Kertokaapa naiset: miksi niin moni nainen haluaa erota 40-50 -vuotiaana?
Tuttavapiirissäni tämä alkaa olla jo surkuhupaisia piirteitä saanut epidemia. Lähes kaikki naiset ovat yhtä äkkiä todenneet, että parisuhde ei olekaan hyvä eikä koskaan ole ollutkaan.
Enkä nyt siis sano etteikö erota saisi, mikäli suhde on huono, mutta monessa tietämässäni tapauksessa suhteet on ainakin ulkopuolisen silmin vaikuttaneet vähintäänkin hyviltä. Jos ihan rehellinen olen niin tämä on saanut ajattelemaan onko kyse vain vaihdevuosien mukanaan tuomasta hormonaalisesta myrskystä, jonka seurauksena naiset eivät osaa erottaa omia ja parisuhteen ongelmia toisistaan. Olenko oikeassa?
Kommentit (1045)
....vaihdevuosien mukanaan tuomasta hormonaalisesta myrskystä, jonka seurauksena naiset eivät osaa erottaa omia ja parisuhteen ongelmia toisistaan. Olenko oikeassa?
Tämä:
Ap on tyhmä, joka syyttämässä heti naisia ja naisten vika.Todella törkeä ja halveksiva aloitus naisia kohtaan.
Ap, jättikö jo vaimo sut? Miettiikö jo avioeroa, kun näin ilkeän aloituksen kyhäsit?
Olen itse tuossa ikähaarukassa ja pohtinut eroa noin vuoden. Syitä on paljon ja ne kaikki lueteltu tässä ketjussa. Haluan alkaa elää omaa omannäköistä vapaata elämää. Jos jään, työ ikuisena piikana ja talonmiehenä jatkuu kunnes on oikeasti myöhäistä enää suunnitella muuta. En kaipaa vakituista kumppania viereen, samasta syystä kuin en kaipaa enää omistusasuntoa. Sutinaa ilman sitoutumista jos siltä tuntuu ja vuokra-asumista joka mahdollistaa nopeat liikkeet. Ei kompromisseja ja neuvottelua, ei tilivelvollisuutta kenellekään. Suhteeni kulissit tällä hetkellä kunnossa ja elämä ulkopuolisen silmin hyvää mutta sisältä olen tyhjä ja kaipaan muutosta
Se alkaa jo päiväkodissa:
"Pojat, menkää te pukemaan ulkovaatteet ja sitten voitte mennä pihalle leikkimään. Tytöt siivotkaa lelut laatikoihin ja pyyhkikää pöydät, sitten mennään ulos"
No eikö se ole sanomattakin selvää. Ero johtuu aina siitä että ollaan tyytymättömiä suhteeseen, halutaan jotain muuta.
Ja ymmärtäähän sen että jos on oltu 25v yhdessä niin siinä alkaa tulla jo mitta täyteen eteenkin kun ei tarvitse olla enää lasten takia suhteessa.
Ja miettikääpä kuinka moni alun perinkin meni naimisiin ja hankki perheen jonkun muun kanssa kuin kenet olisi oikeasti halunnut. Joutui vain tyytymään johonkin jota ei oikeasti edes olisi halunnut.
Raadollista mutta totta.
Itse ainakin koen, että en ole saanut oikein toteuttaa itseäni ja unelmiani lapsiperhevuosina. Uskoisin, että moni ajattelee, että kun lapset ovat muuttaneet kotoa niin on vihdoin äidin vuoro tehdä mitä haluaa, ja mies voi sopia kuvioon tai sitten ei - jos ei esim. tue naisen unelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä iässä tajuaa, että sinut on manipuloitu myymään elämäsi jonkun palkattoman työeleirin vuoksi josta ei loppujenlopuksi ole sinulle mitään iloa eikä hyötyä.
No tässä lukee syy miksi +40 nainen kannattaa laittaa pihalle ja vaihtaa parempaan. Lisäksi se avo/aviopuoliso kannattaa ottaa sellaisesta maasta missä on vielä arvot kohdallaan. Suosittelen ihan vilpittömästi, tällä kokemuksella.
Palkaton työleiri. Meinaatko että miehet ei tuo rahaa talouteen eikä tee mitään?
Meillä miehen palkka yhtä pieni kuin omani. Mutta minä olen ainoa joka yhteisessä omakotitalossa tekee kotityöt. Miehen mielestä esimerkiksi ruohoa ei tarvitse leikata eikä sisällä siivota niin ei sitä tee. Jonkun pitää. Sylettää äijät jotka tuo "parempien arvojen maasta" itselleen piian kun eivät itse viitsi tehdä mitään
Tämäkin viestiketju vahvistaa naisten itse kirjoittamana sen faktan että pysykää ihan oikeasti miehet kaukana +40 vuotiaista ja toiselle kierrokselle lähteistä naisista. Tuolta ylempää voitte lukea ihan suoraan että mitä te silloin saatte elämäänne. Pelkkiä harmeja, ja hyvin usein sen uusioperhe katastrofin jossa olette lähinnä se hyväksikäytettävä juoksupoika.
Nim. Kerran sitä helvettiä koittanut, enkä suosittele kenellekään.
Ihanaa läheisyyttä saa kissalta, kampaajalta ja hierojalta enemmän kuin joltain taitamattomalta, ilkeältä miehenturjakkeelta.
Turjake ostakoon itselleen halvan kotiorjan jostain kehitysmaasta.
En halua enää seksiä, en yhtään kenenkään kanssa.
Haluan että kroppani on vain omani, eikä kenenkään muun käytettävissä.
N45
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin viestiketju vahvistaa naisten itse kirjoittamana sen faktan että pysykää ihan oikeasti miehet kaukana +40 vuotiaista ja toiselle kierrokselle lähteistä naisista. Tuolta ylempää voitte lukea ihan suoraan että mitä te silloin saatte elämäänne. Pelkkiä harmeja, ja hyvin usein sen uusioperhe katastrofin jossa olette lähinnä se hyväksikäytettävä juoksupoika.
Nim. Kerran sitä helvettiä koittanut, enkä suosittele kenellekään.
Niin, se on ihan kauheata, että naiset haluavat rakkautta ja intohimoa, seksistä puhumattakaan!
Jätä toki homma niille miehille, joita ei "vaatimukset" pelota...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman olen huomannut oman tuttavapiirini naisissa. Ja kuinka ollakaan sittenpä on käynytkin niin ettei sitä uutta miestä enää löydykään, vaikka kymmenien kanssa yritetään. Tätä on todella surullista seurata vierestä. Viisautta olisi osata arvostaa omaa suhdetta.
Niinpä. 40-50v nainen on roskaa parisuhdemarkkinoilla. Varsinkin jos sillä on lapsia. Laadukkaat miehet katsovat vain nuorempia. Kehitysmaasta taas surkeakin mies saa 20-25v naisen itselleen, joten heitäkään eivät tuon ikäiset naiset kiinnosta muuten kun tilapäiseksi seksiseuraksi.
40-50v naiset taas kuvittelevat että niitä jännittäviä ja komeita miehiä tulee olemaan jonoksi asti kun eroavat. Aivan kuten heillä oli silloin parikymppisenä. Ihan niinkuin se oma naama ei olisi muuttunut 20 vuodessa.
Ei ole laadukas mies tuollainen. Ja miten se mies ei tajua että se oma naamakin on muuttunut 20 vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin viestiketju vahvistaa naisten itse kirjoittamana sen faktan että pysykää ihan oikeasti miehet kaukana +40 vuotiaista ja toiselle kierrokselle lähteistä naisista. Tuolta ylempää voitte lukea ihan suoraan että mitä te silloin saatte elämäänne. Pelkkiä harmeja, ja hyvin usein sen uusioperhe katastrofin jossa olette lähinnä se hyväksikäytettävä juoksupoika.
Nim. Kerran sitä helvettiä koittanut, enkä suosittele kenellekään.
Mies suostuu juoksupojan asemaan vain siksi että saisi naisen? Miksi naisen pitäisi suostua parisuhteeseen tai jatkamaan sitä vin siksi että mies saisi naisen?
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin viestiketju vahvistaa naisten itse kirjoittamana sen faktan että pysykää ihan oikeasti miehet kaukana +40 vuotiaista ja toiselle kierrokselle lähteistä naisista. Tuolta ylempää voitte lukea ihan suoraan että mitä te silloin saatte elämäänne. Pelkkiä harmeja, ja hyvin usein sen uusioperhe katastrofin jossa olette lähinnä se hyväksikäytettävä juoksupoika.
Nim. Kerran sitä helvettiä koittanut, enkä suosittele kenellekään.
Suurin osahan ei halua miestä enää ollenkaan, joten osittain olet oikeassa neuvoinesi: pysykää kaukana 😅
Jokainen tietysti saa tehdä ihan kuten itse haluaa, mutta itse en kyllä yhtään ymmärrä naisten halua erota suhteista, jotka on "ihan hyviä". Itsellänikään ei ole täydellinen suhde, mutta arvostan kyllä esim. turvallisuutta (myös taloudellista) niin paljon etten yksin todellakaan halua olla. Ihan hirveä visio olisi vaikkapa se, että vakavan sairauden joutuisi kohtaamaan ilman puolison tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä iässä tajuaa, että sinut on manipuloitu myymään elämäsi jonkun palkattoman työeleirin vuoksi josta ei loppujenlopuksi ole sinulle mitään iloa eikä hyötyä.
No tässä lukee syy miksi +40 nainen kannattaa laittaa pihalle ja vaihtaa parempaan. Lisäksi se avo/aviopuoliso kannattaa ottaa sellaisesta maasta missä on vielä arvot kohdallaan. Suosittelen ihan vilpittömästi, tällä kokemuksella.
Palkaton työleiri. Meinaatko että miehet ei tuo rahaa talouteen eikä tee mitään?
Meillä miehen palkka yhtä pieni kuin omani. Mutta minä olen ainoa joka yhteisessä omakotitalossa tekee kotityöt. Miehen mielestä esimerkiksi ruohoa ei tarvitse leikata eikä sisällä siivota niin ei sitä tee. Jonkun pitää. Sylettää äijät jotka tuo "parempien arvojen maasta" itselleen piian kun eivät
Kun katselee kuvia tai videoita niistä äijistä, jotka hakevat itselleen puolison esim. kaukoidästä, niin mitenhän sen kauniisti sanoisi. Vaikka että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siihen on oikeasti syynsä miksi hakevat puolison kaukaa ja se syy on se, että täältä ei puolisoa löydy. Joten antaa heidän hakea. En usko, että haluaisit niitä hurmaavia ukkoja itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin koen, että en ole saanut oikein toteuttaa itseäni ja unelmiani lapsiperhevuosina. Uskoisin, että moni ajattelee, että kun lapset ovat muuttaneet kotoa niin on vihdoin äidin vuoro tehdä mitä haluaa, ja mies voi sopia kuvioon tai sitten ei - jos ei esim. tue naisen unelmia.
Näinhän se menee. Kun lapset ovat pieniä, äiti sysää omat toiveensa ja tarpeensa sivuun, ja niinhän se pitääkin, jos homman aikoo kunnolla hoitaa.
Lasten aikuistuttua onkin aika kaivaa ne omat unelmat esille ja lähteä seikkailuun! Valitettavasti monella se aviomies ei halua enää muuta kuin jurottaa kotona pyörimässä loputtomiin samaa kuviota. Milläs siihen mieheen saisi eloa?
Tokihan joillakin tässä vaiheessa mies lähtee kävelemään ja yleensä samoista syistä kuin naisetkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekee (avio)miehellä 40-50-vuotiaana?
Vaikka mitä. On ystävyys, puoliso ja seksiä. Näin on meillä.
53v.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tietysti saa tehdä ihan kuten itse haluaa, mutta itse en kyllä yhtään ymmärrä naisten halua erota suhteista, jotka on "ihan hyviä". Itsellänikään ei ole täydellinen suhde, mutta arvostan kyllä esim. turvallisuutta (myös taloudellista) niin paljon etten yksin todellakaan halua olla. Ihan hirveä visio olisi vaikkapa se, että vakavan sairauden joutuisi kohtaamaan ilman puolison tukea.
Suhteessa joka ulospäin näyttää ihan hyvältä ei ole itsestään selvää että sitä tukea saa puolisolta. Monissa parisuhteissa se tuki ei ole molemminpuolista. Ja jos suhde vie enemmän voimavaroja kuin antaa niitä voi olla ihan hyvä mutta ei kuitenkaan suhde jota kannattaisi jatkaa.
Yksinäisyys parisuhteessa hyppää silmille kun lapset muuttavat omilleen. On ihan eri asia kun elää yksin ja saa tehdä kotonaan mitä tahtoo eikä täydy ottaa ketään huomioon. Olen elänyt täysin ilman parisuhdetta ja seksiä nyt 10 vuotta. Elämä on ihanaa!