Miksi hrht vetävät Peukkua?
"Peukku vaikuttaa voimakkaasti keskushermostoon. Käyttäjillä esiintyy usein aggressiivisuutta, impulsiivisuutta, vainoharhaisuutta, unettomuutta ja pakonomaista liikkumisen tarvetta. Huume voi aiheuttaa käyttäjällä myös psykoosin. IS
Ei kuulosta kovin kivalta? Miksi sitä pitää silti vetää?
Kommentit (28)
Luovuttu perinteisistä arvoista ja julistettu ihmisen vapautta
Tässä tulos.
Jokaisen vihervasemmistolaisen unelma on se, että heidän lapsistaan tulee narkkareita.
Perimmäinen pahuus riehuu koska aikaa on vähän jäljellä. Ihmiset on tuhottava.
Toisten pää kestää, toisten ei. Ei ole tässä mielessä viinaa kummoisempi juttu. Monien pää ei kestä viinaakaan, mutta siltä sitä saa alkosta kuka tahansa.
Miksi kukaan ei huuda, että narkkarit pois päivystyksestä samalla tavalla kuin vanhuksilta halutaan kieltää hoito. Priorisoinnissa tuo porukka viimeiseksi listalla, ihan itse ovat valinneet elämäntapansa.
Kai siitä jonkinlainen hyvänolontunne kuitenkin sisäisesti tulee.
Mietin itsekin jutun luettuani että eikö kannattaisi mieluummin vetää jotain muuta, mutta en ole kokeillut joten en tiedä millaisen euforian tuo kyseinen soossi saa aikaan.
Vierailija kirjoitti:

Suomipiri on niin paskaa, ettei siitä kukaan viitsi mitään maksaa. Ei peukkua kukaan vetäisi jos suomesta saisi kunnollista piriä.
Se on vissiin halvempaa kuin amfetamiini. Yksi syy muuntohuumeissa on se että niillä kierretään lakia. Peukku ei jää viimeiseksi muuntohuumeeksi. Mitä koukuttavampaa aine on niin sitä parempaa se on myyjien kannalta. Suomen huumepolitiikka on euroopan huonointa ja siihen ei ole tulossa muutoksia. Typerää, niin helkkarin typerää.
Just luin iltiksestä, etteivät ostajat aina tiedä, että myytävä aine on peukkua. Ei voi selvittää mitenkään etukäteen.
Ihmisillä on huono olo. Lapset ei saa olla lapsia, nuoret ei saa olla nuoria, naiset ei saa olla naisia eikä miehet miehiä. Kaikkien pitäisi olla jotain mutta kukaan ei tiedä mitä.
Hirmu vaikeaa tietää mitä päihdemyönteisten vassujen päässä liikkuu, niiden ajatusmaailma on itselleni niin todella vieras.
Huumeiden käyttöön pitäisi suhtautua kuin koronarokottamattomiin korona aikana. Pois hoidot ja hyysääminen. Kuolkoon jos aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen vihervasemmistolaisen unelma on se, että heidän lapsistaan tulee narkkareita.
Onko tämä jokaisen oikeistolaisen harha?
Vierailija kirjoitti:
Hirmu vaikeaa tietää mitä päihdemyönteisten vassujen päässä liikkuu, niiden ajatusmaailma on itselleni niin todella vieras.
He ovat Kremlin asialla. Yrittävät saada suomalaiset huumekoukkuun, jolloin koko yhteiskunta romahtaa vähitellen. Sitten Suomi on helppo vallata.
Vierailija kirjoitti:
Pönttö sekaisin, keinolla millä hyvänsä. Ei tartte olla edes kivaa.
Yleensä sitä saa ensin hyvänolon. Ja usein sen ilon tavoittelu johtuu jatkuvasta pahasta olosta. Huumeet ovat usein "itse hoitoa". Mutta on tuhoisa tie ja johtaa vielä pahempaan oloon.
Sillain riippuvuudet toimii. Ei o kivaa mut ilmankaan ei pysty olla. Vaa kamoissa suht normaali olo
EVierailija kirjoitti:
Se on vissiin halvempaa kuin amfetamiini. Yksi syy muuntohuumeissa on se että niillä kierretään lakia. Peukku ei jää viimeiseksi muuntohuumeeksi. Mitä koukuttavampaa aine on niin sitä parempaa se on myyjien kannalta. Suomen huumepolitiikka on euroopan huonointa ja siihen ei ole tulossa muutoksia. Typerää, niin helkkarin typerää.
Ei ole halvempaa. Grammahinta on n. 10-kertainen piriin verrattuna. Toki siitä sitä tarvitseekin vetoihin ainakin 10 kertaa pienemmän määrän.
Myös metyylifenidaatti (adhd-lääke) on suomessa poikkeuksellinen suosittua, kysytyimpien apteekkituotteiden joukossa.
Kyllä näiden suosiota selittää eniten se, että suomessa piri on ihan vitsi.
Pönttö sekaisin, keinolla millä hyvänsä. Ei tartte olla edes kivaa.