Onko yleistä, että lapsi myöhemmällä aikuisiällä päättää, että enpä halua olla tekemisissä vanhempieni kanssa?

Minun veljeni katkaisi välit isäämme uskonnon vuoksi. Hän ei kestänyt isäni puheita.

Itse ajattelen, että suurempi syy on veljessäni. On totta, että isä puhuu usein kristillisin ilmauksin puhuen johdatuksesta tms, mutta hän kuitenkin on hyväntahtoinen eikä syyllistävä. Puhe ilmentää vain sitä, miten hän maailman näkee. Veljeni pitäisi mennä itseensä ja miettiä, miksi tuo puhe ahdistaa häntä. 

Vierailija kirjoitti:

Älkää uskoko sitä ihmistä, joka leuhottaa sukulaisissa ja ympäri kyliä kouhaamassa, kuinka hänet on vaan yhtäkkiä hylätty ja haukkumassa hänet hylänneitä. On kiire tehdä itsestään uhri ja muista syyllisiä. Ei tunne häpeää puhua paskaa omista lapsistaan. Kysykää siltä, joka on hiljaa ja haluaa vain olla rauhassa. Siltä, jolla ei ole tarvetta mustamaalata muita vaan joka haluaa vain parantua menneistä haavoista ja jatkaa omaa elämäänsä. Kumpikohan näistä ihmisistä on toksisempi? Kumpi haluaa pahaa toiselle?

Tämä. Se joka huutaa kovimmin, yrittää peittää jotakin. Kova on hätä tehdä muista syyllisiä. Kätevästi unohtuu siinä kertoa oma osuus asioihin. Oma vanhempi yritti sekoittaa mut omiin riitoihinsa mukaan. Kun en suostunut, mut haukuttiin pystyyn. Ja tämä oli vaan jäävuoren huippu kaikesta paskasta.

Nyt olen kuulemma ghostannut ilman mitään syytä. Sellaista kuuluu huutelevan tuolla julkisesti. Itse en ole puhunut välirikosta kellekään mitään. Ei ole tarvetta mustamaalata tai haukkua, vaikka minua haukutaan. Keskityn omaan elämään ja traumoista toipumiseen.

Useasti omia lapsia saadessa saattaa alkaa kyseenalaistamaan omien vanhempiensa toimia. Siinä vaiheessa vasta saattaa alkaa miettimään, että millaista on hyvä ja huono vanhemmuus ja, jos omat vanhemmat ovatkin olleet enemmän siellä huonouden puolella, se tietysti tuottaa surua, vihaa ja katkeruutta. Sen lisäksi vanhemmat saattavat toteuttaa isovanhemmuutta haitallisesti. Joku saattaa sitten kokea parhaaksi ratkaisuksi laittaa välit kokonaan poikki.

Kyllä siinä ero voi tulla kun täältä lukee tarkkoja elämän OmaValinta ohjeita ja miettii niin eihän mikään mennyt oman mielen mukaan ja odotti vain keskustelematta että toiset tekee oikein. 

Vastabsilloin katkaisin välit kun sisarukseni alkoholiongelma oli ollut tapetilla vuosia. En enää jaksanut sitä että minun olisi pitänyt tehdä kaikkia vahingoittava asioita siksi että  ne oli vanhempieni mielestä sisaruksen auttamista. Eli olisi pitänyt salailla ja valehdella lastensa toiselle vanhemmalle että sisarukseni ei aja kännissänlapsetnkyydissä jne, ja kun en tähän suostunut ja muihin yhtä kauheisiin juttuihin niin minut haukuttiin että en halua  omaa perhettäni auttaa.

Monia hyviä kommentteja. Haluaisin myös muistuttaa, että esim. narsisteilla hyvin tyypillisesti on niitä lempilapsia ja inhokkilapsia. Lempilapset tietysti kokevat lapsuutensa hyväksi ja inhokkilapset kamalaksi. Eikä tarvitse olla edes narsisti tai muuta vakavaa, ihan ns. tavallinenkaan vanhempi ei osaa välttämättä olla tasapuolinen. 

No voi kai niin päättää, ihmissuhde se on siinä missä muutkin. Aikuinen voi valita kenen kanssa on tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Useasti omia lapsia saadessa saattaa alkaa kyseenalaistamaan omien vanhempiensa toimia. Siinä vaiheessa vasta saattaa alkaa miettimään, että millaista on hyvä ja huono vanhemmuus ja, jos omat vanhemmat ovatkin olleet enemmän siellä huonouden puolella, se tietysti tuottaa surua, vihaa ja katkeruutta. Sen lisäksi vanhemmat saattavat toteuttaa isovanhemmuutta haitallisesti. Joku saattaa sitten kokea parhaaksi ratkaisuksi laittaa välit kokonaan poikki.

Just näin. Ilman että kukaan oikeastaan tiesi asiasta mitään, omassa lapsuudessani oli myös fyysistä väkivaltaa mutta ennen kaikkea henkistä väkivaltaa, manipuloimista, kontrollointia, vähättelyä yms. yms. joiden vahingollisuuden tajusin kunnolla vasta kun tulin itse äidiksi. Kun äitini alkoi toteuttaa isovanhemmuuttaan samalla kaavalla, oli pakko jossain vaiheessa viheltää peli poikki. En halua niin myrkyllistä ihmistä oman lapseni lähelle. Itse parantelen traumojani varmaan koko loppuikäni. 

Kannattaa muistaa, että ei ne lapsetkaan ole aina täydellisiä ja joka tilanteessa uhreja. Lapsilla voi olla ongelmia vaikka vanhemmat olisivat ihan normaaleja.

Tiesin esimerkiksi viisikymppisen miehen, joka katkoi välit vanhempiinsa lopullisesti ihan typerän sanallisen väärinkäsityksen takia. Siihen asti välit olivat täysin normaalit. Myöhemmin selvisi, että miehellä oli aivosairaus, joka teki hänestä vainoharhaisen - hän oli siihen mennessä ehtinyt polttaa siltoja vähän joka suuntaan, eikä suostunut ennen kuolemaansa tapaamaan ihmisiä, joille ole suuttunut.

Yksi toinen tietämäni nainen sen sijaan katkoo välejä sukulaisiinsa kunnes tarvitsee näiltä rahaa, ja sitten katkoo välit taas vähäksi aikaa seuraavaan rahapulaan asti. Hänellä ei ole mitään sairautta, mutta yksinkertaisesti häpeää tavallista duunariperhettään, kun esittää kavereilleen hienompaa.

Minun mielestäni muuten tuo oman perheen halveksiminen ja itsensä näkeminen parempana on ilmiö, josta ei usein keskustella, vaikka olen kohdannut useita tuollaisia ihmisiä. Yhden olen nähnyt menneen niinkin pitkälle, että väittää ettei ole isänsä biologinen lapsi, vaan oikea isä on eräs kuollut julkisuudenhenkilö. (Ja oikeasti tämä ihminen on ihan tavisisänsä näköinen.)

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ei ne lapsetkaan ole aina täydellisiä ja joka tilanteessa uhreja. Lapsilla voi olla ongelmia vaikka vanhemmat olisivat ihan normaaleja.

Tiesin esimerkiksi viisikymppisen miehen, joka katkoi välit vanhempiinsa lopullisesti ihan typerän sanallisen väärinkäsityksen takia. Siihen asti välit olivat täysin normaalit. Myöhemmin selvisi, että miehellä oli aivosairaus, joka teki hänestä vainoharhaisen - hän oli siihen mennessä ehtinyt polttaa siltoja vähän joka suuntaan, eikä suostunut ennen kuolemaansa tapaamaan ihmisiä, joille ole suuttunut.

Yksi toinen tietämäni nainen sen sijaan katkoo välejä sukulaisiinsa kunnes tarvitsee näiltä rahaa, ja sitten katkoo välit taas vähäksi aikaa seuraavaan rahapulaan asti. Hänellä ei ole mitään sairautta, mutta yksinkertaisesti häpeää tavallista duunariperhettään, kun esittää kavereilleen hienompaa.

Minun mielestäni muuten tuo oman perheen halveksiminen ja

Sanoisin, että tuollainen on aika harvinaista. Noilla henkilöillä oli fyysisiä sairauksia tai joku puuttuva diagnoosi, kuten skitsofrenia. Oma sukuni on aika weeteetä, mutta en heitä halveksi. Ne joiden kanssa en ole tekemisissä, ovat itse aiheuttaneet tilanteen huonolla käytöksellään. Miltei kaikilla, itseni mukaanlukien, on ollut huono ja turvaton lapsuus, mutta tämä ei oikeuta ketään kohtelemaan muita huonosti. Toki suvussa on myös mt-ongelmia ja alkoholismia.

Vaikeaahan se on pitää hyviä ja läheisiä välejä sellaisiin, kun itse tekee hartiavoimin töitä päästääkseen elämässä eteenpäin ja parantuakseni traumoista. Kai kaikilla ei ole siihen voimia, mutta mä en pysyy heitä kannattelemaan. Jokaisen pitää itse päättää lähteä sille polulle, sen sijaan sätkyttelevät samoissa ongelmissa lapsuudesta vanhuuteen.

Itse en pidä aktiivisesti vanhempiini yhteyttä. Asuvat kauemapana, sellaista luontaista kylässä piipahtamista ei voi miettiä. Asuvat niin ahtaastikkin, ettei lasten kanssa mummola-viikonloppu tule kyseeseen. Viimeksi tavattu varmaan yli vuosi sitten. Puhelimessa on viimeksi niin kauan sitten puhuttu että en edes muista. 

En minä vihoissa ole. Arkipäivän kuulumiset tyyliin" töissä on käyty ja ruokaa laitettu" ei kaueheasti jaksa kiinnostaa, ja olen siinä uskossa ettei niillä vanhempieni suuntaan mitää merkitystäkään ole, siis tietää meidän arjesta. En muutenkaan ole puhelimessapuhuja-tyyppiä. Aikuisena ihmisenä olen rakentanut oman elinpiirini ja siitä se yhteydenpito sitten vain hiipui. Luulin että se on normaalia mutta eipä sitten  vissiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ei ne lapsetkaan ole aina täydellisiä ja joka tilanteessa uhreja. Lapsilla voi olla ongelmia vaikka vanhemmat olisivat ihan normaaleja.

Tiesin esimerkiksi viisikymppisen miehen, joka katkoi välit vanhempiinsa lopullisesti ihan typerän sanallisen väärinkäsityksen takia. Siihen asti välit olivat täysin normaalit. Myöhemmin selvisi, että miehellä oli aivosairaus, joka teki hänestä vainoharhaisen - hän oli siihen mennessä ehtinyt polttaa siltoja vähän joka suuntaan, eikä suostunut ennen kuolemaansa tapaamaan ihmisiä, joille ole suuttunut.

Yksi toinen tietämäni nainen sen sijaan katkoo välejä sukulaisiinsa kunnes tarvitsee näiltä rahaa, ja sitten katkoo välit taas vähäksi aikaa seuraavaan rahapulaan asti. Hänellä ei ole mitään sairautta, mutta yksinkertaisesti häpeää tavallista duunariperhettään, kun esittää kavereilleen hienompaa.

Minun

Mistä nämä mulkerovanhemmat siis tulevat, kun ovat lapsena ja nuorena olleet täydellisiä, kuten omat lapsensa ovat nyt?

jos aikuinen lapsi ei voi itse olla hankala ja väärässä, niin miten hänen vanhempansa voivat olla? Entä voivatko tuollaisen aikuisen lapsen omat lapset olla hankalia ja väärässä? 

tämä minua on kiinnostanut jo kauan, mutta vielä ei ole kukaan osannut vastata

Mitä väliä onko se _yleistä_ koska kukin normijärkinen yksilö elää itse(näisesti) omaa elämäänsä, eikä muiden kautta?

Siihen on selvä syy, miksi näissä kuvioissa useammin vanhemmat ovat väärässä. Vanhemmilla on valta-asema lapsiinsa nähden koko lasten lapsuuden. Vanhemmat ovat aikuisia, ja heiltä saa odottaa reiluutta, ystävällisyyttä, tukea ja jopa rakkautta ja se on ihan kohtuullinen odotus.

Lapset taas ovat ihan oikeasti epäkypsiä, keskeneräisiä ja hoivan tarpeessa eivätkä ole velkaa vanhemmilleen.

Siksi on oikein että lapsi pyytää äidiltä tukea, apua tai rahaa, jatkuvastikin, mutta väärin jos  äiti pyytää samaa pieneltä lapselta. Kun taaperoni löi ja puri minua, se oli normaalia uhmaikää jonka kanssa minun tuli pärjätä malttia menettämättä. Jos minä purisin tai löisin lastani. se olisi, tai sen pitäisi ainakin olla, poliisiasia.

Lapsuuden valta-asetelma jää joillekin vanhemmille päälle lasten aikuistuttuakin. Lapset koetaan omaisuutena. Yritetään määräillä ajankäytöstä, lasten kasvatuksesta, rahankäytöstä, parisuhteesta ja niin edelleen. On paljon harvinaisempaa, että aikuinen lapsi sekaantuisi samalla tavalla vielä työelämässä olevan vanhempansa elämään ja tekemisiin.

Tuota minä pelkään.. kun tuo kohta täysi-ikäinen muuttaa omilleen. Olen 4 vuotta kärsinyt masennuksesta ja ahdistushäiriöstä, hän on joutunut katsomaan kun menee 3 päivää niin etten pääse sängystä ylös.. ja hän on tuosta huolissaan, surullinen ja vihainenkin..

En ihmettele jos ei enää halua olla tekemisissä kun pääsee pois. 

Enpä usko että on mitään syytä katkaista välejä vanhempiin jos ovat ihan asiallista porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuota minä pelkään.. kun tuo kohta täysi-ikäinen muuttaa omilleen. Olen 4 vuotta kärsinyt masennuksesta ja ahdistushäiriöstä, hän on joutunut katsomaan kun menee 3 päivää niin etten pääse sängystä ylös.. ja hän on tuosta huolissaan, surullinen ja vihainenkin..

En ihmettele jos ei enää halua olla tekemisissä kun pääsee pois. 

Eipä lapset vanhempiaan hylkää siksi, jos vanhempi sairastuu. Alkuun voi ottaa ehkä etäisyyttä saadakseen oman elämän kuntoon, sitten välit voivat taas lähentyäkin.

Välien katkaiseminen vaatii jotain pahantahtoisuutta tai epäreiluutta vanhemman puolelta ensin. Silloinkin moni seurailee vuosikymmeniä, josko tuo siitä kumminkin vielä muuttuisi mukavaksi. Toisaalta kun se ratkaisu sitten lopulta syntyy, ei siihen enää mikään kirinä ja lupailu auta.

Vierailija kirjoitti:

Enpä usko että on mitään syytä katkaista välejä vanhempiin jos ovat ihan asiallista porukkaa.

Oletko itse läheinen kaikkien tuntemiesi ihan asiallisten ihmisten kanssa?

En kovin pitkää aikaa pysty olemaan vanhempieni luona. Äitini vanhoillisuus ja ahdasmielisyys saa toisinaan niin kiukun nousemaan, ettei siellä pysty olemaan. Kaikki asiat tehdään niin vanhoillisesti, etten kestä.

Äitini varmasti saisi järkytyksen, jos tietäisi, mitä leluja minulla on seksilaatikossani. Anustappeja, dildoja, suupallo jne.

Joskus ostin vhs-kasetin, jossa oli kuvattu ilmailualaa. Äitini oli katsellut ilmeisesti ennakkosensuurina sen, ettei ole mitään sopimatonta. Olin silloin 17 vuotias. 

Yksikään nuori nainen ei suostuisi elämään samanlaista elämää kuin äitini.

M38

En ole varsinaisesti katkaissut välejä mutta olen ottanut reilusti etäisyyttä. Syynä tähän on äitini päsmäröinti ja jatkuva puuttuminen joka asiaan. Se on pidemmän päälle todella raskasta.