, että näin oli omalla kohdalla. Ei kyllä mennyt ruokahalu laisinkaan. 

Nyt voisikin toisen kommentoijan pohdinnasta inspiroituneena kysyä miksihän joillain ilmenee ruokahalun lisääntymisenä kun toisilla sen vähentymisenä? Juu toki ihmiset ovat erilaisia, mutta onko jokin tietty luonne-ero tai muu joka tähän vaikuttaa.

Ap

Laihduin pari kiloa normaalipainon sidälöä papereiden kirjoittamista seuraavana kuukautena/parina, vaikka eroa oli tehty jo pitkään. Kuvotti eikä ruoka maistunut, nukutti koko ajan, kroppa oli aivan seis. Aina isoissa murheissa loppuu syöminen. Pienemmissä kyllä maistuu siitäkin edestä. 

Minulla ainakin vaikuttaa isot murheet ja stressi siihen että menee ruokahalu. Ei tulisi mieleenkään syödä kun on kriisi päällä. Ehkä elimistö on selvittymistilassa ja siksi ruokahalu menee eli luonnollinen reaktio?

Ei ole ikinä mennyt ruokahalua mistään kriisistä tai surusta. 

Minulla meni unet ja ruokahalu moneksi viikoksi. Alkoi olla jo vaarallista. Pakotin itseni syömään kerran päivässä, mutta annos oli liian pieni. Lopputuloksena sappikivet ja niiden leikkaus. Ihmisen elämä on aika ohuen langan varassa.  

Mullakin menee ikävissä asioissa ruokahalu siksi on outoa kun jotkut alkaa syödä niinkuin hengenvaarallisesti lihava ohjelmassa.

Ihan kamalia nuo ero-olot. Miten niistä selviää?

Sama juttu, suru tai ahdistus vie ruokahalun kokonaan. Joudun lähinnä pakkosyöttämään itseäni sellaisina aikoina, pieniä annoksia useasti kun normaalin ruoka-annoksen syöminen ei onnistu. 

Minulla meni ehkä puoleksi vuodeksi.

Ruokahaluttomuus on varmaan yhtä yleistä kuin unettomuus tai mässäily kriisissä kuin kriisissä. Jotkut kärsivät sellaisesta, toiset eivät. Jotkut alkavat juoda, jotkut taas laittavat korkin kiinni, joku aloittaa uudelleen tuoakoinnin, joku pakenee työelämään kokonaan . . .

Anna itsellesi se ruokahaluttomuus anteeksi, älä ole liikaa huolissasi. Kaikkea hyvää! Kyllä se siitä!