Helppo tapa jolla sain mieheni puhumaan
Lyhyesti taustaa: olemme eläneet viisi vuotta yhdessä, mitään kummempia ongelmia meillä ei ole ollut, mutta muutama viikko sitten mieheni muuttui vähän hiljaisemmaksi, oli selvästi alakuloinen ja stressaantunut, mutta väitti, että kaikki on ok.
Halusin auttaa, mutta milläs saat toisen puhumaan jos hän ei vaan halua puhua? Mietin jotain keinoa kunnes mieleeni pälkähti pari neuvoa jotka isoäitini aikanaan kertoi:
"Miehen elämässä on tilaa vain yhdelle naiselle, äiti tai vaimo."
"Äidin povi ja syleily on se mihin jokainen mies haluaa palata, vaikka eivät sitä myönnäkään."
Tuumailin hetken ja päätin kokeilla. Seuraavana päivänä kun mies tuli vähän myöhemmin töistä kotia, pyysin ja vein hänet makkariin ja laitoin hänet makaamaan päälleni pää sydäntäni vasten. Muutaman minuutin hän oli selvästi vielä kireänä kunnes sitten selvästi rentoutui. Silitin hänen päätä ja kysyin "että mikä painaa mieltä". Kului pari minuuttia, hän huokaisi muutaman kerran syvään ja alkoi sitten itse kertomaan - töissä oli työmäärä kasvanut paljon ja hänen äitinsä oli saanut rintasyöpädiagnoosin pari viikkoa sitten.
Vietimme vielä hetken siinä pienet torkut ottaen. Seuraavana päivänä mieheni oli selvästi helpottuneempi ja puheliammalla päällä ja kertoikin enempi asioistaan. Saa nähdä miten käy hänen äitinsä kanssa, toivottavasti hyvin.
Suosittelen kokeilemaan jos teidän mies tai poikaystävä ei jostain syystä puhu vaikka on selvästi huolissaan jostain. Heitä vähäksi aikaa pois mies-vaimo ajattelu ja ole hetken aikaa vain äidillinen henkilö hänelle, ulkopuolinen niin sanotusti.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
No kerroppa ap myös se, miten helekutissa tuon miehen saisi vähentämään puhumista ja avautumista, kun koko halavatun valveillaoloaika vapaapäivinä menee siinä, kun hän kertoo miten on hankalaa elämässä, tai mitä töissä on tapahtunut, tai pohtii, pitäisikö puutarhaletku kerätä pihalta pois ennenkuin sataa lisää lunta. Mä en oikeasti jaksa tuota jatkuvaa puhetulvaa, enkä pysty enää erottamaan siitä sitä, että tarvitsisiko minun reagoida johonkin ja tarvitsisiko mies tukea johonkin.
En ole AP, mutta yksi suhteellisen helppo tapa tulkita tunteitaan ja niiden syitä on ns. "tärkeys" ajatus.
Jokaisen tunteen, oli se negatiivinen tai positiivinen, takana on "tärkeys". Tärkeydellä tarkoitan että sillä tunteella on kohde josta se aiheutuu.
Jos miehesi valittaa esim. elämän hankaluudesta niin tenttaa mikä tarkalleen mättää ja kysy miksi hän pitää kyseistä asiaa niin tärkeänä. Tässä on vain se kompastuskivi, että suuri osa ihmisistä yhdistää terminä "tärkeän" johonkin positiiviseen ei negatiiviseen. Mutta tämän voi helposti selittää sillä, että jos miehesi ei pitäisi asiaa tärkeänä niin valittaisiko hän silloin siitä? Jos mitään huolta ei ole miksi siitä pitäisi valittaa? Tällöinhän asia ei ole (negatiivisesti) tärkeä.
Tunteet eivät tule tyhjästä ne johtuvat aina jostain kohteesta ja suhteesta siihen.
Voin tunnistaa tuosta miesystäväni käyttäytymismallin. Hän ei puhu ikävistä asioista minulle, ei ainakaan heti. Luulen, että osittain siksi, ettei halua kuormittaa minua, mutta kyllä siinä jotain sellaista umpimielisyyttäkin on. Mies on herkkä, sen olen huomannut. Mistä se itseen käpertyminen taas johtuu, niin on vaikea sanoa. Miehen malli on kyllä yhä aika kapea. Miehen tulee kestää, ei saa valittaa ja on oltava kova. Se on nähtävissä jo pikkupojissa ja se on todella surullista. Onko kysymys ylisukupolvisista traumoista, voi olla. Sodasta ei niin hirvittävän kauaa aikaa ole.
No kerroppa ap myös se, miten helekutissa tuon miehen saisi vähentämään puhumista ja avautumista, kun koko halavatun valveillaoloaika vapaapäivinä menee siinä, kun hän kertoo miten on hankalaa elämässä, tai mitä töissä on tapahtunut, tai pohtii, pitäisikö puutarhaletku kerätä pihalta pois ennenkuin sataa lisää lunta. Mä en oikeasti jaksa tuota jatkuvaa puhetulvaa, enkä pysty enää erottamaan siitä sitä, että tarvitsisiko minun reagoida johonkin ja tarvitsisiko mies tukea johonkin.