Autoin lasta liikaa lukioaikana. Nyt se on yliopistossa ja odottaa vieläkin apua

Jos on alle 21 on oikeutettu taloudelliseen tukeen. Jos asuu kotona, tuet riittävästi.

Rajat on mahdollista asettaa tässäkin vaiheessa.

Koulun ilmoitustaululta löytyy varmaan preppaajien nimiä ja koulukaverit tukee. Yliopistoissa opiskelevat järjestävät ennen opintopiirejä, miksei nykyäänkin. 

Ei, et kasvattanut, mutta ummistit silmäsi lapsesi erityistarpeille, ettekä hakeneet nuorelle apua vaikeuksiin. Opiskelutaitoja on hyvä harjoitella jo alakouluiästä alkaen, ja opettajana luokalleni olenkin opettanut oppimaan oppimisen taitoja jo pitkään. 

Tietyt neurologiset erityispiirteet kuitenkin tekevät opiskelutaitojen haltuunotosta hankalampaa, toisinaan jopa mahdotonta. 

Kelalla on kuitenkin esimerkiksi nuottivalmennus, joka pyrkii vastaamaan esimerkiksi nuoren toiminnanohjauksen haasteisiin nimenomaan koulutuksen ja ammatillisen pätevöitymisen näkökulmasta. Tsemppiä!

Eläkkeellä oleva äitini auttaa minua väitöskirjan vaikeissa analyyseissa, kun on itse samalla alalla. Olen hänelle tästä erittäin kiitollinen. Tietysti jokailtainen/-viikkoinen apu olisi jo vähän liikaa vaadittu, mutta kyllä minusta jonkin verran saa auttaa ja autan itsekin omia lapsiani, vanhin on nyt lukiossa. 

Vierailija kirjoitti:

Tajuan kyllä, mistä tässä puhutaan ja näen, miten asian voi kokea ongelmaksi.

Joskus vain tuntuu, että ollaan kyllä tultu todella kauas ihmiskunnan luonnollisesta elämäntavasta. Olisi jotenkin vaikea kuvitella, että yhdessä asuva sukulaisista koostuva kyläyhteistö ajattelisi niin, että omia jälkeläisiä ei ihan loppuun asti autettaisi selviytymään niistä haasteista, mitä elämä kulloinkin heittää eteen. Eiköhän silloin ollut tärkeintä, että yhteisöllä meni hyvin. Tuskin oli noloa, jos lapsi tarvitsikin isänsä apua siihen että saatiin uuden mökin ylimmät hirsikerrokset paikalleen.

Tässä maailmassa sitten taas ei tunnu edes riittävän se, että menestyy, vaan pitäisi myös menestyä ilman apua. Samaan aikaan kun osalla ympärillä on käytössä valtavat taloudelliset resurssit ja taustajoukot.

Yliopisto-opintojen alkupää on oikeasti haastavaa aikaa nuorille. Siinä alussa tulee raskaita ja työläitä kursseja, ei

Mun lapsi aloitti tänä syksynä yliopisto-opinnot ja ihan itse kaveteineen keksi perustaa tsemppiryhmän. Varaavat jonkun ryhmätyöhuoneen ja kirjoittavat siellä kukin esseetään ja voivat samalla jutella aiheesta. Lukiossa olen vielä esum kysellyt sanoja kielten kokeisiin, mutten sen kummemmin auttanut.

Kaikki ei löydä kavereita, joiden kanssa tsemppiryhmiä perustaisi. Vaikka esim. Killat ja ainejärjestöt järjestää läksykerhoja kaikki eivät osallistu siltikään.

Riippuu aika paljon alastakin, miten yksinäistä se opiskelu on. Nykyisin ehkä ei muutenkaan niin innokkaasti ystävystyä opiskelukavereiden kanssa vaan  tehdään etäopintoja ja hengataan niiden omien entisten kavereiden kanssa,joita on valmiiksi.

Ellei jotain kevyttä humanistista harrastealaa opiskele, niin yliopisto on ihan eri asia kuin lukio eikä pärjäämättömyys tarkoita että se johtuisi sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuan kyllä, mistä tässä puhutaan ja näen, miten asian voi kokea ongelmaksi.

Joskus vain tuntuu, että ollaan kyllä tultu todella kauas ihmiskunnan luonnollisesta elämäntavasta. Olisi jotenkin vaikea kuvitella, että yhdessä asuva sukulaisista koostuva kyläyhteistö ajattelisi niin, että omia jälkeläisiä ei ihan loppuun asti autettaisi selviytymään niistä haasteista, mitä elämä kulloinkin heittää eteen. Eiköhän silloin ollut tärkeintä, että yhteisöllä meni hyvin. Tuskin oli noloa, jos lapsi tarvitsikin isänsä apua siihen että saatiin uuden mökin ylimmät hirsikerrokset paikalleen.

Tässä maailmassa sitten taas ei tunnu edes riittävän se, että menestyy, vaan pitäisi myös menestyä ilman apua. Samaan aikaan kun osalla ympärillä on käytössä valtavat taloudelliset resurssit ja taustajoukot.

Yliopisto-opintojen alkupää on oikeasti haastavaa aikaa nuorille. Siin

Tuo oli raivostuttavaa omassa teinissä. Se vain luki luki luki koko ajan jotain koulujuttuja, menee elämä ihan ohi. Vähempikin rittäis, ainakin meillä riitti amiksessa. Onneksi priorisoi ajankäyttönsä paremmin yliopistossa ja jäi opinnot kesken.

Vierailija kirjoitti:

Ellei jotain kevyttä humanistista harrastealaa opiskele, niin yliopisto on ihan eri asia kuin lukio eikä pärjäämättömyys tarkoita että se johtuisi sinusta.

Jep. Insinöörimatikan ykköskurssilla pitkän matematiikan ällästä on hyötyä ehkä ensimmäisen luennon ajan. Kemiassa ekan kurssin saa tenttiä lukion kemian pohjalta suoraan. Sen jälkeen ollaankin syvemmällä. Ehkä joku mekaniikka on simppeliä 

Lähdin opiskelamaan toiselle paikkakunnalle 1991. Ei ollut kännyköitä, puhelinkopista piti soittaa, jos oli kotiin asiaa. Olin hoitanut jo lukion täysin itsenäisesti. Kumpikaan vanhempani ei ole käynyt lukiota. Hyvin selvisin. Yliopistolla oli tutor ryhmä. Siinä oppi, että kaikesta uudesta kyllä selviää ja ohjeet löytyy kun kysyy kelasta tai yliopistolta. Silloin ei ollut edes sähköpostia eikä nettiä! Kotiin menin eka kerran jouluna, 5 tunnin bussimatka. Harvoin kävin.

Vierailija kirjoitti:

Olin pöyristynyt, kun kuulin miten paljon eräät huoltajat tsemppasivat ja tekivät yhdessä vapa-ajalla töitä lapsensa työhön liittyen. Jo siis kouluttautunut ja työelämässä. WTF?

Ei ihme, että ovat turhasta itkeviä nämä nykyiset työelämässä uupujat!

Vastavuoroista. Joissain perheissä lapset kuuntelevat vanhempiensa työjuttuja ja -huolia koululaisesta asti.

Ehkä se lapsesi haluaa viettää aikaa kanssasi ja nämä yhteiset opiskelusessiot ovat olleet mukavia ja hyödyllisiä tapaamisia? Voit aina rajata aikaa, jonka käytät lapsesi opiskeluun, jos alat väsyä siihen. 

Kyllä, kuten kirjoittaja alussa toteaa, voi kasvattaa avuttoman nuoren ja avuttoman tulevan aikuisen. 

Opiskelussakin se juttu on se itse tekeminen ja sitten kääntyminen opiskelukavereiden ja oppilaitoksen puoleen, jos ongelmia ilmenee tai ei vain hoksaa jotain juttua.

Mitä enemmän autetaan, sitä vähemmän tehdään itse. Joillakin on vain niin suuri tarve saada erinomaisia numeroita ja todistuksia, että kaikki menee sen edelle, vaikka lapsesta tulisi epäitsenäinen eikä hän oppisi tekemään työtä. Näitä "autettuja" on vaikka kuinka paljon eri työ- ja koulutusasteilla, se näkyy ajattelun hataruudessa ja osaamattomuudessa, kun ei ole pohdittu ja otettu itse selvää. Suora liito parempiin hommiin ja varma paikka yliopistoon, vaikka ehkä ei ansaitusti?

Kyllä se karhunpalvelus on, ennenkaikkea tältä "lapselta" jää puuttumaan itsenäisen ajattelun ja itsenäisen selvän ottamisen tavat ja varmuus siitä, että kaikki selviää, vaikka äiti tai isä ei ole kädestä pitämässä. Tästähän tässä on kysymys, kasvatus vaikuttaa myös itsetuntoon. 

Tietysti oppimisvaikeudet, lukihäiriöt ja muut pitää hoitaa, mutta senjälkeen on opiskelijan oman työn vuoro.