Oppilas ei pysty lopettamaan jatkuvaa kiroilua. Miten saada loppumaan?
Seitsemännellä luokalla on oppilas, jonka kielenkäyttö on aivan karmeaa. Jokaisessa hänen sanomassaan lauseessa on kirosana tai kaksi. Koulumme järjestyssäännöissä saa toistuvasta ja usein ilmenevästä kiroilusta ensin kasvatuskeskustelun ja sitten jälkkää. Jälki-istuntoja on ollut jo ja huoltajankin kanssa on juteltu. Keskustelun yhteydessä paljastui mistä oppilaan puhetapa on peräisin; isä kiroili aivan samalla tavalla jatkuvasti. Oppilas ei itse tajua kirjoilevansa, eikä osaa olla kiroilematta. Asian kanssa on taisteltu jo alakoulun ajan.
Oppilaan käyttämä kieli on niin karkeaa, että se tulee vaikuttamaan esimerkiksi työharjoittelupaikkojen saamiseen. Ammattikoulussakin pitäisi pystyä opiskelemaan pitkiä aikoja työpaikoilla. Mikä firma hänet suostuu ottamaan harjoitteluun? Ainakaan häntä ei voi päästää puhumaan kenenkään asiakkaan kanssa noilla harjoittelupaikoilla.
Miten ihmeessä tälläisen opitun kiroilun saa loppumaan? Touretesta ei ole kyse.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Sanot kerran asiasta ja jos ei tottele, siirto tarkkikselle.
Ei tartte tehdä asioista niin vaikeita.
Ei nykyään enää ole mitään sellaisia luokkia. Kaikki lopetetaan ja inkluusio vie kaikki oppilaat samoihin luokkiin. Paitsi he joilla niin vaikeita rajoitteita että oltava oma koulu ja luokka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä konkreettista haittaa siitä kielenkäytöstä on että lapsi on pakko piestä ruotuun?
Haluatko ostaa jotakin jos myyjä mättää perkelesaatananvittua koko ajan joka rakoon?
Miksi kaikkien tulisi haluta myyjiksi?
Pitää vissiin vääntää rautalangasta! Radiotoimittaja, urheilutoimittaja, pappi, poliisi, kätilö, it-nörtti, opettaja...jatka ihan mitä vaan!

Ne nuo vänkääjät ovat juuri heitä, joiden lapset eivät osaa käyttäytyä. Näitä riittää.
Olenkin sanonut omalle nuorelleni, että käy koulusi hyvin, käyttäydy asiallisesti, niin saat työn kuin työn eikä ole ongelmia edetä. Nämä kiroilevien vänkävanhempien kiroilevat lapset eivät pääse mihinkään ja siksi on työvoimapula työpaikoissa, joissa pitäisi osata käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä konkreettista haittaa siitä kielenkäytöstä on että lapsi on pakko piestä ruotuun?
Haluatko ostaa jotakin jos myyjä mättää perkelesaatananvittua koko ajan joka rakoon?
Miksi kaikkien tulisi haluta myyjiksi?
Pitää vissiin vääntää rautalangasta! Radiotoimittaja, urheilutoimittaja, pappi, poliisi, kätilö, it-nörtti, opettaja...jatka ihan mitä vaan!
Jää paljon ammatteja joissa ketään ei haittaa kiroilu. Ei useinkaan edes silloin jos teet töitä it alalla.
Anna sen lapsen kasvaa aikuiseksi.
Olet tehnyt riittävästi asian eteen.
Uskon, että oppilas löytää paikkansa yhteiskunnasta kiroilusta huolimatta.
T. Toinen ope
Minä olin tämmöinen kiroileva nuori, ei silti ollut mitään ongelmaa käyttäytyä töissä, kun oikeasti on tarve.
Hyvin menestynyt elämässä, enpä ole pelokas hiiri. Anna lapsen kapinoida, toi menee kyllä ohi
Prkl
Osa ihmisistä muuttaa käytöstään ja valintojaan vasta sitten, kun siitä alkaa tulla seurauksia.
Alan olla siinä vaiheessa uraani, että vanhimmilla kohtaamillani nuorilla alkaa todellisuus valjeta toden teolla ja joutuvat toteamaan, että olin oikeassa jankutukseni kanssa. Voit tehdä valinnan jättää opiskelematta ja käyttäytyä huonosti, mutta enemmin tai myöhemmin niillä tulee olemaan seurauksia. Moni nuori kysyy, mistä minä muka sen tiedän, ja valitettavasti tiedän, koska nuori ja vähemmän nuori itseni yritti vältellä kaikki elämän velvollisuudet ja käyttäytyä kapinoivasti muttei niin huonosti että saa rangaistuksia, kunnes lopulta menin terapiaan käsittelemään ongelmani ja aloin tehdä elämälläni jotain. Moni tiesi ongelmistani ja tarjosi apua, mutta se oli hyödytöntä, koska en ollut valmis käsittelemään niitä asioita ja koin, että terapiaan meno kytkettiin kaikkeen. Aina kun menin kouluun, alkoi asioiden käsittelyn tuputtaminen, vaikka olisin vain halunnut käydä koulussa ja olla rauhassa. Traumatisoitunut ihminen ei tarvitse jatkuvaa asioisen härppimistä kaikkialla minne menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä konkreettista haittaa siitä kielenkäytöstä on että lapsi on pakko piestä ruotuun?
Haluatko ostaa jotakin jos myyjä mättää perkelesaatananvittua koko ajan joka rakoon?
Miksi kaikkien tulisi haluta myyjiksi?
Pitää vissiin vääntää rautalangasta! Radiotoimittaja, urheilutoimittaja, pappi, poliisi, kätilö, it-nörtti, opettaja...jatka ihan mitä vaan!
Ne nuo vänkääjät ovat juuri heitä, joiden lapset eivät osaa käyttäytyä. Näitä riittää.
Olenkin sanonut omalle nuorelleni, että käy koulusi hyvin, käyttäydy asiallisesti, niin saat työn kuin työn eikä ole ongelmia edetä. Nämä kiroilevien vänkävanhempien kiroilevat
Juuri näin. Hyvät käytöstavat ja kielenkäyttö avaa monia ovia elämässä, ihan itsestään esim. työuralla etenemiseen, vaikka ehkä ei olisi se penaalin terävin kynä. Hyvällä käytöstavoilla, kielenkäytöllä ja sosiaalisilla taidoilla päästään jo pitkälle. Ei työura ja työ aina ole aina rakettitiedettä. Ja tästä julkisuudessa on paljon hyviä esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä konkreettista haittaa siitä kielenkäytöstä on että lapsi on pakko piestä ruotuun?
Haluatko ostaa jotakin jos myyjä mättää perkelesaatananvittua koko ajan joka rakoon?
Miksi kaikkien tulisi haluta myyjiksi?
Pitää vissiin vääntää rautalangasta! Radiotoimittaja, urheilutoimittaja, pappi, poliisi, kätilö, it-nörtti, opettaja...jatka ihan mitä vaan!
Jää paljon ammatteja joissa ketään ei haittaa kiroilu. Ei useinkaan edes silloin jos teet töitä it alalla.
No ei kuule käy, annan heti potkut jos mun it-tyypit kiroilisivat asiakkaalla ollessaan, sais lähteä heti!
Oppilas ei ole lainkaan uhmakas, eikä touretteen liittyviä muita oireita ole lainkaan. Kotona puhutaan samalla tavalla kiroillen. Kirosanoja on kaikissa lauseissa, tunteet (niin negatiiviset kuin positiivisetkin) tuplaavat kirosanojen määrän.
Sanon silti Tourette. Jos se olis tapa siihen tepsisi positiivinen kannustin eli palkinto tai negatiiviset seuraukset eli rangaistukset. Tourette on pakonomaista, eikä käyttäytymistä muovaamalla poistettavissa. Se on myös niin monimuotoinen, että "maneerit" saattavat jäädä tunnistamatta. Tic:it saattaa olla kokonaisia aiheeseen liittyviä lauseita, jolloin vahingossa keskustelet tic:n kanssa, etkä ihmisen. Et vain itse havaitse sitä. Lääkityskokeilun aikana saatat kuitenkin nähdä suuren muutoksen käytöksessä, silloin näet sen todellisin ihmisen siellä touretten takana.