Suomalaisia ihmisiä 70-luvulta - tämä dokumentti maalaa aika erilaisen kuvan kuin tällä palstalla on

Olen syntynyt vuonna -71 ja en todellakaan kaipaa sitä aikaa, ihan hirveää aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti olisi rakastanut tuota ensimmäistä haastateltavaa ja tarjonnut hänelle välittävän sekä turvallisen kodin, olisi tuo mies nyt hyvällä eläkkeellä pitkän ja kunniallisen työuran jälkeen. Hänellä olisi oma asunto, kesämökki, auto, lapsia sekä lapsenlapsia. 

Mutta näin ei kaikkien kohdalla mene. Tuonkin miehen kohtalo oli määrätty jo lapsena.

 

Kyllä, mutta ei ollut äitiä, äiti oli ilmeisesti kuollut kun jutun mukaan tullut orvoksi 1v.

Jokainen äiditön ihminen menee jotenkin rikki, on turvaton. Isättömyys taas ei aiheuta yleensä mitään, koska se on ihan luonnollista, kaikki eivät edes tiedä siittäjiään. Mutta äiti pitäisi jokaisella ihmisellä olla, rakastava äiti. Se lämmittää koko elämän, vaikka olisi rankkaakin. 

Elämä oli noihin aikoihin jollakin tavalla julmempaa kuin nykyisin, vaikka toisin väitetään. 

Etenkin miesten elämä, maskuliinisuus, oli todella rajoittavaa ja ankeaa. Miesten tunteenilmaisuja ei hyväksytty vähääkään, miehen piti olla karski, autoritaarinen, tiukka ja rajoittava, myös itseään kohtaan. Tuohon aikaan ihan oikeasti työpaikoilla saattoi olla samanlainen komento kuin armeijassa. 

Puhettakaan monista kodeista ja perheistä. Perheväkivalta oli tavattoman, tavattoman yleistä. Jos miestä käskytettiin, komenneltiin ja nöyryytettiin työpaikalla, hän toi pahan olonsa kotiin, ja purki sen estoitta vaimoonsa ja etenkin lapsiinsa. 

Mitään erilaisuutta ei muutenkaan katsottu lainkaan hyvällä. Yksilöllisyyttä ei arvostettu. Yhteisöllisyys ja "joukkovoima" olivat ajan iskulauseita. 

Lapsia kohdeltiin huonosti, kasvatuslaitokset olivat usein turvattomia paikkoja. Sosiaalitoimi ei puuttunut lasten kaltoinkohteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti olisi rakastanut tuota ensimmäistä haastateltavaa ja tarjonnut hänelle välittävän sekä turvallisen kodin, olisi tuo mies nyt hyvällä eläkkeellä pitkän ja kunniallisen työuran jälkeen. Hänellä olisi oma asunto, kesämökki, auto, lapsia sekä lapsenlapsia. 

Mutta näin ei kaikkien kohdalla mene. Tuonkin miehen kohtalo oli määrätty jo lapsena.

 

Kyllä, mutta ei ollut äitiä, äiti oli ilmeisesti kuollut kun jutun mukaan tullut orvoksi 1v.

Jokainen äiditön ihminen menee jotenkin rikki, on turvaton. Isättömyys taas ei aiheuta yleensä mitään, koska se on ihan luonnollista, kaikki eivät edes tiedä siittäjiään. Mutta äiti pitäisi jokaisella ihmisellä olla, rakastava äiti. Se lämmittää koko elämän, vaikka olisi rankkaakin. 

Väärin, isättömyys on usein pojille erittäin raskas taakka kannettavaksi. Tiedän useita miehiä, jotka ovat kärsineet tavattomasti siitä, että isä on esimerkiksi menehtynyt ennenaikaisesti.

Tykkäsin tuosta ekasta tyypistä koska se haistatti huilut yhteiskunnalle ja sanoi suoraan olevansa pummi, jota ei kiinnosta työnteko. Aika kovaa tekstiä 70-luvulla. Kymmenen vuotta aikaisemmin olisi kärrätty irtolaisena linnaan. Tosin tuo kaveri oli laitoksia kiertänyt, että tuskinpa sillä harhaluuloja oli suuntaan tai toiseen. Mutta niin vaan jutusteli paita auki rinta paljaana ja ei ollut edes kenkiä jalassa. Tuossa aikaisemmin linkatussa haastattelussa paljastuu että mies kaikesta huolimatta muutti Ruotsiin ja sai elämänsä joskus 80-luvun lopulla reilaan ja teki sitten jossakin metsässä duuneja. Sitä ennen heitti lestiä, teki shekkikusetuksia ja juopotteli, eli siis ihan perusvenkula tuolle ajalle. 

Aika karski vaikutelma tulee. Tuohon aikaan ei epäröity käyttää auktoriteettia ja / tai voimaa jos siihen oli mahdollisuus. Jopa tapa miten he puhuu on sellainen vähän mahtaileva.

Vierailija kirjoitti:

1970 -luvulla ei päihdeongelmaisia juurikaan hoidettu. Nämä jätettiin oman onnensa nojaan. Esim. Mankkaan suolla asui vuosikymmeniä päihdeongelmaisten oma yhteiskunta. Sinne ei virkavalta tullut kuin korjaamaan kuolleet pois. 70 -luvulla oli sodankäyneitä, sodissa päänsä sekoittaneita miehiä, jotka lääkitsivät itseään päihteillä. Maaltamuuton mukana tuli myös lähinnä miehiä, jotka eivät kyenneetkään asumaan kaupungeissa ja hävisivät suolle. 70 -luvun yhteiskunta oli paljon kovempi kuin omamme. Ei silloin paapottu ongelmaisia. 

Juuri näin. Ja jos hoidettiin, heidät suljettiin mielisairaalaan, joita oli joka niemessä ja notkossa. 

Sodan julmuudet ja kauhut vaikuttivat vahvisti 70-lukua. Moni oli ollut sodassa, nähnyt sodan julmuudet, kasvanut tai syntynyt traumojen keskelle. 

Itsemurhat oli yleisiä, väkivaltarikokset, alkoholin ja huumeiden käyttö, eikä ollut lainkaan harvinaista, 12v polttaa tupakkaa. Kouluissa oli yläkoulussa jopa tupakkahuoneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1970 -luvulla ei päihdeongelmaisia juurikaan hoidettu. Nämä jätettiin oman onnensa nojaan. Esim. Mankkaan suolla asui vuosikymmeniä päihdeongelmaisten oma yhteiskunta. Sinne ei virkavalta tullut kuin korjaamaan kuolleet pois. 70 -luvulla oli sodankäyneitä, sodissa päänsä sekoittaneita miehiä, jotka lääkitsivät itseään päihteillä. Maaltamuuton mukana tuli myös lähinnä miehiä, jotka eivät kyenneetkään asumaan kaupungeissa ja hävisivät suolle. 70 -luvun yhteiskunta oli paljon kovempi kuin omamme. Ei silloin paapottu ongelmaisia. 

Juuri näin. Ja jos hoidettiin, heidät suljettiin mielisairaalaan, joita oli joka niemessä ja notkossa. 

Sodan julmuudet ja kauhut vaikuttivat vahvisti 70-lukua. Moni oli ollut sodassa, nähnyt sodan julmuudet, kasvanut tai syntynyt traumojen keskelle. 

Itsemurhat oli yleisiä, väkivaltarikokset, alkoholin ja huumeiden

Kyllä. Oma isänikin oli juoppo ja hänet vietiin mielisairaalaan. Muistan edelleen kun käytiin sitä siellä katsomassa, oli lääkitty kyllä kunnolla. Ei hän ollut edes mielisairas, vaan alkoholisti. Minulle jäi epäselväksi mitä siellä hoidettiin, että oliko se katko vai mikä. Tuokin mielisairaala on aikoja sitten lakkautettu. Siihen aikaan siellä kuulemma oli satoja potilaita. Isä kuoli viinaan sittemmin, eli ei se hoito auttanut. Tämä on minun muistikuvani 70-luvusta: häpeä, pelko, ahdistus.

Vielä 70-luvulla sodassa olleet miehillä, lääkärit määräsivät traumoihin huumeita, kun miehet ja lotat olivat menettäneet järkensä ja traumatisoituneet ja luulen, ettei niiden käyttöä kukaan valvonut. 

Ukkini ja mummini olivat vuosia sodassa eturintamalla ja äitini elämä on ollut hirveää, juuri 60-70-luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tirra mainittu 😂 On nykyään ihan ok paikka. Tuolloin varmaan aika hurja.

 

Ap, mitä tarkoitat tuolla että täältä on saanut erilaisen käsityksen siitä, millaisia ihmiset 70-luvulla(kin) oli? 

No kunhan kärjistin huvikseni. Joskus tätä palstaa lukiessa vaan tulee sellainen kuva, että 70-luku oli yhtä onnelaa ja ihanaa yhtenäiskulttuurin aikaa kaikkien osalta, vaikka silloin oli paljon sosiaalisia ongelmia kuten tästä klipistä näkee. Siltä osin kuva on aika ristiriitainen, vaikka ymmärrän romantisoinnin merkityksen ja tarpeen monille.

ap

Ne joilla meni 70-luvulla huonosti, eivät ole enää täällä tai niillä menee entistä huonommin. Osalla joilla meni 70-luvulla hyvin, menee nyt huonosti. Asioista valittaa lähinnä ne joilla menee huonosti.

Ihan selvää miksi tyypit muistelee "parempaa 70-lukua".

Itse muistelen 80-lukua, jolloin joka puolella oli väkivaltaa ja piti aina varoa kaikenlaista hämärää porukkaa. Saattoi saada turpiin ihan yllättäen, jossain snagarilla. Jokainen voi arvailla miksi silloin niin ja myöhemmin ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilisessä Arto Nybergin ohjelmassa näytettiin dokumenttipätkiä 70-luvun junien ravintolavaunuista. Sen voi sanoa, että ainakin ravintolavaunut olivat siihen aikaan mukavampia ja viihtyisämpiä paikkoja kuin nykyään.

No eivät ole.

Ikävä kyllä noista dokumenteista puuttuu yksi olennainen tekijä: haju.

70-luku oli vielä sitä aikaa, jolloin ihmiset oikeasti haisivat, pahalle. Suurin osa peseytyi vain kerran viikossa, lauantaisaunan yhteydessä. Kaikilla ei ollut edes omaa kylpyhuonetta.

Joka paikassa tupakoitiin.

Ainakaan miehet eivät käyttäneet deodorantteja, niitä pidettiin naisellisina. Moni mies, joka kävi fyysisesti raskaissa töissä, haisi pahalta, mutta sitä pidettiin "miehekkäänä".

Naiset peittivät hien hajua halvoilla, suihkutettavilla deodoranteilla tai hajuvesillä. 

Minun perhe asui 70-luvulla paritalossa vuokralla, ja siinä oli vinttiin menevässä eteisessä yhteisvessa naapurin kanssa. Naapurissa asu semmonen kiva alkoholisoitunut täti, varmaan vasta kolmekymppinen, mutta lapsen silmiin "vanha" täti. Vessassa oli järkyttävä hajuveden lemu aina, huhhuh. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti olisi rakastanut tuota ensimmäistä haastateltavaa ja tarjonnut hänelle välittävän sekä turvallisen kodin, olisi tuo mies nyt hyvällä eläkkeellä pitkän ja kunniallisen työuran jälkeen. Hänellä olisi oma asunto, kesämökki, auto, lapsia sekä lapsenlapsia. 

Mutta näin ei kaikkien kohdalla mene. Tuonkin miehen kohtalo oli määrätty jo lapsena.

 

Kyllä, mutta ei ollut äitiä, äiti oli ilmeisesti kuollut kun jutun mukaan tullut orvoksi 1v.

Jokainen äiditön ihminen menee jotenkin rikki, on turvaton. Isättömyys taas ei aiheuta yleensä mitään, koska se on ihan luonnollista, kaikki eivät edes tiedä siittäjiään. Mutta äiti pitäisi jokaisella ihmisellä olla, rakastava äiti. Se lämmittää koko elämän, vaikka olisi rankkaakin. 

Väärin, isättömy

Ei nykyisättömyyttä ja tätä päivää voi edes verrata 70-lukuun, sillä olosuhteet toiset. Silloin näkyi vielä sodan julmuudet ja kauhut. Noiden tyyppien isät ovat olleet rintamalla ja moni äiti tai naiset pyörittivät yhteiskuntaa, muonittivat ja pitivät vaatteissa rintamalla olleet miehet. 

Ulkomaille muuttamisen suhteen haihatellaan nyt 50 vuotta myöhemmin ihan samaan tyyliin. "Muuttaisin vaikka heti, mutta..." 

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaille muuttamisen suhteen haihatellaan nyt 50 vuotta myöhemmin ihan samaan tyyliin. "Muuttaisin vaikka heti, mutta..." 

Olihan nuo reissanneet. Se vanhempi pultsari sanoi olleensa merillä ja nuorempi venkulakin ainakin Ruotsissa. Ja nuorempi muuttikin myöhemmin pysyvästi Ruotsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti olisi rakastanut tuota ensimmäistä haastateltavaa ja tarjonnut hänelle välittävän sekä turvallisen kodin, olisi tuo mies nyt hyvällä eläkkeellä pitkän ja kunniallisen työuran jälkeen. Hänellä olisi oma asunto, kesämökki, auto, lapsia sekä lapsenlapsia. 

Mutta näin ei kaikkien kohdalla mene. Tuonkin miehen kohtalo oli määrätty jo lapsena.

 

Kyllä, mutta ei ollut äitiä, äiti oli ilmeisesti kuollut kun jutun mukaan tullut orvoksi 1v.

Jokainen äiditön ihminen menee jotenkin rikki, on turvaton. Isättömyys taas ei aiheuta yleensä mitään, koska se on ihan luonnollista, kaikki eivät edes tiedä siittäjiään. Mutta äiti pitäisi jokaisella ihmisellä olla, rakastava äiti. Se lämmittää koko elämän, vaikka olisi rankkaakin. 

Elämä oli noihin a

Onhan nytkin nuo porukat joissa samanmielisyyden paine on kova.

Voi vaan aavistella mitkä ihanteet arvot ja mallit siirtyvät sukupolvilta toisille. Kaikenlainen fanaattisuus ja oikeaoppisuus ovat aina hälytyssignaaleja.

Ihanteellisuudella kun se viedään tappiinsa tuotetaan runsaasti pahoinvointia. Ihan sama onko kyse uskonnosta vai ideologiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti olisi rakastanut tuota ensimmäistä haastateltavaa ja tarjonnut hänelle välittävän sekä turvallisen kodin, olisi tuo mies nyt hyvällä eläkkeellä pitkän ja kunniallisen työuran jälkeen. Hänellä olisi oma asunto, kesämökki, auto, lapsia sekä lapsenlapsia. 

Mutta näin ei kaikkien kohdalla mene. Tuonkin miehen kohtalo oli määrätty jo lapsena.

 

Kyllä, mutta ei ollut äitiä, äiti oli ilmeisesti kuollut kun jutun mukaan tullut orvoksi 1v.

Jokainen äiditön ihminen menee jotenkin rikki, on turvaton. Isättömyys taas ei aiheuta yleensä mitään, koska se on ihan luonnollista, kaikki eivät edes tiedä siittäjiään. Mutta äiti pitäisi jokaisella ihmisellä olla, rakastava äiti. Se lämmittää koko elämän, vaikka olisi rankkaakin. 

Väärin, isättömy

No joo, joillekin on, mutta kyllä äidin puuttuminen on suurin trauma kelle tahansa, koska äiti meidät maailmaan saattaa ja antaa perusturvan, kaikilla on äiti kun tänne synnytään. Jos se puuttuu jo lapsena, puuttuu kaikkein tärkein.

Ei isä ole äiti. Totta kai isätkin on tärkeitä, mutta ei ne äitiä korvaa. Se nyt vaan on luonnonlaki että jokaisen ihmisen perusturva on äiti, ja jos äiti puuttuu tai äiti ei anna rakkautta, kyllä siltä ihmiseltä aina jotain perustavanlaatuista puuttuu. 

Äiditön ihminen on kuin pitkä kynttilä ilman jalkaa. 

Äiti on alku ja juuri. Ilman rakastavaa äitiä on ihminen koditon. Sanokaa mitä sanotte, niin se vain menee. Luonto haluaa että jokaisella on äiti, isistä ei niin väliä, mutta äiti on oltava. Jos isä olisi elintärkeä, isä synnyttäisi tai olisi jotenkin sidottu lapsiin fyysisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1970 -luvulla ei päihdeongelmaisia juurikaan hoidettu. Nämä jätettiin oman onnensa nojaan. Esim. Mankkaan suolla asui vuosikymmeniä päihdeongelmaisten oma yhteiskunta. Sinne ei virkavalta tullut kuin korjaamaan kuolleet pois. 70 -luvulla oli sodankäyneitä, sodissa päänsä sekoittaneita miehiä, jotka lääkitsivät itseään päihteillä. Maaltamuuton mukana tuli myös lähinnä miehiä, jotka eivät kyenneetkään asumaan kaupungeissa ja hävisivät suolle. 70 -luvun yhteiskunta oli paljon kovempi kuin omamme. Ei silloin paapottu ongelmaisia. 

Juuri näin. Ja jos hoidettiin, heidät suljettiin mielisairaalaan, joita oli joka niemessä ja notkossa. 

Sodan julmuudet ja kauhut vaikuttivat vahvisti 70-lukua. Moni oli ollut sodassa, nähnyt sodan julmuudet, kasvanut tai syntynyt traumojen keskelle. 

Itsemurhat oli y

Useimmat lääkittiin huumeilla, koska olivat menettäneet sodassa "järkensä" ja traumauteen pahasti, eikä muusta hoidosta tiedetty. 

Omat vanhempanikin olivat olleet sodassa. Isä 4v eturintamalla ja äiti lottana sodan keskellä. 

Omasta lapsuudesta muistan vain ne tuskaiset ja pimeät yöt, kun jompikumpi näki painajaisunia, olivat hiestä märkänä, silmät tuijotti vain tyhjyyteen, huusivat mitä ääntä lähti unissaan. Se oli pelottavaa ja olen synt. 50-luvulla. Enkä muista koskaan olleen edes äidin sylissä tai saaneen hellyyttä. Ihme ja muutos tapahtui vanhemmissani vasta 1980-luvulla, kun tyttäreni syntyi ja he pitivät sylissä ja silitteluvät hiuksia. Itkuhan siitä tuli. 

Suomessa sota oli viel 70-luvulla läsnä, samoin Suomen jälleenrakentaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilisessä Arto Nybergin ohjelmassa näytettiin dokumenttipätkiä 70-luvun junien ravintolavaunuista. Sen voi sanoa, että ainakin ravintolavaunut olivat siihen aikaan mukavampia ja viihtyisämpiä paikkoja kuin nykyään.

No eivät ole.

Ikävä kyllä noista dokumenteista puuttuu yksi olennainen tekijä: haju.

70-luku oli vielä sitä aikaa, jolloin ihmiset oikeasti haisivat, pahalle. Suurin osa peseytyi vain kerran viikossa, lauantaisaunan yhteydessä. Kaikilla ei ollut edes omaa kylpyhuonetta.

Joka paikassa tupakoitiin.

Ainakaan miehet eivät käyttäneet deodorantteja, niitä pidettiin naisellisina. Moni mies, joka kävi fyysisesti raskaissa töissä, haisi pahalta, mutta sitä pidettiin "miehekkäänä".

Naiset peittivät hien hajua halvoilla, suihku

Ja nuoret parien ensiasunto oli usein vuokrattu  rintamies-talojen yläkerta, jossa oli keittiä ja huone, omalla sisäänkäynnillä. Vuokranantajan kanssa yhteinen sauna ja usein ulkohuussi, silloin ei kaikilla ollut sisävessaa. Suomessa asuntopula oli huutava 70-luvulla. Sinkut ja opiskelijat asuivat alivuokralaisena perheessä, jossa oli huone vyokrattu. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna -71 ja en todellakaan kaipaa sitä aikaa, ihan hirveää aikaa. 

Sama vuosi ja köyhä perhe. Äitini jäi yksinhuoltajaksi mikä oli harvinaista silloin. Elämä oli kuitenkin rikasta. Paljon leikkikavereita ja tekemistä. Avainkaulalapsi lähiöstä. Naapureilla kyläiltiin ja autettiin puolin toisin. 

Vierailija kirjoitti:

Aika karski vaikutelma tulee. Tuohon aikaan ei epäröity käyttää auktoriteettia ja / tai voimaa jos siihen oli mahdollisuus. Jopa tapa miten he puhuu on sellainen vähän mahtaileva.

Tuossa sosiaalisessa asemassa se uho ja valmius väkivaltaan on ainoa mitä noilla on jäljellä. Se on ainoa keino pysyä pinnalla tai sitten joku tulee ja vetelee matalaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1970 -luvulla ei päihdeongelmaisia juurikaan hoidettu. Nämä jätettiin oman onnensa nojaan. Esim. Mankkaan suolla asui vuosikymmeniä päihdeongelmaisten oma yhteiskunta. Sinne ei virkavalta tullut kuin korjaamaan kuolleet pois. 70 -luvulla oli sodankäyneitä, sodissa päänsä sekoittaneita miehiä, jotka lääkitsivät itseään päihteillä. Maaltamuuton mukana tuli myös lähinnä miehiä, jotka eivät kyenneetkään asumaan kaupungeissa ja hävisivät suolle. 70 -luvun yhteiskunta oli paljon kovempi kuin omamme. Ei silloin paapottu ongelmaisia. 

Mutta se on sanottava että eipä nuo senaikaiset venkulat yhteiskunnalta mitään odotakaan. Ei ollut toimeentulotukia. Tuo ekakin halusi olla kännissä ja joutui pummimaan, mutta ei valittanut mitään. Kehui Suomen kesää vaan. Varmaan hän myös teki murtoja ja möi viinaa pimeästi, että sai h

Silloin pääsi hanttihommiin suoraan kadulta niin ei tarvinnut tukeutua yhteiskunnan tukiin. Ei tarvinnut koulutusta ja cv:tä tai monivaiheisia video-, ryhmä- ja yksilöhaastatteluja kuten nykyään tarvitsee jopa kaikista vaatimattomimpiinkin töihin hakiessa.