Seksuaalisesti tukahdutetut, kysymys teille

Vierailija kirjoitti:

Miten perheesi tietäisi seksuaalisuudestasi? Vai puhutko puolisostasi?

Minulla on vahva näkymätön side vanhempiini. Luulen, että he tavallaan aavistavat asioita. 

Jo lapsuudessa tämä alkoi. Mitään seksuaalisia tuntemuksia tai seksuaalisuutta ei saanut olla. Vanhemmat eivät olleet uskovaisia tai kuuluneet mihinkään liikkeeseen tai noh. äiti kuten itsekin muodon vuoksi ev.lut.kirkkoon, mutta ei se sinällään mitenkään elämässä näkynyt. Vanhemmat ja erityisesti isä  olivat vain vanhoina lapset saaneita ankaria vanhempia, jotka eivät oikein ymmärtäneet nykyaikaa. Isä uskoi täysin auktoriteetteihin perustuvaan kasvattamiseen. Sääntöjä oli paljon, paljon oli kiellettyä ja todellakin piti olla kunnollinen ja siveellinen. Seksuaalisuuteni ei koskaan tavallaan kai edes herännyt. Jos olisin tullut kaapista heterona olisi se ollut suuri järkytys. Onnekseni jossakin vaiheessa tajusin olevani aseksuaali. Tämä on sinällään hyvä asia, sillä elämä on ollut muutenkin sellaista selviytymistä ja todella paljon ikävää on tapahtunut niin ainakin parisuhdeongelmilta ja hämmentävältä seksuaalisuudelta ongelmineen on välttynyt. Se olisi oikeastaan todella helpottavaa ja maailma paljon parempi paikka, jos kenelläkään ei olisi seksuaalisia tuntemuksia tai tarvetta toteuttaa seksuaalisuuttaan tai tarvetta jollekin Hollywoodin romanttiselle rakkaudelle, jota ei oikeasti ole edes olemassa. Lisääntymisen kun voi hoitaa ihan mukimenetelmälläkin.

Ihan teini-ikäisestä se alkoi, systemaattinen torjunta. Toivon todella että olisin löytänyt jonkun jonka kanssa kokea jotain romanttista, välittävää, rakastavaa, ja myös seksuaalista. Sellaista ei koskaan tapahtunut. Kun viimein sain ensisuudelmani 34-vuotiaana, alkoi tapahtumaketju joka rikkoi minut täysin. Se toinen ihminen ei lopulta ollutkaan hellä ja kunnioittava vaan ilkeä ja minut jyräävä.

Nyt olen 40-vuotias ja pitäisi muka yrittää deittailla, kun vartalo jo keski-ikäistyy ja ainut kokemus on elämäni hirvein ajanjakso. Miehet odottavat että etenkin deittailun alku on himokasta ja jännittävää, naisen tulee tarjota flirttailevaa leikkiä ja tajunnanräjäyttävää seksiä joka asennossa pornon mukaan (tosin sekään ei takaa jatkoon pääsyä tästä koelaulusta). Minä siinä sitten tärisen jo ahdistuksesta kun pitäisi kädestä ottaa kiinni.

Ei siis tällaista soppaa voi mitenkään ratkoa. Yksin sitä ei voi tehdä, yksin kun olen täysin ok. Ja kukaan ei halua alkaa deittailla rikkinäistä jolle jo vieressä nukkuminen olisi itsensä ylittämistä. Täytyy vaan nujertaa se kaipaus ja olla ruokkimatta sitä. Parempi hyväksyä etten saa sitä puolta elämästä koskaan kokea.

Ai että seksittömyys parisuhteessa aiheuttaa, jotkut osaa sitten olla omaan napaan tuijottavia. 

Vierailija kirjoitti:

Edellisessä parisuhteessa mies oli haluton, luulen, että hän on aseksuaali. Seksi loppui käytännössä yhteenmuuton jälkeen, eli elin seksittömässä suhteessa 5 vuotta. Näin jälkeenpäin en tiedä, miksi suostuin tuohon, koska seksi ja seksuaalisuus on aina ollut minulle tärkeä osa elämää. Rakastin miestäni valtavasti ja pettäminen ei ollut vaihtoehto. Jossain vaiheessa se rakkaus vaan sitten loppui ja ero tuli. 

Kyllä tuo seksittömyys ja seksuaalisuuden tukehduttaminen vaikutti ihan kaikkeen, olin iloton, apea, masentunut, epävarma ja jatkuvasti kiukkuinen. Olin vihainen miehelle, kun hän vei tavallaan seksin nauttimisen ilon vuosiksi. Eron jälkeen olen kyllä ottanut kaiken irti sinkkuelämästä ja olen nykyään ihan eri ihminen niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. 

 

Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Elän itse nimittäin vastaavassa suhteessa tällä hetkellä ja tilanteeni vuoksi keskustelun avasin, saadakseni vertaistukea. Toki myös muut tilanteet kiinnostavat, koska arvelen tällä tukahduttamisella olevan myös terveydellisiä seurauksia.

Meillä myös mies lopetti sen vähäisenkin läheisyyden ja seksin yhteenmuuton jälkeen. Ironisinta tässä on se, että itse koin vihdoin löytäneeni oman seksuaalisuuteni: hänen kanssaan sain kokea sen, miltä rakastelu panemisen sijaan tuntuu.

Parin vuoden aikana olen kaiken aikaa ahdistuneempi miehen seurassa, sydän hakkaa, stressitasot on korkealla.

Olen saanut ihottumaa, nukun huonosti, paino nousee, vaikka ruoka ei edes maistu. Aiemmin pääosin terveellisesti syönyt nainen elää nyt suklaalla ja rasvaisella juustolla - ne on ainoat, mitkä maistuu yhtään millekään. Nautinto syömisestä, tai mistään muustakaan, puuttuu. Olen iloton.

Myös liikunta on vähentynyt kaiken aikaa. Olen vanhentunut lyhyessä ajassa useita vuosia. Ryhti on huono, itseluottamus heikko. Kuolen pystyyn.

Ero. Sepä se. Hautaan isoja haaveita sen mukana.

Pahoittelut vuodatuksesta.

Ap

Aseksuaalisuus tekee elämästä helppoa ja vapaata. Ei seksi ole mikään pakko.

Minut tukahdutettiin jo lapsena.

En ole koskaan seurustellut tai mennyt sänkyyn kenenkään kanssa.

Irinisinta kaikesta on se, että tämä on vanhemmilleni (ei ole miestä eikä lapsia) iso ongelma.

Joskus tekisi mieli räjähtää, että katsokaa peiliin - mutta mitäpä se auttaisi, luonnehäiriöisille.

Vierailija kirjoitti:

Jo lapsuudessa tämä alkoi. Mitään seksuaalisia tuntemuksia tai seksuaalisuutta ei saanut olla. Vanhemmat eivät olleet uskovaisia tai kuuluneet mihinkään liikkeeseen tai noh. äiti kuten itsekin muodon vuoksi ev.lut.kirkkoon, mutta ei se sinällään mitenkään elämässä näkynyt. Vanhemmat ja erityisesti isä  olivat vain vanhoina lapset saaneita ankaria vanhempia, jotka eivät oikein ymmärtäneet nykyaikaa. Isä uskoi täysin auktoriteetteihin perustuvaan kasvattamiseen. Sääntöjä oli paljon, paljon oli kiellettyä ja todellakin piti olla kunnollinen ja siveellinen. Seksuaalisuuteni ei koskaan tavallaan kai edes herännyt. Jos olisin tullut kaapista heterona olisi se ollut suuri järkytys. Onnekseni jossakin vaiheessa tajusin olevani aseksuaali. Tämä on sinällään hyvä asia, sillä elämä on ollut muutenkin sellaista selviytymistä ja todella paljon ikävää on tapahtunut niin ainakin parisuhdeongelmilta ja hämmentävältä seksuaalisuudelta ongelmineen o

Samoja tuntemuksia, tosin vanhempani olivat nimenomaan uskonnollisia. Hirveintä mitä saattoi kuvitella oli seksuaalinen kiinnostus poikiin, tai etenkin seksuaalinen kiinnostuksen herättäminen pojissa. Aina vahdittiin ettei nyt vaan ole mitään ihastuksia. Piilotin jokaisen pienenkin tuntemuksen täysin. Lopulta en koskaan päässyt tästä eteenpäin enkä koskaan aloittanut seurustelua. Kolmenkympin jälkeen vanhemmat alkoivat ihmetellä että miksi en seurustele, totesin vain että sehän on syntiä, eikö?? En siis ole ihan varma olenko aseksuaali vai vaan nuoruudessa tuhottu, mutta mitään en halua enkä kaipaa. Parempi pysyä vaan kaukana kaikesta tuollaisesta eikä ainakaan hankkia lapsia lisää tänne syntiä tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Minut tukahdutettiin jo lapsena.

En ole koskaan seurustellut tai mennyt sänkyyn kenenkään kanssa.

Irinisinta kaikesta on se, että tämä on vanhemmilleni (ei ole miestä eikä lapsia) iso ongelma.

Joskus tekisi mieli räjähtää, että katsokaa peiliin - mutta mitäpä se auttaisi, luonnehäiriöisille.

Kirjoitin juuri toiseen viestiin vastauksen, tämä on täsmälleen minun tarinani. Lapsesta asti kytättiin ettei vaan ole mitään kenenkään kanssa, ja nyt ihmetellään kun ei ole miestä eikä lapsia. Niin että onko se syntiä vai eikö ole?? Olen vain onnellinen että ainakin katkaisen tämän kierteen tähän enkä siirrä sitä seuraavalle.

Outoa ja kamalaa, kuinka paljon ikivanhat mallit vieläkin vaikuttavat ihmisissä.

Ap, jos keskustelu miehen kanssa, terapia tms. ulkopuolinen apu ei auta ja et halua katkeroitua loppuiäksesi, mieti oletko valmis uhraamaan oman hyvinvointisi. Ainut ratkaisu tuohon tilanteeseen voi olla ero. Mietin itsekin eroa ainakin pari vuotta ja sitten se ratkaisu oli vaan tehtävä, koska en halunnut alle neljäkymppisenä tulla katkeraksi vanhaksi akaksi ja kuten itsekin sanoit, kuolla pystyyn. Samalla hautasin unelman perheestä, kivasta omakotitalosta ja paremmasta elintasosta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ero oli todellakin kaiken sen arvoista ja olisi pitänyt tajuta tehdä jo aiemmin. 

Sain kuitenkin ainakin elämänhaluni takaisin ja vaikka nyt sinkkunakin kärsin ajoittain läheisyyden puutteesta, se ei tunnu niin pahalta kuin parisuhteessa. Parisuhteen aikana lihoin itsekin melkein 30 kiloa, nyt sinkkuna olen panostanut omaan hyvinvointiini, treenannut paljon ja samalla olen muuttunut ihan eri näköiseksi ja - oloiseksi. Viimeksi eilen näin pitkästä aikaa erästä entistä työkaveria, joka meinasi kävellä ohi, kun ei ollut tunnistaa ja sanoi, että näytän todella sädehtivältä.

-Se 5 vuotta seksittömässä suhteessa ollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa oudolta, mutta joskus olen miettinyt, että jos menettäisin kaiken, silloin olisin täysin vapaa toteuttamaan seksuaalisuuttani. 

Ei mitään asetelmia menneisyydestä. 

Nyt olen vastuussa, velkaa, kunnioitusta. Tämän kohtaan päivittäin. 

Kenelle olet vastuussa? Kenelle velkaa?

Minulla ei ole kokonaan tunnetta, että olisin rakentanut elämäni yksin. Kuulostaa hullulta, mutta koen olevani velkaa perheelleni siitä, että omaan moraalin. Muuten kaikki, mitä perheeni on tehnyt hyväkseni, menisi hukkaan. Koen, että minulla on perheeseeni näkymätön side. 

Pitää olla kiitollinen, että on saanut perheeltään niin paljon. 

Kai tuo liittyy kunniakäsitykseen jollakin tapaa. Toivon, että es

Tuo ei ole normaalia ja voisit ehkä terapialla tai asennemuutoksella päästä asiasta yli. Kauhistuisit varmaan, jos tietäisit, miten inhimillisiä ihmisiä isovanhempasi ovat olleet ja mitä virheitä ja epämoraalisia asioita he ovat itse tehneet. 

Nosto

Pahinta on se, että nuo vanhemmat jotka tuhoavat lapsensa eivät sitä ikinä myönnä:( Eihän lapselle kuulu seksuaalisuus (vaikka lapsetkin ovat seksuaalisia olentoja) eivätkä nuo vanhemmat ole mitään tuhonneet. Eivät omasta mielestään.

T: Käyn terapiassa edelleen..

Vierailija kirjoitti:

Ihan teini-ikäisestä se alkoi, systemaattinen torjunta. Toivon todella että olisin löytänyt jonkun jonka kanssa kokea jotain romanttista, välittävää, rakastavaa, ja myös seksuaalista. Sellaista ei koskaan tapahtunut. Kun viimein sain ensisuudelmani 34-vuotiaana, alkoi tapahtumaketju joka rikkoi minut täysin. Se toinen ihminen ei lopulta ollutkaan hellä ja kunnioittava vaan ilkeä ja minut jyräävä.

Nyt olen 40-vuotias ja pitäisi muka yrittää deittailla, kun vartalo jo keski-ikäistyy ja ainut kokemus on elämäni hirvein ajanjakso. Miehet odottavat että etenkin deittailun alku on himokasta ja jännittävää, naisen tulee tarjota flirttailevaa leikkiä ja tajunnanräjäyttävää seksiä joka asennossa pornon mukaan (tosin sekään ei takaa jatkoon pääsyä tästä koelaulusta). Minä siinä sitten tärisen jo ahdistuksesta kun pitäisi kädestä ottaa kiinni.

Ei siis tällaista soppaa voi mitenkään ratkoa. Yksin sitä ei voi tehdä, yksin ku

Kuulostat aika lailla minulta, itse vaan mies ja ikää 30v.

Haluamatta nyt kuulostaa miltään saalistajalta, niin itse toivoisin, että löytäisin kaltaisesi naisen. Oltaisiin sitten ahdistuneita yhdessä ja kun kummallakaan ei ole mitään todistettavaa niin ei tarvitse esittääkään. Edettäisiin juuri niin hitaasti kuin on tarve.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta on se, että nuo vanhemmat jotka tuhoavat lapsensa eivät sitä ikinä myönnä:( Eihän lapselle kuulu seksuaalisuus (vaikka lapsetkin ovat seksuaalisia olentoja) eivätkä nuo vanhemmat ole mitään tuhonneet. Eivät omasta mielestään.

T: Käyn terapiassa edelleen..

 

Juuri tämän(kin) asian vuoksi itsenäistymisvaihe erilaisine kokemuksineen ja kokeiluineen on nuoruudessa tärkeää.

Puolison mielenterveyden ongelmat ja viimeistään nyt lähestyvät vaihdevuodet ovat vieneet minut tuohon "tukahdutettujen" joukkoon.

Sellainen yleinen alakulo on usein päällä ja itsesyytökset siitä, olisiko voinut vuosien aikana toimia toisin.

En ole oikein lähtenyt mitään aktiviisia ongelman ratkaisukeinoja lähtenyt hakemaan, antanut toiselle niin paljon tilaa kuin mahdollista, siinä toivossa, että asia jotenkin itsestään paranisi. Siinä suhteessa olen kyllä itsekin syyllinen ja pelkuri, etten uskalla ottaa asiaa sillä tavalla esille. Luulen, että vaimolla ei lopulta olisi mitään avointa suhdettakaan vastaan, mutta se ei taas olisi minun mielestäni mikään ratkaisu :-(

Vierailija kirjoitti:

Ai että seksittömyys parisuhteessa aiheuttaa, jotkut osaa sitten olla omaan napaan tuijottavia. 

Kyllä se voi olla musertavaa. Itsetunto kärsii kun toinen ei halua. Itse ratkaisin asian pornoa katselemalla ja tyydyttämällä itse itseni, mutta olen saanut koota itseni siitä tunteesta, etten ole haluttava ja olen jopa ällöttävä. T. Nainen

Vierailija kirjoitti:

Ai että seksittömyys parisuhteessa aiheuttaa, jotkut osaa sitten olla omaan napaan tuijottavia. 

Nyt en ymmärrä miten tuo on omaan napaan tuijottamista? Jos oltaisiin kysytty, mitä ongelmia yhteisen ajan vähyys aiheuttaa parisuhteessa tai taloudellisen toimeentulon ongelmat? Olisiko se myös ollut "omaan napaan tuijottamista"?

Erosin miehen seksihaluttomuuden ja tunneköyhyyden vuoksi ja olen onnellisempi kuin aikoihin. 

En enää edes ymmärrä miksi tyydyin moiseen ja masturboin suhteessa kuten sinkkuna, päivittäin. Mitä tekee kumppanilla joka ei kosketa eikä halua. Pelkkä kämppäkaveri. Kaikki tunteet pikkuhiljaa kuolivat. Mies ei muutoinkaan ollut kovin syvällinen ja keskusteluyhteys huononi ajan kuluessa. Kai hän jaksoi alkuun petrata ja "yrittää olla minulle mieleiseni mies" (nämä hänen omia sanojaan).