Onko yleistä, että lapsi myöhemmällä aikuisiällä päättää, että enpä halua olla tekemisissä vanhempieni kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ei se vika aina ole vanhemmissa. Sisarukseni on hyvin vaikea ja epärehellinen ihminen. Hyväksikäyttää ihmisiä röyhkeästi ja on aina ilkeä ja negatiivinen. Siksi ei tule toimeen kenenkään kanssa. Hänen kohdallaan viileät välit vanhempiin, ei todellakaan ole vanhempien vika. 

Onhan tuo mahdollista. Toisaalta voi olla, että sisaruksesi on perheen musta lammas, joka ei hyvää sanaa siinä perheessä osakseen saa. Kun hän valittaa kohtelusta, vanhemmat väittävät hänen valehtelevan.

 

Jos on itse se suosikkilapsi, alkaa helposti keksiä syitä, miksi oikeastaan ansaitsee paremman kohtelun. On kuitenkin helppoa olla aurinkoinen, jos saa osakseen pelkkää päivänpaistetta. Se, joka saa aina pelkät haukut, muuttuu väistämättä siinä ihmissuhteessa aika negatiiviseksi. Ja jos hän sanoo vastaan, hän on sitten ilkeäkin vielä. 

Itsenäistyminen on normaali asia. Aikuinen voi päättää itse keitten kanssa haluaa olla tekemisissä. Kai jokaisella on omat syynsä. 

Mun isäni ei ollut oman isänsä kanssa tekemisissä ehkä noin 25-vuotiaasta lähtien siihen kun tämä kuoli jotain 30 v myöhemmin.

Puheiden perusteella isoisäni oli ainakin puheissaan aggressiivinen, en tiedä oliko fyysisesti mutta ainakin jonkinlaista uhkaavaa käytöstä oli. Isoisäni ajatteli, että yksi perheen 4 lapsesta ei ollut hänen ja tämän "epäillyn" lapsen ja hänen välit olivat erityishuonot. (Tuohon aikaan ei DNA-kokeista tiedetty) Vaimoaan kohteli ainakin erittäin kriittisesti ja kirjeissä arvosteli tätä tyyliin "tyhmä ja ilkeä" - isovanhempieni erottua näitä kirjeitä tuli isälleni vuosikaudet mutta käsittääkseni isäni ei koskaan vastannut niihin.

Luulen että isäni pelkäsi että jos olisi isänsä vielä tavannut, isoisäni olisi halunnut käydä läpi koko avioliittonsa ja kertoa miksi oli ollut "oikeassa" ja isoäiti "väärässä". Toisin sanoen ei mitään muutosta entiseen puhumattakaan mistään sovinnon tekemisestä. Ehkä isä ajatteli myös, että hän suojaa omaa perhettään katkaisemalla välit.

Ja ehkä näin olikin. Itsellä on tietoa / kuulopuhetta näistä omaan korvaan vähän oudoista sattumuksista, mutta ei mitään omaa kokemusta jostain mahdollisesti kiukkuisesta, vähän epästabiilista ukkelista, joka olisi pilannut kaikkien mielialan höpöttämällä omia näkemyksiään jostain vuosikymmenien takaisista tapahtumista (isoäiti kuoli melko nuorena, joten hänen näkemyksiään ei ole mahdollista saada, paitsi että kuulemma ei koskaan sanonut pahaa sanaa ex puolisostaan).

Isäni kaverit samoin ajoittain kehottivat olemaan yhteydessä isoisään, "onhan hän sinun isäsi kuitenkin"...

Olin muihin perheenjäseniin verrattuna ihan erilainen luonteeltani. Perheessäni oli kummallinen kulttuuri ja muut olivat siinä niin kiinni etteivät ymmärtäneet mitään mikä ei sopinut tähän kuvioon. Koska olin erilainen kaikki suhtautuivat mitään vihamielisesti, joskus naurettavinkin ilmentymin. Vanhempani olivat sittemmin minun suhteeni vainoharhaisia. Äidilläni oli lisäksi jotain ylikontrolloivaa käyttäytymistä ja muuta häröilyä. Kaikkien muiden mielestä perheemme oli hienoja ihmisiä ja sitä he varmaan olivatkin, mutta eivät minulle. Vanhempieni kuoltua sukulaiset jatkoivat jankuttamista yksityisasioista kunnes katkaisin heihin kaikkiin välit.

Perheessä ei ollut väkivaltaa, alkoholismia tai muutakaan mutta minun elämäni oli helvettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se vika aina ole vanhemmissa. Sisarukseni on hyvin vaikea ja epärehellinen ihminen. Hyväksikäyttää ihmisiä röyhkeästi ja on aina ilkeä ja negatiivinen. Siksi ei tule toimeen kenenkään kanssa. Hänen kohdallaan viileät välit vanhempiin, ei todellakaan ole vanhempien vika. 

Onhan tuo mahdollista. Toisaalta voi olla, että sisaruksesi on perheen musta lammas, joka ei hyvää sanaa siinä perheessä osakseen saa. Kun hän valittaa kohtelusta, vanhemmat väittävät hänen valehtelevan.

 

Jos on itse se suosikkilapsi, alkaa helposti keksiä syitä, miksi oikeastaan ansaitsee paremman kohtelun. On kuitenkin helppoa olla aurinkoinen, jos saa osakseen pelkkää päivänpaistetta. Se, joka saa aina pelkät haukut, muuttuu väistämättä siinä ihmissuhteessa aika negatiiviseksi. Ja jos hän sanoo vastaan, hän on sitten ilkeäkin vielä. 

Minä olen sitä mieltä, että on oikeasti niin raskaita ja vaikeita aikuisia ihmisiä, että edes heidän vanhempansa eivät todellakaan heistä pidä. Vanhemmat voivat kyllä tuntea velvollisuutta auttaa ja tekevätkin niin kerta toisensa jälkeen, kunnes omat voimat uupuvat, mutta niin: eivät pidä heistä ihmisinä. Ei vaikka kuinka maailmassa ihannoitaisiin "äidin rakkautta".

Asian voi tehdä myös toisin päin. Lapset voi hylätä samalla tavalla ja järjestää niin etteivät saa senttiäkään perintöä. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Kyllä se remmi yleensä auttaa näihin ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Asian voi tehdä myös toisin päin. Lapset voi hylätä samalla tavalla ja järjestää niin etteivät saa senttiäkään perintöä. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Perinnöllä kiristäjä, hienoa. Kolahtiko tämä noin kovasti?

Vanhemmilla on kyllä vähän tuossa pakko pärjätä paremmin, ei voi vaan sanoa, että oma lapsi on niin raskas ja vaikea, ettei tykkää. Kas kum lapseen vaikuttaa vain kaksi asiaa: geenit ja ympäristö. Puolet geeneistä on omia. Toisen puolen on itse valinnut. Ja kasvatusvastuu löytyy kun katsoo peiliin. Että jos näillä korteilla tulee huono lopputulos, niin ei ole saumaa kitistä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla on kyllä vähän tuossa pakko pärjätä paremmin, ei voi vaan sanoa, että oma lapsi on niin raskas ja vaikea, ettei tykkää. Kas kum lapseen vaikuttaa vain kaksi asiaa: geenit ja ympäristö. Puolet geeneistä on omia. Toisen puolen on itse valinnut. Ja kasvatusvastuu löytyy kun katsoo peiliin. Että jos näillä korteilla tulee huono lopputulos, niin ei ole saumaa kitistä.

tutkimusten mukaan aikuisen elämässä kasvatuksella on enää max 20 % vaikutus. Aika pieni vaikutus lopputulokseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se vika aina ole vanhemmissa. Sisarukseni on hyvin vaikea ja epärehellinen ihminen. Hyväksikäyttää ihmisiä röyhkeästi ja on aina ilkeä ja negatiivinen. Siksi ei tule toimeen kenenkään kanssa. Hänen kohdallaan viileät välit vanhempiin, ei todellakaan ole vanhempien vika. 

Onhan tuo mahdollista. Toisaalta voi olla, että sisaruksesi on perheen musta lammas, joka ei hyvää sanaa siinä perheessä osakseen saa. Kun hän valittaa kohtelusta, vanhemmat väittävät hänen valehtelevan.

 

Jos on itse se suosikkilapsi, alkaa helposti keksiä syitä, miksi oikeastaan ansaitsee paremman kohtelun. On kuitenkin helppoa olla aurinkoinen, jos saa osakseen pelkkää päivänpaistetta. Se, joka saa aina pelkät haukut, muuttuu väistämättä siinä ihmissuhteessa aika negatiiviseksi. Ja jos hän sanoo vastaan, hän on sitten ilkeäkin vielä. 

Jos on itse se suosikkilapsi, alkaa helposti keksiä syitä, miksi oikeastaan ansaitsee paremman kohtelun. On kuitenkin helppoa olla aurinkoinen, jos saa osakseen pelkkää päivänpaistetta. Se, joka saa aina pelkät haukut, muuttuu väistämättä siinä ihmissuhteessa aika negatiiviseksi. Ja jos hän sanoo vastaan, hän on sitten ilkeäkin vielä. 

No, meillä oli juuri tämä suosikki-syntipukki -asetelma. Sairasta käytöstä oli muutakin, mutta sen lisäksi tämä. Minä, nuorin, oli se jota haukuttiin koko perheen voimin, kuinka huono ja viallinen olen, ja kuinka koko muu perhe saa hävetä että olen edes olemassa.  Olin huono koulussa, mutta kun yritin lukea kokeisiin ja siskoni tuli tahallaan kiusaamaan ja ärsyttämään, niin olin äitini sanoilla sanoen "mielipuoli, joka tulisi lukita hullujenhuoneelle", kun yritin käskeä siskoani häipymään huoneestani minua kiusaamasta.

Joten joo. Jännä, etten todellakaan aio olla yhteyksissä. 

Täydellinen välien katkaisu lienee harvinaista. Yleensä kuvioon liittyy ainakin henkistä väkivaltaa vanhempien puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla on kyllä vähän tuossa pakko pärjätä paremmin, ei voi vaan sanoa, että oma lapsi on niin raskas ja vaikea, ettei tykkää. Kas kum lapseen vaikuttaa vain kaksi asiaa: geenit ja ympäristö. Puolet geeneistä on omia. Toisen puolen on itse valinnut. Ja kasvatusvastuu löytyy kun katsoo peiliin. Että jos näillä korteilla tulee huono lopputulos, niin ei ole saumaa kitistä.

tutkimusten mukaan aikuisen elämässä kasvatuksella on enää max 20 % vaikutus. Aika pieni vaikutus lopputulokseen. 

Niin, geeneillä on yllättävän iso vaikutus. Puolet omia ja puolet on itse valittuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla on kyllä vähän tuossa pakko pärjätä paremmin, ei voi vaan sanoa, että oma lapsi on niin raskas ja vaikea, ettei tykkää. Kas kum lapseen vaikuttaa vain kaksi asiaa: geenit ja ympäristö. Puolet geeneistä on omia. Toisen puolen on itse valinnut. Ja kasvatusvastuu löytyy kun katsoo peiliin. Että jos näillä korteilla tulee huono lopputulos, niin ei ole saumaa kitistä.

tutkimusten mukaan aikuisen elämässä kasvatuksella on enää max 20 % vaikutus. Aika pieni vaikutus lopputulokseen. 

Niin, geeneillä on yllättävän iso vaikutus. Puolet omia ja puolet on itse valittuja.

Lisätään vielä se, että kasvatuksen lisäksi vanhemmilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa lapsen ja nuoren muuhun ympäristöön. Missä asutaan, mitä koulua lapsi käy, onko harrastuksia ja niin edelleen. Ja vielä nuorena aikuisenakin, tuetaanko opintosuunnitelmia, osataanko antaa sopivaa apua pikkulapsiperheelle, esimerkiksi.

Minulla on väkivaltainen, pahansuopa, tulinen narsistiäiti. Olen kyl asunut 15 v omillani, ja olen tekemisissä puhelimitse (tavattu 2015 viimeksi), mutta.... Vain siksi olen tekemisissä, että äitini ja hänen sukunsa ovat rikkaat, sieltä on tulossa niin paljon perintöä että voin loppuelämäni toteuttaa unelmiani. Jos katkaisisin välit, hän ehkä testamenttaisi muualle. Mielestäni siitä, että mua haukuttiin huoraksi ja paskaksi, kaikki lytättiin, lyötiin - ansaitsen korvauksen edes rahan muodossa. Hän on 70 v, joten toivottavasti kuolee pian.

Asun ulkomailla, ei ole tänne tullut oveni taakse - kun viel opiskeli Suomessa, tuli ja vei mun vaatteita ja kenkiä roskasäiliöön.

Suhdetta vanhempiin saattaa joutua prosessoimaan kauan. Vasta vuosien, vuosien päästä kotoa lähdettyään saattaa äkkiä ymmärtää, miten epäterveellinen se on ollut ja paljonko se yhä edelleen vaikuttaa elämään.

Minun piti asua yli kymmenen vuotta toisella puolen Suomea ennen kuin aloin nähdä suhteen lapsuudenperheeseen jotenkin objektiivisemmin. Siihen asti vierailin hyvin harvoin enkä juuri pitänyt yhteyttä. Nyt olen käsitellyt asiat mielessäni ja välit vanhempiin ovat hyvät. Toisilla tilanne menee toisinpäin, eli kaikki menee hyvin pitkän aikaa aikuistuttua, ja sitten tulee ymmärrys että ainoa vaihtoehto selvitä terveenä on lopettaa yhteydenpito.

Ei meilläkään koskaan väkivaltaa ollut. Muuten vain todella epäterve ilmapiiri, jossa tunteita ei saanut näyttää mutta kulissin piti aina olla kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se remmi yleensä auttaa näihin ongelmiin.

Aivan varmasti, mutta ei tässä kehtaa vanhaa ihmistä pieksää.

Vierailija kirjoitti:

Suhdetta vanhempiin saattaa joutua prosessoimaan kauan. Vasta vuosien, vuosien päästä kotoa lähdettyään saattaa äkkiä ymmärtää, miten epäterveellinen se on ollut ja paljonko se yhä edelleen vaikuttaa elämään.

Minun piti asua yli kymmenen vuotta toisella puolen Suomea ennen kuin aloin nähdä suhteen lapsuudenperheeseen jotenkin objektiivisemmin. Siihen asti vierailin hyvin harvoin enkä juuri pitänyt yhteyttä. Nyt olen käsitellyt asiat mielessäni ja välit vanhempiin ovat hyvät. Toisilla tilanne menee toisinpäin, eli kaikki menee hyvin pitkän aikaa aikuistuttua, ja sitten tulee ymmärrys että ainoa vaihtoehto selvitä terveenä on lopettaa yhteydenpito.

Ei meilläkään koskaan väkivaltaa ollut. Muuten vain todella epäterve ilmapiiri, jossa tunteita ei saanut näyttää mutta kulissin piti aina olla kunnossa.

Voi myös olla, että etäisyys auttoi vanhempia näkemään sinut aikuisena ja arvostamaan läsnäoloasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se vika aina ole vanhemmissa. Sisarukseni on hyvin vaikea ja epärehellinen ihminen. Hyväksikäyttää ihmisiä röyhkeästi ja on aina ilkeä ja negatiivinen. Siksi ei tule toimeen kenenkään kanssa. Hänen kohdallaan viileät välit vanhempiin, ei todellakaan ole vanhempien vika. 

Onhan tuo mahdollista. Toisaalta voi olla, että sisaruksesi on perheen musta lammas, joka ei hyvää sanaa siinä perheessä osakseen saa. Kun hän valittaa kohtelusta, vanhemmat väittävät hänen valehtelevan.

 

Jos on itse se suosikkilapsi, alkaa helposti keksiä syitä, miksi oikeastaan ansaitsee paremman kohtelun. On kuitenkin helppoa olla aurinkoinen, jos saa osakseen pelkkää päivänpaistetta. Se, joka saa aina pelkät haukut, muuttuu väistämättä siinä ihmissuhteessa aika negatiiviseksi. Ja jos hän sanoo vastaan, hän on sitten ilkeäkin vielä. 

Ai kamala, tämä on juuri minun perheestä koko tarina. Siskoni varmasti kirjoittaisi samoin. "Olet ilkeä, negatiivinen, sairas ihminen". Näin myös sanonut minulle. Kerroin totuuden lapsuudesta, ei uskonut :) Tosin hän oli se kultalapsi, jota tuettu, kehuttu ja nostettu jalustalle. Minulle taas lapsuus ollut henkistä ja rajua fyysistä väkivaltaa. Ihan sadistista käytöstä. Nyt olenkin perheen mielestä sairas ihminen kun katkaisin välit ja vaadin kunnioitusta/hyvää kohtelua. Välejä ei enää tule, se on varma. Vuosia yritin. 

Mulla oli muutaman vuoden omilleen muuttamisen jälkeen vielä tärkeitä ihmissuhteita vanhempien kotipaikkakunnalla, eikä oikein mitään muuta mahdollisuutta vierailla siellä kuin yöpyä kotikotona. Kyseessä oli maalaispaikkakunta jossa ei ehtinyt vierailla päiväseltään eikä mitään hotelleja ollut. Vaikka sikäläiset ihmissuhteeni olivat tärkeitä, en ollut kenellekään heistä kertonut totuutta kotioloistani enkä näin ollen myöskään kehdannut pyytää yösijaa. En mitenkään laskelmoinut sillä lailla, että pakko nyt pysyä vanhempiin väleissä että voi nähdä kavereita, vaan se kotikotona käyminen oli ihan luonnollista siinä elämänvaiheessa samalla lailla kuin niille kavereillenikin. Mutta sitten vain kypsyin siihen paskaan, mitä vanhempien taholta satoi niskaan, ja lakkasin kokonaan vierailemasta, vaikka siellä kotipaikkakunnalla oli edelleen yksi ystävä, joka ei ikinä poistunut sieltä ja jota siis en nyt ole moneen vuoteen livenä tavannut. En tiedä, mitä vaikkapa nämä kaverini ajattelevat. Ehkä kuvittelevat tietävänsä, että olen hylännyt vanhempani, vaikka he ovat ihania ja kunnollisia?