Anoppi ja appi pohtivat muuttoa naapuriin

Nyt mies voi puhua rehellisesti vanhemmille, että eivät voi muuttaa ihan viereen. Muutama kilometri on hyvä etäisyys, ei tarvi ihan olla iltalenkin varrella.

Mun vanhemmat aikoi samaa, mutta sanoin avoimesti ja rehellisesti, että olisivatko itse halunneet vanhempansa noin lähelle. Äiti vähän kakoi, isä totesi heti, että tietenkään eivät voi tulla tähän iholle hengaamaan. Ei hänkään olisi halunnut omia saati äidin vanhempia naapurustoon.

Kerrostalossamme on asuu kaksi perhettä joiden kummankin vanhemmat myös asuvat tässä talossa.  Lapsi avioiduttuaan on ostanut asunnon talosta jossa lapsesta asunut.  Tosin eri rapuissa kuin vanhempansa.

Se ei aina ole niiden anoppien syy lähellä asuminen.   Poikien lapsuuskavereissa on useampikin jotka eivät ole päässeet kuin parin talon päähän vanhemmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla ei ole omia lapsia etkä niitä kykene saamaan? Vai miksi ihmeessä kiellät sen tosiseikan, että puolisosi on äitinsä lapsi, tuo fakta ei katoa, vaikka mitä tekisit.

Fakta on ainoastaan se, että aikuiset lapset perustavat oman perheensä ja itsenäistyvät. 

Asumme tällä hetkellä 300 km päässä molempien appivanhemmista. 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Sinulla ei ole omia lapsia etkä niitä kykene saamaan? Vai miksi ihmeessä kiellät sen tosiseikan, että puolisosi on äitinsä lapsi, tuo fakta ei katoa, vaikka mitä tekisit.

Ei ole omia lapsia (vielä). Ja anteeksi nyt vaan, en ole missään vaiheessa kieltänyt, ettei mieheni olisi äitinsi lapsi. Totta kai on, samalla tavalla kuin minäkin olen vanhempieni lapsi. Sanalla lapsi tarkoitin sitä, että äiti-poika suhde on sitä luokkaa, ettei äiti näe omaa poikaansa aikuisena miehenä ja suhde on selkeästi takertuvainen. En nyt ymmärrä kommenttiasi, mutta toivottavasti tämä valaisi sitä, mitä tarkoitin sanalla lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeastiko appivanhemmat kertovat teille, minkähintaista kämppää etsivät? Ei kävisi edes mielessä jutella lasten kanssa omista yksityisasioista tuolla tasolla. Johan ne hermostuisi, jos sanoisi, että etsitään 460 000 e arvoista kämppää ja heillä itsellään olisi vuokrakolmio.

Eivät tietenkään mainostamalla mainosta hintahaarukkaa etsimissään asunnoissa, mutta olemme esittelyissä olleet mukana ja ovathan asuntojen hintatiedot julkista tietoa muutenkin. Minulle ensimmäinen kerta, kun edes tapaan poikaystävän/miehen vanhempia suhteen aikana, joten en osaa sano, kuinka yleistä tämä on. Minulle se ja sama, kunhan eivät leuhki liikoja. Meitä myös mieheni kanssa kiinnostavat yleisesti asuntomarkkinat eli varmaan myös ihmiskohtaista, mistä asioista ollaan avoimempia ja mistä ei.

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeastiko appivanhemmat kertovat teille, minkähintaista kämppää etsivät? Ei kävisi edes mielessä jutella lasten kanssa omista yksityisasioista tuolla tasolla. Johan ne hermostuisi, jos sanoisi, että etsitään 460 000 e arvoista kämppää ja heillä itsellään olisi vuokrakolmio.

No aika ankeat lapset sulla. Mulla ei käynyt mielessäkään hermostua siitä minkä hintaista kämppää mun vanhemmat etsi vaikka itse asuin 34 neliön itsemurhayksiössä ja he osti neljän makuuhuoneen 2 kerroksisen omakotitalon. Minä autoin heitä etsimään asuntoa eli todellakin tiesin paljonko he siihen on valmiita laittamaan rahaa. Ei se oo mun asia miten ison lainan he ottavat ja toisaalta taas heidän velvollisuus elättää mua päättyi, kun täytin 18.

No huh huh, mikä tilanne! Asiassa tuskin olisi mitään ongelmaa, jos appivanhemmat tajuaisivat mm. sen, että poika on jo aikamies, jolla on nyt oma perhe ja yksiyiselämä.

Jos ei tämä asia vielä ole valjennut, niin viimeistään siinä vaiheessa kyllä valkenee, jos naapurista katselevat ikkunoihinne.

Itse aina nuorempana unelmoin sellaisesta perheestä ja suvusta, jossa kaikki olisivat todella hyvissä väleissä keskenään ja appivanhemmatkin asuisivat naapurustossa, eikä mitään ongelmia olisi. Mutta sellainen tilannehan vaatisi sen, että kaikki osapuolet olisivat todella kypsiä aikuisia, jotka hyväksyvät toisensa omana itsenään. Ja niinhän ei kyllä valitettavasti yleensä ole. Itsekään en huoli enää uutta puolisoa mm. siitä syystä, ettei asiat suvun kesken ole näin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulla ei ole omia lapsia etkä niitä kykene saamaan? Vai miksi ihmeessä kiellät sen tosiseikan, että puolisosi on äitinsä lapsi, tuo fakta ei katoa, vaikka mitä tekisit.

Fakta on ainoastaan se, että aikuiset lapset perustavat oman perheensä ja itsenäistyvät. 

Asumme tällä hetkellä 300 km päässä molempien appivanhemmista. 

-ohis

Tämä just. Pidän myös omasta rauhasta ja toivon, ettei päädytä tilanteeseen, jossa pitäisi jatkuvasti jännittää, josko jompikumpi appivanhemmista pistäytyy käymään varoittamatta (huom tämä on vain pahib mahdollinen skenaario). Vaikka rakastan omia vanhempiani maailman eniten, en silti näe sellaista tulevaisuutta vaan omalla kohdallamme ideaaliksi, että hekään asuisivat naapurissa. Sama kaupunki ok, mutta suora näkyvyys parvekkeelle menee jo yli. Itsenäistymiseen kuuluu se, että irraudutaan hiljalleen vanhemmista aikuisuuden koittaessa eikä se tarkoita välien rikkomista tai lapsi-vanhempi roolin menettämistä/kieltämistä. Toivon tätä myös omille lapsilleni, jos sellaisia joskus siunaantuu, vaikka hetkittäin voisi haikealta tuntua. Vastuutonta taas olisi jarruttaa oman lapsen kehitystä itsenäiseksi aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Joo totta.  Jos on oikeasti odotettavissa, että näitä isovanhempia alettaisiin käyttää hyväksi niin siinä kuin tässäkin, on parempi heidän pysyä kaukana.

Ja jos taas isovanhemmilla on ajatuksena se, että he haluavat asua mahdollisimman lähellä lapsensa perhettä siksi, että nämä sitten heitä aina vaan enenemässä määrin auttaisivat ja hoitaisivat, sekään ei ole hyvä asia.  Jollei tätä molemmin puolin yhdessä harkita ja sovita pelisäännöistä, vaan vain toinen osapuoli tekee päätöksen.  

Ketäänhän ei voi estää muuttamasta mihin haluaa.  Sitten on vaan koitettava luovia parhaimman mukaan, jos tuntuu huolettavan.

Ei minua anoppina kiinnostaisi tippaakaan kyttäillä lapseni ja hänen perheensä elämää mistään parvekkeelta eikä mistään.  Olen tyytyväinen, etteivät ihan lähellä asukaan.  

Tästä hankalan juuri tekeekin sen, ettei ketään voi estää muuttamasta haluamaansa asuntoon, jolloin on tyydyttävä tilanteeseen ja toivoa ettei hankaluuksia synny. Tosiaan tähän kommentoin, että olemme lapseton pariskunta eikä lapsia olla suunnittelemassa vielä vuosiin. Jollain tapaa ymmärtäisin tuon isovanhemmuuden suuren roolin, jos meillä lapsia olisi. Toki henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, etten haluaisi kummankaan puolelta isovanhempia ensisijaisesti naapuriin asumaan jollei ole pakko. Eniten tässä huolettaa se, että vaikka olemme jo aikuisia mieheni kanssa, äitinsä edelleen näkee poikansa pienenä lapsena ja äiti-poikasuhde on takertuvainen. Tämän vuoksi kauhulla odotan, jos päätyvät ostamaan naapurista asunnon, josta suora näköyhteys meidän parvekkeelle ja mitä todennäköisemmin haluavat pitää vara-avaimia asuntoomme. Toivon, jos näin käy, että osaavat kunnioittaa sitten asetettuja rajoja ja käyttäytyvät asiallisesti sekä antavat meille omaakin rauhaa/aikaa. En tästä olisi huolissaan jo heidän suhteensa olisi toisenlainen. 

Vierailija kirjoitti:

Voit sanoa hyvästit omalle elämällesi, anoppi on kuitenkin uteliaana tunkemassa nenänsä joka asiaan.

 

Ketään ei voinut tavata kotona ilman, että anoppi tunki itsensä paikalle, kun hän asui naapurissa. Appi asuu vaimonsa kanssa toisella puolen maata, heistä tuskin olisi moista ongelmaa naapurissakaan.

Ääh tää mua pelottaahankala tilanne kun en haluaisi ketään loukata tai alkaa määräileväksi mutta jos tosiaan appivanhempien keskustelut alkavat yhä enemmän suuntautua naapurikämppää kohti, otan mieheni kanssa puhuttelun. Tässä kohti voin vaan toivoa, että kyseinen asunto ei näkyisi enää huomisaamuna asuntomarkkinoilla ja ostajana joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Eikö muka ole lakia, joka kieltää isovanhempia muuttamasta liian lähelle? Tosin kun ero tulee ja lapset on joka toisen viikon isällä, niin on kätevää, kun mummola on samassa korttelissa.

Miten niin kätevää? Että isä ei hoida omia lapsiaan vaan hoidattaa ne vanhemmillaan?! Huono isähän sellainen on.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tänne itket. Jos he haluaa muutosta ni se suotakoon.

 

Hassua että et ole vieläkään tajunnut, mitä tarkoittaa keskustelupalsta.

Vierailija kirjoitti:

No huh huh, mikä tilanne! Asiassa tuskin olisi mitään ongelmaa, jos appivanhemmat tajuaisivat mm. sen, että poika on jo aikamies, jolla on nyt oma perhe ja yksiyiselämä.

Jos ei tämä asia vielä ole valjennut, niin viimeistään siinä vaiheessa kyllä valkenee, jos naapurista katselevat ikkunoihinne.

Itse aina nuorempana unelmoin sellaisesta perheestä ja suvusta, jossa kaikki olisivat todella hyvissä väleissä keskenään ja appivanhemmatkin asuisivat naapurustossa, eikä mitään ongelmia olisi. Mutta sellainen tilannehan vaatisi sen, että kaikki osapuolet olisivat todella kypsiä aikuisia, jotka hyväksyvät toisensa omana itsenään. Ja niinhän ei kyllä valitettavasti yleensä ole. Itsekään en huoli enää uutta puolisoa mm. siitä syystä, ettei asiat suvun kesken ole näin hyvin.

Näinhän se on. Itsekin toivoin, että appivanhemmat olisivat sellaisia keille voisin jutella mistä vaan ja ottaisivat minut avosylin vastaan, kun tapaamme, jolloin voisi jopa harkita asumista lähekkäin, mutta haaveeksi jää. Hiljalleen suhteen aikana valkeni äidin ja poikansa takertuvainen suhde, ja vaikkei meillä riitoja olekaan hänen vanhempien kanssa ollut, silti on aina vähän kummallinen olo heitä tavatessaan. Tunnelma ei ole onneksi sellainen, että mut tyyliin haluttais heittää pois perheestä vaan ei ole kotoisa olo ja tietynlainen lämpö ja yhteys puuttuu. Kun menemme vanhemmilleni, he ovat aidosti kiinnostuneet mieheni elämästä ja innoissaan halaavat tavatessa. Appivanhemmat tuntuvat vähän jähmeämmiltä, mutta minkäs teet, ihmiset ovat erilaisia. Rakastan kuitenkin miestäni ja haluan elää hänen kanssaan, ja tärkeintä että meillä on kaikki hyvin keskenämme. Toki pelkään, että appivanhempien mahdollinen muutto naapuriin vaikuttaa jollain tapaa suhteeseemme. Toivottavasti olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt mies voi puhua rehellisesti vanhemmille, että eivät voi muuttaa ihan viereen. Muutama kilometri on hyvä etäisyys, ei tarvi ihan olla iltalenkin varrella.

Mun vanhemmat aikoi samaa, mutta sanoin avoimesti ja rehellisesti, että olisivatko itse halunneet vanhempansa noin lähelle. Äiti vähän kakoi, isä totesi heti, että tietenkään eivät voi tulla tähän iholle hengaamaan. Ei hänkään olisi halunnut omia saati äidin vanhempia naapurustoon.

Joo pitää ottaa heti puheeksi jos alkavat suunnittelemaan asuntotarjousta. 

 

Minunkin vanhemmat ovat asuneet sukulaisistaan lähes aina melko kaukana. Ovat puhuneet, ehkä osittain huumorilla, muuttavansa samaan kaupunkiin missä asun nyt, ja saavatkin mun puolesta jos haluavat. Uskon myös, etteivät he edes kehtaisi naapuriin muuttaa. Tiedä sitten, millaista elämää mieheni vanhemmat ovat aikoinaan eläneet. Jotenkin ymmärtääkseni ovat asuneet useammissa paikoissa (kaupungeissa) etten usko heilläkään olleen tilannetta, että olisivat vanhempiensa naapurissa asuneet. Mä todella toivon, että meidän naapuriin muuttu on vaan yks iso vitsi tässä tilanteessa. Muutenkin saisivat täältä päin samalla rahalla paljon arvokkaammankin lukaalin, jos rehellisiä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Kerrostalossamme on asuu kaksi perhettä joiden kummankin vanhemmat myös asuvat tässä talossa.  Lapsi avioiduttuaan on ostanut asunnon talosta jossa lapsesta asunut.  Tosin eri rapuissa kuin vanhempansa.

Se ei aina ole niiden anoppien syy lähellä asuminen.   Poikien lapsuuskavereissa on useampikin jotka eivät ole päässeet kuin parin talon päähän vanhemmistaan.

Ihan totta, että ihmisiä, tilanteita ja jopa kulttuurikäytänteitä on erilaisia. Meidän tapauksessa on nyt niin päin, että me olemme tähän hiljattain asuttuneet ja miehen vanhemmilla on varaa valita, missä asua, minulla ja miehelläni paljon vähemmän tässä elämäntilanteessa. Naapuriasunto ei millään tapaa vastaa sellaista asuntoa, jota ovat jo jonkinaikaa etsineet. Sen vuoksi kuulostaa kummalliselta, että valitsevat samalla rahalla kämpän joka anyways pitää muun muassa rempata (ovat puhuneet etteivät halua enää rempata vaan siistin asunnon). Muitakin heidän asettamiaan kriteerejä puuttuu. Pelkään, että ainoa syy muutolle on olla poikansa naapurina eikä asia muuten huolettaisi, mutta äiti-poikasuhde on valitettavasti takertuvainen, joka voi pahimmillaan aiheuttaa omanlaiset ongelmat joita täällä keskustelussa ollaan käyty läpi. Jos naapurissa asuminen olisi pakko, sitten se olisi niin, mutta kun ei ole todellista pakkoa.

Käyttäjä1923 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No huh huh, mikä tilanne! Asiassa tuskin olisi mitään ongelmaa, jos appivanhemmat tajuaisivat mm. sen, että poika on jo aikamies, jolla on nyt oma perhe ja yksiyiselämä.

Jos ei tämä asia vielä ole valjennut, niin viimeistään siinä vaiheessa kyllä valkenee, jos naapurista katselevat ikkunoihinne.

Itse aina nuorempana unelmoin sellaisesta perheestä ja suvusta, jossa kaikki olisivat todella hyvissä väleissä keskenään ja appivanhemmatkin asuisivat naapurustossa, eikä mitään ongelmia olisi. Mutta sellainen tilannehan vaatisi sen, että kaikki osapuolet olisivat todella kypsiä aikuisia, jotka hyväksyvät toisensa omana itsenään. Ja niinhän ei kyllä valitettavasti yleensä ole. Itsekään en huoli enää uutta puolisoa mm. siitä syystä, ettei asiat suvun kesken ole näin hyvin.

Näinhän se on. Itsekin toivoin, että appivanhemmat olisivat sellaisia keille voisin j

Eilen miniä valitti kun appivanhemmat kyselevät gradusta ja miniän kotiseudusta.  Törkeitä kun ovat kiinnostuneita.  Kyllä appiksien on syytä olla varovaisia ja mieluummin etäisiä.

Tiesitkö, että parvekkeillekin voi laittaa sellaisia näkösuojia, että ei sinne ulkopuoliset näe. Samoin valoisaan aikaan voi pitää ikkunoissa jotain kaihtimia niin, että sisälle en näe.

Ja miehelle ehdoton kielto, että ei anna avaimia vanhemmilleen, tai sinä lähdet tai vähintään vaihdat lukon.

Tuo että ollaan hiljaa puhelimessa, on niin läheisriippuvaista kuin olla voi. Joko on asiaa tai ei ole. Äidit ei napanuoraa katkaise, lasten on se tehtävä.

Ja poika pitää vanhempiensa vara-avaimen vaimoltaan piilossa ettei vaimo pääse tonkimaan appiksien tiliotteita ja papereita.

Kuten näiss no juuä keskusteluissa käy ilmi miniä tietää appiksien säästöt ja sijoitukset " kun on nähnyt papereita. " 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi voi takertua vanhempiinsa tai jopa appivanhemhempiinsa odottaen jatkuvaa lastenhoitoapua,  siivousapua, eläinten lomakotina olemista,  täältä oppinut odottaen myös rahaa ja talousapua.

Mutta jos ko.  Isovanhemmat soittavat väärään aikaan tai kutsumatta tulevat vain ilmoittaen ovat takertuvaisia.

Meillä ei ole lapsia, ei lemmikkejä eikä oikeastaan mitään, mihin tarvitsisimme heiltä erityistä apua. Ehkä tulevaisuudessa lapsia on ja uskon, että silloiset isovanhemmat ilomielen haluavat auttaa, mutta en tätä oleta jokaisessa tilanteessa.

Olen kuullut epämiellyttävistä kokemuksista appivanhempien asuessa naapurissa. Tietenkään kaikkien kokemukset eivät ole negatiivisia, mutta pelkään, että äidin ja pojan takertuva suhde voi aiheuttaa niitä epämiellyttäviä tilanteita, jos äiti ei osaa antaa pojalleen tai meidän parisuhteelle tilaa. Tämä voi pahimmassa tapauksessa näkyä esim ilmaantumisena sisälle vara-avaimilla vaikkei olla sovittu tapaamisesta tai muuta vastaavaa. 

 

En tiedä, meneekö takertuvaisen suhteen piikkiin, mutta itselläni (ja muilla tuntemillani) on tapana ilmoittaa hyvissä ajoin, jos sovitaan kyläilystä/tapaamisesta. Koemme sen kohteliaana. Mieheni vanhempien vierailusta saan tietää aina vasta, kun he ovat jo matkalla tännepäin.