Mikä on teidän jouluruokabudjettinne
Eli paljonko meinaatte käyttää rahaa ruokaan jouluna?
Kerro vielä perhekoko.
Kommentit (80)
9 syöjää paikalla. Jouluruoat tai ainakin ainekset ruokiin on jo hyvin pitkälti hankittu pikkuhiljaa pitkin loppuvuotta. Loput katetaan plussapisteillä. Ihan joulun alla pitää ostaa vain tuotetavara eli leipää, rehuja, kalat, puuromaito, kerma. Juustoja saadaan kuitenkin lahjaksi, niin niitä ei osteta. Kinkku saatiin tänä vuonna miehen työpaikalta.
No en ole budjettia miettinyt. Lapset haluaa aina lihapullia, se on meidän jouluperinne. Teen lihapullat, ruskean kastikkeen, perunaa, kinkku, salaatteja, rosollia, savustettua siikaa tai jotain muuta kalaa ja porkkanalaatikon. Eli ei mitään ihmeellistä.
Äitimuorin haen mukaan ja käydään haudan kanssa sanomassa isälle hyvät joulut.
-Mies
Jouluruoka muodostuu sellaiseksi mitä ennen joulua tarjouksessa tai muutoin edullista. Laatikot punalaputettuina samoin valtaosa muustakin tarjonnasta. Viime vuonna esimerkiiksi söimme joulukinkkua vasta joulunpyhien jälkeen kun tapaninpäivänä oli reippaassa tarjouksessa. Samoin kuin lähes kaikkia muitakin jouluruokia. Jouluaattona oli perunamuusi ja lihapullat koska jauhelihaa sai edellisenä iltana -60% tarjouksessa.
Muutaman kympin, mies saa kinkun töistä ja laatikot ym, eivät paljon maksa. Kaksi aikuista.
Olen liian monta joulua lämmittänyt jämiä ja kaivanut muovilla suojattuja juttuja pöytään. En mä enää jaksa. Tulee hyvää ruokaa sen mukaan kun lasken perheeni syövän.
Sama budjetti kuin muinakin päivinä eli vaatimaton. Jouluruokia ostan joulun jälkeen jos saa halvalla.
Halvempaa kuin normi vkl, eli ei budjettia. Sen verran laitan kuin me, 2+1, syömme. Tapanina todennäköisesti tullaan mökiltä kotiin, enkä välitä kuljetella niitä edes takas, joten joulupäivänä ne on syöty.
Aamupalalla puuro, halvempaa kuin normi vkl aamupala paahtoleipineen. Lauantaina kala ja sunnuntaina paisti.. jouluna niiden tilalla pieni graavikala ja possunfile, juureksia rosolliin ja laatikoihin ja vähän muuta. Normiaamun leikkeleistä tulee pororullat. Jotain herkkua on normistikin, nyt sitten leivotaan hedelmäkakku tai tortut, harvoin molempia. Iltapalajogurtin tilalla luumurahkaa ja jogurtin päälliset (mantelit) menee glögiin. Alkoholijuomia ja vissyä on kaapissa aina, samoin glögitiivistettä juodaan lämpimänä juomana pitkin talvea. Servettejä on arjen piristyksenäkin, joulukuussa jouluiset. Kankaiset olen ajatellut ostaa.
Määrällisesti ei paljoa enempää syödä kuin normaalisti, joten ei tule sen kalliimmaksi. Suklaat saa jokainen paketista, joten eivät ole ruokabudjetissa. Kynttilätkin tuntuu kestävän useamman joulun.
Vanhat laatikot yhä uudelleen uuniin. Kyllä on todellista herkkua.
nolla euroa.
Menen vanhempieni luo pariksi päiväksi. Joskus olen viennyt jotain, mutta nyrpistävät nenäänsä minun tekemisille. En osta myöskään lahjoja. PAri päivää siis menee nollabudjetilla ruoan suhteen.
Kympin päivä. Vuodenajalla ei ole merkitystä. Yksin elän.
Saman verran kuin muinakin ajankohtina. Eli n. 25 euroa/vk. Yksin asun.
Neljälle hengelle.
Perinteiset jouluruuat itse tehtynä. Ei paljoa maksa. Epäilen että jää alle 100 euron ja ruokaa on sitten n. viikoksi.
Noin 200. Syödään siskolla, mutta teen sinne silakoita, sienisalaattia, lihapyöryköitä ja kakun. Kotiin ostan myös jouluruokia, arvelen, että 200 riittää, toivottavasti. Meitä on kolme, minä ja teinit, mutta ajattelin miesystävän kutsua joku päivä syömään ja ehkä leivon hänellekin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vanhat laatikot yhä uudelleen uuniin. Kyllä on todellista herkkua.
Paranevat vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vanhat laatikot yhä uudelleen uuniin. Kyllä on todellista herkkua.
Kuinka vanhat? Punalaputetut päiväysvanhat jotka olivat pakkasessa raikastumassa?
Ei jouluruoka ole muuta ruokaa kalliimpaa. Sitä vaan tehdään kerralla paljon ja ihmiset syö, mitä jaksaa.
Vaikea tarkalleen sanoa. Ostan perunat, lantut, punajuuret jne. Teen itse laatikot ja rosollin. Kinkkua ostan viipaleina pari pakettia. Suutarinlohta ehkä. Lisäksi perustarvikkeita mitä muutenkin ostan. Hedelmiä. Salaattiaineet. Suklaata. Jouluruoka tulee halvemmaksi kuin muu ruoka. Ainut joka maksaa enemmän on pari pkt kinkkuviipaleita. Joulutorttuja leivon. Asun yksin. Olen 60 v nainen. Jouluruoka- aineksiin menee ehkä n. 50-70e.
En ole edes miettinyt budjettia, teen ruuat itse ja olen ostanut juurekset kun olivat tarjouksessa. Joka joulu pärjäämme ihan tavallisella määrällä ruokaa eikä kaikkea tarvitse olla. Ruokabudjetti ei ole jouluna yhtään sen isompi kuin arkenakaan.
2 hengen talous.
Minulla ei ole mitään ylärajaa. Rahaa menee jouluruokiin se, mikä menee. Olen työssä käyvä ihminen, velaton omakotitalo, lapset elää jo omillaan.
Ei syödä joulurokia mutta ei kyllä lasketa joululoman ruokien kustannuksiakaan, molemmat ostaa mitä haluaa. Kaksi aikuista. Toinen sairaseläkeellä, toinen työssä.