Tuntuu pahalta kun muilla on lapsuuskoti johon palata. Me asuimme vuokralla ja muutimme usein

Omat vanhemmat kuoli kun olin paljon nuorempi kuin nyt ja talo myytiin. En kaipaa paikkaa, vaikka kuvia sieltä olen muistoksi säästänyt. 

Koti on siellä missä sinä olet ja missä perheesi on. Sama se sille osoitteelle ja asunnolle.

Kun olisi edes ne vanhemmat. Molemmat menetin jo kolmekymppisenä. Lapseni ei ole koskaan heitä nähnyt. Onneksi on  isän puolen isovanhemmat elämässä mukana. Itse kaipaan vielä näin nelikymppisenäkin sitä, että olisi oma äiti, jolle edes soittaa. 

Mulla ei ole enää lapsuudenkotia, koska isäni muutti sieltä pois viitisen vuotta sitten. Äitini on kuollut. He asuivat vuokralla kerrostalokolmiossa lähemmäs 40 vuotta. Nyt isäni asuu vuokralla rivitalossa landella ja nauttii eläkepäivistään siellä. On peltoa ja metsää ihan vieressä. Tavarasta hankkiutui muutossa eroon, suurin osa heitettiin pois, mutta tärkeimmät muistot otin omaan varastoon. En kaipaa sitä kotia, mutta huomaan kun palaan lapsuudenkaupunkiini, jossa itsekin aikuisena asustelin useita vuosia, se tunne on aina outo. Ihan kuin tulisi kotiin vuosien jälkeen, mutta samalla aikaa vähän ahdistaa ja tuntuu jopa vieraalta. Haluaa jäädä ja haluaa lähteä heti pois.

Me ollaan aina asuttu kerrostsalossa. Ei tuo harmita.

50+

Yhyy, byääh, mulla oli vanhemmat jonkuomleet ennen kuin täytin 30. Elämä ei mene aina ihanteellisesti joka asiassa ja sen kanssa eletään. 

Lastenkoti, jossa kasvoin ja asuin 14 vuotta purettiin 2000-luvun alussa. Harmittaa. Voisin vieläkin poiketa joskus.

N55

Mun lapsuudenkoti oli perinteinen pientila järven rannalla. Se ei ollut onnellinen. Väkivaltaa ja vanhempien ero, äiti muutti pois ja me lapset oltiin nuoruus milloin missäkin. Nykyään isällä uusi nainen joka ei tykkää että käytäisiin kylässä. 

Ei ole. Mun lapsuuskoti ei ole enää edes asumiskäytössä. Ja se koti, mihin muutettiin kun olin 14v on myös myyty jo vuosikymmeniä sitten. Kiinny ihmisiin äläkä tavaraan. 

Erikoinen aloitus, asialla ei ole mitään tekemistä asumismuodon kanssa. Me emme asuneet vuokralla, mutta silti minulla ei ole mitään lapsuuden kotia mihin palata, sillä talo ei palvellut enää vanhempieni tarpeita sen jälkeen, kun lapset muuttivat pois kotoa. Mikä lienee ihan tyypillistä riippumatta siitä, onko lapsiperhearkea eletty vuokra- vai omistusasunnossa.

Omalta osaltasi voit muuttaa suuntaa mieleiseksesi lapsia ajatellen.

Menneisyyteen ei pidä jäädä vaikeroimaan, ei tee hyvää kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen harmitellut samaa. Minulla ei ole sellaista paikkaa, jonne edes voisin palata. En ole tervetullut isäni ja hänen uuden puolisonsa luokse ja äitini on kuollut. Minulla siis ei ole mitään muuta kuin tämä, jossa itse asun. En voi mennä lapsuudenperheen luo, en voi auttaa äitiä keittämään kahvia ja kattamaan pöytää. 

 

En ole tervetullut mihinkään. 

Jos haluan jonnekin pois omasta kodistani, maksan yöpymisestä hotellille. Ja kyllä minua tämä surettaa. Asia on vieläpä sellainen, että ei siitä noin vain "päästä yli". Tällainen henkinen orpous seuraa läpi elämän. En voi kertoa elämästäni tarinaa, jossa käyn vanhempieni luona normaalisti kylässä kuten suurin osa maapallon ihmisistä käy.

Nämä kaltaistesi tarinat ovat kuitenkin hyvin tavallisia.  Monella on sielussaan arpia.

Näin me ollaan erilaisia. Itsellä oli lapsuudenkoti viime vuoteen asti. Olen onnellinen, että se vihdoinkin myytiin. En ole koskaan tuntenut sitä mitenkään ihanaksi paikaksi. Ko. paikkakunnalle menokin ärsytti. En edes tiedä miksi näin. Olen aina kaivannut muutoksia asumiseen ja toteuttanutkin sitä useilla muutoilla. Oli tylsää asua koko lapsuuskin samassa talossa. 

Ei mullakaan ole. Eikä ole meidänkään lapsia, koska olemme miehen kanssa eronneet ja hän myi talon. Mulla ei ollut varaa sitä lunastaa

Ei tuollaisilla asioilla enää 35-40 - vuotiaana ole merkitystä joten älä huoli. Tärkeintä on että on terve ja onnellinen. Viis niistä ostetuista seinistä ja kulisseista. 

Eipä ole käynyt mielen vieressäkään kaivata lapsuudenkotia, jota ei tosiaan ole. Eikä ole lapsilkanikaan, kum heidän lapsuudenkoti myytiin pois. 

Olen asunut 13 paikassa Suomessa ja ulkomailla. Ei tule ikävä yhtäkään noista paikkakunnista.

Nyt lapsiperheet muuttavat vähintään vuoden välein kun Kela käskee etsimään halvempaa asuntoa

Mekin muutettiin paljon, mutta mitä sitä märehtimään. 

Sinulla on helppoa, kun vanhemmistasi aika jättää. Ei jää rasitteeksi huonoa omakotitaloa ym., joka pitäisi saada myytyä.