Onko muita yksinäisiä viiskymppisiä jotka puhuvat itsekseen?

Apua, minä olen vasta nelikymppinen ja olen alkanut puhua itsekseen.

Minä olen puhunut jo parikymppisenä itsekseen. 

Kenelle muulle sitä puhuis? Puhumalla asiat selviävät.

Välillä kyllä. Onneksi on koira, voin jutella sille. En tiedä mitä aivoissa tapahtuu, mutta esimerkiksi laskua maksaessa numerot pysyvät muistissa kun ne sanoo ääneen. Mitähän sitten kuuskymmpisenä...

Johtuu hermostollisesta kiihtyneisyydestä.

Itsekseen puhuminen on todettu hyväksi. En nyt jaksa etsiä linkkiä. 

Oletko koettanut löytää Jeesuksesta ystävän jolle puhua? Minä löysin.

Sen jälkeen ajattelin, että koska Jeesukselle puhuminen on näin helppoa, voin puhua muillekin!!!

Nykyään puhun myös Baalille, Kukulkanille, Osirikselle, Luciferille, Hanumanille, Tarzanille, Teräsmiehelle, Johannes Kastajalle, Aku Ankalle, Paavo Väyryselle, jne.

Näin helpolla pääsin yksinäisyydestä eroon.

Oliko jotain perusteluja sille, että yksin ääneen puhuminen olisi merkki hulluudesta?

Ihmisen päässä vilisee erilaisia ajtuksia pitkin päivää. Ajatukset ovat sisäistä yksinpuhelua. Miksi niiden ajatusten ulostulo muka tekisi ihmisestä hullun?

Ja todellakin yksinasuvana puhun itsekseni - ja myös Taivaan isälle. Jopa toisinaan laulan. Kuka sitä nyt jotain tv-ohjelmaa tai radiota jaksaa aina pitää päällä ääniä kuullakseen, kun voi omia ajatuksiaankin purkaa ääneen, esim. suunnitella asioita ääneen. Yleisin lause vapaalla on varmaankin se, kun kysyn itseltäni, että hmm, mitähän sitä tänään keksisi tekemistä. Puhun myös aina ventovieraittenkin kanssa, esim. kauppareissuilla, jos vain tilaisuus siunaantuu.

meilla mies on puhunut itselleen monta vuotta. ensin en ollut huolestunut mutta nyt on alkanut haviamaan kinastelua itsellen niin vahan jo ajatuttaa.....

Vierailija kirjoitti:

Itsekseen puhuminen on todettu hyväksi. En nyt jaksa etsiä linkkiä. 

Kuulostaa ihan uskottavalta. Sitenhän ihminen saa purettua mielessään olevat asiat ulos, vaikka ei edes kuuntelijaa olisi.

Paitsi, että oikeasti se kuuntelijakin kyllä on, nimittäin ylhäällä taivaissa.

En ole edes yksinäinen, ja puhun itsekseni. Mies aina keljuilee, että puhun hiljaa ollessanikin itsekseni, kun huulet liikkuu.

Vierailija kirjoitti:

Välillä kyllä. Onneksi on koira, voin jutella sille. En tiedä mitä aivoissa tapahtuu, mutta esimerkiksi laskua maksaessa numerot pysyvät muistissa kun ne sanoo ääneen. Mitähän sitten kuuskymmpisenä...

Kuusikymppisenä kertoo itselleen oman elämänsä tarinoita ja tapahtumia.

Itselleen sitä pitää puhua kun ei ole muita samassa talossa. Hulluksi kai sitä tulisi jos ei puhuisi yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä kyllä. Onneksi on koira, voin jutella sille. En tiedä mitä aivoissa tapahtuu, mutta esimerkiksi laskua maksaessa numerot pysyvät muistissa kun ne sanoo ääneen. Mitähän sitten kuuskymmpisenä...

Kuusikymppisenä kertoo itselleen oman elämänsä tarinoita ja tapahtumia.

Se on merkki jostakin vakavammasta jos irtaantuu juuri senhetkisestä. 

Jos olisi kysymys mielenterveysongelmasta, niin sen kyllä huomaisi siitä yksinpuhelusta ja muutenkin. Silloin hminen voi puhua vaikka jollekin lyhtypylväälle tai muuta vastaavaa ja luulla puhuvansa jollekin elävälle olennolle.

Kyllä yksinpuhelemista kannattaa harrastaa ja voi harrastaa ihan huoletta vaikka yksin kotona ollessaan tai vaikka lenkkeillessään. Tuulettuu ajatuksetkin samalla. Onhan se joskus vähän noloja tilanteita aiheuttanut, kun joku on tullutkin yllättäen vastaan, mutta väliäkö sillä.

Kyllä juu. Se alkoi siinä neljänkympin jälkeen ja on pahentunut koko ajan koska huomasin, että olen oikeastaan ainoa ihminen jonka jutut on kiinnostavia. Yhdessä vaiheessa puhuin paljon ääneen, nykyisin vain satunnaisesti. 

ite aina tyylii puhun jaahas pitäsköhän meiän alkaa tehä ruokaa vaikka asun yksin, elän jossaa rinnakkaistodellisuudes :DD

missä mun kämpäs asuu joku toinenki

Vierailija kirjoitti:

En ole edes yksinäinen, ja puhun itsekseni. Mies aina keljuilee, että puhun hiljaa ollessanikin itsekseni, kun huulet liikkuu.

Et ole ainoa. Minäkin puhun ääneti kun olen yksinpuhumiselle ei niin mieluisasti suhtautuvassa seurassa. Puhuminen ääneen auttaa minua järjestämään ajatuksiani selkeämpään muotoon ja keskittymään suoritettavaan tehtävään.

Mä puhun kissoille. Selitän niille kaikenlaista ja ne katsoo takaisin silmät ymmyrkäisinä. Mutta eihän se toki itsekseen puhumista ole!

Mä puhun vain koiralle.