Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En kykene sitoutumaan, mutten kärsi sitoutumiskammosta
18.11.2023 |
siis sillä perinteisellä tavalla, jossa ihminen pelkää sitoutumista.
Minä en pelkää sitä, mutta oivalsin että yksi suurin parisuhteeni ongelmista on se, etten kuitenkaan kykene syvällisesti sitoutumaan kumppaniini.
Tajusin tämän, ja syyn tähän, kun keskustelussamme puolisoni sanoi haluavansa olla kanssani jatkossakin, vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta, koska hän vakaasti ja syvällisesti uskoo ettei löydä parempaa kuin minä. Vioistani huolimatta hän ajattelee, että olen paras mahdollinen kumppani, jonka hän voi saada.
Minä tajusin siinä, etten valitettavasti tunne samoin häntä kohtaan. On muutamia asioita, joiden vuoksi koen itse että suhteeseen jääminen olisi kyllä moraalisesti oikein (mm. vihkivalat -ihan liian nuorena ja tyhmänä vannotut- ja lapset) mutta en itse pidä puolisoani minulle parhaana mahdollisena kumppanina.
Tiedän löytäväni tietyiltä osa-alueilta paremman kumppanin koska tahansa, ja tähän suhteeseen jäämällä koen vain tyytyväni puolisooni. Oli se sitten totta tai ei, niin tällainen uskomus ja tunne minulla jatkuvasti on, ja sen vuoksi sitoutuminen ei syvällisellä tasolla tahdo onnistua.
Voit yrittää samaistua minuun tekemällä ajatusleikin: kuvittele, että valitset "tasoasi" paljon alempana olevan kumppanin.
Koska hänelle olet jotain mitä hän ei ikinä voinut uskoa saavansa, hän todellakin yrittää kaiken mahdollisen saadakseen pitää sinut. Hemmottelee, huomioi, yrittää toteuttaa toiveesi (siinä aina onnistumatta), ja koet itsesi kyllä todella rakastetuksi ja ihailluksi, ja siinä mielessä pidät kumppanistasi. Kukapa ei pitäisi ihmisestä, joka haluaa ja yrittää olla sinua kohtaan hyvä, ja rakastaa sinua ja tekee sinulle rakkaudellisia tekoja. (Tähän aikonani puolisossani ihastuinkin, ja sekoitin rakastetuksi ja ihailluksi tulemisen ihanuuden rakastamiseen.)
Mutta. Itse et koe samoin kumppaniasi kohtaan. Tunnet jatkuvasti tyytyväsi johonkin, ja uskot kipeän kiusallisesti, että voisit saada "paremmankin" (ts. jonkun jota itse ihailisit ja rakastaisit).
Mitä tekisit? Jäisitkö sen vuoksi että tietäisit sinulla olevan puolison joka todella rakastaisi sinua ja olisit hänelle ykkönen, vaikka et itse kokisi samoin häntä kohtaan? Saisit paistatella hellittynä, rakkauden kohteena ja valokeilassa loppuelämäsi?
Vai ottaisitko riskin ja lähtisit etsimään jotakuta, jota itse ihailisit, johon kokisit sitä vahvaa tunnetta, että käsissäsi on paras mahdollinen kumppani jonka itse voit saada? Johon tuntisit itse vilpitöntä halua sitoutua? Jota rakastaisit oikeasti?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta minulle tuli paha mieli puolisosi puolesta. Oletan että olet mies. Ikävää kun tunnut hieroneen sitä kumppanisi naamaan että löytäisit paremman. Ehkäpä, mutta tuskin ketään joka rakastaa yhtä paljon sinua kuin hän joka tuota sietää.
Toivon että puolisosi löytää paremman ja vielä saat nenillesi.
Ok. Mikä sai sinut olettamaan, että olen mies?
Ap
Hyvä kysymys. Ehkä tuo asenteesi on tyypillisempää miehille. Mutta ilmeisesti olet nainen. Onhan laskelmoivia naisiakin toki olemassa.
Mutta joka tapauksessa, ikävää jos otat asian esiin useinkin. Tarpeetonta toisen satuttamista.
Olen kokenut tämän. Luulin että meillä oli hyvä suhde ja mies sanoi kerran jonkin keskustelun yhteydessä että "Sellaisen naisen kun saisi kuin Tiia". Se suhde olikin sitten siinä... Oli aiemmin myös saanut minut tuntemaan itseni paremman puutteessa korvikkeeksi. Vielä vuosien jälkeen tuntuu pahalta. Vaikka tiedän että en ole kaunein, mutta silti tarpeetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli olet löytänyt lapsillesi hyväsydämisen ja kiltin isän, muttet arvosta sitä. Sun miehesi kannattaisi pelaamisen sijaan lähteä baariin. Näin minä tein, kun mies tuli ylimieliseksi. Kummasti alkoi ukkoa kiinnostaa, etten lähde lätkimään. Olisi muuten ollut jono ottajia.
Lapsia kohtaan käytös on lähinnä välinpitämätöntä, toteuttaa mallia minkä on saanut omassa lapsuudessaan vanhanaikaiselta isältään, jonka mielestä lastenhoito ja kasvatus on naisten hommaa.
Mutta tämä ollut itselleni pääosin ok, varsinkin nykyään kun lapset eivät ole enää pikkulapsia. Silloin enempi apu olisi kelvannut kyllä mutta sitä ei tullut.
Eli mieheni vahvuuksiin ei kuulu että olisi mikään erityisen hyvä isä, vaikka osaakin olla hyvä puoliso. No ei ole huonokaan isä, kärjistetysti: ei lyö ja maksaa lasten harrastukset.
Puolisoni suhtautuu lapsiin lähinnä itsestäänselvyytenä, samalla tavoin siis kuin minä suhtaudun häneen...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta minulle tuli paha mieli puolisosi puolesta. Oletan että olet mies. Ikävää kun tunnut hieroneen sitä kumppanisi naamaan että löytäisit paremman. Ehkäpä, mutta tuskin ketään joka rakastaa yhtä paljon sinua kuin hän joka tuota sietää.
Toivon että puolisosi löytää paremman ja vielä saat nenillesi.
Ok. Mikä sai sinut olettamaan, että olen mies?
Ap
Hyvä kysymys. Ehkä tuo asenteesi on tyypillisempää miehille. Mutta ilmeisesti olet nainen. Onhan laskelmoivia naisiakin toki olemassa.
Mutta joka tapauksessa, ikävää jos otat asian esiin useinkin. Tarpeetonta toisen satuttamista.
Olen kokenut tämän. Luulin että meillä oli hyvä suhde ja mies sanoi kerran jonkin keskustelun yhteydessä että "Sellai
Enhän minä nyt tietenkään ole puolisolleni sanonut, että ajattelen saavani paremman kuin hän! Kerroin vaan tänne ajattelevani ja kokevani niin.
En minä tietenkään halua tarpeettomasti puolisoani satuttaa tai loukata.
Olen muuten vaan keskustellut suhteemme tilasta, ja kertonut kyllä epäröiväni ja pohtivani suhteemme tilaa, mutten ole haukkunut puolisoani. Olen kertonut miettiväni että olisiko minun parempi olla yksin tms. kun en koe olevani onnellinen tässä suhteessa, ja että onko meillä tarpeeksi yhteistä jne.
Ap
Noi sun tasojututt on ihan paskapuhetta, ei se ole mitään tyytymistä jos sun puoliso on vaikka amis.
Mutta jos sä et rakasta sun puolisoa, se on ongelma. Jos haluat molemminpuolista rakkautta, sun kannattaisi erota. Mitään takeita sen rakkauden löytymisestä ei kuitenkaan ole. Mutta tuo olisi reilua sun puolisoakin kohtaan, hänkin ansaitsee rakkautta.
Vai oliko tämä tän päivän naisvihaprovo?
Siis olet naimisissa ja sulla on lapsia, ja otsikoit ketjun ettet pysty sitoutumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noi sun tasojututt on ihan paskapuhetta, ei se ole mitään tyytymistä jos sun puoliso on vaikka amis.
Mutta jos sä et rakasta sun puolisoa, se on ongelma. Jos haluat molemminpuolista rakkautta, sun kannattaisi erota. Mitään takeita sen rakkauden löytymisestä ei kuitenkaan ole. Mutta tuo olisi reilua sun puolisoakin kohtaan, hänkin ansaitsee rakkautta.
Vai oliko tämä tän päivän naisvihaprovo?
Olen itse nainen. En tosin vihaa miehiäkään. Lue edelliseltä sivulta, avasin yhdessä kommentissa enemmän tuota taso-ajatustani, mitä sillä tarkoitin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis olet naimisissa ja sulla on lapsia, ja otsikoit ketjun ettet pysty sitoutumaan?
Sitoutumaan syvällisesti, ajatuksen tasolla, että kokisin että puolisoni on minulle paras mahdollinen vaihtoehto ja että haluan sitoutua jatkossakin, loppuelämäni.
Ajatuksilla ja teoilla on eroa. Tekojen puolesta olen sitoutunut joo, sinakin tähän saakka, mutta ajatukset vaeltavat ja käyn jatkuvaa taistelua tästä, että mietin että voisin saada itselleni paremminkin sopivan kumppanin, jota oikeasti rakastaisin ja johon kokisin halua sitoutua ja halua yrittää tosissaan.
Ymmärrätkö eron?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi sun tasojututt on ihan paskapuhetta, ei se ole mitään tyytymistä jos sun puoliso on vaikka amis.
Mutta jos sä et rakasta sun puolisoa, se on ongelma. Jos haluat molemminpuolista rakkautta, sun kannattaisi erota. Mitään takeita sen rakkauden löytymisestä ei kuitenkaan ole. Mutta tuo olisi reilua sun puolisoakin kohtaan, hänkin ansaitsee rakkautta.
Vai oliko tämä tän päivän naisvihaprovo?
Olen itse nainen. En tosin vihaa miehiäkään. Lue edelliseltä sivulta, avasin yhdessä kommentissa enemmän tuota taso-ajatustani, mitä sillä tarkoitin.
Ap
Tiedän, että kirjoitit olevasi nainen. Se ei kuitenkaan aina ole totta, you know.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olet naimisissa ja sulla on lapsia, ja otsikoit ketjun ettet pysty sitoutumaan?
Sitoutumaan syvällisesti, ajatuksen tasolla, että kokisin että puolisoni on minulle paras mahdollinen vaihtoehto ja että haluan sitoutua jatkossakin, loppuelämäni.
Ajatuksilla ja teoilla on eroa. Tekojen puolesta olen sitoutunut joo, sinakin tähän saakka, mutta ajatukset vaeltavat ja käyn jatkuvaa taistelua tästä, että mietin että voisin saada itselleni paremminkin sopivan kumppanin, jota oikeasti rakastaisin ja johon kokisin halua sitoutua ja halua yrittää tosissaan.
Ymmärrätkö eron?
Ap
Menit naimisiin mutta et loppuelämäksesi? Mitä? Millaset valat sulla oikein oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi edes aloit suhteeseen, jota et halua? Vastuun ottaminen ei ilmeisesti onnistu ollenkaan.
Vältän kaikkia, jotka puhuvat parisuhdeasioissa "tasosta" tai "markkina-arvosta." Asiaa on nimittäin tutkittu ja huomattu, että jos mihinkään lähisuhteeseen - parisuhde, ystävyyssuhde, sukulaissuhde - jonka KUULUISI perustua vastavuoroisuuteen ja välittämiseen tuodaan markkina-arvo-ajattelu, häviävät vastavuoroisuus ja välittäminen eikä niitä enää saa siihen nimenomaiseen lähisuhteeseen koskaan takaisin. Se lähisuhde tulee vastaisuudessakin perustumaan markkina-arvon tahi tason vertailuun, kaupankäyntiajatteluun, Ei kiitos, vastavuoroisuus ja välittäminen toisesta ihmisestä ovat ne asiat, joihin minun lähisuhteeni perustuvat.
En siis halua olla edes ystävä tällä tavoin lähisuhteista ajattelevan ihmisen kanssa, saati sitten parisuhteessa. Aloittajan viesti olisi ollut ihan ok, jos siinä olisi puhuttu esim. elämänarvojen tai elämäntavan liiasta erilaisuudesta, mutta aloittaja menikin korottamaan itsensä toisen ihmisen yläpuolelle tavalla, joka on todella vastenmielinen.
Heti tulee mieleen, olisiko kyseessä ihminen, jonka itsetunto ehkä rakentuu ulkoaohjautuvasti, eli perustuu omiin tai puolison ulkoisiin, koulutuksellisiin, taloudellisiin, älyllisiin yms. ominaisuuksiin. Se on loputon suo, sillä jos itsetunto ja omanarvontunto eivät tule sisältä, joutuu koko ajan etsimään uusia annoksia itsetuntoa ulkopuoleltaan ja lisäksi se itsetunto on koko ajan muun maailman ja omien tai puolison suoritusten heiteltävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olet naimisissa ja sulla on lapsia, ja otsikoit ketjun ettet pysty sitoutumaan?
Sitoutumaan syvällisesti, ajatuksen tasolla, että kokisin että puolisoni on minulle paras mahdollinen vaihtoehto ja että haluan sitoutua jatkossakin, loppuelämäni.
Ajatuksilla ja teoilla on eroa. Tekojen puolesta olen sitoutunut joo, sinakin tähän saakka, mutta ajatukset vaeltavat ja käyn jatkuvaa taistelua tästä, että mietin että voisin saada itselleni paremminkin sopivan kumppanin, jota oikeasti rakastaisin ja johon kokisin halua sitoutua ja halua yrittää tosissaan.
Ymmärrätkö eron?
Ap
Menit naimisiin mutta et loppuelämäksesi? Mitä? Millaset valat sulla oikein oli?
Aloituksessa kirjoitin että menin naimisiin liian nuorena ja liian tyhmänä, luulin rakastetuksi ja ihailluksi tulemisen ihanaa tunnetta rakkaudeksi. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt ettei se ole sama asia.
Ap
Teet lapsiasi ja puolisosi kohtaan väärin. Onko sinulla joku persoonallisuushäiriö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vältän kaikkia, jotka puhuvat parisuhdeasioissa "tasosta" tai "markkina-arvosta." Asiaa on nimittäin tutkittu ja huomattu, että jos mihinkään lähisuhteeseen - parisuhde, ystävyyssuhde, sukulaissuhde - jonka KUULUISI perustua vastavuoroisuuteen ja välittämiseen tuodaan markkina-arvo-ajattelu, häviävät vastavuoroisuus ja välittäminen eikä niitä enää saa siihen nimenomaiseen lähisuhteeseen koskaan takaisin. Se lähisuhde tulee vastaisuudessakin perustumaan markkina-arvon tahi tason vertailuun, kaupankäyntiajatteluun, Ei kiitos, vastavuoroisuus ja välittäminen toisesta ihmisestä ovat ne asiat, joihin minun lähisuhteeni perustuvat.
En siis halua olla edes ystävä tällä tavoin lähisuhteista ajattelevan ihmisen kanssa, saati sitten parisuhteessa. Aloittajan viesti olisi ollut ihan ok, jos siinä olisi puhuttu esim. elämänarvojen tai elämäntavan liiasta erilaisuudesta, mutta aloittaja menikin korottamaan itsensä toisen ihmisen yläpuolelle t
Taso oli ehkä huono termi, myönnän, mutta lue ekalta sivulta, olen yhdessä kommentissa avannut paremmin tätä mitä tarkoitin tasolla tässä.
Ap
AP:lle suosittelisin tinderiä. Siellä voit aina siirtyä seuraavaan, seuraavaan, seuraavaan, seuraavaan, seuraavaan...
"Taso oli ehkä huono termi, myönnän, mutta lue ekalta sivulta, olen yhdessä kommentissa avannut paremmin tätä mitä tarkoitin tasolla tässä."
Teit aivan selväksi, että ihminen jota kiinnostavat elämässä eri asiat kuin sinua jonka koulutustaso on alhaisempi kuin sinun on alempaa tasoa kuin sinä. Tekstisi ei jättänyt tätä missään määrin epäselväksi. Ajattelussasi ihmiset voivat siis olla eri tasoisia ja se oli se juju tässä. Minun ajattelussani kaikki ihmiset ovat samanarvoisia eli myös saman tasoisia. Ihmisellä ei voi olla markkina-arvoa, jos orjuus ei ole laillista.
Se on sitten taas ihan toinen ja aivan validi juttu, että jos maailmankuva on kovin erilainen ja kiinnostuksenkohteetkin hyvin erilaisia, niin siitä on hankalampaa rakentaa toimivaa parisuhdetta. Maailmankuvan ja kiinnostuksenkohteiden tuleekiin mätsätä, jotta homma toimisi. Mutta ei se tarkoita sitä, että jos ne eivät mätsää, niin toinen jotenkin eri "tasoa" kuin toinen.
Mulla oli sellainen hullu rakastuminen nuorena. Tein valitettavasti lapsenkin hänen kanssaan. Hän petti minua eli oli haluttua tavaraa myös muiden mielestä ja mies ilmeisesti piti minua itsestäänselvyytenä. Se suhde oli yhtä vuoristorataa niin intohimon kuin riitojen suhteen.
Minulla on adhd eli tuollainen sirkus ei todellakaan sopinut minun mielenterveydelle eli tajusin lopulta lähteä suhteesta. (Jolloin exäkin havahtui ja tajusi mokansa) Tuota suhdetta ennen itekin kärsin jonkinlaisesta sitoutumiskammosta (olen ydinperheestä jossa vanhemmat olleet aina rakastavia toisiaan kohtaan eikä riidellet) mutta mullakaan ei mitään pelkoa ollut. Etsin vain sitä oikeaa.
Mulla meni onneksi noin päin että eka oli se suhde jossa minä rakastin enemmän eli nyt todellakin arvostan nykyistä aviomiestäni joka rakastaa minua aidosti ja on tasainen ja todella hyvä mies. Oltu jo 15 vuotta yhdessä. Mies edelleen sanoo joka päivä rakastavansa minua.
Välillä mietin että löytyisikö vielä joku sopivampi mutta hautaan ajatuksen saman tien. Ehkä löytyisi mutta todennäköisemmin ei. Varsinkaan sellaista joka olisi uskollinen eikä muitakaan vikoja olisi.
Minuakin on ahdistanut suuret muutokset eli se kun muutettiin yhteen ja naimisiin meno joka tapahtui vasta muutama vuosi sitten. En tiedä miksi tuollaiset asiat tuntuu vaikeilta. Ehkä se on se lopullisuus? Mutta tässä sitä elämää vaan eletään ja voin sanoa että kyllä olen todella tyytyväinen että tässä suhteessa olen pysynyt ja tulen pysymään loppuun asti.
Uskon ap että saatat katua päätöstäsi erota. Tai sitten et. Sitähän ei voi tietää. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan mitä on valmis uhraamaan epävarman tulevaisuuden takia ja onko se nykyinen elämä nyt niin kamalaa? Itse en vaihtaisi kun tiedän mitä suhde voi pahimmillaan olla.
Sanon vielä että miehelläni on muutama ex jotka aikanaan lähteneet suhteesta ja jokainen niistä on yrittänyt päästä takaisin eli hekin selvästi katuneet kun päästi menemään eli olen heitä fiksumpi ja valitsen tasaisen onnen.
Bernerien sukua? A.Berner kilpailutti puolueensa ja poliittisen aatteensa, ap puolisonsa.
Alue: Aihe vapaa
Eli olet löytänyt lapsillesi hyväsydämisen ja kiltin isän, muttet arvosta sitä. Sun miehesi kannattaisi pelaamisen sijaan lähteä baariin. Näin minä tein, kun mies tuli ylimieliseksi. Kummasti alkoi ukkoa kiinnostaa, etten lähde lätkimään. Olisi muuten ollut jono ottajia.